Lopullinen

jos heitän tunteet syrjään ja ajattelen järjellä. olit kiinnostunut minusta vain ja ainoastaan seksuaalisesti. lopulta kärsivällisyytesi petti. huomasit tunteeni. et halunnut satuttaa minua, siksi et halunnut enää olla kanssani missään tekemisissä. kauan sen tajuaminen kesti..kun oli niitä tunteita niin paljon. nyt olen tiedostanut sen ja vaikka olet sydämessäni aina,pystyn jo elämään suht normaalia elämää. pystyn jopa ajattelemaan muita miehiä, koska tiedän ettet minusta siinä mielessä välittänyt tai välitä. jos olisit välittänyt tai tuntenut kiinnostusta muuten, en usko että tilanne olisi tämä. helpottava olo vihdoin. nyt on lopullinen silaus suruprosessille melko valmis :) se vie aikansa.
4831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ajattelin vain kuinka saisin olla kanssasi, viettää ja tehdä asioita yhdessä...

Se tekisi minut onneliseksi, koska ajattelen sinua koko ajan...

Äänestä
  • hän. mutta miksi et ole kertonut hänelle ajatuksiasi. tee ihmeessä jotain. entä jos hän on samanlaisessa tilanteessa kuin minä. sinnitellen koittanut saada elämästä kiinni siinä luulossa ettet sinä oikeasti välittänyt..

    Äänestä

  • että olisit kirjoitti:

    hän. mutta miksi et ole kertonut hänelle ajatuksiasi. tee ihmeessä jotain. entä jos hän on samanlaisessa tilanteessa kuin minä. sinnitellen koittanut saada elämästä kiinni siinä luulossa ettet sinä oikeasti välittänyt..

    kanssa, eli hän on varattu, melko varmasti.

    Äänestä

  • hän lähti toisen miehen kirjoitti:

    kanssa, eli hän on varattu, melko varmasti.

    olla et se oli sen veli, työ tai opiskelukaveri tai joku muu tuttu tai vähemmän tuttu joka vain lähti samaan aikaan.

    Arvailla voi, jos ei ota selvää ja kysy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


päätös kirjoitti:

jos heitän tunteet syrjään ja ajattelen järjellä. olit kiinnostunut minusta vain ja ainoastaan seksuaalisesti. lopulta kärsivällisyytesi petti. huomasit tunteeni. et halunnut satuttaa minua, siksi et halunnut enää olla kanssani missään tekemisissä. kauan sen tajuaminen kesti..kun oli niitä tunteita niin paljon. nyt olen tiedostanut sen ja vaikka olet sydämessäni aina,pystyn jo elämään suht normaalia elämää. pystyn jopa ajattelemaan muita miehiä, koska tiedän ettet minusta siinä mielessä välittänyt tai välitä. jos olisit välittänyt tai tuntenut kiinnostusta muuten, en usko että tilanne olisi tämä. helpottava olo vihdoin. nyt on lopullinen silaus suruprosessille melko valmis :) se vie aikansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu