Usko loppuu

Pakko jonnekkin purkaa tuntoja kun niin vähän on paikkoja missä voi puhua. mietin ,että kuuluisiko tämä tuonne terveys palstalle ja siellä masennus palstalle.

Jotenkin tämä elämä on niin vaikean tuntoista.Minusta tuntuu ettei minusta ole tämän tien kulkijaksi... Minulta vaaditaan niin paljon. Jo ison perheen pyöritys vie kaikki mehut. Ja ihan kauhulla yritän rimpuilla mukana edes joten kuten ryn toiminnassa jota on mielestäni ihan liikaa. Joka illalle jotakin. Jos ei itselle niin lapsille. Joita pitää sitten kuskata. ja jotenkin on masentavaa myös olla poiskin, se lisää huonommuuden tunnetta entisestään, minusta ei tuohonkaan ole.

Jo lasten kouluelämä on niin hektistä jotenkin. On monenikäistä koululaista. Tiedon ja informaation tulva on ihan pyörryttävä mitä koulusta tulee. ja kirjoita lappuja sinne ja tänne. Hae kuljetuksia, vanhempainiltalappuja, valokuvauslappuja, allergialappuja, vanhempainvartti lappuja, info ilta yläasteikäiselle, infoilta kouluun ja eskariin lähteville ja koulunsa päättävälle, tutustumispäivä kouluun,Joulujuhlat, pikkujoulut,myyjäiset,kevätjuhlat jne jne. Ja kun lapsia useita kevät ja joulujuhlat vähintään kolme kertaa... Listani on puuttuvainen, lisätkää joku joka muistaa lisää. Kuka oikeasti hyvällä jaksaa ja muistaa kaiken? Ja lisänä tietysti Ryn kaikki menot ja menemiset.

Minusta tuntuu ettei minun polla enää kauan jaksa tätä myllytystä. Kertokaa vanhemmat hengissä ja järjissään olevat , miten olette jaksaneet elää?
Tukiverkkoa meillä ei ainakaan suvun puolelta ole. Tuntuu että taistelen niin yksin. Pitääkö Suomessa tapahtua joku isonperheen surma ennen kuin ymmärretään miten uupuneita äidit ja miksei isätkin ovat?

Ja minussa ainakin herätti ihmetystä se Päivämiehessä ollut kommentti että vl-nainen on vahva, aktiivinen selvityjätyyppi. No, toisaalta on pitännyt kyllä ottaa kaikki konstit käyttöön, että jotenkin on selvitty. Mutta nyt tuntuu etten jaksa. Jotenkin olen alkanut syyttää uskoa näistä vaikeuksista. Olen yrittänyt muuttaa ajatustani mutta tuntuu etten jaksa.

En tiedä poistanko koko höpötus tekstin ja tuleeko tämä näkyviin. Tiedän saavani "piiskaa" tästä kirjoituksesta.
614646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Pisteitä saat! Hyvä kun tulit esiin avoimesti kantasi osoittaen. Valitettavasti kaikki samassa tilanteessa olevat eivät uskolla avautua.
Usko ja uskon asettamat vaatimukset eivät aina ole sopusoinnussa edes Jumalan ja Jeesuksen Tahdon kanssa niin miten ihmeessä ne ottaisi huomioon naisen ja naisten aseman kaikissa kuvioissa. Miehillä olis opittava ottamaan suurempi vastuu ja kiinnitettavä suurempaa ja erityistä huomiota sukupuolten välisiin eroihin perheen vastuun suhteen. Ja mitä tulee uskontojen "joko pyhä kirkkoon pakottamis" rutiinit ovat epäinhimillisiä. Jeesus ei opettanut kirkoissa, eikä perinyt veroa. Jeesus ei ollut kristitty.

Äänestä

Toivon sinulle jaksamista ja voimia lapsikatraasi kanssa. Muista, että olet vastuussa itsekin jaksamisestasi, tee itse ne ratkaisut elämässäsi mitä parhaaksi näet. Esim. ne ry:n jaksajaäidit vois kyllä sua jelppiä, mutta pahoin pelkään että se kommentti oli sitä Päivämiesmisten kiiltokuvalöpinää, jota harvoin kuitenkin todellisuudessa on. Älä siis ota rystä enää paineita, mutta haethan apua niiden lasten hoitamiseen, joita sinulla tällä hetkellä on. Sydämeni on täynnä myötätuntoa sinua kohtaan, toivottavasti saat apua elämääsi.

Äänestä

Ei Sinulle piiskaa, vaan siis kunniamerkki. Selviytyjatyyppeja ei ole - silta osin Paivamies puhuu potaskaa, jos se noin siis puhuu.

Jokaisella on oma elamansa osa. Usein se on tuskaa, tyota ja vaivaa.

En nyt erityisemmin kommentoi kirjoitustasi muutoin kuin kertomalla omasta elamiseni osasta. Olen jo vanha. Toisinaan tyota tuntuu olevan paljon. Minulla tyon paljoudessa usein tulee paha turmelus. Sita miettii, onko sita sitten lainkaan uskomassa.

Kaikenlaisiin synteihinkin joudun.

Missaan rauhanyhdistyksen toiminnassa en jurikaan ole ollut mukana vuosikymmeniin. En tunne siita edes huonoa omaatuntoa. Vapaaehtoisen kahvirahan toki maksan ja kolehtiinkin saatan laittaa jotakin, mutta mitatontahan se on.

Viimeksi Suomessa seuroissa saarnan aiheena oli Jumalan huolenpito. Saarna kaiketi oli huonosti valmisteltu ja tokero, mutta kuitenkin siita kavi ilmi, etta Jumala pitaa meista itsekustakin hyvaa huolta ja tietaa, mita me tarvitsemme. Tarkeinta saarnassa oli, etta kaltaisenaan vielakin saa uskoa omat syntinsa anteeksi. Sinakin saat.

Lueskelin palstoja monen kuukauden tauon jalkeen. Mainittiin pastori Stiven Naatus ja johtaja Antti Pentikainen. Kai he ovat julkisuuden henkiloita niin etta heidan tekemisiaan voidaan repostella julkisesti. Paasihteeri Aimo Hautamaki oli kirjoittanut Kalevaan. Kaikki muu jutuissa lienee OK, mutta edelleenkin kieltaydyn uskomasta ns. hoitokokousvuosien jalkeen hylattyyn jumalanhuoneenhallitusoppiin. Sellaista hengellista maallista hallitusta Jumala ei tarvinne; ajallisia tehtavia varten jonkinlaisen organisaation tarvetta saattaa olla.

Itse kavin teatterissa kutsuvieraana parisenkymmenta vuotta sitten. Siella oli jokin tanssiesitys. Nainen oli pukeutunut lakanaan, musiikin soidessa istua nopotti lakanansa sisalla korokkeella. Koko ajan odotin, etta se lakana putoaisi ja nakisin, onko silla naisella sitten mitaan muuta yllaan. Lakana ei pudonnut. Koko esitys oli melko koyha.
Jo edesmennyt venalainen saarnamies oli myos kutsusta mennyt kirkkoon seuraamaan tanssiesitysta. Han sanoi, etta kauniitahan ne tanssitytot olivat mutta etta koko esitys ruokki lihaa ja verta, ei kuolematonta sielua. Semmoista retostelua kait se meidan itsekunkin elama on. Paivasta toiseen.

Kirjoitukseni ei nyt moneltakaan osin liity aloitajan kirjoitukseen, mutta laitoinpahan juttuni tahan. Aloittaja pohtii omaa elamansa osaa. On monia vaikeuksia, tyota, touhua ja vasymysta. Meilla muilla on omia, usein toisenlaisia vaikeuksia. Hyva olisi lukea ja muistaa, mita Seppo Lohi kevaalla alustuksessaan puhui sydamen uskosta, joka on se kaikkein tarkein asia elamassa.

Jumalan siunausta aloittajalle.
Terveisia kaikille nettitutuille; monia teista olen kevaan ja kesan aikana muistellut, vaikka vain yhden kanssa olen vaihtanut pari henkilokohtaista viestia. Hanelle erityiset terveiset.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille.

Äänestä
  • Sinua pistelleet poskeensa. Montakos kellistit metsästysretkilläsi?

    Tämän kirjoitti vähin sisaresi, jonka syytä (vai ansiotako?) on, että ylipäätään sorruit tälle "törky- ja valhepalstalle" (rakkaan veljemme Matti Lääkön sanoja lainatakseni). Tämä sisaresi ei enää käytä omaa nimeään, koska se on jonkun Valtakunnan kansalaisen mielestä "tyhmää ja valistumatonta", ellei suorastaan "typerää".

    Mutta ettei tärkein unohtuisi! "Armossa on varaa ja veressä on voimaa", kuten vanhat aikoinaan sanoivat.

    Kirjoitin tätä kuunnellen samalla TV:sta jazz-jumalanpalvelusta Jumalan ja vähän Bergeronnettenkin kunniaksi, joka näyttää diggaavan jatsia.

    Äänestä

Joutuu tunnustamaan, että on elänyt valheessa lapsesta asti.
Mutta sitten alkaa nähdä asiat paremmin, ilman suomuksia silmilä.
Alkajaisiksi, ei enempää lapsia.

Äänestä

Ymmärrän täysin raskaan tilanteesi. Kaikkein parasta olisi, jos pystyisit purkamaan raskasta elämääsi jollekkin toiselle ison perheen äidille, jolla on samat kokemukset ja pystyy ymmärtämään sinua.

Mutta se on Perkeleen juonia saada oma pahuus tuntumaan niin suurelta, etteikö muka olisi osuutta Jumalan valtakunnassa. Jumalan valtakunta on sairaiden, raadollisten, huonojen, köyhien, syntisten ja vähäisten ihmisten valtakunta. Eikä hyvien, terveiden, onnistuneiden ja vahvojen valtakunta.
Autuaita ovat hengellisesti vaivaiset; sillä heidän on taivaan valtakunta. Ja autuaita ovat murheelliset; sillä he saavat lohdutuksen.

Älä siis suotta itseäsi syytä, sillä se on Jumalan työ, jos oikein ja hyvin toimit. Ei meissä itsessämme, ei sen koommin minussa kuin sinussakaan ole voimaa ja hyvyyttä, vaan jos sitä joskus meissä on, se on lähtöisin Jumalasta. Syyttäisimmekö näin ollen meidän heikoilla hetkillämme Jumalaamme siitä, ettei hän ole antanut voimaa meidän oikein ja täydellisesti toimia? Jos me huonoudestamme alamme jotakin syyttää, niin syyttäkäämme Perkelettä, hänen tähtensä ei meissä asu mitään hyvää.

Mutta se on loputon noidankehä, jos alamme vaatimaan itseltämme hyviä tekoja. Kuinka monesti Paavalikin murehti ja sydämen pohjasta huusi Jumalalle, että kuka vapauttaa minut tästä pahasta ruumiistani. Ja joka kerta kuin Paavali pyysi tätä, vastasi Jumala vain, että minun armossani on sinulle kylliksi. Ja näinhän se onkin, että meidän valtakunnassa opetetaan, että usko kaikki synnit anteeksi, eikä niin, että voit uskoa kaikki synnit anteeksi, jos et ole ollut kovin paha...ei näin, vaan yksinkertaisesti uskot ne anteeksi, niin ne ovat anteeksi annetut - ei me aleta kyseleen, että oletkohan mahdollisesti ollut riittävän hyvä tätä evankeliumia varten.

En tiedä miksi, mutta Jumala on hyväksi nähnyt, että me huonosti onnistumme elämässämme ja turvaudumme Jumalan kyltymättömään armoon. Hyväksykäämme se tosiasia, että me emme pääse puusta pidemmälle ikinä, olemme kaikki samassa tilanteessa kuin sinäkin. Kuinka useasti olen pitänyt minua niin pahana ja toisia huonompana, että raja on tullut vastaan - raja uskovaisen ihmisen pahuuden määrässä. Mutta kun tätä rajaa ei ole, ei ole olemassa mitään rajaa siinä pahuuden määrässä, mitä uskovaisen sallitaan tehdä. Voisi itse ajatella, että täytyyhän siinä omassa pahuudessa olla jokin tolkku, mutta kun tätä jotain tolkkua ei vaan yksinkertaisesti ole. Hyväksykäämme siis se, että me elämme yksistään armosta, sillä Jumala on jostain syystä asian näin hyväksi nähnyt.

Toiseksi et varmasti ole yhtään huonompi, kuin yksikään muu äiti tai uskovainen. Et vain pysty näkemään sitä Jumalan hyvyyttä, jota hän kauttasi tekee. Kuinkas paljon pahemmaksi tunnen itseni, joka ei edes joudu perhettä vielä huoltamaan, vaan itseäni varten elän ja silti täysin epäonnistuneesti. En yksinkertaisesti saa mitään aikaan, olen täysi nolla - ei tule mitään sen koommin opiskelustakaan kuin työn tekemisestäkään. Mutta kiitän Jumalaa siitä, että hän on kirkastanut minulle Pyhää tahtoansa sen verran, että tiedän tämän huonon ihmisen roolin kuuluvan niin minulle kuin kaikille muillekkin, ei me vaan olla hyviä. Mutta Jumalan armossa on minulle kylliksi, yritän ja tahdon tehdä parhaani ja se riittää.

Kolmanneksi meille ei ole annettu kuin yksi käsky ja se on rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tämä käsky sisältää kaikki kymmenen käskyä ja kymmenenkäskyä kuvaavat vain tätä lähimmäisen rakkautta.
Voit siis täysin ilman oman tunnon tuskia unohtaa paljonkin kaiken maailman muodollisuutta, mikä ei paranna kenenkään ihmisten onnellisuutta tuumankaan vertaa. Se, että annat lapsillesi rakkautta, huomiota ja läheisyyttä, se riittää. Ja kuinka paljonkaan sekin on jo yksistään vaadittu, kuinka voisimmekaan kuvitella, että sinulla tämän lisäksi riittäisikään aikaa kaiken maailman hölynpölyyn ja humpuukiin. Äläkä myöskään murehdi siitä, ettetkö riittävästi tekisi rauhanyhdistykselle työtä. Se on suurin ja tärkein lähetystyö, että lapsille rakkautta annat. Mitä tulee rauhanyhdityksen rahan keruuseen sun muuhun, niin älä niistäkään suotta murehdi, sillä meitä on paljon, joilla ei ole niin valtavan isoa ikeetä annettu, kuin sinulle. Me voimme tehdä sitä rahankeruuta ja nimellistä lähetystyötä sinunkin puolestasi, sillä se on sinun kaltaisesti äiti, joka minutkin tähän maailmaan kasvatti rakkaudellaan. Etkö näe, kuinka paljon hyvää on jo siinä, että sinä ison perheen kasvatattaja olet. Etkö tiedä, kuinka paljon onnea lapsesi tuo ihmiskunnalle nyt ja tulevaisuudessa. Eikö siinä ole jo kylliksi, että sinä suuren määrän Jumalan lapsia tähän maailman hänen voimastansa kasvatat. Mistä tiedät, kuinka paljon hyvyyttä saattavatkaan nämä lapset tehdä Jumalan voimasta tulevaisuudessa tämän maailman ihmisten hyväksi?

Tiedämme myös, että meidän resurssimme ovat rajalliset, tarvitsemme sekä ruumiin, että hengen virvoitusta. Ja koskas et jaksa masentuneena tai väsyneenä muita ihmisiä huomioida, niin voit aivan hyvällä omalla tunnollasi antaa itsellesi aikaa ja lepoa. Sillä tämä ruumiin ja hengen lepo antaa sinulle voimaa ja halua elämään, mikä taas aiheuttaa sen, että olet onnellisempi - ja mikä sen parempi, kuin onnellinen ihminen. Kukas pystyykään toisia ihmisiä huomioimaan paremmin, kuin ihminen, joka on onnellinen, kiitollinen ja tyytyväinen tilaansa. Sen tähden voi sanoa, että se on lähimmäisen rakkautta, että sinä lepäät ja virvoitut omiesi ystäviesi, aviopuolisosi tai harrastustesi parissa. Sillä jos näin teet, jaksat taas paljon paremmin muitakin auttaa ja huomioida.

Äänestä
  • perustellisesta vastauksesta. Kävin jokin aika sitten hakemassa tietoa masennuksesta netistä ja siellä oli mm. yhteiskunnalliset vaatimukset voivat aiheuttaa masennusta. Niinpä. Ja kaikkein eniten minusta vaaditaa isojen perheiden äideiltä . ei vain yhteiskunnan taholta. Minä koen tällä hetkellä että uskon tuomat vaatimukset masentavat minua. En millään pysty olemaan niin hyvä je kelvollinen että kelpaisin. Vaatimukset ovat niin suuria. Ei minusta ole tähän ajattelen mielessäni.

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    perustellisesta vastauksesta. Kävin jokin aika sitten hakemassa tietoa masennuksesta netistä ja siellä oli mm. yhteiskunnalliset vaatimukset voivat aiheuttaa masennusta. Niinpä. Ja kaikkein eniten minusta vaaditaa isojen perheiden äideiltä . ei vain yhteiskunnan taholta. Minä koen tällä hetkellä että uskon tuomat vaatimukset masentavat minua. En millään pysty olemaan niin hyvä je kelvollinen että kelpaisin. Vaatimukset ovat niin suuria. Ei minusta ole tähän ajattelen mielessäni.

    sanoit:"Ja kaikkein eniten minusta vaaditaa isojen perheiden äideiltä . ei vain yhteiskunnan taholta. Minä koen tällä hetkellä että uskon tuomat vaatimukset masentavat minua. En millään pysty olemaan niin hyvä je kelvollinen että kelpaisin. Vaatimukset ovat niin suuria. Ei minusta ole tähän ajattelen mielessäni. "

    Joo, olen täysin samaa mieltä ja nämä tuntemukset ovat liiankin tuttuja. Me ihmiset emme halua tuntea itseämme huonoksi, niin sen tähden nuo uskon tuomat vaatimukset masentavat, joiden edessä joudumme myöntämään olevamme täysin kelvottomat täyttämään niitä.

    Ison perheen äidit todella ovat vaikeimmassa roolissa ja jos joskus menen itse naimisiin, niin tahtoisin silloin antaa kaiken tuen puolisolleni. Älkää siis jääkö yksin kamppailemaan, vaan tukeutukaat puolisoihinne ja ystäviinne.

    Ja vielä noista uskontuomista vaatimuksista haluan sanoa jotain, minkä olen vasta viime aikoina saanut osaksi ymmärtää. Pitkään mietin, että miksi minun pitäisi kumarrella ja palvella joitakin turhia vaatimuksia ja lakeja, ja kiduttaa ja rasittaa niillä itseni hengiltä. Pitkään olin niillä vaiheilla, että lähtisin vapaasti maailmalle ja saisin olla oma itseni, niin ettei minun tarvitsisi olla uskontuomien vaatimusten kahleissa. Minusta tuntui, että miksi ihmeessä minun pitäisi turhan päiten kiusata itseäni näillä kahleilla, sen sijaan että nauttisin elämästä täysin siumauksin.

    Mutta sitten näin, että Perkele valehtelee, se väitti minulle silloinkin, että on kysymys vapaudesta ja onnellisesta riippumattomasta elämästä. En kuullut tätä keneltäkään, en lukenut sitä mistään, mutta näin sen omin silmin. Kun kuljeskelin kaduilla Helsingin yössä tullessani iltakylistä ja milloim mistäkin, niin tarkkailin mitä näin. Näin ihmisiä tappelevan keskenänsä, näin nuoria pareja, jotka kilvan toinen toistansa syyttelivät ja sätvivät, näin kännissä olevia ihmisiä, jotka himossaan etsivät vain uhreja, joihin himonsa toteuttaa. Näin myös ihmis massoja, joissa kaikki keskenään kilpailivat siitä, että kuka saisi huomion itselleen, näin kaiken kaikkiaan vain ihmisiä, joita vaivasi murhe ja himo, ja joilla oli ihmisuhteet pilalla ja kyynel silmässä.
    Ja kun menin suviseuroihin, niin näin isoja perheitä pukkaamassa lasten vaunuja saviliejussa hymy naamalla. Näin nuoria vaatimattomia ihmisiä tekemässä työvuorojaan ilman palkka vaatimuksia. Näin kaiken ikäisiä ihmisiä kentällä laskemassa leikkiä ja vaihtelemassa kuulumisia. Näin iloisia vanhuksia veisaamassa virsiä. Kun menin työvuoroon, niin minun kunnostani kannettiin huolta ja minun etuja ajateltiin. Kun menin kysymään neuvoa, minua autettiin ja kohdeltiin puhuttelevan kauniisti. Kun menin nukkumaan, tavaroitani ei varastettu. Minne tahansa meninkin ja kenen tahansa kanssa puhuinkin, sain aina lämpöä ja rakkautta osakseni.

    Ja mitä tästä opin, oli se, että Perkele röyhkeästi valehtelee päin naama. Se väittää, että jos nyt alan toteuttamaan omia tunteita ja elämään niiden mukaisesti, tulen perimään paljon onnea ja iloa. Mutta ne ovat juuri niitä kadulla näkemiäni ihmisiä, jotka omien tunteidensa ja himojensa perään vaeltavat. Kun heistä tuntuu, että he haluavat huomiota, he ottavat sitä. Kun heistä tuntuu, että he tarvivat rahaa, he varastavat sitä. Kun heistä tuntuu, että he tarvitsevat seksuaalista kanssa käymistä, he hankkivat kohteen johon sitä toteuttaa. Ja kun heistä tuntuu, että he "rakastavat" jotain muuta kuin omaa aviopuolisoa, he ottavat uuden rakastamansa aviopuolison. Kaiken kaikkiaan he toimivat ja elävät tunteidensa ja halujensa mukaan "vapaata" ja "onnellista" elämää, minkä seuraukset olen liiankin hyvin nähnyt. Siitä ei aiheudu muuta kuin itkua, hammasten kiristystä ja kaikenlaista saastaa ja murhetta. Mutta kuinkas Perkele väittää, se sanoo, että te tulette olemaan onnellisia ja tyytyväisiä minun valtakunnassani, jos te vain teette niin kuin käsken, eli kuuntelette vain omaa lihaanne.

    Minua ei vaan yksinkertaisesti enää haluta ryhtyä tähän ahdistavaan kilpailuun huomoista, tähän mielittömään ihmisuhde sotkuun, joka aiheutuu niistä tuhansista petoksista ja "vilpittömästä" hauskan pidosta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ja jonka hedelemät näkyvät vielä pitkälle lapsiin ja lasten lapsiin mm. heissä olevina psykologisina rasitteina ja traumoina.

    Opin tästä myös sen, että Jumala on asettanut lakinsa, eli käskyn: rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi, yksin omaan sen tähden, että me voisimme elää onnellista ja synnin hedelmistä vapaata elämää. Näin, että Jumala on todella rakastanut meitä, koskas on antanut meille niin oikeuden mukaisen ja onneen johdattavat lain. Siis voitko kuvitella, se on Jumalan rakkautta meitä kohdin, että hän on antanut meille lakinsa. Hän on vain kertonut meille, että tehkää niin kuin sanon, rakastakaa toinen toistanne, niin teidän elämänne on jo tässä ajassa monin verroin onnellisempi. Koska me olemme niin ymmärtämättömät, ettemme edes tiedä omaa parastamme, on Jumala joutunut neuvomaan meitä, kuinka meidän pitäisi tehdä, että me onnellisia olisimme. Ja tämä neuvo, tämä mielettömän arvokas neuvo, jota ei tämä maailma nää Perkeleen sokaisemana, on meidänkin keskuudessamme mieletty vaatimukseksi. Neuvo siitä, että miten ihmiskunta saadaan onnelliseksi, on mielletty typeräksi, turhanpäiväiseksi, ketään hyödyttämättömäksi ja vaativaksi laiksi. Mutta nyt olen nähnyt, ettei se ole sitä. Sen minkä piti tehdä onnelliseksi ja vapaaksi, saakin aikaa vain riittaa, murhetta, itkua, synnin orjuutta, pakkoa kilpailla omasta edusta ja huomoista, johon minä en tahdo enää ryhtyä.
    Ja se, minkä piti olla vaatimusta, turhaa sääntöä ja kidutusta, onkin vapautta tästä ahdistavasta oman edun tavoittelusta, rauhaa, autuutta, rakkautta, onnellista elämää ja kaikille iloa ja onnea tuovaa kaunista Pyhän Hengen hedelmää. Ja kaiken tämän jälkeen tajusin, että en tahdo enää kuunnella sitä Perkelettä, joka niin röyhkeästi päin naamaa valehtelee. Ja sen sijaan kuunnella Jumalaa, joko puhuu sanoja, jotka todella ovat totta, joista olen voinut omin silmin nähdä, että ne tuovat onnea ja hyvää elämää.

    Vaikka joskus onkin raskasta ja mahdotontakin toteuttaa tuota Jumalan lakia, lähimmäisen rakkautta, olen silti nähnyt, että siihen pyrkimällä voimme vapautua synnistä, saavuttaa vilpitöntä iloa itsellemme ja ennen kaikkea, kaikkein tärkeimpänä, aiheuttaa muille ihmisille iloa ja hyvää elämää.
    Eihän Jeeesuskaan lähimmäisen rakkaudesta saanut palkaksi kuin ristin puun, mutta antoi sadoille ja kymmenille tuhansille ihmisille rauhan, onnen, uskon ja vielä jokapäiväisen leivän ja terveydenkin. Hän kerta kaikkiaan teki niin monen ihmisen elämän onnelliseksi, sekä fyysisesti että hengellisesti ja ennen kaikkea kaiken tämän päälle sovitti kaikkien synnit.

    Yksin se on raskasta toteuttaa lähimmäisen rakkautta eli Jumalan tärkeintä neuvoa, mutta yhdessä muitten uskovaisten kanssa sen suloiset ja ihanat hedelemät alkavat näkymään myös omassa elämässä aivan kongreettisesti. Kuinka ihana onkaan asustaa ja olla uskovaisten ihmisten parissa, jotka keskenänsä toinen toistensa kunnioituksesta kilpailee keskenänsä.
    Toki kaikki onnistumme tässä huonosti, mutta meidän vilpitön tahto hyvyyteen näkyy silti, vaikka se onkin niin syvällä ja piilossa, silti sen hedelmät ovat väkeviä ja voimakkaita. Voimme vain kuvitella, kuinka ihanaa meillä olisikaan, jos pystyisimme sitä moitteetta toteuttamaan, kuinka mahtava olisikaan paikka, jossa tämä Jumalan neuvo eli laki toteutuisi täydellisesti. Tästä maailmasta emme löydä semmoista paikkaa, mutta kerran tuon puoleisesta - taivaasta.

    Toivon ja rukoilen jumalan voimaa ja siunausta sinullekkin siinä raskaassa tehtävässä, jonka Jumala on sinulle hyväksi nähnyt. Kerran olet saava palkan siitä, että tahdoit yrittää pysyä tässä ihanassa lähimmäisen rakkaudessa, joka on kaiken hyvän alku ja juuri. Kerran olet istuva sellaisen tuomarin edessä, joka ei valehtele. Kerran olet kiittävä tätä tuomaria siitä, että hän on pitänyt sanansa ja on ottava sinut uskosi tähden iankaikkiseen iloon.

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    perustellisesta vastauksesta. Kävin jokin aika sitten hakemassa tietoa masennuksesta netistä ja siellä oli mm. yhteiskunnalliset vaatimukset voivat aiheuttaa masennusta. Niinpä. Ja kaikkein eniten minusta vaaditaa isojen perheiden äideiltä . ei vain yhteiskunnan taholta. Minä koen tällä hetkellä että uskon tuomat vaatimukset masentavat minua. En millään pysty olemaan niin hyvä je kelvollinen että kelpaisin. Vaatimukset ovat niin suuria. Ei minusta ole tähän ajattelen mielessäni.

    että en kykene täyttämään niitä vaatimuksia, jotka pitäisi kyetä täyttämään. Armottomuuden kokemus, vaikka meidän pitäisi elää armosta. Miten tuon armon pääsisi omalle kohdallensa kokemaan, niin että viis veisaisi sellaisista vaatimuksista, joihin ei pysty vastaamaan?

    Ei kai vika ole meissä kohtuuttomasti ahdistuvissa? Eikö niiden pitäisi katsoa peiliin, jotka tällaisia taakkoja toisten selkään lastaavat? Missä on heidän rakkautensa? Onko sen tilalla pelkoa, vallanhalua, ahneutta ja mitä vielä? Sekö heidät saa piiskaamaan itseään ja muita suorituksiin?

    Missä on Vapahtaja?

    Äänestä

Minä mietin joskus nuorena vl-tyttönä, että mitenhän sitä sitten ison perheen kanssa jaksaa? Yksin ollessakin joskus ry:n menot tuntuivat liian sitovilta, vaikka minulla ei vastuutehtäviä kovin paljon ollutkaan. Tyydyin ajattelemaan, että kyllä kai Jumala auttaa jaksamaan ison perheen äitinäkin. Ja että jaksamattomuus johtuu aina synnistä, että ei jaksa luottaa ja uskoa Jumalan apuun.

Nyt aikuisena käsitän, että tuo nuoren tytön viaton ajattelu on ihan järjetöntä ja vanhoillislestadiolaisuudessa tietoisesti ohjataan nuoria ajattelemaan sillä tavoin. Avioidutaan usein hyvin nuorina ja perhe kasvaa koko ajan. Siinä vaiheessa, kun perhettä jo on, on enää myöhäistä miettiä, etten oikeastaan olisi tällaista elämää halunnutkaan. Edelleen tässä elämäntilanteessakin moni vl-äiti pitää varmaan itseään huonona ja epäonnistuneena, kun kuvittelee, että jaksamattomuus ja väsyminen johtuvat itsestä; että itse on epäonnistunut uskovaisena ja ei siksi kykene ottamaan Jumalan apua vastaan?

Ei ole väärin syyttää uskoa väsymisestään. Sillä inhimillisesti ajatellen sen vikahan väsyminen tässä tapauksessa on: Vanhoillislestadiolaisuudessa kielletään ehkäisy ja sitä kautta sekä äidin että lasten oikeuksia elämässä (näitä ovat mm. yhteiset rauhalliset hetket, leikkihetket jne... sekä äiti että lapsi tarvitsee tuntea olevansa arvostettu ja tarpeellinen omana itsenään - ei suorittajana (äiti) tai osana muutalapsilaumaa (lapsi). Onko tällainen usko, joka murskaa elämää ja elämäniloa, Jumalan tahdon mukaista? Aikuisella ihmisellä on vastuu itsestänsä ja lapsistansa. On väärin sysätä vastuu Jumalan tai uskon syyksi. Jumala kysyy meiltä yksistään uskoa ei järjettömyyttä ja vastuuttomuutta. Jumalan huolenpitoa ei pitäisi käsittää väärin; se ei oikeuta vastuuttomuuteen ajautumista. Kannattaa tarkastaa mihin usko perustuu. Itse en enää ole vl ja etäisyyden kautta voin todeta, että on hyvin helpottavaa, kun olen saanut luopua vääristä uskon edellytyksistä. Minua kauhistuttaa ja tunnen omissa nahoissani, kun ajattelen entisiä vl-ystäviäni ja heidän ajattelutapaansa. Pidän heitä uskovaisina, tiedän miten aidosti he uskovat Jumalaan, mutta olen surullinen siitä, että he eivät käsitä, että Jumala ei vaadi/odota uskovaiselta läheskään kaikkia niistä asioista, joita vanhoillislestadiolaisuudessa kasvanut on oppinut pitämään uskon edellytyksinä (kuten syntyvyyden säännöstely, korvakorut, tietynlainen musiikki, Tv jne jne). Jokainen elämä on Jumalan lahja, jota tulisi hoitaa ja vaalia sekä lahjan että lahjanantajan arvon mukaisesti!

Äänestä

Sitä samaa täältäkin, sillä erotuksella, et on ruennut silmät aukeamaan jo ennen kuin talo täynnä lapsia ja ennen kuin elämä on liika rankkaa. Näen ympärilläni niin paljon äitejä jotka uupuvat taakkojensa alle. Siihen osaan en itseäni tahdo, joten meidän perhe jää tämän kokoiseksi. Järkyttävää sumutusta ja aivopesua sanon minä. Oikeestaan ihan kamala tunne kun rupee silmät aukeamaan ja totuus valkenemaan. Siinä on ison kasvun paikka.
Vielä kun saisin ääneen sanottua lapsuusperheelleni yms.

Voimia sinulle ja olet itse oman elämäsi herra. Turha luulla, että jostakin voimia aina saa ja ystävät auttaa. Ei ainakaan päde tässä talossa.
Itse teet valinnat suuntaan ja toiseen ja kannat niistä vastuun.Se on joko väsymyksen musta syöveri tai sitten...

Äänestä
  • Kuin minun tekstiäni tuo sinun kirjoituksesi!
    Raivostuttavinta vaan tämä tilanne on kun pitää elää kaksoiselämää. En ole vuosikausiin uskonut sillain kun ry opettaa. Olen elänyt omantunnon mukaan. Kuitenkin uskoni jumalaan on on ollut samaa lapsuudesta saakka.. Miten saan voimia kerrottua lapsuudenperheelleni ( jotka todella hartaita uskovaisia) päätöksestäni. Se on hankala tilanne, koska tiedän miten minuun tullaan sen jälkeen suhtautumaan. Tiedän että minä en ole sen asian ääneen sanomisen jälkeen enään MITÄÄN. Olen kerran joutunut sen kokemaan, ja tein sillon pakkoparannuksen, ihan sen vuoksi etten kestänyt sitä vihaa ja katkeruutta mitä minuun kohdistui omien vanhempieni osalta. Mutta sen olen päättänyt että tätä samaa paskaa en tule opettamaan lapsilleni (joita on nyt jo muutama).

    Äänestä

  • nimetön ääni kirjoitti:

    Kuin minun tekstiäni tuo sinun kirjoituksesi!

    Niin, siinähän menee sit kaikki! siis ihan kaikki1 ystävät, tavat, ajankäyttö jne. Sehän tätä jarruttaa viemästä eteenpäin. Mietin itse välillä, et onkohan helpompaa elää kaksoiselämää, entäkö aloittaa kaikki alusta hylkiönä? Minun lapsuuskotini on harras myös, mutta eivät ne minua hylkää, mutta suhteita varmasti muuttaa kuitenkin.
    Järkkyttävä huomata todellisuus ja ajatusten työstäminenkin on jo raskasta.

    Äänestä

  • nimetön ääni kirjoitti:

    Kuin minun tekstiäni tuo sinun kirjoituksesi!
    Raivostuttavinta vaan tämä tilanne on kun pitää elää kaksoiselämää. En ole vuosikausiin uskonut sillain kun ry opettaa. Olen elänyt omantunnon mukaan. Kuitenkin uskoni jumalaan on on ollut samaa lapsuudesta saakka.. Miten saan voimia kerrottua lapsuudenperheelleni ( jotka todella hartaita uskovaisia) päätöksestäni. Se on hankala tilanne, koska tiedän miten minuun tullaan sen jälkeen suhtautumaan. Tiedän että minä en ole sen asian ääneen sanomisen jälkeen enään MITÄÄN. Olen kerran joutunut sen kokemaan, ja tein sillon pakkoparannuksen, ihan sen vuoksi etten kestänyt sitä vihaa ja katkeruutta mitä minuun kohdistui omien vanhempieni osalta. Mutta sen olen päättänyt että tätä samaa paskaa en tule opettamaan lapsilleni (joita on nyt jo muutama).

    Mikään ei pakota sinua kaksoiselämään, jos ei sitten oma epäitsenäisyytesi. Aikuistumiseen kuuluu omiin valintoihin kasvaminen ja kypsyminen ja niistä vastuunkantaminen. En usko että psyykeellesikään tekee kovin hyvää pitkällä aikavälillä, jos elät suhteessasi itseesi ja läheisiisi nk. kaksoiselämää. Voit tehdä sen muissakin kuin uskonnollisissa kysymyksissä.

    Jos omat vanhempasi eivät osaa irtautua lapsistaan kypsästi, vaan yrittävät syyllistämällä, ankaruudella tai muilla primitiivisillä keinoilla pitää kasassa omaa maailmaansa ja käsitystään lapsistaan, älä itse mene toimintamalliin mukaan. Anna vanhempien maailman romahtaa, jos se on romahtuakseen. Ehkä se ei alunperinkään ole rakentunut kovin realistiselle pohjalle. Lapset eivät suinkaan aina valitse elämässä niin kuin vanhempansa.

    Olen törmännyt vanhempiin, jotka eivät hyväksy tai kestä lapsiensa valintoja, enkä tarkoita pelkästään uskonnollisessa mielessä. Milloin kysymyksessä on epäkelpo elämänkumppani, väärä sosiaaliluokka (liian alhainen koulutus), väärät harrastukset jne. Epäkypsiä vanhempia löytyy aina ja kaikkialta, valitettavasti. Aikuistu sinä itse ja tee itsesi näköisiä päätöksiä. Älä mene mukaan vanhempiesi epävarmuuteen ja pelkoon.

    Äänestä

  • nimetön ääni kirjoitti:

    Kuin minun tekstiäni tuo sinun kirjoituksesi!
    Raivostuttavinta vaan tämä tilanne on kun pitää elää kaksoiselämää. En ole vuosikausiin uskonut sillain kun ry opettaa. Olen elänyt omantunnon mukaan. Kuitenkin uskoni jumalaan on on ollut samaa lapsuudesta saakka.. Miten saan voimia kerrottua lapsuudenperheelleni ( jotka todella hartaita uskovaisia) päätöksestäni. Se on hankala tilanne, koska tiedän miten minuun tullaan sen jälkeen suhtautumaan. Tiedän että minä en ole sen asian ääneen sanomisen jälkeen enään MITÄÄN. Olen kerran joutunut sen kokemaan, ja tein sillon pakkoparannuksen, ihan sen vuoksi etten kestänyt sitä vihaa ja katkeruutta mitä minuun kohdistui omien vanhempieni osalta. Mutta sen olen päättänyt että tätä samaa paskaa en tule opettamaan lapsilleni (joita on nyt jo muutama).

    tuon kirjoittanut, tosin huonommin olisin kirjoittanut.
    Mekin käymme vain siksi seuroissa (vaikkakin harvoin)jotta muut näkisivät että hengissä ollaan eikä tarvi sielunhoidollisia puhutteluja: Muutenhan epäilys herää.(vitsi ainakin osittain)
    Kun olimme vasta naineita olimme todella lapsellisesti uskomassa emmekä epäilleet mitään. Mutta annas olla kun lapsia rupesi siunaantumaan tuhka tiheään silmämme avautuivat näkemään tämän opin kaamean puolen. Parini väsyi totaalisesti ja hieman sekosikin ja tarvitsi terapiaa. Jatkuva valvominen vaati veronsa. Myös minulta.
    En mielelläni vie lapsiani edes pyhäkouluun kun sielläkään ei riitä puhuminen Jeesuksesta vaan lisätään taakkoja pienten lasten laihoille harteille syntiluetteloin.

    Äänestä

  • nimetön ääni kirjoitti:

    Kuin minun tekstiäni tuo sinun kirjoituksesi!
    Raivostuttavinta vaan tämä tilanne on kun pitää elää kaksoiselämää. En ole vuosikausiin uskonut sillain kun ry opettaa. Olen elänyt omantunnon mukaan. Kuitenkin uskoni jumalaan on on ollut samaa lapsuudesta saakka.. Miten saan voimia kerrottua lapsuudenperheelleni ( jotka todella hartaita uskovaisia) päätöksestäni. Se on hankala tilanne, koska tiedän miten minuun tullaan sen jälkeen suhtautumaan. Tiedän että minä en ole sen asian ääneen sanomisen jälkeen enään MITÄÄN. Olen kerran joutunut sen kokemaan, ja tein sillon pakkoparannuksen, ihan sen vuoksi etten kestänyt sitä vihaa ja katkeruutta mitä minuun kohdistui omien vanhempieni osalta. Mutta sen olen päättänyt että tätä samaa paskaa en tule opettamaan lapsilleni (joita on nyt jo muutama).

    Tätä ketjua lukiessani olen tuntenut yhtäältä suurta myötätuntoa kirjoittaneita kohtaan ja toisaalta omasta puolestani hiljaista tyytyväisyyttä, jota hieman häpeilenkin. Omalle kohdalleni en osaa enää kovin suurella todennäköisyydellä kuvitella suurperheen äidin osaa.

    Kolmea kymppiä lähentelevänä ja ei-vl miehen kanssa seurustelevana odotan tulevaa mahdollista perhe-elämää suurin odotuksin. Ajattelen ei-vl miestä itselleni siunauksena. Olen vastuussa vain omasta, usein hyvin heikosta uskosta, eikä mies tuo mukanaan omia käsityksiään uskon tuomista velvoitteista perhe-elämässä.

    Ei kaikkea hyvää, jossei jotain pahaakin. Monesti olen miettinyt, millaiseksi asemani vl-yhteisössä tulee muodostumaan kihlauduttuani ja avioiduttuani, jos sen aika tulee. Viedäänkö minulta "poikkeavana" väkisin uskoni vl-yhteisössä. Tulenko sopimaan "poikkeavana" joukkoon. Vielä mukana kulkeminen on hyvin sujunut, kun "vain" seurustelen. Liekö ihmiset rukouksen mielin ajattelee, että kyllä tuokin tyttö polkunsa vielä oikaisee. Mutta se ei kuitenkaan ole tahtoni. Olen onnellinen polullani ja katson odottavin mielin tulevaisuuteen.

    Äänestä

Ihan vain siksi että "näkisit sen" että joku ymmärtää mistä sinä puhut.

Sinä uhohidit täysin, hammaslääkärit, oikomihoisot, neuvolakäynnit säätömääräiset, neuvoläkäynnit ylimääräiset, lääkärissä käynnit, korvakontrollit, puheterapiat, sairaalakäynnit, kaupat, kirjato, vaateostokset (siis ne johon lapsi on aivan pakko otaa mukaan), harrastukset...Ja sitten on tietenkin se että opetat jokaisen tenavan ajamaan pyörällä, uimaan, luistelemaan , hiihtämään. Ja sitten yrität tukea ja neuvoa kouutehtävissä.

Kaiken sen jälkeen mitä sinä ja minä nyt olaan lueteltu ei sinulle jäänyt aikaa olla vain äiti. Ja jos jäikin niin itsestäsi sinun kuitenkin on täytynyt luopua.

Mitä jos aloittaisit ensimmäisenä siitä että sanot joka asiaan ei. Ihan jäjestelmällisesti. En tule en tee. En olallistu. Opettele laittamaan itsesi etusijalle.

Teet niin tai näin muista että masennus tuossa tilanteessa ei ole SYNTIÄ! Se päin vastoin on sangen normaali ja odotettu regtio tilanteessa jossa ihmiseltä puristetaan aina vain lisää. Olet ruuvipenkissä oleva kananmuna. Sinuna en sallisi enää ruuvia kierrettäväksi yhtään tiukemmalle.

Muista että parannsuta noista tunteista ei tarvitsse tehdä. Riittämättömyys ja loppuunpalaminen on täysin normaalia.

Mitä tästä eteenpäin. Ainakin sen voin sanoa että hae ennenkaikkea ammatiapua. Pelkästään siksi että vl useimmille meistä vakavasti sairastuneista käy niin että asiamme väheksytään maton alle. - Kaikkihan me joskus väsymme.

Ehkä niinkin mutta silti kenenkään ei tarvitse loputtomiin elää elämänsä niin että suoritaa vain sitä minkä joku muu näkee tärkeäski.

Tavalla tai toisella sinun tulee saada aikaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti toipua tuosta tilanteesta.

Meitä on muitakin jotka olemme syystä tai toisesta palaneet puhki tuossa lapsirubassa. Kuka mistäkin syystä. Kukaan ei kuitenkaan synnyttämällä pelastu. Lasten sinun ja koko perheen etu on se että vihellät tämän kierteen poikki nyt kun ymmärrät vielä oman tilanteesi.

Tokihan sitä haluaisi uskoa siihen päivämihen kiltokuvamailmaan. Tosielämä vain näytää olevan toisen laista. Päivämies esitelee idealistista mailmankuvaa ja katsomusta. Siitä lehdestä taitaa puuttua kaikki inhimillisyys. Ja varsinkin äitejä kohtaan.

Pidä usko ja hyvä omatuntuo mutta muista myös että kun omatunto nyt sinua soimaa siitä ettei tuo tilanne ole oikein. Älä kiellä itseäsi ja omaa minuutta ja alistu johonkin vasten omaa tahtoasi. Se ei ole nöyryyttä vaan vallan ja mielivallan alle alistumista.

Sinä olet ihmisenä arvokas eikä sinua voi kukaan korvata. Pidä huolta itsestäsi. Ja ole rehellinen istellesi. Sinä et jaksa elää noin. Muutoksen on lähdettävä sinusta.

Ei sellaisia selviytyjä äitejä ole. On vain äitejä joilla toisilla näytää olevan todella pajon paremmat tukiverkot ja parempi tuuri elämässä.

Kun itse ajauduin sairauden kautta ammattiihmisten puheille niin ei hirveästi lohduttanut kun tämä ihminen kysyi - kuinka ihmeessä sinä oikeasti olet selvinnyt tähänkään asit. Eikä ihmetellyt lainkaan että tilanteemme ajautui sairastumiseni takia täydelliseen kriisiin.

Ja niin tulee käymään teilläkin. Sinä palat lopuun jos mitään ei tehdä. Se on aina huonpi vaikkakin vl hyväksytympi vaihoehto kuin se että tilanteeseen puututaan "ajoissa".

Äänestä
  • tarkoituksella listaani pelkästään koulusta tulevat velvoittavat asiat. Ja silti varmaan listani on puutteellinen.Totta kai on liuta muualta tulevia asioita mihin pitää rientää. Luojan kiitos, lapsillamme ei ole edes allergioita.

    Olen yrittänyt olla hyvä. Silti koen epäonnistuneeni. Tuntuu vain tänä päivänä ettei m
    ikään riitä kenellekkään.

    Ja sekin ettei ole kyse etteikö halua vaan ei pysty ja jaksa. Tottakai haluan tietää miten lapsillani menee koulussa, nähdä millainen heidän opettajansa on, millainen luokka on ja jne. Mutta en jaksa pysyä kärryillä.

    Olen minäkin jutellut ammattiauttajan kanssa ja hän sanoi että pyyhkii hikeä kun kerron meidän normaalista arkipäivästä. Ja olisi huolestuneempi minusta jos vain hymyilisin ettei tässä mitään hätää. Tiettyyn rajaan asti ymmärrän tämän kauniin ajatuksen että otetaan kaikki lapset vastaan mitä Luoja antaa. Mutta jos ei oikeasti jaksa? Olenko minä joku ihme olento maan päällä joka kokee näin.

    En oikein seuroihinkaan jaksa lähteä kun koen muiden olevan niitä vahvoja aktiivisia äitejä. Kait sinne yks rupu joukkoon mahtuu. Nämä valtavat huonommuuden tunteet ovat varmaan just masennuksesta johtuvia. Tosin se äiti kuva joka kristillisyydessä on ,ruokkii ehkä tätä huonommuutta. En tiedä.

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    tarkoituksella listaani pelkästään koulusta tulevat velvoittavat asiat. Ja silti varmaan listani on puutteellinen.Totta kai on liuta muualta tulevia asioita mihin pitää rientää. Luojan kiitos, lapsillamme ei ole edes allergioita.

    Jemiman irrottelut Sinuakin läheisesti koskettavasta aiheesta http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=790&postdays=0&postorder=asc&start=16

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    tarkoituksella listaani pelkästään koulusta tulevat velvoittavat asiat. Ja silti varmaan listani on puutteellinen.Totta kai on liuta muualta tulevia asioita mihin pitää rientää. Luojan kiitos, lapsillamme ei ole edes allergioita.

    Olen yrittänyt olla hyvä. Silti koen epäonnistuneeni. Tuntuu vain tänä päivänä ettei m
    ikään riitä kenellekkään.

    Ja sekin ettei ole kyse etteikö halua vaan ei pysty ja jaksa. Tottakai haluan tietää miten lapsillani menee koulussa, nähdä millainen heidän opettajansa on, millainen luokka on ja jne. Mutta en jaksa pysyä kärryillä.

    Olen minäkin jutellut ammattiauttajan kanssa ja hän sanoi että pyyhkii hikeä kun kerron meidän normaalista arkipäivästä. Ja olisi huolestuneempi minusta jos vain hymyilisin ettei tässä mitään hätää. Tiettyyn rajaan asti ymmärrän tämän kauniin ajatuksen että otetaan kaikki lapset vastaan mitä Luoja antaa. Mutta jos ei oikeasti jaksa? Olenko minä joku ihme olento maan päällä joka kokee näin.

    En oikein seuroihinkaan jaksa lähteä kun koen muiden olevan niitä vahvoja aktiivisia äitejä. Kait sinne yks rupu joukkoon mahtuu. Nämä valtavat huonommuuden tunteet ovat varmaan just masennuksesta johtuvia. Tosin se äiti kuva joka kristillisyydessä on ,ruokkii ehkä tätä huonommuutta. En tiedä.

    vaatimukset:

    "Tiettyyn rajaan asti ymmärrän tämän kauniin ajatuksen että otetaan kaikki lapset vastaan mitä Luoja antaa. Mutta jos ei oikeasti jaksa? Olenko minä joku ihme olento maan päällä joka kokee näin."

    Et sinä ole suinkaan aina olento maan päällä. Eikö ole päin vastoin normaalia koka niin kuin sinä koet.

    Kyllä tiedän millaiset vaatimusket jostain koulusta esitetään sille että täytät sen "hyvä äti" mitan. Tai täytät edes sen "no ihan kunnollinen äiti" mitan.

    Missä sinä olet epäonnistunut? Minä olen ainakin epäonnistunut siinä että minun rahkeeni ei riitänyt tuohln - ota vastaan kaikki lapset. Ehkä minun pitää siis syytää Luojaani siitä ettei hän luonut minusta parempaa ihimistä? Totakai jokaisen oikein uskovan äidin pitää pysytyä täyttämään tuo.

    Minä valitsin elämän ja kuoleman edessä sen etten ota vasaan yhtään lasta enää. Se olisi väärin kaikkia kohtaan. Ei "lakia" voi tätyää noin että otamme vastaan lapset joita sitten laiminlyömme "ilman omantunnon tuskia". Lasten laiminlyöminen on ok mutta ehkäisy ei.

    Ja minä vilpittömästi toivon että sinä et aja omaa tilannettasi siihen että joko sinä luovut omasta itsestäsi ja alsitut siihen että sinä koitat suoritaa omaa elämääsi toisten ehdoilla. Tai siihen että sinä pakon edessä joudut tekemään valintasi. Tekemään sen valinnan sitten kun olet jo menettänyt terveytesi. Sitten kun lapsesi jo oirehtivat ja kärsivät.

    Ei ole kyse siitä että se on sinun syysi että sinä et jaksa.Vaan tämän mielettömän ei milloinkaan eikä missään tilanteessa ehkäisy tule kysymykseen - opin. Ei ne hedelmät joita se nyt elämääsi kantaa ole rakkauden hedelmiä.

    Väsyminen ei rakas sisareni ole syntiä. EI uupumus ole synti jonka voit armosta uskoa anteeski ja unohtaa. Se on asia jota ei voi eikä tule hegellistää.

    Lapsi on lahja siitä emme pääse yli emmekä ympäti. Mutta sinä ymmärtäisit sydämestäsi asti siinä tilanteessa kun se olisi toivottu haluttu ja odotettu rakkauden hedelmä jo ennen kuin se saa alkunsa. Ymmärrätkö.

    Lasten saaminen on sinulle nyt laki joka sinun uskon ehtona tulee täyttää.

    Sen että sinä armosta uskot sille ei voida asetaa yhtään ehtoa. Ei lasten synnyttämistä eikä hyvää äitiyttä.

    Kyllä minä sen ymmärrän että omatutosi sinua soimaa siitä ettet jaksa olla hyvä äiti ja riitää joka paikkaan. Mutta mikä sinut saa alsitumaan synnin tekemiseen tuossa kohdassa?

    Vl kasvatus? Vl yhteisö?

    Kun puhut tuosta seuroihin menemisestä ja siitä kuinka sielläkin puhutaan tästä lapsiasiasta niin tästä sanoin kerran että

    Minua ihmetyttää että puhuja jonka vaimolle oli tehty sterilisaatio muutaman lapsen jälkeen hehkutti tuota lapsiasian ihnuutta tavalla jota ei voi muuksi sanoa kuin farisealaiseksi kuormien kasaamiseksi toisten harteille.

    Ja on toinenkin tapaus jossa vaimo päätyi vastaavassa tilanteessa kuin sinä ehkäisyyn. Mies kulki puhuja matkoilla hehkutamassaa kuinka niinkin voi käydä ettei lapsia tule "jumalan tahdosta".

    Ehkä meidän pitäisi osata rivien välistä lukea se että puhujatkin ovat ihisiä ja tekevät monenkin laisia ratkaisuja "mahdottoman edessä".

    Ei se mikään ratkaisu ole että sinä hoidat syitä masennuslääkeillä ja "terapialla" jotta jaksaisit synnyttää enemmän.

    Pyydän anteeksi. Sanon suoraan asioita ja saatan jopa loukata. Mutta tästä asiasta olen käynyt pitkällisä keskusteluja sekä täällä että hakomajassa.

    http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/post.php?cat=10&fid=1&pid=30&page=1

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    tarkoituksella listaani pelkästään koulusta tulevat velvoittavat asiat. Ja silti varmaan listani on puutteellinen.Totta kai on liuta muualta tulevia asioita mihin pitää rientää. Luojan kiitos, lapsillamme ei ole edes allergioita.

    Olen yrittänyt olla hyvä. Silti koen epäonnistuneeni. Tuntuu vain tänä päivänä ettei m
    ikään riitä kenellekkään.

    Ja sekin ettei ole kyse etteikö halua vaan ei pysty ja jaksa. Tottakai haluan tietää miten lapsillani menee koulussa, nähdä millainen heidän opettajansa on, millainen luokka on ja jne. Mutta en jaksa pysyä kärryillä.

    Olen minäkin jutellut ammattiauttajan kanssa ja hän sanoi että pyyhkii hikeä kun kerron meidän normaalista arkipäivästä. Ja olisi huolestuneempi minusta jos vain hymyilisin ettei tässä mitään hätää. Tiettyyn rajaan asti ymmärrän tämän kauniin ajatuksen että otetaan kaikki lapset vastaan mitä Luoja antaa. Mutta jos ei oikeasti jaksa? Olenko minä joku ihme olento maan päällä joka kokee näin.

    En oikein seuroihinkaan jaksa lähteä kun koen muiden olevan niitä vahvoja aktiivisia äitejä. Kait sinne yks rupu joukkoon mahtuu. Nämä valtavat huonommuuden tunteet ovat varmaan just masennuksesta johtuvia. Tosin se äiti kuva joka kristillisyydessä on ,ruokkii ehkä tätä huonommuutta. En tiedä.

    Masennusta ei aina itsekkään huomaa, se hiipii hiljaa.On vain väsynyt ja tuntee riittämättömyyttä koska tuntee ettei ole super-äiti joista lehdet mielellään kertoo. Olisi se hienoa olla yli kymmenlapsisen perheen äiti joka lastensa hoidon ohella lukee maisteriksi ja osallistuu kunnallispolitiikkaan ja muihin rientoihin RY:n hommien ohella.

    Äänestä

Meidänkin perheessä piti miettiä miten mennään eteenpäin.Tärkeintä on kuitenkin perheen hyvinvointi ja se vaatii varmasti jonkinlaisen ratkaisun.Tässäkin asiassa ihminen joutuu tekemään valintoja.

Kaikilla ei ole samanlaisia voimavaroja ja toisille tulee lapsia tiheämmin kuin toisille jos ei mitään tehdä. Äitikin tarvitsee omat lepohetkensä.

Tuli kyllä mieleen kuinka isä on tässä "myllyssä" mukana? Toivottavasti on kaikessa mukana ja osaa huomata vaimonsa väsymyksen.

Kyllä minäkin pelkäsin lasteni turvallisuuden puolesta oman väsymykseni kanssa.

Valittaessani väsymystä minulle tarjottiin evankeliumia ja sanottin että, kyllä se Jumala voimia antaa.Olisin tarvinnut aivan konkreettista apua jota harvoin tuli muiden uskonystävien taholta.Yhteiskunnan taholta tuli kuitenkin.Rahaakaan ei tahtonut olla tavalliseen elämiseen.Ihmisen on itse armahdettava itseään, muuten ei pääse eteenpäin.

Sivulliset eivät näe äidin tuskaa ja taakkaa, mutta ovat kuitenkin valmiita latelemaan kauniita fraasejaan.

Oletko keskustellut näistä asioista miehesi kanssa ?

Tuli mieleen Anna-Maija Kaskisen runosta säkeet:

"Suurimman surun alle rakkaus kurottuu.Tuttu on Jumalalle ihmisen ristinpuu.
Lävitse kaiken kivun itse hän vaeltaa.Odota, vaikka et näe.Ovia aukeaa."

Rakkaudella:entinen rasittunut äiti.

Äänestä
  • armollisimman herätysliikkeen ihmisiä, KRS:n eli Kansan Raamattuseuran.

    Äänestä

  • haluan kuitenkin muistuttaa siitä että se ei ehkä kuitenkaan ole ratkaisu että tuo tilanne kaadetaan mihen niskaan. Eihän se mies vältämättä ole sen syylisepi tähän tilanteeseen kuin äitikään. Voisin väitää että monta kertaa näissä tilanteissa isä on se joka syylistetään.

    Hän ei ole tehnyt tarpeeksi vaimonsa eteen jne...

    Isä ei voi ottaa äidin paikkaa pereheessä. Eikä voida ajatella että mies voi joustaa ja venyä loputtomiin.

    Ja vaikka tuolta äidiltä kuinka otettaisiin kaikki arkiaskareet pois. HÄN ei kuitenkaan välttämättä jaksaisi synnytää lisää lapsia. Fyysisesti ehkä kyllä psyykkisesti ei.

    Olen sitä mieltä että kummastakaan ei isästä eikä äidistä saa tehdä vl-idealismin uhreja.

    Pahin tilanne on se että mies toteaa tässä tilanteessa ettei ymmärrä vaimoaan joka nipotaa turhasta.

    Kuitenkin yhtä pahana voidaan pitää sitä että isä poltaan puhki tässä tilnateessa. Kun puututaan vain seurakuskiin ei sen syhin.

    Muistakaa myös isä voi palaa puhki. Ja myös isän jaksaminen voi loppua.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    haluan kuitenkin muistuttaa siitä että se ei ehkä kuitenkaan ole ratkaisu että tuo tilanne kaadetaan mihen niskaan. Eihän se mies vältämättä ole sen syylisepi tähän tilanteeseen kuin äitikään. Voisin väitää että monta kertaa näissä tilanteissa isä on se joka syylistetään.

    Hän ei ole tehnyt tarpeeksi vaimonsa eteen jne...

    Isä ei voi ottaa äidin paikkaa pereheessä. Eikä voida ajatella että mies voi joustaa ja venyä loputtomiin.

    Ja vaikka tuolta äidiltä kuinka otettaisiin kaikki arkiaskareet pois. HÄN ei kuitenkaan välttämättä jaksaisi synnytää lisää lapsia. Fyysisesti ehkä kyllä psyykkisesti ei.

    Olen sitä mieltä että kummastakaan ei isästä eikä äidistä saa tehdä vl-idealismin uhreja.

    Pahin tilanne on se että mies toteaa tässä tilanteessa ettei ymmärrä vaimoaan joka nipotaa turhasta.

    Kuitenkin yhtä pahana voidaan pitää sitä että isä poltaan puhki tässä tilnateessa. Kun puututaan vain seurakuskiin ei sen syhin.

    Muistakaa myös isä voi palaa puhki. Ja myös isän jaksaminen voi loppua.

    Eikä etsitä syyllisiä.Aattelin vaan että pystyvätkö puolisot keskustelemaan yhessä näistä vaikeista asijoista.Sekin vois auttaa jo alakajaisiksi jos vois purkaa kuormaansa toisen kanssa..kevenis vähän..ei sillee että syyttelis toista,kai te ymmärrätte,uskosin.Isän ja äitin roolien ei tietenkään tarvi vaihtua.

    Tarkotin sitä että jouvutaan tekemään sellasiakin valintoja jokka ei oo "vl-ideologian" mukkaan.Tää tuntuu kyllä pahalta sanua,enkä yllytä,jokkainen tekkee kuitenki ite omat ratkasunsa näisä asioisa.Toivon jaksamista koko perheelle.

    Äänestä

  • kenenkään niskaan kirjoitti:

    Ei syyllisiä tarvitsekaan etsiä. Minulla on ollut onneksi hyvä tuuri aviopuolison suhteen ;)Mieheni osaa myös käyttää järkeä ja tehdä myös valintoja "ei vl ideologian" mukaan,onneksi. Muuten olisin tullut jo hulluksi näinä 10 vuotena, mitä avioliitossa olemme olleet.Mutta ei tätäkään loputtomiin jaksa.elää kaksoiselämää.Jos itse esim. aattelee ehkäisystä että se on o,k, mut kun käyt keskusteluja hartaiden vl uskovien kanssa, niin ne julistaa sen synniksi. Samaa voi joutua kokemaan vaikka netin tai videoiden katselujen vuoksi. Hoh hoijaa, monesti olen aatellu, että oisimpa syntynyt tavalliseen luterilaiseen perheeseen,niin vois tämä elämä olla helpompaa..tai sitten ei...

    Äänestä

  • pisti silmään:entinen rasittunut äiti. Kerrotko miten selvisit? Miten pääsit pahimman yli? Tällä hetkellä tuntuu että normaali, hyvä olo on ihan ulottumattomissa.

    Mies on vähän hitaan puoleinen huomaamaan miten voisi ottaa osaa kotihommiin. Muuten kyllä hyvä mies mutta oikeasti ihmettelen onko sellasia miehiä jotka automaattisesti pesevät lapsen kakan kun tuoksahtaa? Tarttuvat harjaan tai imuriin jos on roskia lattialla? Vievät roskapussin kun se on täysi?

    Sitähän tässä juuri kaivataan, apua arjen keskelle. Mutta kun apua ei tahdo saada mistään. Tai pitää olla paksu lompakko. Tukiperhettäkin olen hakenut ja kesällä soitin asiaa hoitaneelle perhetyöntekijälle ja hän oli unohtanut kokonaan asiamme kun en ollut muistuttanut häntä siitä...

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    pisti silmään:entinen rasittunut äiti. Kerrotko miten selvisit? Miten pääsit pahimman yli? Tällä hetkellä tuntuu että normaali, hyvä olo on ihan ulottumattomissa.

    Mies on vähän hitaan puoleinen huomaamaan miten voisi ottaa osaa kotihommiin. Muuten kyllä hyvä mies mutta oikeasti ihmettelen onko sellasia miehiä jotka automaattisesti pesevät lapsen kakan kun tuoksahtaa? Tarttuvat harjaan tai imuriin jos on roskia lattialla? Vievät roskapussin kun se on täysi?

    Sitähän tässä juuri kaivataan, apua arjen keskelle. Mutta kun apua ei tahdo saada mistään. Tai pitää olla paksu lompakko. Tukiperhettäkin olen hakenut ja kesällä soitin asiaa hoitaneelle perhetyöntekijälle ja hän oli unohtanut kokonaan asiamme kun en ollut muistuttanut häntä siitä...

    Ensin tein selväksi,että on paljon kristillisempää hoitaa nämä lapset jotka minulla jo on, kuin lisätä kuormitusta tältä osin, ettei lapsille sattuisi minun taholtani mitään vakavampaa.

    Vaikea oli tilanne, koska isommat lapset olivat jo murrosiässä ja piti jaksaa hoitaa vielä pieniä sekä yhtä imeväisikäistä.Lasten murrosikä koetteli kaikistä eniten psyykettäni.Fyysinen kuntonikaan ei ollut hyvä, johtuen jatkuvista raskauksista ja synnytyksistä.

    Sain kovat paineet jatkuvista raskauksista neuvolan ja lääkärien taholta.Myös uskovainen anoppini ei hyväksynyt jatkuvaa lastentuloa.

    Minulla oli onni omistaa sellainen mies, että pystyimme keskustelemaan kaikista asioista.Välillä olin niin väsynyt että huusin ja raivosin. Mieheni auttoi minua niin paljon kuin omalta ansiotyöltään ehti. Hän Selviytyi kaikista taloustöistä,ruuanlaitosta ja lastenhoidostakin.

    Väsymykseni johtui pajolti siitä, että en saanut lapsiltani nukutuksi tarpeeksi ja kärsin jatkuvasta unen puutteesta.

    Luonteeltani olen erittäin sosiaalinen ja olisin kaivannut rinnalleni aikuiskontakteja, sekä omaa aikaa.Päivät ja yöt olivat lasten tasolla olemista.

    Mieheni lopulta ymmärsi, että näin ei voi jatkua loputtomiin ja säästi minua tulevilta raskauksilta.Emme eläneet selipaatissa enkä syönyt ehkäisypillereitä.

    Selviytymisessä auttoi myös ansiotyöhön meno, kun nuorin lapseni oli kolmevuotias.Kunnallinen hoitopaikka järjestyi.Sain muutakin ajattelemisen aihetta kuin vain kotiasiat.Perheemme taloudellinen tilannekin kohentui, joten elämä siltäkin osin helpottui.Aloin jaksamaan perheeni parissa paremmin, vaikka elämä työntäyteistä olikin.

    Kun lapsemme olivat pieniä,ainoat matkat olivat suviseura reissut ja nekin olivat niin raskaita, että pinna oli jatkuvasti kireällä, ei paljon "armon tuntemisiin" päässyt.

    En voi olla mainitsematta vielä erästä asiaa,mieheni kertoessa eräälle puhujaveljelle minun hermostumisesta lasten kanssa, niin tämä veli sanoi, että eikö siihen löytyisi jotain rauhoittavaa lääkettä.Elikkä näin ollen olisi hoidettu vain oiretta eikä oireen aiheuttajaa.Eipä tainnut olla kovinkaan viisas neuvo.

    Usein muistellaan mennyttä aikaa ja ihmetellään, miten me ollaan tästä kaikesta hengissä selvitty.

    Sitä en osaa arvioida kuinka paljon olen käyttäytymiselläni aiheuttanut kärsimystä ja vahinkoa omille lapsilleni.Kaikkiin on kuitenkin hyvät välit säilyneet ja rakastan heitä.

    Nyt olen Taivaan Isälle, että olen tästä kaikesta selvinnyt.

    Rakkaat rasittuneet äidit, kun luen tältä palstalta vaikeuksistanne, elän mukananne niin, että sydämessäni tekee kipeää.

    Siunausta elämäänne.

    Äänestä

  • entinen rasittunut äiti kirjoitti:

    Oletkohan ollut ikkunan takana kurkkimassa ja kerroit juuri meidän tarinaamme. Viime viikolla olin jo varma eka kerran elämässäni että nyt on haettava rauhottavat. NO, otin kävelysauvat ja painuin ulos pitkälle lenkille mikä rauhoitti kummasti. Mullakin välillä uniongelmia, vaikka lapset nukkuu minä vaan pyörin ja jahkailen asioita. Pahimpina aikoina pelkäsin niin kovasti että lyön leipäveitsellä lasta, että piilotin kaikki veitset pois käden ulottuvilta. Täytyy sanoa, että hulluuden rajamailla olen käynyt.

    Tämä kirjoitukseni on oikeasti hätähuuto kaikkien uupuneiden äitien puolesta. En minäkään silloin "uraputkeni" alussa ikinä olisi kuvittelut että tälläista voi olla. Olisin ihmetellyt jos joku ois valittanut väsymystään. Mitä ei itse ole kokenut, sitä on toisen lähes mahdoton ymmärtää. Heti väitetään feikiksi ym.

    Tuo kohta kans kirjoituksessasi, "myös uskovainen anoppini ei hyväksynyt jatkuvaa lastentuloa." Ihanko oikeasti? luulisi olevan toisin päin...

    Apua, siinä ei ole mitään hävettävää. Puliset kuin papupata, ja annat kaiken tulla siellä ulos mikä vähänkin ahdistaa.

    Kyllä ne ammattilaiset tietää milloin ihminen tarvitsee lääkkeitä, milloin terapiaa. Ja on sellaisia vertaistukiryhmiä joissa saa jakaa kokemuksia samoin kokeneiden kanssa, ne ovat kuulemma monille avuksi.

    "Pahimpina aikoina pelkäsin niin kovasti että lyön leipäveitsellä lasta, että piilotin kaikki veitset pois käden ulottuvilta. Täytyy sanoa, että hulluuden rajamailla olen käynyt."

    En muista tuliko telkasta vain luinko jostain. Mutta siinä oli juuri noista veitsistä, että silloin kun ihminen ei enään luota itseensä, ja pelkää mitä tekee, niin hän alkaa piilottelemaan veitsiä. Ihan suojellakseen itseään pahoiltateoilta, ja läheisiään. Tässä vaiheessa ei ole ollenkaan vielä myöhäistä hakea apua, sitten se on myöhäistä kun ei älyä enään laittaa niitä veitsiä piiloon.

    Kerran eräs ystäväni meni lääkäriin, kun pelästyi itseään, oli tullut tunne, että teki mieli heittää lapset seinään. Niin lääkäri oli sannonut että ei mitään hätää silloin kun sen vielä itse tiedostaa ja ei sitä tee, mutta sitten on hätä kun sitä ei enään tiedosta ja tekee niin.

    Unenpuute on yksi sellainen asia, mistä ihminen voi sairastua vakavasti. Ja on todettu, että väsymys vastaa jopa humalatilaa, eli väsyneenäkään ihminen ei ole oma itsensä.

    Muistan kun itsellä meni pitkä aika kun en saannut/osannut nukkua, niin sitten kun aloin syyttäsuotta kotona raivoilemaan, niin oli pakko tarttua puhelimeen ja mennä lääräkiin. No sain sitten sellaisia nukahtamislääkkeitä, että osaan saada unenpäästä kiinni, ja mies sitten hoiti kaikki yöheräämiset. Se meni sillä, pari hyvin nukuttua yötä, niin kaikki asiat näyttivät paljon kirkkaimmilta, ja ei ollut enään mitään paniikkia.

    Hae vaan apua tosiaan rohkeasti, niin tekee moni muukin, ja sehän on vain kaikkien parhaaksi kun saa itsensä terveeksi.

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    Oletkohan ollut ikkunan takana kurkkimassa ja kerroit juuri meidän tarinaamme. Viime viikolla olin jo varma eka kerran elämässäni että nyt on haettava rauhottavat. NO, otin kävelysauvat ja painuin ulos pitkälle lenkille mikä rauhoitti kummasti. Mullakin välillä uniongelmia, vaikka lapset nukkuu minä vaan pyörin ja jahkailen asioita. Pahimpina aikoina pelkäsin niin kovasti että lyön leipäveitsellä lasta, että piilotin kaikki veitset pois käden ulottuvilta. Täytyy sanoa, että hulluuden rajamailla olen käynyt.

    Tämä kirjoitukseni on oikeasti hätähuuto kaikkien uupuneiden äitien puolesta. En minäkään silloin "uraputkeni" alussa ikinä olisi kuvittelut että tälläista voi olla. Olisin ihmetellyt jos joku ois valittanut väsymystään. Mitä ei itse ole kokenut, sitä on toisen lähes mahdoton ymmärtää. Heti väitetään feikiksi ym.

    Tuo kohta kans kirjoituksessasi, "myös uskovainen anoppini ei hyväksynyt jatkuvaa lastentuloa." Ihanko oikeasti? luulisi olevan toisin päin...

    Jatkuva väsymys uniongelmat aggressiivisuus lapsia kohtaan =?

    Kärsin myös.

    Äänestä

  • yks uupunut vl-äiti kirjoitti:

    Jatkuva väsymys uniongelmat aggressiivisuus lapsia kohtaan =?

    Kärsin myös.

    Sain peruuntuneen ajan mielenterveystoimistoon. Jospa se tästä suttaantuu.

    Äänestä

oma elämä. Ilmoita syyksi henkilökohtaiset syyt ja älä kerro asiasta yhtään enempää. Jos tulevat kotiin väkisin pitämään hoitokokousta, soita poliisit kotirauhan rikkomisen takia.

Vielä on laki Suomessakin olemassa!

Äänestä

Osallistu jollekkin SRK:n piristyskursille niin kuulet, että evankeliumilla hoituu kaikki propleemit.

Äänestä
  • Hyvä neuvo! =D

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Hyvä neuvo! =D

    Muistan koko lapsuuden ajalta melkeinpä vain sen kuinka äiti oli väsynyt aina. Hänkin kai yritti tehdä kaiken mahdollisimman hyvin ja olla ns. täydellinen. Ja sehän kostautui uupumisella, josta me lapset olemme kotona saaneet kärsiä suuresti. Eikä isäkään tajunnut tilannetta. Ja luulen että tuo on hirveän normaali piirre miehissä.
    On surullista ja inhottavaa muistaa koti kauhun paikkana, jonne mennessä sai kuulla väsyneen äiti huutamista tai yhtäkkiä sättii siitä sun tästä. Äidillä ei ollut voimaa kannustaa meitä lapsia vaan hän yksinkertaisesti haukkui minutkin aina raivonpuuskissaan ja olen ymmärtänyt vasta myöhemin syyn.
    Olin niin kateellinen ystävilleni, joiden kotona ei ollut paljoa lapsia, koska heidän vanhemmillaan oli aina aikaa kuunnella ja auttaa. Minä jäin tuosta paitsi, koska isänikin oli kokoajan töissä ja viikonloppuina taas jotain muuta hommaa. Lapset jäivät toiselle sijalle aina.
    Aina kun alan miettimään tuota asiaa se saa minut itkemään, vaikka olen asiasta äitinikin kanssa jutellut nyt kun lapset eivät ole enää kotona.
    Onni on myös se että äitini on päässyt elämässä vähän raiteilleen.
    Itse pidän suurena syynä siihen että erosin vl.sta juuri tuota kamalan perhe elämän vuoksi. Tiesin sen että minä en halua joutua kokemaan samaa. Homma oli niin sairasta!
    Kaiken tuon päälle ei voi odottakkaan että lapset saisivat hyvän itsetunnon, jonka avulla elämässä varmasti parhaiten pärjäisi ja varmasti vl:sena elämäkin onnistuisi paremmin
    Toivottavasti itse onnistun kasvatuksessa paremmin jos minulla joku päivä lapsia on.

    Äänestä

  • teille, kokemusta on.. kirjoitti:

    Viestisi herätti ajatuksia ja pysäytti pohtimaan omaa tilannetta. Kiitos sinulle vielä!

    Äänestä

  • Lrider kirjoitti:

    Viestisi herätti ajatuksia ja pysäytti pohtimaan omaa tilannetta. Kiitos sinulle vielä!

    onkin mielenkiintoinen ja perusteellinen. Harmi, ettei han kirjoita rekisteroidylla nimimerkilla niin etta voisi helpommin etsia hanen aikaisempia kirjoituksiaan.

    Terveisia Jemimalle. Tassa nyt ollaan kaypalaisia vain taalla internetin palstoilla ja poistutaan taas muille maille. Huomasin kylla, etta monet samat ja entiset nimimerkit ovat jaksaneet kaiken aikaa asua palstoilla.

    Äänestä

  • Sointula kirjoitti:

    kyllä vähän nolottaa, ku näin paljon annetaan tunnustusta.
    (Täytyy vaan nyt kyllä itse muistaa pitää kirkkaana mielessä, että se on Jumalan työ, jos me oikein puhumme.)

    Liirum Laarumia(toisin sanoen ei mitää vakavaa puhetta):
    En ole rekisteröinyt nimimerkkiä, ku käyn niin harvoin, mutta voiskas sen silti joskus tehä. Kyllähän noita aiempia kirjoituksia voi etsiä muuten "laaja haualla" laittamalla kirjoittajan nimimerkin kohtaan kirjoittaja. Mutta en nyt ensimmäiseksi suosittelis etsimään kirjoituksiani, ku kummiskin aina välillä touhotan vähän ohi totuudenkin.

    Itse en kirjoita tänne palstalle paljoakaan, joskus saatan katsoa, jos olisi joku, jota voisi auttaa. Tosiasia on kumminkin se, että moni meistä tulee kyselemään tänne uskonasoista, niin parempi on keretä käärmettä aiemmin, sillä ellemme vartioi joka aluetta tarkasti, on kiusanhenki aina edellämme. Ja kyllähän Jeesuskin kävi fariseusten temppelissä joskus saarnaamassa. Ja fariseusten temppeli, jos jokin, kuvaa tätä palstaa mainiosti.

    Äänestä

  • docc(vl) kirjoitti:

    Huomasitko viestini toisella sivulla?
    Vastasin sinulle tänään.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Huomasitko viestini toisella sivulla?
    Vastasin sinulle tänään.

    kävin vastaamassa siihen. En tosin tiedä toimiiko aivot enää kunnolla, kun tänä päivänä on jo tullut käytettyä tietokonetta aivan liikaa.

    Äänestä

Osaatkohan vain hyvin näytellä naiivia, osaamatonta ja välillä osaavaakin. Tekstin perusteella..

Äänestä
  • käytän tietokonetta, että en oikein tiedä mitä se feikki tarkoittaa. Provon pystyn jo erottamaan. Eli aina kun ajattelet, tai koet ja kyseenalaistat
    jotain asiaa olet feikki tai katkera tms. Niinkö?

    Missä välissä olen naivi, missä osaamaton, missä osaava? On varmasti asioita mitä en osaa ja hallitse ja on asioita missä olen taitava je tiedän olevani hyvä. Navius, jaa, en kyllä mielestäni yritellä näytellä nivia. Kerrotko mitä oikein tarkoitat?

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    käytän tietokonetta, että en oikein tiedä mitä se feikki tarkoittaa. Provon pystyn jo erottamaan. Eli aina kun ajattelet, tai koet ja kyseenalaistat
    jotain asiaa olet feikki tai katkera tms. Niinkö?

    Missä välissä olen naivi, missä osaamaton, missä osaava? On varmasti asioita mitä en osaa ja hallitse ja on asioita missä olen taitava je tiedän olevani hyvä. Navius, jaa, en kyllä mielestäni yritellä näytellä nivia. Kerrotko mitä oikein tarkoitat?

    En tarkistanut tekstiäni tarpeeksi hyvin.

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    En tarkistanut tekstiäni tarpeeksi hyvin.

    vaarallisia. Sinua voidaan pian pitää hyshysin alter egona.

    Minä kyllä uskon että Sinä olet ihan aito oma itsesi etkä edes se Nalle Puhin ystävä.

    Äänestä

  • se piiska sieltä ;). Tätä tarkoitin.

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    se piiska sieltä ;). Tätä tarkoitin.

    kun vl purkaa täällä tuntojaan vastaa toinen vl:olet feikki!!!
    Mistä tämä kumma liike tulee???

    Äänestä

  • toisiine noin? kirjoitti:

    kun vl purkaa täällä tuntojaan vastaa toinen vl:olet feikki!!!
    Mistä tämä kumma liike tulee???

    On erittäin vaikea ei-vl:n ymmärtää sitä, että vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole minkäänlaista keskustelukulttuuria. Sitä ei yksinkertaisesti ole olemassakaan.

    Kaikki kommunikointi on tapahtunut 60-luvun opillisesta muutoksesta lähtien ainoastaan likkeen sisällä ja liikkeen johdon määräämällä tavalla.

    Itse ajattelen niin, että esimerkiksi tälle palstalle kirjoittavilla väsyneillä ja kärsivillä vl-lähimmäisillä on oikeasti SUURI HÄTÄ omissa elämäntilanteissaan, koska he ovat joutuneet ylittämään/murtamaan kaikki vl-johdon rakentamat keskusteluesteet. Näihin väsyneiden vl-äitien tunteenpurkauksiin syytä suhtautua erittäin vakavasti.

    Äänestä

Otsikko kuvaa ajatustani lyhyesti. Tarvitset miehesi tukea ja ammattiapu ei varmaan ole pahitteeksi. Sitä vartenhan meillä on palveluita, että ihmiset saavat asioitaan hoidettua, joten ei kannata ottaa turhaan stressiä ja yrittää taistella yksin, vaikkei jaksaisi. Taakkaa on saatava jaettua ja kuormia kevennettyä.

En tiedä, miten ry:n ohjelmaa voi olla käytännössä joka illalle...Miten jos päättäisitte, että käytte seuroissa vain sunnuntaina, silloin kuin käytte ja vaikka isommat saavat käydä Raamattu-luokassa perjantaina tai milloin järjestetään. Eikä siinäkään ole mitään pakkoa. Ei minuakaan ole tultu kotoa hakemaan. Jos on talkoita, niin miten olisi maksimi 2 iltana per kuukausi? Ei kenenkään tarvitse itseään tappaa millään projekteilla. En itse ainakaan suostuisi tuollaiseen. Totta on, että tuntisin itsekin itseni ehkä vähemmän huonoksi jos osallistuisin enemmän "yhteisön" toimintaan. Näinhän se ihmismielessä helposti menee, ei halua olla huonompi kuin muut. Mutta kyllä terveys on tärkeä asia, ei tarvitsisi yli voimien - eikä edes rajoille - mennä. Ei voi olla täydellinen ja miellyttää kaikkia. Voi jäädä hyvällä omallatunnolla pois ja pitää huolta itsestään. Se on myös pitemmällä tähtäimellä perheestä huolehtimista, kun pidät huolta omasta jaksamisestasi.

Jos sunnuntai olisi teidän mahdollinen "seurapäivänne", ehkä lauantai voisi olla "perhepäivä", jolloin teette yhdessä jotakin mukavaa tai vaikka laiskottelette? Tiedän tietysti, että täysi vapaapäivä voi olla vaikea järjestää joka viikko, mutta jos tekisi lauantaina "tosi helppoja" ruokia jne. ja minimoisi raatamisen. Siivon ei tarvitse olla tiptop. Kohtahan ne sotkevat kuitenkin taas.:)

Tässä muutama sinkkumiehen ajatus. Voimia teille!

Äänestä
  • ohjelmaa on Ryn toimesta lähes joka illalle. Jos on iso perhe. Pienille päiväkerho maanantaille. Tiistaina ei yleensä mitään. Keskiviikkona ompparit. Täällä alue omppareita on torstaisin yks kerta kk. Perjantaina raamattuluokat. Lauantaina seurat. Sunnuntaina päivällä pyhäkoulu ja illalla seurat. Satunnaisesti päiväkerho-ohjaajien, pyhäkouluopettajien kokokuksia, virkistyspäiviä, aviopuolisopäiviä,sisariltoja, myyjäiskokouksia, myyjäisleipomisia joihin voi päiväkin helposti huveta.Lisätkää listaan mitä puuttuu...

    Ja kun olet sinkkumies koulun puolen menoista et varmaan tiedä mitään.Alkusyksystä vanhempainiltoja osuu joka viikolle. Parhaalle monta. Plus neuvola, lääkäri ,silmälääkäri, sairaala reissut. perheessämme yksi pitkäaikais sairas lapsi, jolla säännöllisiä lääkäri, laboratorio. fysioterapia käyttejä.

    Lasten harrastuksia en jaksa enää luetella mitä millekkin illalle on. Niitä ei kyllä paljon toisaalta ole. Sellaisia mihin lapset itse pääsevät pyörillä menemään joten kuskaus puolta ei ole. Mutta että huolehdit kuitenkin että ajoillaan lähtee kerhoon/harrastukseen ja että kotiutuu ajallaan.

    Toki vietämme välillä laiskottelu päiviä. Jos sellaista edes ison porukan kans voi viettää. Jokuhan se helponkin ruuan järjestää. Ja laiskana päivänä on yksinkeraisesti pakko pestä pyykkiä. Muuten sitä kaaosta ei selvitä erkkikään... Jne. Eipä paljon huvita maatakkaan kun tietää, että tekemättömät työt löytyy eestä kuitenkin. Ja lapset on pakko hoitaa oli tilanne mikä hyvänsä. Vaikka kuolemaa tekisit. Ja sekin käy työstä.

    kiitos kivasta vastauksesta.

    Äänestä

  • vielä eilen myöhään vastaustasi. Mietin myös että on elämäntilanteita missä yksikin ilta kuukaudessa talkoissa on liikaa vaadittu. Kuvittelen ettet tiedä minkälaisia raskaudet voivat olla? Itse suurimman osan raskauksista olen ollut jaksava ja hyvin voiva. mutta viimeisimmät raskaudet ovat olleet päivästä toiseen elossa pysymistä. Välillä olen tiennyt että pesullakin pitäisi käydä, mutta ei ole ollut voimia. No, jospa huomenna tukkani saisin pestyä. Hemoglobiini laski niin alas, etten pystyssä pysynyt. Koko ajan oli lähete sairaalaan takataskussa, jos kotona en selviä. Soiteltiinhan minua silloinkin talkoisiin, mutta olisivat saaneet vain lisätyön minusta jos olisin sinne pörkähtänyt. Oikeasti ihminen voi olla tosi huonossa kunnossa. Kyllä siinä elämänilokin häviää kun ei oikein tiedä miten tästä iltaan asti eletään.

    Enkä halua mitään sääli kommentteja kirjoituksiini. Tämä on elettyä elämää. Mutta kyllä ihmettelen tätä naisen raskautettua osaa välillä. Jäikö Luojan pelastus suunnitelma vajaaksi naisen kohdalla ja yritämme hyvitellä nyt omaa pahuuttamme? Miksi Luoja edes loi naisen jos hän on niin surkea? Ja tiedän myös paljon rankempia raskus tarinoita kuin minun tarinani. Jotku makaavat sairaalassa monta kuukautta seurannassa jne.

    Varmaan osa ajatuksistani jos ihan pönttöjä, muuta en voi mmitääm kun mietin kaikkee.

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    vielä eilen myöhään vastaustasi. Mietin myös että on elämäntilanteita missä yksikin ilta kuukaudessa talkoissa on liikaa vaadittu. Kuvittelen ettet tiedä minkälaisia raskaudet voivat olla? Itse suurimman osan raskauksista olen ollut jaksava ja hyvin voiva. mutta viimeisimmät raskaudet ovat olleet päivästä toiseen elossa pysymistä. Välillä olen tiennyt että pesullakin pitäisi käydä, mutta ei ole ollut voimia. No, jospa huomenna tukkani saisin pestyä. Hemoglobiini laski niin alas, etten pystyssä pysynyt. Koko ajan oli lähete sairaalaan takataskussa, jos kotona en selviä. Soiteltiinhan minua silloinkin talkoisiin, mutta olisivat saaneet vain lisätyön minusta jos olisin sinne pörkähtänyt. Oikeasti ihminen voi olla tosi huonossa kunnossa. Kyllä siinä elämänilokin häviää kun ei oikein tiedä miten tästä iltaan asti eletään.

    Enkä halua mitään sääli kommentteja kirjoituksiini. Tämä on elettyä elämää. Mutta kyllä ihmettelen tätä naisen raskautettua osaa välillä. Jäikö Luojan pelastus suunnitelma vajaaksi naisen kohdalla ja yritämme hyvitellä nyt omaa pahuuttamme? Miksi Luoja edes loi naisen jos hän on niin surkea? Ja tiedän myös paljon rankempia raskus tarinoita kuin minun tarinani. Jotku makaavat sairaalassa monta kuukautta seurannassa jne.

    Varmaan osa ajatuksistani jos ihan pönttöjä, muuta en voi mmitääm kun mietin kaikkee.

    Rukoilen puolestasi!

    Miesten pitäsi rakastaa vaimoaan kuin itseään ja huolehtia vaimostaan kuin itsestään niin on Paavali kirjoittanut! Ne missä korostetaan alamaisuutta ne on nostettu korkealle miesten oman vallankäytön ja etujen takaamiseksi.

    Efeoalaisille 5. 25-33
    25 Miehet rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä
    sen puolesta
    26 pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla
    27 voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä
    tai virhettä.
    28 Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan.
    Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään.
    29 Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä.
    Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa,
    30 omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme.

    Lue tuon linkin kautta koko kirjoitus:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000029214206

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    ohjelmaa on Ryn toimesta lähes joka illalle. Jos on iso perhe. Pienille päiväkerho maanantaille. Tiistaina ei yleensä mitään. Keskiviikkona ompparit. Täällä alue omppareita on torstaisin yks kerta kk. Perjantaina raamattuluokat. Lauantaina seurat. Sunnuntaina päivällä pyhäkoulu ja illalla seurat. Satunnaisesti päiväkerho-ohjaajien, pyhäkouluopettajien kokokuksia, virkistyspäiviä, aviopuolisopäiviä,sisariltoja, myyjäiskokouksia, myyjäisleipomisia joihin voi päiväkin helposti huveta.Lisätkää listaan mitä puuttuu...

    Ja kun olet sinkkumies koulun puolen menoista et varmaan tiedä mitään.Alkusyksystä vanhempainiltoja osuu joka viikolle. Parhaalle monta. Plus neuvola, lääkäri ,silmälääkäri, sairaala reissut. perheessämme yksi pitkäaikais sairas lapsi, jolla säännöllisiä lääkäri, laboratorio. fysioterapia käyttejä.

    Lasten harrastuksia en jaksa enää luetella mitä millekkin illalle on. Niitä ei kyllä paljon toisaalta ole. Sellaisia mihin lapset itse pääsevät pyörillä menemään joten kuskaus puolta ei ole. Mutta että huolehdit kuitenkin että ajoillaan lähtee kerhoon/harrastukseen ja että kotiutuu ajallaan.

    Toki vietämme välillä laiskottelu päiviä. Jos sellaista edes ison porukan kans voi viettää. Jokuhan se helponkin ruuan järjestää. Ja laiskana päivänä on yksinkeraisesti pakko pestä pyykkiä. Muuten sitä kaaosta ei selvitä erkkikään... Jne. Eipä paljon huvita maatakkaan kun tietää, että tekemättömät työt löytyy eestä kuitenkin. Ja lapset on pakko hoitaa oli tilanne mikä hyvänsä. Vaikka kuolemaa tekisit. Ja sekin käy työstä.

    kiitos kivasta vastauksesta.

    Ompparit?

    Äänestä

tuli mieleen vielä nälkäpäivä keräykset ja taksvärkit koulun puolesta tulvaan "lappujen tulvaan".

Äänestä
  • moni asia kuullosti niin tutulta.
    Kun arki väsyttää, on aika pysähtyä hetkeksi miettimään.
    Me teimme aikoinamme ratkaisun, jossa usean vuoden ajaksi kaikki menot ja osallistumiset rajattiin minimiin.
    Talkoissa ei käyty, keittiövuoroihin ei osallistuttu, seuroissa käytiin pienellä porukalla, pyhäkouluun tai raamattuluokkaan ei aina menty, jne...
    Sitten kun alkoi helpottamaan, lisättiin myös osallistumista eri asioihin.
    Koulun vanhempainilloissa kyllä käytiin.
    Mutta kaikenlaisiin leirikoulutalkoisiin osallistuttiin rahalla ja vain rahalla.
    Näin saatiin enemmän aikaa itselle ja perheelle.
    Nyt taas jaksaa ihan iloisin mielin olla lähteä kun pyydetään ja olla mukana. Ja virkistykseksikin ne ovat.
    Kaikella on aikansa ja paikkansa ja pakko ei kenekään ole osallistua. Kysyjille sanotaan selvästi: Meidän perhetilanne on sellainen, että nyt ei onnistu.
    Siitä se lähtee.
    Kyllä taivaanisä antaa voimia arkeenkin.

    Äänestä

  • kalle kirjoitti:

    moni asia kuullosti niin tutulta.

    ja monille kannustavista, rehellisistä vastauksista. Piiskaa ei tullut niin paljon kuin kuivittelin. Kukaan muu paitsi se feikkaajaksi epäilijä ei tullut lyömään lyötyä.

    Niin epätoivoisena tein aloitukseni ja sain valtavasti voimaa teidän vastauksistanne. Taas tuntuu että jaksaa ja kannattaa elää.

    Haluan kuulla ihmisten seviytymis tarinoita, että minäkin jaksaisin uskoa, että me selvitään. Kiiltokuvatarinoita en kaipaa ja niitä ei taida oikeasti ollakkaan...

    Rakas Ihaa! Olen niin paljon miettinyt sinua ja lähettänyt taivaaseen huokauksia puolestasi. Mitään käytännön apuahan en pysty edes tarjota kun en edes tunne sinua. Olet uskomattoman viisas, rohkea ja hieno nainen ja äiti, lapsesi ovat onnekkaita kun heillä on sinut, Minä tulen isosta vl-perheestä ja äiti oli usein väsynyt ja hermostunut, joskus ajattelin ettei se edes rakasta minua kun aina on niin pinna kireellä. Nyt aikuisena tietenkin katsoo asiaa ihan toiselta kantilta ja omaa pienehköä perhettä pyörittäessäni olen ymmärtänyt sitä väsymystä ja en voi mitenkään ymmärtää miten mun äiti jaksoi!! Sydämeen sattuu kun ajattelen miten uupunut hän on ollut kaikki aikuisuutensa "ihanat" vuodet. Hän on kertonutkin nyt jälkeenpäin että oli kyllä huippuväsynyt, niin väsynyt että kadehti vankeja. Vankilassa kun sai ainakin nukkua. Yritän miettiä joitakin neuvoja jotka äitiä olivat auttaneet: mun isä oli saarnaaja, joten oli joskus viikonloppuisin puhujamatkalla. Otti yhden tai kaksi meistä mukaan...se oli muuten tosi kivaa olla näillä reissuilla. Sai erityishuomiota isältä ja Marianne-pussin huoltoasemalta...Äiti otti nämä viikonloput kuulemma rennosti: antoi huushollin olla sekaisin (tav.siistiä) ja meidän lasten tehdä majoja minne vain jne. Muuten luulen että siisteys ja kontrolli auttoivat häntä arjessa. Silloin tällöin meillä oli kodinhoitaja joka laittoi ruoat, siivosi ja joskus leipoikin. Ja jutteli äidin kanssa.Äiti on kertonut että yksi näistä kodinhoitajista erityisesti oli hänen psyykkinen henkireikänsä...Koeta karsia ylimääräisiä juttuja joita Ry.n kautta tulee, minulla ei "vain" kolmenkaan lapsen äitinä millään aika riittäis tuommoiseen määrään aktiviteetteja. Kuulostaa tosi paljolta. Kerro lapsillesi että rakastat heitä, että kun väsyneenä ärähtelet ei sillä rakkauden kanssa ole tekemistä. Niin olen omilleni kertonut...kaikkihan väsyneinä ärähtelee, lapset ja aikuiset. Lapset oppiikin sen ihanan nopeasti ja viattomana sanoi 3-vuotias yhtenä päivänä: ookko äiti vätynyt, mee tohvalle niin kyllä te tiitä...Väsymys meni ohi kun rupes väkisin hymyilyttää. Tee työvuorolistat joiden avulla lapset osallistuvat kotitöihin. Olen nyt aikuisena tutustunut erääseen naiseen jolla on perhekoti, 9 eri-ikäistä lasta. Olin tämä äidin kanssa kahvilassa kun yksi lapsista soitti: äiti saanko vaihtaa keittiön pesuvuoron Annin kanssa? Sillä on tiskausvuoro, jne. Olin vaikuttunut. Lasten ajasta se vei puoli tuntia yhdeltä mutta äidiltä kaiken yksin tekeminen koko päivän. Meillä on myös kotona kaikilla omat askareet, jo 3-vuotias osaa kerätä lelunsa. Sitten ihan lopuksi sanon vähän arkaillen koska en halua loukata: ehkäisy ei ole syntiä. Se on ihan totta ja jos rehellisesti tarkastelet sitä asiaa suuressa perspektiivissä, Raamatun avulla niin tulet huomaamaan sen. Jos suinkin voit laita kierukka tai joku, ei tarvitse välttämättä siitä sen suurempaa numeroa tehdä. ja etkä olis ainoa: tiedän monia vl-äitejä jotka ehkäisevät. Oman ja perheensä jaksamisen vuoksi. Se ei tee niistä yhtään huonompia tai parempia uskovia, koska sillä ei ole uskon kanssa mitään tekemistä. Sinä olet ainoa joka elää sinun elämääsi, muista se. Ja sekin että vaikka miten tekisit ja eläisit (uskoisit)aina on ihmisiä joiden mielestä sinun pitäisi tehdä, uskoa ja elää toisella tavalla. En tiedä oliko vastauksesta mitään iloa, mutta ainakin tiedät että sinua, tuntematon väsynyt äiti ajatellaan lämmöllä ja suurella kunnioituksella.
    Ai niin, mielenkiinnolla: onko Suomessa vielä tätä kodinhoitajamahdollisuutta. Jos on niin kirjoita kirjeesi sinne ja koeta saada vaikka säännöllinen kodinhoitajapäivä. Tsemppiä!

    Äänestä

  • saada kodinhoitajaa? kirjoitti:

    huippu ihanasta kirjoituksesta. Koen että minua kannetaan ajatuksin vaikkemme edes tunne toisiamme.
    Onneksi lapsemme ovat tasapainoisia ja koulut menee kaikilla ihan hyvin. ja jotenkin rohkenisin väittää, että heillä on ollut ihan hyvä lapsuus. Kysyin vanhimmalta lähes aikuiselta lapseltamme että minkä arvosanan annat omasta lapsuudesta. Hetken mietittyään tuumasi että ysin. Ei kovin huonosti?!

    Tuo ehkäisy asia on kyllä maailman vaikein juttu. Mutta on oikeasti tosi asia että enempää en jaksa... EN,en ja en! Vaikka minut roviolle vietäs ja vaikka mitä tosi asia on, en jaksa enkä pysty. Nytkin on siinä ja siinä.

    Kodinhoitajat ovat kiven alla täällä. En viitti edes kysellä pahemmin enää. Kodinhoitajaa ei saa vaikka sairaalan ylilääkäriltä tulisi lappu kodin hoitotoimistoon, että äiti tarvitsee apua kotona eikä pärjää yksin. Minulle ei ole näin käynyt, mutta ystävälleni. Rankkoja hoitopäiviä oli sairaalassa ja olisi pitänyt levätä jonkin päivän hoitojen jälkeen. Me äidit ollaan täysin unohdettu ja väheksytty kansanosa!

    Saako kysyä montako lasta sinulla on?

    Äänestä

Mutta pitää taas kysyä että mikä se on se Raamatun ohje joka teitä sitoo tuohon pakkosynnytskoneeseen ?

EIkö Jumala ole antanut teille kyvyn lukea kirjoituksia ja tehdä niistä johtopäätöksiä !?

Jos minulle tulee vaikka enkeli taivaasta sanomaan sellista josta Sana ei mitään puhu ja jossa ei ole mitään järke edes, niin viittaan kyllä kintaalla sellaiselle puheelle.
Ninnhän se Paavalikin sanoo, että okoot kirottu joka julistaa sellaista joka ei ole Jumalan istuttamaa.

mitäs siihen sanotte ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ihaa kirjoitti:

Pakko jonnekkin purkaa tuntoja kun niin vähän on paikkoja missä voi puhua. mietin ,että kuuluisiko tämä tuonne terveys palstalle ja siellä masennus palstalle.

Jotenkin tämä elämä on niin vaikean tuntoista.Minusta tuntuu ettei minusta ole tämän tien kulkijaksi... Minulta vaaditaan niin paljon. Jo ison perheen pyöritys vie kaikki mehut. Ja ihan kauhulla yritän rimpuilla mukana edes joten kuten ryn toiminnassa jota on mielestäni ihan liikaa. Joka illalle jotakin. Jos ei itselle niin lapsille. Joita pitää sitten kuskata. ja jotenkin on masentavaa myös olla poiskin, se lisää huonommuuden tunnetta entisestään, minusta ei tuohonkaan ole.

Jo lasten kouluelämä on niin hektistä jotenkin. On monenikäistä koululaista. Tiedon ja informaation tulva on ihan pyörryttävä mitä koulusta tulee. ja kirjoita lappuja sinne ja tänne. Hae kuljetuksia, vanhempainiltalappuja, valokuvauslappuja, allergialappuja, vanhempainvartti lappuja, info ilta yläasteikäiselle, infoilta kouluun ja eskariin lähteville ja koulunsa päättävälle, tutustumispäivä kouluun,Joulujuhlat, pikkujoulut,myyjäiset,kevätjuhlat jne jne. Ja kun lapsia useita kevät ja joulujuhlat vähintään kolme kertaa... Listani on puuttuvainen, lisätkää joku joka muistaa lisää. Kuka oikeasti hyvällä jaksaa ja muistaa kaiken? Ja lisänä tietysti Ryn kaikki menot ja menemiset.

Minusta tuntuu ettei minun polla enää kauan jaksa tätä myllytystä. Kertokaa vanhemmat hengissä ja järjissään olevat , miten olette jaksaneet elää?
Tukiverkkoa meillä ei ainakaan suvun puolelta ole. Tuntuu että taistelen niin yksin. Pitääkö Suomessa tapahtua joku isonperheen surma ennen kuin ymmärretään miten uupuneita äidit ja miksei isätkin ovat?

Ja minussa ainakin herätti ihmetystä se Päivämiehessä ollut kommentti että vl-nainen on vahva, aktiivinen selvityjätyyppi. No, toisaalta on pitännyt kyllä ottaa kaikki konstit käyttöön, että jotenkin on selvitty. Mutta nyt tuntuu etten jaksa. Jotenkin olen alkanut syyttää uskoa näistä vaikeuksista. Olen yrittänyt muuttaa ajatustani mutta tuntuu etten jaksa.

En tiedä poistanko koko höpötus tekstin ja tuleeko tämä näkyviin. Tiedän saavani "piiskaa" tästä kirjoituksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu