opettakaa

käytöstapoja ja hyväksymään toisensa. Uskomatonta että täällä porissa jopa lapsille opetetaan sama aikuisillakin näkyvä "mä en ainakaan sulle puhu" tyyli. Säälittävä katsella kun jotkut lapset jätetään yksin oiken porukalla, kuinka ollakaan, suurin osa yksin jätetyistä lapsista ovat toisilta paikkakunnilta olevia? Helpottasi teidän lapsiennekin elämää opettaa heidät hyväksymään kaikenlaiset ihmiset. nim: Pitkään sivusta seurannut tarhantäti.
141074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

miten se vaan aina on niin että jos olet erilainen kuin muut jäät porukan ulkopuolelle ja tulet kiusatuksi.Tavat on hyvä mutta ei helppo opettaa,lastenkin on helpompi kulkea virran mukana kuin sitä vastaan, tehdään niinkuin muutkin tekevät. Erilaisuus saattaa jopa pelottaa lapsia ja on helpompi leikkiä sen vanhan tutun kaverin kanssa kuin kertoa kaikki itsestään uudelle ihmiselle. Olen itse sitä mieltä että kaikkien kanssa kuuluu leikkiä ja olenkin sanonut lapsilleni että heidän tulee miettiä miltä tuntuisi olla se joka jää yksin

Äänestä
  • helpointa on kulkea virran mukana..miksi opettaa lapset omalla käytöksellään kulkemaan sitä helpointa tietä. En tarkoittanut erillaisuudella mitään ulkoista eroa, sivukorvalla kuultua "ei oteta tota mukaan, ku se ei oo porist" jos tuota ei ole kotoa opittu, ni mistä sitten, tuskin lapsen ihan oma lause kuitenkaan. Ovathan lapset usein hyvinkin raadollisia, mutta hyvillä esimerkeillä oppivat empaatiaa. Toki lapsille tulee tilanteita joissa joukkoon mahtuu vain yksi kaveri, mutta tapa jolla sen ilmaisee on kyllä opittua "jostakin" hienoa kuitenkin että on vanhempia jotka opettavat lapsilleen hyväksyntää, empatiaa ja kauniita tapoja. Erillaisuus ei yleensä pelota lapsia, lapset tuskin huomaavat erillaisuutta, niinkuin me aikuiset. Lapset imevät meidän aikuisten reaktioista hyvin paljon itseensä, ovat uskomattoman tarkkoja seuratessan vanhempien eleitä,sanoja tapoja. hyvää päivän jatkoa ja kiitos kommentistasi =)

    Äänestä

Luulisin useimpien vanhempien pyrkivän kasvattamaan lapsensa siten, ettei ketään sorsita. Ne on nuo ryhmäpaineet lapsiryhmässä vain sellaisia, että jollain lapsilla on enemmän johtorooli, jota muut sitten seuraavat perässä, jotteivat itse joudu sen sorsinnan tai kiusaamisen kohteeksi. Se onkin sitten eri asia, jos joku vielä aikuisenakin sellaista toimintaa edesauttaa.

Eiköhän ne vanhemmat puutu siihen mitä näkevät, ja missä voivat vaikuttaa, sitten kun lapset ovat tarhassa, kyllä se on tarhatädin tehtävä saada lapset ymmärtämään, että ketään ei sielläkään jätetä ulkopuoliseksi. Samalla tavoin koulussa ne on opettajat, jotka joutuvat sen työn tekemään, koska eiväthän ne vanhemmat sielläkään ole.

Siitä olen samaa mieltä, että kotoa se kaiken pohja lähtee. Mutta välttämättä kotona ei tällaisia tilanteita eteen tule, joten niihin on aika vaikea puuttua tai antaa esimerkkiä. Tarhatäti hyvä, olisiko parasta, että laatisit kaikkien sorsintaa harrastavien lasten vanhemmille jonkun pienen kirjeen kotiin luettavaksi, jossa pyytäisit kotona sellaisista aiheista keskusteltavan. Tuskimpa kukaan vanhempi haluaa lapsensa olevan esim. kiusaajan, ja vaikea siihen on puuttua, jos asiasta ei mitään tiedä.

Äänestä
  • enkä ollut korviani uskoa kuinka paljon vanhemmissa oli niitä jotka hyväksyivät lastensa käytöksen sellaisenaan. No onhan se helpompaa olla puuttumatta mihinkään, mutta kyllä se on vanhempien tehtävä antaa se oikeamielinen oppi lapsille, me opettajat/tarhantädit sitten tuemme niitä oppeja. Jospa se onkin ongelma että kotona ei välitetä/ei ole aikaa huomata lapsensa käytöstä. Pakkohan se on myöntää että kyllä ajattelen, että on myöskin tietoista kasvatusta rasismiin. Otetaanpa huomioon että oikeanmielisiä vanhempiahan me kaikki haluaisimme olla, mutta myös meillä vanhemmilla on erillaisia mielipiteitä asioista, joita joskus turhankin ajattelemattomasti puolustamme. Tarkoitus ei ole nostaa syyttävää sormea kenellekkään vaan pistää myös aikuiset (ei aina lapsen vanhemmat) ihmiset ajattelemaan "hiljaisesti" puhumiemme lauseiden vaikutusta lapsiin.

    Äänestä

  • kyl mä ainaski oon ton saman huomannu nois puistois, eikä se ko pahenee iän myötä. pitäskö meijän kaikkien nuorten sitte olla samanlaisii ja mennä porukan mukana ? et meijätkin hyväksyttäs. meijän mutsi ainaki piti huolen et me hyväksyttiin erillaisetkin ihmiset meijän porukoihin.

    Äänestä

  • että siun lasten kasvatus kuuluu opettajille tai tarhaväelle =O- siinä tapauksessa ei kai ole ihme et lapsi päästää suustaan vähän mitä sattuu. sen lisäks et sie ootat opettajan opettavan lastasi lukemaan, kirjottamaan, laskemaan, siirrät kaiken muunki vastuun muille, hyi sinnuu !

    Äänestä

  • luulet kirjoitti:

    että siun lasten kasvatus kuuluu opettajille tai tarhaväelle =O- siinä tapauksessa ei kai ole ihme et lapsi päästää suustaan vähän mitä sattuu. sen lisäks et sie ootat opettajan opettavan lastasi lukemaan, kirjottamaan, laskemaan, siirrät kaiken muunki vastuun muille, hyi sinnuu !

    Jos nyt olisit lukenut ihan rauhassa ja ajatuksella viestini, olisit ymmärtänyt, että niin juuri en luule. Kyllä minä pidän omista lapsistani huolen, ja olen se ensisijainen kasvattaja toisen vanhemman kanssa.

    Kyse oli tilanteista, jotka näkyvät vain siellä tarhassa, ei kotona. Miten minä voin puuttua sellaiseen, mistä en edes mitään tiedä?

    Aloittajan puheenvuoro oli mielestäni hyvä, halusin vain selventää, että ryhmässä ne ilmiöt ovat usein erilaisia kuin mitä kotona eteen voi tulla. Totta kai jos tarhan täti tai opettaja minulle antaisi palautetta lapseni huonosta ryhmäkäyttäytymisestä, ottaisin aiheen tarkasteluun myös kotona lapseni kanssa. Mutta järjestystä tarhoissa valvovat tarhan tädit, ja kouluissa opettajat. Vanhempien kanssa tehtävällä yhteistyöllä varmasti tulos on tehokkaampi, sitähän peräänkuulutin ja sitä näytti tapahtuneenkin.

    En voi kuin ihmetellä vanhempia, jotka eivät edistä lapsensa pärjäämistä tässä yhteiskunnassa tekemällä yhteistyötä niiden osan aikaa vastuuta kantavien ihmisten kanssa.

    Äänestä

  • pidetty.. kirjoitti:

    enkä ollut korviani uskoa kuinka paljon vanhemmissa oli niitä jotka hyväksyivät lastensa käytöksen sellaisenaan. No onhan se helpompaa olla puuttumatta mihinkään, mutta kyllä se on vanhempien tehtävä antaa se oikeamielinen oppi lapsille, me opettajat/tarhantädit sitten tuemme niitä oppeja. Jospa se onkin ongelma että kotona ei välitetä/ei ole aikaa huomata lapsensa käytöstä. Pakkohan se on myöntää että kyllä ajattelen, että on myöskin tietoista kasvatusta rasismiin. Otetaanpa huomioon että oikeanmielisiä vanhempiahan me kaikki haluaisimme olla, mutta myös meillä vanhemmilla on erillaisia mielipiteitä asioista, joita joskus turhankin ajattelemattomasti puolustamme. Tarkoitus ei ole nostaa syyttävää sormea kenellekkään vaan pistää myös aikuiset (ei aina lapsen vanhemmat) ihmiset ajattelemaan "hiljaisesti" puhumiemme lauseiden vaikutusta lapsiin.

    Empä voi ymmärtää tuota kyllä minäkään.

    Äänestä

  • puhuu asiaa kirjoitti:

    kyl mä ainaski oon ton saman huomannu nois puistois, eikä se ko pahenee iän myötä. pitäskö meijän kaikkien nuorten sitte olla samanlaisii ja mennä porukan mukana ? et meijätkin hyväksyttäs. meijän mutsi ainaki piti huolen et me hyväksyttiin erillaisetkin ihmiset meijän porukoihin.

    Sehän on hienoa, että vanhempien opeilla ja omalla järjellä on suurempi merkitys kuin "kaverien" painostuksilla.

    Äänestä

helppoo se kasvattaminen. ei tahdo meijän kullanmurut ain uskoa mitä sanotaan =)

Äänestä
  • Kyllä opettajan työhön kuuluu MYÖS kasvatus, ei yksin opin päähän pänttäys eli tiedon välittäminen, tiedon hankinta, tiedon arviointi ja tiedon pohjalta kysymyksien teko.

    Mutta kuuluu siis edelleen kasvatuskin. Oletettavasti joskus aiemmin opettajalla on ollut helpompaa kasvatustehtävässään. En yksiselitteisesti ihaile näitä vanhoja aikoja. (Ja mitä ne "vanhat ajat" kullekin ovat?)

    Nyt on vain kovin paljon oheiskasvattajia, esim koko media. Ja monet vanhemmat ovat suoraan sanoen aika sekaisin ja linjattomia edes omissa asioissaan tai lastenkasvatuksessa. Tapaa siinä sitten näitä vanhempia, joiden omakin käsitys oikeasta ja väärästä on hakusessa! Ja useat lisäksi aggressiivisia. Ovat puolustuskannalla, jolloin kahdenkeskisessä keskustelussa ei päästä edes keskustelun alkuun.

    Juuri jokunen päivä sitten turkulainen lastenpsykiatrian professori sanoi, että opettajan arvio 8-9 -vuotiaan lapsen tulevaisuudesta osuu useimmin oikeaan.

    Vanhempia pitäisi enemmän syyllistää ja enemmän kannustaa vanhemmuuteen.

    Äänestä

oikeassa olet tarhatäti. Porilaiset ovat hitaasti lämpenevää kansaa eikä kovin suvaitsevaisia. Kateus on suurin viirus mikä porissa jyllää, ikävä kyllä...muuten kaunis kaupunki

Äänestä
  • Oikeassapa olette, porilaiset ovat juuri tämmöstä porukkaa.

    Täällä on viimeksi noustu merestä, niin käyttäytyminen ei voi olla vielä kovin hääppöisellä tasolla.

    ~1000 v:n kuluttua päästään samalle viivalle oikeitten immeisten kanssa.

    (äänin 4-5)

    Äänestä

Esim.puskaraiskausten tekijät.Kyllä lapset oppii
sitten varomaan noita sikoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsillenne kirjoitti:

käytöstapoja ja hyväksymään toisensa. Uskomatonta että täällä porissa jopa lapsille opetetaan sama aikuisillakin näkyvä "mä en ainakaan sulle puhu" tyyli. Säälittävä katsella kun jotkut lapset jätetään yksin oiken porukalla, kuinka ollakaan, suurin osa yksin jätetyistä lapsista ovat toisilta paikkakunnilta olevia? Helpottasi teidän lapsiennekin elämää opettaa heidät hyväksymään kaikenlaiset ihmiset. nim: Pitkään sivusta seurannut tarhantäti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu