Olen miettinyt tätä, mitä oikeastaan on yksinäisyys? Tai keitä ovat ystävät?
Onko minulla ikäisiäni ystäviä/kavereita? Ei.
Olenko aina koulussa yksin? Kyllä.
Olenko yksinäinen? En.
Onko minulla ystäviä/kavereita? Kyllä.
Siis "ongelma" on, että minulla ei ole ikäisiäni kavereita. Sen sijaan muun ikäisiä kyllä, nimittäin vanhempani, mummoni, siskoni, tätini, kissani, koirani ja naapurin rouva. Lasken heidät kaikki ytävikseni, mitäs muutakaan he olisivat? Tai siis voisivat ollakin, eiväthän kaikki voi sanoa esim. vanhempiaan ystävikseen, mutta minä voin.
Koulussa olen usein yksin, enkä ole lähtenyt mukaan mihinkään opiskelija juttuihin vapaa-ajalla, kun ne ei varsinaisesti kiinnosta.
Sen sijaan vietän vapaa aikaani sukulaisteni kanssa, joku päivä lähdetään äidin kanssa kiertelemään museoita, joskus katsellaan perheen kanssa yhdessä TV:tä. Käyn kylässä/kutsun kylään siskojani. Tädin kanssa puuhataan usein yhdessä jotain. Käyn myös usein mummoani katsomassa ja hänen kanssaan teemme yhdessä jotain mukavaa.
Myös kissani ja koirani kanssa kulutan paljon aikaa. Ja naapurin rouvan kanssa usein jään juttusille ja joskus hän kutsuu kylään tai kanssaan johonkin.
He ovat kaikki ystäviäni, tosin kaikki myös täysin eri ikäluokkaa kuin itse olen.
Tämä on tuntuu olevan "ongelma".
Esim. Viime viikolla menin useana peräkkäisenä päivänä mummoni luona käymään, koska mielestäni se on tosi mukavaa. No, tottakai mummokin siitä piti, mutta sitten yhtenä päivänä hän tokaisi: "Ei sinun oikeasti tarvitse tulla joka päivä minua katsomaan. Nuorenahan on varmasti kakikenlaista menoa muiden nuorten kanssa."
Olin aika järkyttynyt. Ja tätä samaa olen kuullut muiltakin. "Ei sinun tarvitse tulla, mene vaan kavereidesi kanssa".
Mutta siis kenen kavereiden kanssa minun pitäisi olla? Hehän ovat kavereitani!!
Heillä kaikilla tuntuu olevan käsitys, että kaverit voivat olla vain samaa ikäluokkaa. Tai siis, että PITÄISI olla saman ikäisiä kavereita.
En ymmärrä, lasketaanko vain saman ikäiset henkilöt keskenään kavereiksi?
Tai jos tässä olisikin kysymys siitä, että pitäisi olla muitakin kavereita sukulaisten lisäksi. Mutta kun olen kuullut tuon saman lausahduksen myös naapurin rouvalta, ja eräältä toiselta ihmisesltä, joka ei ole sukulaiseni.
Varsinkin, jos esim. perjantai- tai lauantai iltana tarjoudun menemään heidän luokseen/kanssaan jotain tekemään. "Voi, eihän sinun minun takiani tarvitse, onhan sinulla varmasti muutakin menoa."
Ja toisaalta, miksen voi laskea kissaani ja koiraani ystävikseni?
Voiko ystävä olla vain samaa lajia? Eli ihmisellä ihminen?
Ja onko tämän logiikan mukaan esim. kissallani siis todella surkea elämä, kun sillä ei ole yhtään kissoja ystävinä? Vaikka se sen sijaan on sydänystävä koirani ja minun kanssa?
Yhteenveto: En tunne itseäni yksinäiseksi, minulla on ystäviä, ei vapaa-ajan vietto-ongelmia.
Sen sijaan muut pitävät minua yksinäisenä. Pitäisikö minun tuntea itseni yksinäiseksi? Kun ei ole yhtään ikäisiäni ystäviä?
Rassaa jotenkin niin nuo kommentit, kaikki ihmettelevät miksen ole ikäisteni kanssa.
Mutta miksi pitäisi väkisin yrittää ystävystyä, jos ei vain ole mitään yhteistä? Ja miksen voisi olla näiden eri-ikäisten ystävieni, esim. mummoni kanssa, kun heidän seurastaan niin pidän?
Jos jaksoit lukea loppuun asti, onnittelut! :)
Onko kellään tämän suuntaista tilannetta/ajatuksia?
Onko minulla ikäisiäni ystäviä/kavereita? Ei.
Olenko aina koulussa yksin? Kyllä.
Olenko yksinäinen? En.
Onko minulla ystäviä/kavereita? Kyllä.
Siis "ongelma" on, että minulla ei ole ikäisiäni kavereita. Sen sijaan muun ikäisiä kyllä, nimittäin vanhempani, mummoni, siskoni, tätini, kissani, koirani ja naapurin rouva. Lasken heidät kaikki ytävikseni, mitäs muutakaan he olisivat? Tai siis voisivat ollakin, eiväthän kaikki voi sanoa esim. vanhempiaan ystävikseen, mutta minä voin.
Koulussa olen usein yksin, enkä ole lähtenyt mukaan mihinkään opiskelija juttuihin vapaa-ajalla, kun ne ei varsinaisesti kiinnosta.
Sen sijaan vietän vapaa aikaani sukulaisteni kanssa, joku päivä lähdetään äidin kanssa kiertelemään museoita, joskus katsellaan perheen kanssa yhdessä TV:tä. Käyn kylässä/kutsun kylään siskojani. Tädin kanssa puuhataan usein yhdessä jotain. Käyn myös usein mummoani katsomassa ja hänen kanssaan teemme yhdessä jotain mukavaa.
Myös kissani ja koirani kanssa kulutan paljon aikaa. Ja naapurin rouvan kanssa usein jään juttusille ja joskus hän kutsuu kylään tai kanssaan johonkin.
He ovat kaikki ystäviäni, tosin kaikki myös täysin eri ikäluokkaa kuin itse olen.
Tämä on tuntuu olevan "ongelma".
Esim. Viime viikolla menin useana peräkkäisenä päivänä mummoni luona käymään, koska mielestäni se on tosi mukavaa. No, tottakai mummokin siitä piti, mutta sitten yhtenä päivänä hän tokaisi: "Ei sinun oikeasti tarvitse tulla joka päivä minua katsomaan. Nuorenahan on varmasti kakikenlaista menoa muiden nuorten kanssa."
Olin aika järkyttynyt. Ja tätä samaa olen kuullut muiltakin. "Ei sinun tarvitse tulla, mene vaan kavereidesi kanssa".
Mutta siis kenen kavereiden kanssa minun pitäisi olla? Hehän ovat kavereitani!!
Heillä kaikilla tuntuu olevan käsitys, että kaverit voivat olla vain samaa ikäluokkaa. Tai siis, että PITÄISI olla saman ikäisiä kavereita.
En ymmärrä, lasketaanko vain saman ikäiset henkilöt keskenään kavereiksi?
Tai jos tässä olisikin kysymys siitä, että pitäisi olla muitakin kavereita sukulaisten lisäksi. Mutta kun olen kuullut tuon saman lausahduksen myös naapurin rouvalta, ja eräältä toiselta ihmisesltä, joka ei ole sukulaiseni.
Varsinkin, jos esim. perjantai- tai lauantai iltana tarjoudun menemään heidän luokseen/kanssaan jotain tekemään. "Voi, eihän sinun minun takiani tarvitse, onhan sinulla varmasti muutakin menoa."
Ja toisaalta, miksen voi laskea kissaani ja koiraani ystävikseni?
Voiko ystävä olla vain samaa lajia? Eli ihmisellä ihminen?
Ja onko tämän logiikan mukaan esim. kissallani siis todella surkea elämä, kun sillä ei ole yhtään kissoja ystävinä? Vaikka se sen sijaan on sydänystävä koirani ja minun kanssa?
Yhteenveto: En tunne itseäni yksinäiseksi, minulla on ystäviä, ei vapaa-ajan vietto-ongelmia.
Sen sijaan muut pitävät minua yksinäisenä. Pitäisikö minun tuntea itseni yksinäiseksi? Kun ei ole yhtään ikäisiäni ystäviä?
Rassaa jotenkin niin nuo kommentit, kaikki ihmettelevät miksen ole ikäisteni kanssa.
Mutta miksi pitäisi väkisin yrittää ystävystyä, jos ei vain ole mitään yhteistä? Ja miksen voisi olla näiden eri-ikäisten ystävieni, esim. mummoni kanssa, kun heidän seurastaan niin pidän?
Jos jaksoit lukea loppuun asti, onnittelut! :)
Onko kellään tämän suuntaista tilannetta/ajatuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nuorempana ajattelin itse aika samalla tavalla, mutta tulin sitten myöhemmin toisiin ajatuksiin. Hävettää hirveästi, ettei ole paljoa kontakteja samanikäisiin! Hirveä sosiaalinen paine!
Sosiaalisemmat nuoret ihmiset varmaan ajattelee, että on tosi outoa, jos ei ole sitä samanikäistä kaveripiiriä. Vaikka ihmisiä on erilaisia...
Etkö sitten todellakaan kaipaa sitä samanikäistä seuraa? Vai etkö pysty jostain syystä? Syrjäytyminen on aika perseestä, kun on vielä nuori! Vanhempana kyllä ehtii...
Veikkaan että olet aika nuori...tyttö? Mutta jos sulla ei ole tilanteessasi mitään ongelmaa, niin hyvä sitten!
Ei ole mitään väliä minkä ikäsiä ystävät ovat. piste. Sanokoot ihmiset mitä sanoo.
Kun mä alotin lukemaan tuota viestiäsi, niin ajattelin, että se on sulle itselle ongelma, että ei ole oman ikäistä kaveripiiriä. Mutta sittenpä lopussa tuokin selveni. Joten jos asia on sinulle itsellesi ok ja olet siihen tällaisenaan tyytyväinen, ei sen pitäisi muille olla ongelma. Ymärrän kyllä, että he voivat olla huolissaan, mutta ehkä sun kannattaisi seuraavalle kerralla sanoa suoraan, että näin sopii sulle, tällainen on sun elämä, etkä sä (ainakaan juuri sillä hetkellä) kaipaa muuta kuin näiden vanhempien ihmisten seuraa!
Itse olen huomannut, että vanhempien ihmisten kanssa on omalla tavallaan helpompi olla ja kaveerata, he ovat sen verran elämää nähneet, että ei tarvitse miettiä mitä he musta ajattelevat. Kun olen sellaista tyyppiä, että en koskaan oikein tunne kuuluvani nuorten joukkoon ajatusteni ja olemukseni kanssa, mutta vanhempien ihmisten kanssa kaikki pintapuoliset asiat tuntuvat unohtuvan.
Tässä maailmassa pitäisi niin kovasti suorittaa ja olla sitä ja tätä. Pitäisi olla sata oman ikäsitä kaveria ja aina menossa, muuten on jotenkin huolestuttavan outo. Se rasittaa. Älä kysy asioita tyylillä "pitäisikö", koska sinä elät omaa elämääsi ja luot sen sellaiseksi kuin itse parhaaksi näet. Ympäristön antamiin kaavoihin kangistuminen on vaarallista.
Ja lopuksi toteaisin asian, jota olen usein miettinyt:jos mulla olisi lemmikki, kissa tai koira, se luultavasti olisi tietyllä tavalla mun paras ystävä. Niillä ei ole normeja, joita tulisi noudattaa, eikä ne välitä mun kummista ajatuksista ja tavoista. Ne vaan olis.
Mun mielestä on ainakin ihan sama vaikka kaikki kaverit olisi jotain 150-vuotiaita. Mitä sitten jos itse (ja ne muut) tykkää sellaisesta elämästä? Ei luulisi olevan keneltäkään pois. Mutta tajuan kuitenkin miksi epäilet asiaa, sillä ainahan kaikki normeista poikkeaminen vähän pistää epäilyttämään. Itseä hävetti joskus aikoinaan kun vielä kotona asuin, jos oli joku vappu/juhannus tms. ja olin vaan kotona porukoiden kanssa kuuntelemassa humppaa... mutta enpä enää jaksa sellaisestakaan häiriintyä jos (kun) niin käy.
Tuosta lajien välisestä ystävyydestä vielä... Luin viime Tieteen Kuvalehdestä, että joissain testeissä oli havaittu koirien ymmärtävän paremmin ihmistä kuin simpanssin (joka on kuitenkin ihmisen lähin sukulainen). Asiaa oli testattu niin että oli ollut rivi kippoja ja tyyppi oli yrittänyt näyttää eläimelle, että mikä niistä on oikea. Vihjeinä oli ollut kupin katsominen ja osoittaminen. Koirat oli onnistuneet parhaiten tuossa oikean kupin tajuamisessa. (Joku saattaa ajatella tähän, että eihän tuo ole temppu eikä mikään jos kippoa osotetaan tai katsotaan, mutta esim. simpanssit ei läheskään aina olleet ymmärtäneet mistä oli kysymys. Koirille asia ei juurikaan tuottanut vaikeuksia.) Kyseessä oli muuten koirat, jotka ei juurikaan olleet vielä olleet ihmisen kanssa tekemisissä ja simpanssit jotka oli tottuneet ihmisiin. Koirilla on ilmeisesti jo valmiiksi geeneissä ihmisen ymmärtäminen.
Heh..pienenä yksityiskohtana vielä..muistan lukeneeni jostain, että koira ei ole alunperin heiluttanut häntää osoittaakseen tunnetilaansa, vaan on näyttänyt sen jotenkin hienovaraisemmin. Ihminen ei ole kuitenkaan tollukkana ymmärtänyt noita pikku vinkkejä, joten koiran on pitänyt ottaa käyttöön tuo paljon näkyvämpi hännänvispaus, että jopa ihminen tajuaisi asian. =)
Ei ole olemssa mitään lakia, että ihmisellä pitäisi olla just samanikäisiä ystäviä.
Kunhan tulet vanhemmaksi, voi olla että sinulla on myös itseäsi nuorempia ystäviä, eikä silti edelleenkään ikäisiäsi. Se on sitten vain niin. Olkoon! :-)