Olen kokenut elämäni jysäyksen. Vuosia olen alistunut aikuisen tyttäreni pompotteluun, mutta vähitellen silmäni ovat auenneet. Hän ei ole enää vuosiin pystynyt pitämään lupauksiaan. Kutsuu kylään, mutta paria tuntia ennen soittaa ettei voikaan tulla. Tämä tapahtuu harmittavan usein. Nyt on sitten tyttären siippakin saanut tarpeekseen, ja hakenut avioeroa. Tytär kuitenkin elelee siipan kotona aina kun kotimaassa on, eikä pidä sitä mitenkään outona. Uusi mieskin on jo katsottu, mutta sekään ei tyttären käytöstä muuta. Viimeaikoina on alkanut soitella kapakoista minulle, ja muut ryyppyseurueen jäsenet tulevat sitten minua ojentamaan puhelimessa. Neuvovat minua aikuista naista miten pitää olla että olisi kunnon äiti! Tietenkin hermostun ja huudan kun palosireeni. Huorittelen niitä kännisiä naisia, jotka siellä luuri toisessa päässä jauhavat samaa..heillä on kuulemma ollut kunnon äidit, mutta minä olen kuulemma juuri niin hirveä kun tyttäreni on sanonutkin.
Nyt tuli mittani täyteen. Enää en ole tyttäreni hyväksikäyttämä. Rahaalainatessaan pyytelee kylään, mutta heti kun summa on pankkitilillä, hän kertookin ettei nyt sovikaan tulla käymään. Nuo vierailut olisivat minulle tosi tärkeitä!
Yksi tämän alkoholistityttären vedätyskeinoista on tekeytyä rakastettavaksi silloin, jos tarvitsee rahaa. Ja sitten kun ei tarvitse, minut voi haukkua mielisairaaksi, hulluksi, sekopääksi, ihmiseksi jota on aina hävennyt etc. Maatessani kuolemankielissä sairaalassa, tyttäreni ei viitsinyt tulla edes katsomaan. niin..olihan matkaa peräti 40 km! Soitti kyllä, ja huusi puhelimeen että mitä tabuja taas olen ottanut, kun olen niin sekaisin. Itkua turhestaen sanoin, että tilanne on niin vakava, että minun on pakko ottaa lääkkeitä. Tytär vaan siihen totesi, ettei nyt jouda minua katsomaan kun on muka muuta tärkeämpää.
Kirjoitin tämän vain kaikille teille, jotka joudutte tyttärenne alkoholismista kärsimään. Itse olen nyt toipumassa, mutta anteeksi en enää pysty antamaan. paljon on nöyrtynyt..mm. kun huonossa kunnossa pääsin jalkeille ensimmäistä kertaa, tytär käski tulla tapaamaan häntä itäkeskukseen. Menin, mutta en jaksanut juosta tyttären pankkiasioilla, vaan pyörryin. tytär vaan totesi, että tulet sitten seuraavan kerran paremmassa kunnossa. Hänellä on asioita hoidettavana eikä jouda minua hoitamaan. Oli taas kiire viinakauppaan..
Aikuinen tytär on alkoholisti
10
2562
Vastaukset
- calmato
Oman lapsen sairaus ja paha olo satuttaa enemmän kuin mikään muu. Äiti on toivonut lapselleen parasta elämässä ja tehnyt kaikkensa, että lapsesta tulisi onnellinen ja tasapainoinen ihminen, joka löytäisi oman paikkansa tässä maailmassa. Vaikka lapsi on jo aikuinen, ei siitä koskaan pääse, että on tämän äiti tai isä. Sellaiset siteet kestävät koko elämän, vaikka tuottaisivat tuskaa miten paljon tahansa. Äiti ei voi olla välittämättä, vaikka kaikki muut voisivat.
Apua on saatavissa, jos lapsi sitä itse haluaa. Tämä antaa toivoa - ehkä hän myöhemmin käsittää, että näin ei ole hyvä jatkaa. Jos hän ei ite halua muutosta, ei kukaan voi auttaa kuin vasta sitten, kun viedään ambulanssilla sairaalaan ja silloin ollaan jo vaarallisen pitkällä.
Jos uskot Jumalaan tai mihin tahansa Elämän voimaan, Korkeampaan voimaan, johonkin - ei ole huono asia rukoilla hänen puolestaan. Rukous rauhoittaa omaa mieltä eikä ole koskaan vahingoittanut ketään. Hänen ei tarvitse tietää rukoilemisesta mitään. Sanotaan, että AA-liike on syntynyt äitien ja vaimojen sydäntäsärkevien rukousten ansiosta - mene tiedä. Ainakin se on auttanut miljoonia eri puolilla maailmaa.
Itse olen saanut mielenrauhaa ja hyväntuulisuuteni takaisin Al-anon toveriseurassa, joka on alkoholistien läheisten vertaistukiryhmä. Siellä olen voinut itkeä itkuni, kertoa murheeni ja jakaa muiden kanssa kokemuksen, voiman ja toivon. Se on auttanut jaksamaan monen vaikean ajan ylitse.
http://www.al-anon.fi/
Irrottautua rakkaudella on sanonta, jota usein käytämme. Se tarkoittaa sitä, että rakastamme edelleen juovaa läheistämme, mutta asetamme selkeät rajat oman hyvinvointimme vuoksi. Emme esimerkiksi suostu puhumaan juopuneen kanssa, emme anna emmekä lainaa rahaa, emme takaa velkoja, emme valehtele alkoholistin puolesta kenellekään, emme toimi juoppokuskeina, emme päästä juopunutta kotiimme, emme ota lapsia hoitoon että alkoholisti voisi juoda rauhassa - ylipäätään lopetamme omasta puolestamme juomisen tekemisen helpoksi. Annamme alkoholistin kantaa kaikki juomisensa seuraukset, toki niin, että emme tahallamme aiheuta hänelle hankaluuksiakaan. Tosin monet ryhmätoverini ovat esimerkiksi soittaneet poliisille, jos läheinen on mennyt humalassa rattiin. Siinä kun on kysymys paitsi alkoholistin myös täysin sivullisten hengestä.
Tämä rakkaudella irrottautuminen voi vaatia kaikki jäljellä olevat henkiset voimavaramme, mutta muuta keinoa ei ole. Kirjoituksestasi päätellen olet tullut tyttäresi kanssa siihen vaiheeseen, että alat irrottautua. Se on tervettä itsesuojeluvaistoa ja myös tyttären paranemisen kannalta viisasta. Älä välitä sairaan ihmisen solvauksista ja syytöksistä. Hän purkaa pahaa oloaan, mutta sinun ei tarvitse sellaista kuunnella, sillä et ole aiheuttanut hänen alkoholismiaan etkä myöskään pysty sitä parantamaan.
Voimia ja iso virtuaalihalaus toiselta äidiltä - U-Ö.
Et voi etkä pysty häntä muuttamaan. Hänellä on vielä juomatonta viinaa jäljellä elon taipaleella, ja muutos aikaan lähtee vain hänestä itsestään, tai sitten ei lähde.
Riitaan tarvitaan kuitenkin aina kaksi. Palosireeninä huutaminen ja huorittelu ei auta missään tilanteessa eikä mihinkään asiaan, sillä huutava ihminen on jo menettänyt kontrollinsa, ja päästelee suustaan sellaista, mitä myöhemmin katuu.
Huutamisella ristiriidat syvenevät.
Keskity omaan elämääsi, mutta pidä yhteydet yllä tyttäreesi. Älä holhoa häntä, sillä se edesauttaa jatkamaan juomista.
Tuolla on kohtalotovereitasi ja voit halutessasi ottaa yhteyttä:
http://www.al-anon.fi/ - en voi enempää antaa
Sinulle epätoivoinen
Yritän jaksaa kertoa kerrottavani. TÄNÄÄN; TÄNÄÄN ja vasta tänään itse tajusin oman tyttäreni olevan alkoholisti (haluaisin ottaa sinuun henkilökohtaisesesti yhteyttä, mutta en tiedä miten se onnistuu, kun törmäsin kirjoitukseesi etsiessäni maksa-arvoja).
Tyttäreni on sitä mieltä, että alkoholismi on geeneissä. Isänsä kuoli alkoholimyrkytykseen yli kymmenen vuotta sitten. Tyttäreni kävi tänään työterveyshoitajan luona juttelemassa töistä poissaoiloistaan; jokin maksa-arvo, joka normaalisti pitää olla 45 oli 450, tyttäreni on 29-vuotias. Perjantaina on keskustelu työnantaja,työterveyslääkäri ja -hoitaja, eli hoitoon tai töistä pois.
Olen tehnyt aivan samaa kuin Sinä, alistunut pomppotteluun, maksanut pikalainoja (PITÄISI LAILLA KIELTÄÄ) tuhansia euroja, kuunnellut miten en koskaan ole ollut hänelle kunnon äiti, aina vaan arvostelen ja moitin (hänen asuntonsa vastikkeet maksan kuukausittain).
Tähän väliin kirjoitan, että muut eivät vaättämättä ymmärrä, mitä kirjoitan, joten kirjoitan vain nimimerkille "epätoivoinen".
Tyttäreni ensimmäine lapsi ensimmäisemmestä avoliitosta asui neljä vuotta mininun ja nykyisen mieheni kanssa, nyt lapsi asuu isänsä kanssa isän uuden naisystäbän luona, ja kaikki meidän välillämme toimii äärettömän hyvin.
Vuosi 2005 oli vaikea, silloinen avomies hakkasi tytön muodottomaksi, raiskasi kaukosäätimellä jne jne. Ja tyttö joi ja joi. Itselläni on taipumus liialliseen vahtimiseen (näin sanoo tyttöni). Mutta tämä vahtiminen syö minua, en jaksa, pelkään soittoja - missä ollaan - mitä tehty, vai onko soittaja poliisi, joka ilmoittaa kuolemasta.
Tammikuussa 2006 tyttäreni tuli raskaaksi raiskaaja-avomiehelleen. Lapsonen syntyi elokuussa 2007. Olin itse vakavassa kolarissa ennen lapsosen syntymää, ja lapsen synnyttyä minut leikattiin.
Tammikuussa lapsi kuoli kätkytkuolemaan.
En tiedä sanonko nyt pahasti, mutta tätä lasta tyttöni on nyt käyttänyt keppihevosena ryyppäämiselleen: KERRANKIN KUNNON SYY. Minut on haukuttu siitä, että olen hukannut lapsivainaan vaatteita, kun tyttöni olisi tehnyt niistä taulun lapsen isälle. (Nyt he asuvat onneksi erillään, ei enää pelkoa siitä, että tyttö kuolee avomiehensä käden kautta).
Lapsenlapseni kuolema oli minulle varmaan suurempi tuska, kun äidilleen. Hänellähän on yksi lapsi, josta ei ole pystynyt huolehtimaan.
Tyttöni asunto on kuin paskaläävä. Astiat haisivat, kissanpissat ja -paskat (nekin jossain kännipäissään otetut, 2 kissaa).
EN ENÄÄ TODELLA TIEDÄ MITÄ TEEN????????????????- kirjoittaja
Kiitos viestistäsi ja ota minuun yhteyttä. Kirjoita [email protected]
Olemme molemmat kokeneet samat syvät loukkaukset, mutta niiden kanssa on vaan jatkettava eteenpäin. Irrottautua täytyy ja se onkin vaikea tehtävä! Sitä kun on juopon pyörityksessä ollut monta vuotta, niin ei oikein salli itsensä nauttivan elämästä. Tyttären haukkuminen kun painaa itsetuntoa niin alas. Jokaisesta ylimääräisestä eurosta tulee mieleen tytär, jolle se raha pitäisi antaa..Hänhän se tarvitsee. Yritän edes jotenkin olla se hyvä äiti, joka tekee lapsensa eteen kaikkensa. Ja kuitenkin aina saan ne samat syytökset ja haukkumiset.
Kämppä minunkin tyttärellä olisi kuin paskaläävä, mutta mies siivoaa siellä. Tytär kyllä käy töissä ja on paljon ulkomailla, joten mies saa silloin huokaista kunnes raivotar palaa. Lapsia ei onneksi ole. Ulkomailla näitä miehiä tuntuu tulevan ja menevän, ja nyt on kuviossa eräs entinen huumeidenkäyttäjä.
Kummallista kyllä..enää en jaksa välittää. En jaksa kuunneltuani taas tänään puhelimessa mielipuolista huutoa, Jätä minut rauhaan, jätä minut rauhaan, jätä minut rauhaan. Lopuksi toivomus minun kuolemastani mahdollisimman nopeasti. Myös sekin, että tulee minut tappamaan, jos en häivy hänen elämästään. En ole koskaan kuulemma ollut hyvä äiti, vaan itse saatana helvetistä. Tätä mielipuolen huutoa kuuntelin todella lähes tunnin..ja sitten laitoin luurin kiinni. Päätin, ettei minun elämääni ei enää aikuinen nainen pilaa.
Ja todellakin, sanoin tyttärelleni päin naamaa että hän ei ole enää muuta kuin turvonnut alkoholisti. Aiemmin en uskaltanut sanoa, vaan mielistelin ja kehuin tytärtän ettei hän vaan raivostu. Puheenaiheetkin piti valita siten, ettei hän vaan saa mitään kohtausta. Ja kaikki tähänastiset juhlapyhät hän on riehumisellaan pilannut. Olen tyytyväinen kun minulla on lupa antaa hänen olla, ja alkaa elää omaa elämääni. Suoraan sanottuna..huokaisen kun tuosta rististä en enää mitään kuule.
Minun äidintunteet ovat jo kuolleet, enkä enää näe tytärtäni lapsenani. Minulle hän on enää vain turvonnut juoppo..ei enää muuuta. - Anonyymi
Voi minun tyttö nyt tuon ikäinen,lapset huostattu ja juo ja rahaa lypsää sukulaisilta:(
- vee-e
luettavaa.
siitä miten alkoholisti pyörittää läheisiään.
ja sitten siitä miten läheiset mahdollistavat omalla käytöksellään juomisen jatkumisen.
teillä on alkoholisti jälkeläisenä mutta sairaus on yhteinen.
napanuora pitää katkaista vaikka muuttamalla toiseen maahan/ kaupunkiin. juoppo ei parane paapomalla tai rahaa "lainaamalla".
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=alkoholisti mahdollistaminen&btnG=Hae&meta=lr=lang_fi - Anonyymi
Minun aikuinen tytär "lainaa" ,rahaa minulta ja mummolta eli minun äidiltäni. Sitten unohtaa maksaa takaisin. Varmaankin myös ystäviltään lainailee. Miesystävänsä pahoinpitelemäksi oli tullut vähän aikaa sitten, lähes henki oli vaarassa..
- Anonyymi
Jos mulla olisi lapsia, antaisin heille kaiken ylimääräisen rahani. Perukule, kun sitä ei taho olla, mutta eipä mulla lapsiakaan ole. En tiedä, miltä tuntuisi olla vanhempi, vaikka jo keski-ikäinen olen.
- Anonyymi
Kirjoitan tässä aikuisena toipuneena alkoholisti-tyttärenä.
Nuoruudesta asti elin päihdehuuruisessa maailmassa liian monet vuodet.
Juomisen aikaisina vuosina ei ihan kamalasti tullut mietittyä sitä, kuinka omaiset ja läheiset kärsivät.
Vaikka kyllä silloinkin tuli paljon itseään syyllistettyä.
Vanhemmiltani en useinkaan rahaa pyydellyt, kuljeskelin omilla teilläni.
Mitään pahoja riitoja ei myöskään vanhempien kanssa tullut, järki jotenkuten toimi, vaikka aina sekaisin olinkin. Jollain tasolla yritin jopa välttää vanhempien kuormittamista.
Tukea sain kyllä muissa asioissa, alkoi psyykekin heitellä jo kohtalaisen nuorena.
Jälkeenpäin, kun ongelmani sain selätettyä, on tullut paljonkin mietittyä asioita omaisten kannalta. Varmasti olen raskas taakka ollut, siitä ei pääse mihinkään.
Kaikille ei valitettavasti käy näin hyvin, että loppujen lopuksi apu kelpaa, minullakin oli monet vuodet niin, etten suostunut apua ottamaan vastaan.
Jollain tasolla kaduttaa kaikki ne vuodet, mutta asiat on kuitenkin hyväksyttävä tapahtuneeksi, poiskaan niitä ei saa pyyhkäistyä.
Omia lapsia minulla ei ole, mutta onnekseni olen " lainalapsia " itselleni saanut, hekin jo täysi-ikäisiä.
Heiilä omat ongelmansa, myös alkoholin kanssa.
Nyt kun olen saanut seurata heidän touhujaan vähän kuin " äitinä ", ymmärrän jopa vielä enemmän, miltä on omista vanhemmista mahtanut tuntua aikoinaan, kun itse sähelsin.
Tavallaan olen tyytyväinen, etten lapsia koskaan saanutkaan, mitä heidän elämänsä olisi ollut juopon äidin kanssa, joka ei osannut ottaa vastuuta edes itsestään.
Joskus nuorempana kaverit sanoivat, että elämä voi muuttua kun tulee raskaaksi, saa lapsia, mutta karvas totuus on, ettei se välttämättä muutu. Toki joillain voikin muuttua.
Mielenkiintoista kyllä lukea, kuinka te äidit olette kohdallanne kokeneet aikuisen lapsen päihdeongelman.
Vaatii varmasti jaksamista, voimia, siirtymistä toivosta epätoivoon ja taas takaisin.
Voimia kaikille, jotka joutuvat selviämään näistä kenties pahimmista ja raskaimmista elämäntilanteista omalla kohdallaan.
Kunpa kaikki olisikin helpompaa. - Anonyymi
Samaa täällä... 😰
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006404
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283210Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701736- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46979Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11966Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869