Oregano/mäkimeirami

Oulunyrtti

Olen käsittänyt, että oregano on monivuotinen ja sitä löytyy jopa Suomen luonnosta, mutta mahtaako taimesta kasvatettu oregano selvitä penkissä talven yli Oulussa? Ei kehtaisi testin vuoksi kokeilla, kun kuivaamalla saisi hyvän sadon.

Jos se nyt sattuu selviämään, niin selviääkös se kokonaan alasleikattuna, vai täytyykö kasviin jättää oksia talven yli?

10

6587

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainakin tämä mäkimeiramiversio on minulla talvehtinut liiankin hyvin - seuraavan avuonna oli hetken päästä koko penkki täynnä pelkkää mäkimeiramia, jota sain kitkeä koko kesän pois, ettei olisi tukahduttanut muita kasveja.

      Tämä siis Turuus - Oulun korkeus voikin olla jo toinen juttu.

    • Ken Tiessen

      Suomessa monivuotisena kasvava mäkimeirami on maultaan ja aromiltaan aivan samanlainen kuin italialaisten oregano, vaikka tieteellisesti tarkastellen kyseessä onkin kaksi eri lajia.

      Jos ostat ensi keväänä taimia, varmista, että kyseessä on kotimainen mäkimeirami, eikä alkuperäinen oregano. Istutuksen jälkeen kasvi ei kaipaa muuta hoitoa kuin ensimmäisinä viikkoina hieman rikkaruohojen rajoittamista. Älä lannoita liikaa äläkä holhoa liikaa.

      Satakunnassa on käynyt kuten Turuus. Kolme pientä purkkitainta ovat kahdenkymmenen vuoden aikana levittäytyneet neljän neliömetrin kasvustoksi, johon muilla kasveilla ei ole juurikaan asiaa.

      Mäkimeiramia voi kerätä ja kuivata milloin tahansa toukokuulta lokakuulle, mutta pehmeimmät ja aromaattisimmat lehdet saa ennen kukintaa. Poikkileikatut varret haarovat jäljellejääneistä oksanhangoista, joten syksykesällä sato sen kuin lisääntyy, vaikka onkin hieman keväistä kuituisempaa.

      Terv. Ken Tiessen

      • Utelias Unto

        Ajattelinkin, että viestissäsi oli lievä asiavirhe. Tieteellisesti kyseessä on aivan sama laji. Mutta eri suku. Kai sinäkin naapurin kanssa samaalajia olet.
        Laji: Origanum
        suku:hirtum, aureum ja compacta

        Kreikanmeirami (Origanum vulgare subsp. hirtum)
        Keltalehtinen mäkimeirami (Origanum vulgare subsp. aureum)
        Matala mäkimeirami (Origanum vulgare var. compacta)

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mäkimeirami


    • ülle

      mäntässä menestyy

    • oreganoon

      On monivuotinen (kellonaika viestiini on käytännön syistä kukkamainen) Mutta itse otin kyseisen kasvin suoraan sanottuna keittiön pöydälle,kuitenkin valoisalle paikalle.
      Laitoin kerroksen multaa,pinnalle ripottelin (voi jummi jammi)schindelen vulkaaninen kivijauhe.
      vissiin tarkoittaa itävaltalaista mineraalijauhetta, jota ei jostain syystä tullut itse käytettyä, ehkä tuo karkea rakenne. Mutta kuitenkin, kasvi kasvaa kiitollisesti josta on kiva nyppiä sieltä täältä,ruokaan kuin ruokaan.
      Jos sulla on vielä mahdollista ennen talvea kokeile. Mut vierihoito voi olla hyväksi,siis tarkoitan että sopeuta kasvi lämpövaihteluun.
      Toivottavasti onnistut ilmoittelethan?!

      • edelliseen

        tämä on satakunnasta,mutta toinen juttu, älä anna kasvisi kukkia,maku muuttuu sahanpuruksi.


    • herkkusuunlautasella

      puhummeko nyt samasta kasvista?!? en ole huomannut mitään eroa jos mäkimeiramini kukkii vai ei, käytän suosiolla sen kauniita kukkia aromivoissa. täällä tampereella on ollut ulkona koko ajan, en tee sille mitään, se saa kasvaa ihan rauhassa. talvehtii rumana risukasana joka keväällä alkaa kasvaa uudestaan tyvestä jolloin mahdolliseti poistan edellisvuoden risut. leviää kuin rikkaruoho ja viihtuu, joten sitä saa kitkeä ettei seota koko puutarhaa ja kukkapenkkiä haltuunsa...

    • Oreganon kuivattaja

      Mistä mahtaa johtua että kun kuivatin oreganoa-laitoin oksat leivinpaperin päälle ja annoin kuivaa n3-4päivää mutta maku muuttui..tai siis hävisi,ei tietoakaan oreganon mausta.Mitähän tein väärin

    • Myrtti Oulusta

      Selviäähän se ihan ilman ongelmia talven laadusta riippumatta ja leviää kuin tauti, jos ei leikkaa kukkia veks ennen siementen kypsymistä:) Eli lisäys on helppoa, siementaimet vain siirtää haluamaansa paikkaan.
      Ihan sama leikkaako alas vai ei, koska kasvin maanpäälliset osat kuolevat talvella joka tapauksessa.

      On muuten leikkokukkana mainio, kestää maljakossa ja tuoksuu kivalle!

    • näpeissä esittelyjä

      http://www.henriettesherbal.com/fi/hk-meirami.html

      http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

      http://www.yrttitarha.fi/tietopankki/kansanperinne/viljely.html

      Sekä Maatiainen ry että Hyötykasviyhdistys on paikkallistoimintaa vain Suomi-neidon mahan kohdalla. Vahinko, sillä heidän kauttaan sais parhaiten ihan käytännön tietoa.

      " Aineisto on tuotettu Sarita Ylimäen opinnäytetyönä Oulun seudun ammattikorkeakoulu "
      http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset aromit/hankkeet/suomen yrttialan kehitys -yhteishanke/hankkeen julkaisut/

      Mutta kysyähän aina voi.
      http://puutarha.net/keskustelut/messages/3824/448.html?1010183193
      näin saa parhaiten tietoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2290
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      25
      920
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      564
      823
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      60
      581
    Aihe