Tuntuu toisaalta hyvin surulliselta kertoa hoitokokouksista, koska se varmaan aiheuttaa ristiriitaisia tunteita etenkin nuorten ja noista asioista tietämättömien keskuudessa. Mutta en voi tapahtuneista vaietakaan.
SRK on ylimalkaisesti myöntänyt "muutamia ylilyöntejä" tapahtuneen. Mitä nämä myönnetyt ylilyönnit ovat, en tiedä.
Kuitenkin julkisesti mm. Kalevassa A.H. kertoi ihan muuta hoitokokousten kulusta. Miksi yhä valehdellaan?
Totuus on tekevä teidät vapaiksi, sanotaan Raamatussa.
SRK on ylimalkaisesti myöntänyt "muutamia ylilyöntejä" tapahtuneen. Mitä nämä myönnetyt ylilyönnit ovat, en tiedä.
Kuitenkin julkisesti mm. Kalevassa A.H. kertoi ihan muuta hoitokokousten kulusta. Miksi yhä valehdellaan?
Totuus on tekevä teidät vapaiksi, sanotaan Raamatussa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Tuntuu toisaalta hyvin surulliselta kertoa hoitokokouksista, koska se varmaan aiheuttaa ristiriitaisia tunteita etenkin nuorten ja noista asioista tietämättömien keskuudessa. Mutta en voi tapahtuneista vaietakaan."
Että miten pahalle voi sellaisesta vl-ihmisestä (etenkin nuoresta) tuntua, kun yhtäkkiä lukee palstoilta näistä hoitokokoksista? Hehän saattavat olla suorastaan järkyttyneitä, jos ovat kasvaneet "pumpulissa" ja eivät ole koskaan niistä kuulleet.
"SRK on ylimalkaisesti myöntänyt "muutamia ylilyöntejä" tapahtuneen. Mitä nämä myönnetyt ylilyönnit ovat, en tiedä."
SRK on myöntänyt muutaman ylilyönnin, ja ihminen käsittää tuon asian siten, että yksi tai kaksi ihmistä jossain on sortunut johonkin vääryyteen.
Mutta kun asiaa alkaakin lukemaan, niin huomaa, että se on ollutkin maanlaajuista, ja organisoitua, tapahtumat joista ihmiset kertovat ovat niin samankaltaisia, että kyse ei voi olla vain yksittäisistä ylilyönneistä. Eli ei olekkaan kyse yksittäisistä ylilyönneistä, ja tämäkin totuus tulee nuorten eteen karmaisevalla tavalla. Miksi valehdeltiin, mitä oikeasti on tapahtunut, siinä tulee mieleen jos jonkinmoista kysymystä.
"Kuitenkin julkisesti mm. Kalevassa A.H. kertoi ihan muuta hoitokokousten kulusta. Miksi yhä valehdellaan?
Totuus on tekevä teidät vapaiksi, sanotaan Raamatussa."
Totuuden kertominen avoimesti olisi jo siksikin tärkeää, että voitaisiin suojella tietämättömiä vl-nuoriakin, he eivät järkyttyisi hoitokokouksien lukemisesta jos heillä olisi tiedossa totuus.
Voi olla nuorella kohtalokasta myös mielenterveyden kanssa, jos alkaa yksin mielessään pohtimaan ja miettimään noita asioista, ei uskalla kysyä keneltäkään kun ei tiedä totuudesta. Tai jos uskaltaa niin hänelle ei vastata. Nuori saattaa olla mieleltään hyvin ristiriitaisessa tilanteessa kun ei tiedä mikä on totuus. Kaikki asiat vaikuttaa ihmisiin niin erilailla, toinen vähät välittää, mutta toinen herkkä taas miettii asioita liiankin kanssa.
Sitten on tietenkin se, että kysvälle vl-nuorelle saattaa joku vastata, että ne puheet ovat vain katkerien elämässään pettyneiden ihmisten kirjoituksia, jotka vain yrittävät mustamaalata vl-liikettä.
Ja näin kierre on valmis jos vl-nuori tuon selityksen uskoo, hänestä saattaa jatkossa tulla se pilkaaja, joka pilkkaa hoitokokouksista puhuvan katkeraksi valehtelijaksi:(
En itsekään tiennyt, että hoitokokouksista on noin totaalisesti vaiettu, ennenkuin vasta täältä sain siitä lukea.
Kokouksista kiellettiin kertomasta "ulkopuolisille". Itsekin sain moitteita oman asiani kertomisesta. Kuitenkin minusta (ja puolisostani) leviteltiin jos jonkinlaista "tietoa" uskon kieltämisistä, eriseuraan menemisistä yms. Miksi minun pitäisi vaieta? Halusin ja haluan edelleen tunnustaa olevani siinä samassa uskossa, jossa olen koko ikäni ollut.
Sanalla "katkera" on se leima, että sellaiseksi määritelty ei oikeastaan ole ihminen ollenkaan.
No niin, elämä jatkuu ja työt kutsuvat. Keskustellaan edelleen!
Hyvää syyspäivää! Terveisin sirkka
Muutamia ylilyöntejä myönnetään tapahtuneen... Kuitenkin enemmän ihmiset kertovat henkilökohtaisia kokemuksiaan hoitojen uhriksi joutumisesta, todisteet löytyy jäljelle jääneistä asiakirjoista, dokumenteista ja lausunnoista, ihmisten kertomista. Valheella on lyhyet jäljet, seitsemänkymmentäluvulta kaksituhattaluvulle, eli noin kolmekymmentä vuotta. Eroakirkosta.fi sivuston ja siihen liittyvien keskustelupalstojen mukaan kirkosta eroaminen kiihtyy kovaa tahtia. Mitä enemmän vl kirkon herätysliikkeenä puolustaa virheitään sekin vaikuttaa kirkosta eroamiseen. Jos kirkko ei selvitä tätä tahraansa, saatan itsekin erota kirkosta. Onnistuu nykyään netin kauttakin. Jotkut jo vanhemmat ihmiset ovat kuolleet ja hekin odottivat milloin asia selviää mutta ehtivät kuolla. jättivät kuitenkin tietonsa jälkipolville ennen kuolemaansa. Paljon on hengissä vielä hoitokokouksen uhreja ja näistä asioista tietäviä kuten tämäkin palsta osoittaa.
Minustakin tuntuu Sirkan tavoin surulliselta, että se pahuus, joka hoitokokoukssissa pääsi valtaan, halutaan vaientaa, kiistää ja vähätellä SRK:n taholta, kuten pääsihteerin kirjoituksesta taas saatiin lukea.
Toisaalta tämän kyllä ymmärtääkin, koska SRK:n johtopaikoilla istuu edelleenkin useita entisiä hoitomiehiä, joiden ylpeys, kunnia, valta-asema ja arvostus ei kestä totuuden kertomista. Heidän intressissään on päinvastoin pyrkiä kaikin keinoin estämään tosiasioiden paljastuminen. Jo Olavi Voittosen valinta puheenjohtajaksi kertoo tästä selvää kieltään.
on valittu suurella yksimielisyydellä SRK:n johtokuntaan. Hänen kotisiioninsa on hänet yksimielisesti valinnut. Lisäksi kaikkien muiden paikkakuntien siioneista valitut edustajat ovat hänet valinneet yksimielisesti puheenjohtajaksi.
Kyllä nuo tuon siionin ymmärtäväiset ovat varmaan tehneet oikean ratkaisun. Luulenpa että tätä asiaa on käsitelty tupailloissa ja nuorten tapahtumissa. On tultu siihen tulokseen, että tämä pelkomentaliteetti on siionille parhaaksi. Lisäksi SRK.lta on herkästi saatavissa apua, kun johtajalla on siihen yli 30 vuotinen kokemus.
Hallinta pelon ja häpeän avulla on hyvin tehokasta ja luo yksimielisyyttä. Kaikkien puheet ovat silloin: "kyllä, kyllä". Eipä juuri koskaan "Ei, ei". Tälläinen siunaus tästä on aiheutunut. Aimo Hautamäki-velikin siitä mainitsi oikein siunauksellisena asiana.
Toki siitä muitakin siunauksia on aiheutunut, kuten rippikoulupartorin poisto merkittävästä tehtävästään ja se, ettei kukaan muukaan uskalla kertoa omia uskonkokemuksiaan julkisesti.
Joskus tämä pelottelumentaliteetti aiheuttaa pieniä yllätyksikin, kuten palatsihankkeiden siirtymistä siitä huolimatta, että suuri yksimielisyys on vallinnut.