Oinaspoika pulassa...

Hei vaan kaikille! Voisin ensin hieman esittäytyä, jos vaikka siitäkin olisi apua minulle tai jollekin toiselle...
Eli olen huhtikuun puolivälissä syntynyt hieman yli parikymppinen ja kai ihan tyypillinen oinas. Olen aluksi hankala lähestyä ja usein jätänkin sen toisen osapuolen tehtäväksi, mutta kun ensiaskel on otettu saa minusta mainion ystävän joka ottaa usein liikaakin paskaa omaan niskaansa. En silti ole sinisilmäinen vaan enemmänkin kaikenkestävä.

Nyt on edessä dilemma jota en saa järkeiltyä: Yksi neitsyt tyttö on ollut niinsanotusti kiikarissa jo useamman vuoden ja meillä on vähän väliä kaikkea ihme säätöä. Molemmat ovat tunnustaneet tykkäävänsä toisesta paljonkin, mutta se joku niitti siitä vielä puuttuu...hän on kai perus neitsyt. Kaunis, menevä, itsestäänhuolehtiva ja reipas, mutta minua kiinnostaa paljonkin tässä henkilössä se, että haluaisin muuttaa häntä hieman luonnonläheisemmäksi ja hidastavan vauhtia. Hän ihastuttaa ja vihastuttaa ja juuri kun olen päättänyt luovuttaa niin nähdään tai tulee viestiä kuin taikaiskusta...aivan kuin hän tietäisi mitä on tekeillä.
Tapasin juuri myös toisen tytön ja tapasimmekin jo pariin otteeseen...hän taas on hieman hillitympi, mutta hänen puheensa saa minut rauhoittumaan ja tuntemaan itseni hyväksi tyypiksi.
Ja nyt kun sitten olin ns.treffeillä tämän uuden tytön kanssa niin kas kummaa kun vanha neitsyt suolani pisti viestin juuri kriittisellä hetkellä eli kun olin jo päättänyt unohtaa hänet ja ottaa selvää uudesta oikein kunnolla.
Ajattelin ensiviikolla kun taas näemme ottaa kovemmat panokset käyttööni tätä neitsyttä kohtaan...nyt riittää nöyristelyt ja sanon miten asiat on. Jos ei natsaa niin olkoon sitten niin...onhan minulla sitten se toinenkin joka on jo tehnyt minuun vaikutuksen älyllisesti ja hänkin tykkää likkua luonnossa.
Auttakaa jos voitte...?!? Kahden tulen välissä en ainakaan viihdy...
51672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinä olet oinaana aika suurpiirteinen ja kaaos voi olla sinulle sitä että asiat ovat kohdallaan.Neitsyt on hieman määräilevä joka ei oikulle sovi sekaä hyvin täsmällisen pikkutarkka joka ei myöskään oikulle sovi.Tutustu siihen uuteen ja tee päätös ,senhän sentään osaat!!!

Äänestä

Jos se neitsytneiti on kerran kummitellut mielessä jo vuosia, niin en jättäisi asiaa puolitiehen(sattaa jäädä kummittelemaan vaikka vuosiksi) vaan:

Kerro neitsytneidille tunteistasi. järkevästi, reheellisesti, mutta ilman dramatiikkaa ja suuria purkauksia ja painostusta tai uhittelua tyyliin "jos et ota nyt, niin sitten et koskaan".Ja pyydä suoraa vastausta hänen tunteistaan ja siitä mitä sinusta haluaa(anna neidin miettiä asiaa, jos haluaa, mutta laita mietinnällekin takaraja esim. viikko-pari, mikä susta parhaalta tuntuu)Vaatii ns. "munaa" mutta eikös just sitä oinaista löydy. Ja neitsyt arvostaa varmasti suoraa ja rehellistä lähestymistä ja sitä, ettet painosta, vaan arvostat myös hänen tunteitaan.

ja jos vastaus on kieltävä, minkäs teet.Olet kuitenkin toiminut rehdisti ja rohkeasti ja voit vailla mitään huolia suunnata mielenkiintosi muualle; teitän kaiken minkä voit, ja teit sen kuin mies.

Äänestä
  • Näen molemmat neitoset ensiviikolla ja saan toivottavasti otettua hieman enemmän selvää tästä uudesta neidosta, joka on osoittautunut rohkeaksi ja jutuistakan ei ole ollut puutetta, siis ainakaan vielä ja niiden tasokin on juuri minulle sopiva.
    Tarvitsee vain pitää toinen toiseltaan salassa tämän kerran, että ei tule ns. väärinymmärryksiä.
    Meinasin ensin pistää neitsyen selkä seinää vasten kun on jo tullut nöyristeltyä tarpeeksi...on jo muutaman kerran pitänyt sanoa, että "En jaksa enää juosta tätä vitun kehää...ja olla vaan se kaveri jota halataan paljon."...mut jotenkin ne sanat aina vaihtuu matkalla aivoista äänihuuliin.

    Jos neiti neitsyellä on kerrankin jotakin järkevää sanottavaa niin annan vielä mahdollisuuden, mutta kun taitaa olla jo joku 52.kerta.

    Katotaan kuin pojan käy...kiitos osallistuneille.
    peace

    Äänestä

Tässä pieni vinkki jota ehkäpä kannattaa noudattaa neitsyiden kanssa. Neitsyt on "suhteessa" omasta mielestään aina vapaa ja kun hänelle sopii niin luonnollisesti myös kumppanille sopii. Neitsyt ei juurikaan suoraan sano asioita ja ei voi sietää palloa nilkassa. Joten, jos haluat neitsyen: Älä yitä muuttaa Neitsyttä, mutta tee erittäin selväksi mitä itse haluat ja tunnet! Jos neitsyelle ei kerro ajatuksiaan niin juttu ei etene yhtään mihinkään!
Itse olen Oinas tyttö ja deittaillut muutamaakin neitsyttä. Tsemppiä! ps.Oinasta ja Neitsyttä ei ole luotu toisillensa.

Äänestä

neitsyt on viimeisin merkki joka sopii oinaalle.etsi oikeaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perus oinasko?? kirjoitti:

Hei vaan kaikille! Voisin ensin hieman esittäytyä, jos vaikka siitäkin olisi apua minulle tai jollekin toiselle...
Eli olen huhtikuun puolivälissä syntynyt hieman yli parikymppinen ja kai ihan tyypillinen oinas. Olen aluksi hankala lähestyä ja usein jätänkin sen toisen osapuolen tehtäväksi, mutta kun ensiaskel on otettu saa minusta mainion ystävän joka ottaa usein liikaakin paskaa omaan niskaansa. En silti ole sinisilmäinen vaan enemmänkin kaikenkestävä.

Nyt on edessä dilemma jota en saa järkeiltyä: Yksi neitsyt tyttö on ollut niinsanotusti kiikarissa jo useamman vuoden ja meillä on vähän väliä kaikkea ihme säätöä. Molemmat ovat tunnustaneet tykkäävänsä toisesta paljonkin, mutta se joku niitti siitä vielä puuttuu...hän on kai perus neitsyt. Kaunis, menevä, itsestäänhuolehtiva ja reipas, mutta minua kiinnostaa paljonkin tässä henkilössä se, että haluaisin muuttaa häntä hieman luonnonläheisemmäksi ja hidastavan vauhtia. Hän ihastuttaa ja vihastuttaa ja juuri kun olen päättänyt luovuttaa niin nähdään tai tulee viestiä kuin taikaiskusta...aivan kuin hän tietäisi mitä on tekeillä.
Tapasin juuri myös toisen tytön ja tapasimmekin jo pariin otteeseen...hän taas on hieman hillitympi, mutta hänen puheensa saa minut rauhoittumaan ja tuntemaan itseni hyväksi tyypiksi.
Ja nyt kun sitten olin ns.treffeillä tämän uuden tytön kanssa niin kas kummaa kun vanha neitsyt suolani pisti viestin juuri kriittisellä hetkellä eli kun olin jo päättänyt unohtaa hänet ja ottaa selvää uudesta oikein kunnolla.
Ajattelin ensiviikolla kun taas näemme ottaa kovemmat panokset käyttööni tätä neitsyttä kohtaan...nyt riittää nöyristelyt ja sanon miten asiat on. Jos ei natsaa niin olkoon sitten niin...onhan minulla sitten se toinenkin joka on jo tehnyt minuun vaikutuksen älyllisesti ja hänkin tykkää likkua luonnossa.
Auttakaa jos voitte...?!? Kahden tulen välissä en ainakaan viihdy...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu