Olen kertonut kaverilleni mielenterveysongelmistani. Eli sitä että syön mielialalääkkeita ja käyn terapiassa. Nyt kun ei olla 1 1/2 viikkoon tavattu ja soitin että mitä jos tavattaisiin, niin vastaus oli hyvin tyly *ei* ja että tämä viikko on hirveän kiireinen yms. Pelkään että menetän tämän kaverin. Oliko siis vetoni aivan täysi katastrofi ? Minusta tämä asia voisi lähentää kaverisuhdettamme(jos sitä enää edes on),mutta näköjään jään yksin tässäkin asiassa.
mielenterveysongelmat ja kaverit
jätkä88
6731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Puolitoista viikoa on lyhyt aika, ei vielä voi sanoa mitään...
Mielestäni oli hyvä, että olit rehellinen. Jos ystävyytenne ei kestä sitä, niin on loppujenlopuksi hyvä, että pääset eroon moisesta "ystävästä" ja löydät aikanaan oikeita. Vaikeuksien hetkellähän tosiystävyys punnitaan.
Tuollaisia asioita ei kannata levitellä niille, joita et tunne tarpeeksi hyvin. Eikä ainakaan semmoisille ihmisille, jotka ei tiedä tarpeeksi asiasta. Eikä edes kavereille. Saattavat luulla jotain ihan muuta...
Kaikki ihmiset ei tiedä tarpeeksi mt-ongelmista, kun eivät ole koskaan niistä itse joutuneet kärsimään!
Ja miksi noin henkilökohtasista asioista pitäis muutenkaan kenellekkään puhua? Ei ole pakko.
pelkäänpä että olet juuri menettänyt kaverisi.
ei kato kannattais kertoa niitä arkaluontoisimpia asioita kavereille, ellei ne ole "ihan parhaita joille voi kertoa kaikesta"...
Itse ainakin olen kertonut kavereille ongelmistani ja että olen käynyt mt-neuvolassa. Mielialalääkkeitä en kyllä syö, mutta olen kertonut että sellaisiakin on minulle tarjottu. Unilääkkeistä olen kyllä maininnut. Kukaan kaveri ei ole ollut moksiskaan, saati että olisivat lopettaneet yhteydenpidon sen takia! Tai no yksi kaveri on etääntynyt, tosin se on sellainen varakkaan perheen lellitty ainoa lapsi, joka on elänyt pumpulissa eikä varmaan tiedä tästä elämästä paljon mitään.
Nämä kaverit ovat päälle 20-kymppisiä.
Muuten, lukiossa tuli mainitsemiasi ongelmia. En muistanut niitä edellisessä viestissäni sanoa, ovat onneksi kauas jääneitä :). Ehkä ikä vaikuttaa siihen suhtautumiseen.
minulta katosi suurin osa kavereista kuin pieru saharaan heti kun masennuin, vaikka parhaani mukaan yritin olla kaatamatta sitä heidän niskaansa ja koitin olla pirteä heidän nähden jne..
Tapasin eräänkin ystäväni jonka olin tuntenut lapsesta saakka. Hän tuli käymään luokseni eikä edes tarjottavani kelvannut, kuin pelkäisi että ne olisi myrkytetty! Lupasi soittaa seuraavalla viikolla ja sitä soittoa odotan edelleenkin, siitä on 5 vuotta..
Ainoastaan kaksi ystävää jäi jäljelle ja molemmat varmaan vain siksi että hekin ovat kohdanneet elämän nurjan puolen, toisen ex-mies teki itsemurhan ja toisella oli väkivaltainen lapsuus ja siitä arvet sielussa..
Pakko silti myöntää, että vaikka olen kamalan yksinäinen niin olen tyytyväinen että ystävistäni karsiutui ne pois jotka eivät tosiystäviä olleetkaan.
Nykyään olenkin tosi tarkka kehen menen luottamaan, harvassa on todelliset ystävät.