Löytyykö täältä sellaisia, jotka oikeasti haluaisivat PARANTUA?
Mä olen kyllästynyt jatkuvaan ruuan ajatteluun, kalorien laskemiseen, järjettömään paleluun, sormien ja varpaiden tuntöhäiriöihin, jalkakramppeihin, unettomuuteen ja ennenkaikkea siihen pieneen piruun joka jatkuvasti huutaa mun korvaan että nyt sä lihot ämmä!
Mä haluan pois tästä helvetistä. Haluaisin takaisin sen hoikan urheilullisen jäntevän kropan joka mulla joskus oli, ja pyöreän pyllyn jota avomieheni kehui. Vihaan törröttäviä luitani ja sitä miten kaikki housut nykyään vain lököttää mun päällä. Ja silti, SILTI aina kun vaaka näyttää entistä vähemmän, ajattelen että se on voitto koska se kertoo siitä että mulla on kaikki kontrollissa ja pystyn syömään vähemmän kuin kulutan.
H...tin sairasta. Ja h...tin pelottavaa. Omakin järki mulla kuitenkin sanoo sen että loputtomiin se vaakalukema ei voi alentua ja itsensä voi tappaa nälkään myös hitaasti ja vaikka söisikin joka päivä.
Mulla on tänään aika ravitsemusterapeutille ja oon luvannut itselleni alkaa nyt oikeasti syödä enemmän - mutta pelottaa, että pystynkö siihen sittenkään? Mitä jos se piru mun korvien välissä on vahvempi? Niin monta kertaa mä olen jo luvannut lääkärille/avomiehelleni/itselleni, että nyt mä alan syödä paremmin, ja koskaan en sit kuitenkaan ole sitä pitänyt...
JOku aika sitten kirjoittelin tänne nimimerkillä 163/44, nyt on taas 2 kg tippunut.
Mutta siis, löytyisikö täältä muita, jotka oikeasti haluavat parantua? Ehkä meistä olisi apua toisillemme? Tai jo parantuneita, jotka jotenkin vois tukea? Aika harva terve kuitenkaan tajuaa esim. sitä että kun ei vaan kertakaikkiaan PYSTY syömään vaikka tietää että pitäis, ja vaikka kroppakin sitä kaipais...
Mä olen kyllästynyt jatkuvaan ruuan ajatteluun, kalorien laskemiseen, järjettömään paleluun, sormien ja varpaiden tuntöhäiriöihin, jalkakramppeihin, unettomuuteen ja ennenkaikkea siihen pieneen piruun joka jatkuvasti huutaa mun korvaan että nyt sä lihot ämmä!
Mä haluan pois tästä helvetistä. Haluaisin takaisin sen hoikan urheilullisen jäntevän kropan joka mulla joskus oli, ja pyöreän pyllyn jota avomieheni kehui. Vihaan törröttäviä luitani ja sitä miten kaikki housut nykyään vain lököttää mun päällä. Ja silti, SILTI aina kun vaaka näyttää entistä vähemmän, ajattelen että se on voitto koska se kertoo siitä että mulla on kaikki kontrollissa ja pystyn syömään vähemmän kuin kulutan.
H...tin sairasta. Ja h...tin pelottavaa. Omakin järki mulla kuitenkin sanoo sen että loputtomiin se vaakalukema ei voi alentua ja itsensä voi tappaa nälkään myös hitaasti ja vaikka söisikin joka päivä.
Mulla on tänään aika ravitsemusterapeutille ja oon luvannut itselleni alkaa nyt oikeasti syödä enemmän - mutta pelottaa, että pystynkö siihen sittenkään? Mitä jos se piru mun korvien välissä on vahvempi? Niin monta kertaa mä olen jo luvannut lääkärille/avomiehelleni/itselleni, että nyt mä alan syödä paremmin, ja koskaan en sit kuitenkaan ole sitä pitänyt...
JOku aika sitten kirjoittelin tänne nimimerkillä 163/44, nyt on taas 2 kg tippunut.
Mutta siis, löytyisikö täältä muita, jotka oikeasti haluavat parantua? Ehkä meistä olisi apua toisillemme? Tai jo parantuneita, jotka jotenkin vois tukea? Aika harva terve kuitenkaan tajuaa esim. sitä että kun ei vaan kertakaikkiaan PYSTY syömään vaikka tietää että pitäis, ja vaikka kroppakin sitä kaipais...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Yritä päästä vaikka osastolle,täältä et löydä haluaamaasi apua,usko se!!Pysy pois tältä palstalta jonkin aikaa ja haet apua psyykkeesi hoitamiseen.Se on totta,minkä ymmärrätkin,että tuo sairaus tapaa sinut ennen pitkään!Ja se matka kohti kuolemaa on todella kivuliasta,vaikeaa eikä ollenkaan elämisen arvoista aikaa.Sellaista ei kukaan toivo sinulle.Voimia ja apua sinulle!
Aloitusviesti aivan kuin omasta elämästäni. Syömisen kontrollointi ja pakkoliikunta, en jaksaisi tätä enää! Aloitusviestin kirjoittaja, miten sinulla meni ravitsemusterapeutilla?
Ravitsemusterapeutti oli suhteellisen tyytyväinen mun tilanteeseen/syömisiin (mulla oli siis nyt eka käynti siellä), kuulemma syön niin paljon kaikkea tuoretta (vihanneksia, hedelmiä, salaatteja), että mulla ei pitäisi olla mitään pahoja vitamiini- tai hivenainepuutoksia, ja siitä se myös piti että juon myös maitoa (rasvatonta laktoositonta maitojuomaa, siinä on vähiten kaloreita...) ja syön jogurttia (rasvatonta maustamatonta). Pitäis vaan lisätä melkein mitä tahansa energiapitoista, että painonlasku loppuisi...
Sain myös analyysin kehoni koostumuksesta, nestepitoisuus oli OK ja lihasmassaakin vielä normaali määrä, mutta rasvaprosentti melkein vaarallisen matala. Se sai mut hätkähtämään, kun se sanoi että seuraavaksi multa sitten alkaa mennä lihasmassa jos en ala saada ruuasta enemmän energiaa. Mulle on ollut aina tärkeää olla fyysisesti vahva, joten... Oon nyt tosiaan yrittänyt syödä vähän enemmän. Ja onnistunutkin siinä ainakin jotenkin. Se sanoi mulle, että vaikka sit söisin joka aamu yhden ruokalusikallisen enemmän puuroa kuin tähän saakka niin sekin on jo jotain ja parantaa tilannetta.
Nyt mä yritän. Ihan oikeasti. Mutta ei ole helppoa, tänään yliopistolla ahdisti ottaa ruuan kanssa leipää kun en yhtään tiennyt paljon siinä on kaloreita, ja iltapalallekin pitäis saada jotain lisättyä.
Mutta ehkä tästä suosta voi ihan oikeasti päästä ylös ja eteenpäin? Voihan?
Hyvä että ravitsemusterapeutilla meni kivasti :) Itekin syön kyllä todella paljon kaikkia kasviksia, hedelmiä ym. ja itsellänikin on ongelma tuo energiapitoisen ruuan syöminen :/ Esimerkiksi kun koulussa otan lautaselle ruokaa, määrä näyttää kauhassa pieneltä mutta lautasella se saakin todellisuutta suuremmat mittasuhteet ja sekös alkaa ahdistamaan... Usein jätän vielä lautasmllissa suositellun riisin/perunan/pastan kokonaan pois. Ääh, ahdistaa koska todellakin haluaisin parantua! Miksiköhän sitten toimin vastoin päämääräni vaatimia tapoja ja taas äsken löysin itseni lenkkipolulta :S
Minkäikäinen olet ja missäpäin majailet? Ja onko sulla s-postia johon voisi suoraan kirjoitella, jos se on sun mielestä hyvä idea?
Mä olen 28 ja asun Joensuussa.
Olen Helsingistä, juuri 18-vuotta täyttänyt. Sähköposti kyllä on, tosin en tiedä haluanko julkaista sitä tällä palstalla. Olisi kyllä ihan kiva kirjoitella :)
Kirjoitellaan sit ainakin nyt aluksi täällä palstoilla, kun en mäkään välttämättä halua spostiani täällä "julkistaa"...
Ahdisti taas päivällä aivan julmetusti syöminen yliopistolla, ruokakin oli oikeasti kamalaa :(. Kotiin tultuani pistelin välipalaksi hedelmiä, ja normaalista poiketen palan ruisleipää - klo 17-19 olis tarkoitus mennä jumppaan :S
Oma päivä"ruokani" tänään lautasellinen vihersalaattia ja porkkana-kaaliraastetta... Ja lenkillähän sitä tuli taas käytyä muun hyötyliikunnan lisäksi :/
Mä sentään söin eilen myös vähän kasviskeittoa... Jotenkin tuntuu että nyt oon oikeasti alkanut tajuta että pakko sitä on alkaa muutakin syödä kuin salaatteja.
Tänä aamuna aamiaisena puoli annosta kaurapuuroa, siihen päälle tunti juoksua tihkusateessa ja tuulessa ja kohtalainen määrä selkä- ja vatsalihasliikkeitä... Mun miehen mielestä mulla on syömishäiriön lisäksi pakkomielle liikuntaan, eikä se taida olla ihan väärässä :S
Hitto tätä elämää, ja omaa hulluutta.
Muakin kiinnostais jutella teidän kanssa.. ehkä jopa sähköpostin kauttakin, jos haluatte ni mulle voi lähettää postia [email protected]
Haluisin kans parantua, mut viime viikonloppuna tajusin että en mä niin ruma ole vaikka painaisinki "normaalin verran".. mutta vielä on paljon edessä