mulla on kaksi lasta poika 4v ja tyttö 2v ongelmani on seuraava mulla on hirvittävän lyhyt pinna.poika on aika "villi" tuntuu ettei usko mitään ja yleensä silloin mulla katkeaa pinna ja alan huutaa hänelle ja tämä toistuu melkeinpä joka päivä.rakastan lapsiani suuresti ja heti hermostumiseni jälkeen tulee minulle huono omatunto ja teen itselleni lupauksen etten enää hermostu heille mutta ei taas mene kauvaakun taas meillä huudetaan.täytyy tunnustaa että olen kyllä joskus läpsässytkin poikaa ja yrittänyt jälkeenpäin selittää hänelle etten minä tahallaan mutta kun äitillä on vain niin lyhyt pinna.haluaisin kovasti muuttua,en halua olla huono äiti.onko kellään samanlaisia kokemuksia?
hermot kuriin
pölvästi71
5887
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On just samanlaisia kokemuksia!
Mulla kolme lasta,esikoinen ja keskimmäinen tosi villejä 5 ja 2v,eivät usko mitään ja hirveä tappelu jatkuvasti.Oon huutanut ja raivonnut,valitettavasti joitakin kertoja oon myös tukistanut ja läpsäissyt...kokoajan yritän muuttua,se on vaan niin hirveän vaikeeta!Tänään en huutanut tai mitään,eilen oli ihan hirveä päivä ja tuntu että kaikki kaatuu päälle eikä tästä enää selvitä :( mulla on nykyään kans lyhyt pinna,ennen ei ollu ja lapsille en huutanu koskaan ennekuin täyttivät yhen vuoden ja sen jälkeen alko olla sitä uhmaa ja muuta.Saispa voimia niin paljon että pystyis muuttumaan hyväksi äidiksi,sitähän ne lapset tarvii!Voimia sulle,tiedän miltä susta tuntuu!
Voisitteko ajatella, että otatte ihan uuden tyylin, ettei teidän pinnan tarvitsisi kiristyä ollenkaan.
Nythän on niin, kuten varmaan itsekin olette todenneet, että vaikka huutaisitte pää punasena, niin sillä ei välttämättä ole mitään vaikutusta lapsiin ja oma pinnanne vain kiristyy, kun lapset senkun yltyy vaan riehumaan ja kotona on kireä ilmapiiri jne.
Eli keskittykää siihen mitä teette.
Mitä haluatte lapsiltanne ja viekää se loppuun.
väitän, että teidän ei tarvi toistaa sitä montaa kertaa, kun lapset huomaavat, että olettekin tosissanne.
Älkää siis vain huutako lasten perään, jostain omalta korkeudeltanne, vaan menkää lapsen luo
kyykkyyn lapsen eteen, siis kasvot samalle tasolle.
Ottakaa lasta kädestä kiinni ja tuojottakaa suoraan silmiin, kun puhutte lapselle.
Tämä pitää tehdä jokaisen lapsen kanssa erikseen, siten että asia varmasti menee perille.
Varmistakaa vielä, että lapsi ymmärsi mitä sanoitte.
Jos on aihetta pyytää anteeksi, vaatikaa myös sitä.
Jos lapsi vain vastustelee, eikä tahdo rauhottua, niin laittakaa hänet vähäksi aikaa johokin erilleen miettimään.
Älkää missään tilanteessa antako periksi, ennen kuin lapsi on varmasti ottanut opikseen.
Tämä vaatii vähän aikaa äidiltä, omien menetelmiensä tarkkailua ja sitkeyttä viedä homma läpi, mutta kun muutaman päivän jaksatte sitä noudattaa, niin taatusti olette itseenne tyytyväisiä. Hommat toimii, eikä hermot ole enää millin pätkinä ja lapset tulevat muistamaan teidät pitkäpinnaisina, luotettavina ihanneäiteinä.
Tunnistatteko itsenne sellaisesta, että huudatte lapsille esim. että ei saa tehdä noin, tai tule pois sieltä, tai ihan mitä vaan,MUTTA sen jälkeen jatkatte omia hommianne, ettekä missään vaiheessa valvo, että lapsi todella totteli mitä sanoitte.
Siten saa huudella lapsille päivästä toiseen ja viikosta viikkoon. Kyllä lapset tietää, et kuhan huutaa, ei tarvi kuitenkaan totella. Siis ei koskaan kaukaa huutelua, vaan lapsen tasolla rauhallista puhetta, mutta päättäväisesti, siten että lapsi heti tajuaa, et NYT SE ON MUUTEN TOSISSAAN. Onnea yrityksille ja rauhallisempaa tulevaisuutta teille molemmille.
Useimmiten lapset on ihan ok. Vanhemmat vain eivät osaa heitä oikein "käskyttää".
Toivon, et jos kokeilette tällä tavalla, niin tulisitte kertomaan, toimiko vai ei.
samanlaisia tuntemuksia on mullakin. Mun lapsi vaan on jo melkein 13-vuotias, ja tuntuu ettei sen kans jaksa ollenkaan. Justiin riideltiin ja hermot meni, molemmat itkettiin ja huudettiin. Poika ei usko vaikka kuinka sanoo, kiltisti tai pahasti. On tullut hutkaistuakin poikaa, ja aina on huono mieli sitten. Mutta kun hermoja ei ole, ja poika on uppiniskainen ja oma tahto on suuri. Pojalla on 3 nuorempaa sisarusta, ja ongelmia ei ole toisten kanssa. Minulla ei ole konsteja toimia, apua kaipaisin nopeasti. Tuntuu pahalta kun ei meinaa jaksaa oman lapsen kanssa taistella, mutta kun voimat on loppu ja keinot on loppu kans.
En ole ikinä läpsinyt! Se ei aja kenenkään asiaa. Jos lapsesi tulee esim. sinua lyömään,millä oikeudella sen häneltä kiellät kun itsekin teet samaa? Minä huudan kanssa,mutta yritän hillitä hermoni ja mennä vaikka toiseen huoneeseen esikoiselta "pakoon" siksi aikaa että rauhotun. Sinulla on tosin villit lapset,joten saattaa olla että olisi kenenkä hermot tahansa koetuksella.
Älä hyvä ihminen enää läpsi,menetät lastesi luottamuksen! Meillä on aika kova kuri jolla pysyy pahimmat ryppyilyt aisoissa,mutta uhmaikäisen kanssa saa kyllä aina tapella. Selkeät säännöt siitä mitä saa tehdä auttavat myös. Joka aamu kun heräät päätä että tänään en huuda (paljoa ainakaan) enkä varsinkaan läpsi. Jos tulee sellainen tilanne että tätä voisi tapahtua mene vaikka toiseen huoneeseen. Voimia sinulle lastesi kanssa!
laskea kymmeneen itsekseen.
Toi laskeminen muuten meillä toimi jännästi lasten kanssa.
Monta kertaa olin käskenyt tehdä jotain, tulla tai mennä tai kerätä leluja tai mitä tahansa.
Mitään ei tapahtunut, niin rupesin monta kertaa vain laskemaan sen oloisesti, kuin jotain kauheeta taphtuisi, kun pääsen kolmeen. Koskaan en ollut sanonut, eli uhannut, et mitä tapahtuis, mut kun laskin yyksii, kak- jo alkoi tapahtua.
Itsekseni aina naureskelin ja ihmettelin, mikä se juttu oli, mut se toimi.