Vanhoillislestadiolaisuus on vain ja pelkästään tapakulttuuria tänä päivänä. Varsinkaan nuoremmille sukupolville eivät ns. uskonasiat ole se juttu, minkä takia "roikkuvat" mukana lahkossa. Kukaan ei enää muista, eikä välttämättä edes tiedä, kuinka aikanaan vl-liikkeessä mentiin metsään näissä opillisissa kysymyksissä. Muutenkaan liikkeen historia ei tunnu kiinnostavan vanhoillislestadiolaisia. Liikkeen kritisointi ja omatoiminen ajattelu kun on suurinpiirtein synniksi leimattu, ei näitä vl-liikkeen perimmäisiä kysymyksiä haluta edes miettiä.
Nuoret perheet elävät mukana "vl-teatterissa", koska eivät muutakaan voi, eivätkä oikein muusta tiedä. Kynnys erota liikkeestä on valtava, varsinkin jos uskoo sitä ry:llä syötettävää propagandaa "maailman" ihmisistä ja elintavoista. Kun lapsesta asti uskotellaan muunlaisen elämän olevan pahaa ja kauheaa, ja kaikki eri tavalla uskovat ovat pahoja, on tuosta ajattelutavasta vaikea päästä aikuisiällä eroon. Tämän vuoksi suurin osa lahkon sisällä elävistä aikuisistakin kutsuu lahkon ulkopuolella eläviä ihmisiä ”epäuskoisiksi”. Huvittavinta on kuulla nimiteltävän ”uskottomaksi”
ihmistä, joka uskoo eri tavalla. Miten ihmeessä esim. helluntailaista voi sanoa ”uskottomaksi”, hänhän uskoo omalla tavallaan.
Samoin nuorille uskotellaan ja vakuutellaan, että ”uskovaiset ne on kaikista parhaita työntekijöitä ja pidettyjä ihmisiä yhteisössä.” Ja ”Kyllä sitä uskovaisen nuoren tunnistaa, kun ne on niin tasapainoisia ja mahtavia ihmisiä ja päläpälä…” Täyttä puppua!
Se on kyllä totta, että rakennusalalla lestadiolaismiehet ovat kysyttyjä työntekijöitä, mutta tämä johtuu siitä, että suurin osa rakennusalan yrittäjistä ja rakennusliikkeiden omistajista tuntuu ainakin pohjois-Suomessa olevan vanhoillislestadiolaisia. Ja ainahan ”veli” otetaan töihin ennemmin kuin joku maailman epäuskoinen hulttio… Toki töihin otetaan muitakin kuin ”veljiä” ja ”sisaria”, mutta ei ennen kuin on selvitetty löytyisikö hommaan joku ”meikäläinen”.
Olen kotoisin Oulusta, jossa aina nuortenilloissa ym. tilaisuuksissa jauhettiin näitä samoja fraaseja ja iskulauseita ja ylistettiin oman lahkon nuoria. Tällainen propaganda iskostuu päähän kun sitä tarpeeksi jankutetaan. Tuhansia toistoja, kuten intissä tavattiin sanoa. Eihän oikeasti vanhoillislestadiolaiset nuoret ole sen parempia ihmisiä ja työntekijöitä kuin kukaan muukaan. Tällä lässytyksellä vain koitetaan saada nuoriso pysymään ”voittajien” porukassa. Monessa työpaikassa, jossa olen ollut, ovat nuoret vl-miehet olleet niitä huonoimpia työntekijöitä. Tätä nyt ei tietenkään voi yleistää, sillä ominaisuudet työntekijänä riippuvat ihmisestä itsestään, eivät äidin ja iskän uskonnollisesta vakaumuksesta.
Lähtemisen liikkeestä estää usein myös se tosiasia, että yhteisön puristusote on melkoinen. Kun melkein kaikki sukulaiset ja ystävät kuuluvat lahkoon, on siitä vaikea lähteä. Harva edes haluaa lähteä, vaikkei näihin harhaoppeihin uskoisikaan. Yhteisössä tuntuu turvalliselta elää. Muutos yhtäkkiä normaalielämään siirtyessä olisi liian raju.
Eihän silloin tietysti tarvitse lähteäkään, ellei halua lähteä, mutta tämä sosiaalinen paine on arkipäivää niille monille ihmisille, jotka tuskailevat lähtemispäätöksensä kanssa jopa vuosia. Jotkut eivät uskalla erota koskaan, vaan ”tuhlaavat” ainoan elämänsä elämällä ahdistuneena rajoittunutta elämää lahkossa, jonka oppeihin ei usko, ja pitää niitä väärinä.
Moni nuori vl kokeilee maailman elämää palaten kuitenkin takaisin tuttuihin kuvioihin. Takaisinpalaaminen johtuu monella siitä, että oikeasti he eivät ole edes ajatelleet lähtevänsä, vaan halusivat vain kokeilla ryyppäämistä ja rellestämistä. Tämä taas osaltaan vahvistaa muiden nuorten uskoa näihin propagandapuheisiin ”maailman hurvitteluista”. Nykyään nämä kokeilut tehdään usein vanhemmalta väeltä salaa, eikä varsinaisesti kielletä uskoa.
Tämä ”uskon kieltäminen” on myös aika jännä nimitys. Kun sitä ajattelee oikein ajan kanssa, huomaa kuinka nerokkaasti tuo ilmaisu on keksitty. Uskon kieltäminen. Sehän kuulostaa kauhealta. Eikös lisääkin kummasti kynnystä lähteä liikkeestä, kun pitäisi kieltää usko. Itse onneksi tajusin jo päättäessäni jättää vl-piirit, ettei minun tarvitse kieltää yhtään mitään. Tämä on minun elämäni. Jumala on antanut minulle vapaan tahdon. Minun ei tarvitse edes ilmoittaa kenellekään, että ”minäpäs kiellän nyt uskon”. Sanoin joillekin, kun kyselivät, etten halua elää vanhoillislestadiolaisten tavalla, ja eroaminen oli paljon helpompaa.
"Erosin" joitakin vuosia sitten, joten tiedän että se on vaikeaa. Parin vuoden päästä alkoi kuitenkin helpottaa, ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Kun lopullisen "henkisen vapautumisen" vl-lahkosta kokee, tuntuu kuin pudottaisi tiililetkan olkapäiltään. Täytyy sanoa, että tuo joidenkin aivopesuksikin nimittämä vl-kasvatus on ihmisessä tiukassa, mutta kyllä se pikkuhiljaa sieltä päästä karisee, kun vain jaksaa olla vahva ja hymyillä elämälle.
Hannu Karpon dokumenttielokuvan –Syntisin Silmin- lopussa kuullaan erään liikkeestä lähteneen naisen sanat: ”kerran lestadiolainen on aina lestadiolainen.” Tähän en halua uskoa, optimistinen luonne kun olen. Lestadiolaisuudesta pääsee mielestäni eroon kun on vaan tarpeeksi sitkeä ja katsoo maailmaan uusin silmin ja avoimin mielin. Jumala loi maailman. Meille kaikille. Me asumme kaikki Jumalan valtakunnassa.
Toivotan voimia kaikille "veljille ja sisarille", jotka olette hiljattain vl-liikkeestä lähteneet. Älkää väsykö tiellä, sillä vaivanne kyllä palkitaan.
Nuoret perheet elävät mukana "vl-teatterissa", koska eivät muutakaan voi, eivätkä oikein muusta tiedä. Kynnys erota liikkeestä on valtava, varsinkin jos uskoo sitä ry:llä syötettävää propagandaa "maailman" ihmisistä ja elintavoista. Kun lapsesta asti uskotellaan muunlaisen elämän olevan pahaa ja kauheaa, ja kaikki eri tavalla uskovat ovat pahoja, on tuosta ajattelutavasta vaikea päästä aikuisiällä eroon. Tämän vuoksi suurin osa lahkon sisällä elävistä aikuisistakin kutsuu lahkon ulkopuolella eläviä ihmisiä ”epäuskoisiksi”. Huvittavinta on kuulla nimiteltävän ”uskottomaksi”
ihmistä, joka uskoo eri tavalla. Miten ihmeessä esim. helluntailaista voi sanoa ”uskottomaksi”, hänhän uskoo omalla tavallaan.
Samoin nuorille uskotellaan ja vakuutellaan, että ”uskovaiset ne on kaikista parhaita työntekijöitä ja pidettyjä ihmisiä yhteisössä.” Ja ”Kyllä sitä uskovaisen nuoren tunnistaa, kun ne on niin tasapainoisia ja mahtavia ihmisiä ja päläpälä…” Täyttä puppua!
Se on kyllä totta, että rakennusalalla lestadiolaismiehet ovat kysyttyjä työntekijöitä, mutta tämä johtuu siitä, että suurin osa rakennusalan yrittäjistä ja rakennusliikkeiden omistajista tuntuu ainakin pohjois-Suomessa olevan vanhoillislestadiolaisia. Ja ainahan ”veli” otetaan töihin ennemmin kuin joku maailman epäuskoinen hulttio… Toki töihin otetaan muitakin kuin ”veljiä” ja ”sisaria”, mutta ei ennen kuin on selvitetty löytyisikö hommaan joku ”meikäläinen”.
Olen kotoisin Oulusta, jossa aina nuortenilloissa ym. tilaisuuksissa jauhettiin näitä samoja fraaseja ja iskulauseita ja ylistettiin oman lahkon nuoria. Tällainen propaganda iskostuu päähän kun sitä tarpeeksi jankutetaan. Tuhansia toistoja, kuten intissä tavattiin sanoa. Eihän oikeasti vanhoillislestadiolaiset nuoret ole sen parempia ihmisiä ja työntekijöitä kuin kukaan muukaan. Tällä lässytyksellä vain koitetaan saada nuoriso pysymään ”voittajien” porukassa. Monessa työpaikassa, jossa olen ollut, ovat nuoret vl-miehet olleet niitä huonoimpia työntekijöitä. Tätä nyt ei tietenkään voi yleistää, sillä ominaisuudet työntekijänä riippuvat ihmisestä itsestään, eivät äidin ja iskän uskonnollisesta vakaumuksesta.
Lähtemisen liikkeestä estää usein myös se tosiasia, että yhteisön puristusote on melkoinen. Kun melkein kaikki sukulaiset ja ystävät kuuluvat lahkoon, on siitä vaikea lähteä. Harva edes haluaa lähteä, vaikkei näihin harhaoppeihin uskoisikaan. Yhteisössä tuntuu turvalliselta elää. Muutos yhtäkkiä normaalielämään siirtyessä olisi liian raju.
Eihän silloin tietysti tarvitse lähteäkään, ellei halua lähteä, mutta tämä sosiaalinen paine on arkipäivää niille monille ihmisille, jotka tuskailevat lähtemispäätöksensä kanssa jopa vuosia. Jotkut eivät uskalla erota koskaan, vaan ”tuhlaavat” ainoan elämänsä elämällä ahdistuneena rajoittunutta elämää lahkossa, jonka oppeihin ei usko, ja pitää niitä väärinä.
Moni nuori vl kokeilee maailman elämää palaten kuitenkin takaisin tuttuihin kuvioihin. Takaisinpalaaminen johtuu monella siitä, että oikeasti he eivät ole edes ajatelleet lähtevänsä, vaan halusivat vain kokeilla ryyppäämistä ja rellestämistä. Tämä taas osaltaan vahvistaa muiden nuorten uskoa näihin propagandapuheisiin ”maailman hurvitteluista”. Nykyään nämä kokeilut tehdään usein vanhemmalta väeltä salaa, eikä varsinaisesti kielletä uskoa.
Tämä ”uskon kieltäminen” on myös aika jännä nimitys. Kun sitä ajattelee oikein ajan kanssa, huomaa kuinka nerokkaasti tuo ilmaisu on keksitty. Uskon kieltäminen. Sehän kuulostaa kauhealta. Eikös lisääkin kummasti kynnystä lähteä liikkeestä, kun pitäisi kieltää usko. Itse onneksi tajusin jo päättäessäni jättää vl-piirit, ettei minun tarvitse kieltää yhtään mitään. Tämä on minun elämäni. Jumala on antanut minulle vapaan tahdon. Minun ei tarvitse edes ilmoittaa kenellekään, että ”minäpäs kiellän nyt uskon”. Sanoin joillekin, kun kyselivät, etten halua elää vanhoillislestadiolaisten tavalla, ja eroaminen oli paljon helpompaa.
"Erosin" joitakin vuosia sitten, joten tiedän että se on vaikeaa. Parin vuoden päästä alkoi kuitenkin helpottaa, ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Kun lopullisen "henkisen vapautumisen" vl-lahkosta kokee, tuntuu kuin pudottaisi tiililetkan olkapäiltään. Täytyy sanoa, että tuo joidenkin aivopesuksikin nimittämä vl-kasvatus on ihmisessä tiukassa, mutta kyllä se pikkuhiljaa sieltä päästä karisee, kun vain jaksaa olla vahva ja hymyillä elämälle.
Hannu Karpon dokumenttielokuvan –Syntisin Silmin- lopussa kuullaan erään liikkeestä lähteneen naisen sanat: ”kerran lestadiolainen on aina lestadiolainen.” Tähän en halua uskoa, optimistinen luonne kun olen. Lestadiolaisuudesta pääsee mielestäni eroon kun on vaan tarpeeksi sitkeä ja katsoo maailmaan uusin silmin ja avoimin mielin. Jumala loi maailman. Meille kaikille. Me asumme kaikki Jumalan valtakunnassa.
Toivotan voimia kaikille "veljille ja sisarille", jotka olette hiljattain vl-liikkeestä lähteneet. Älkää väsykö tiellä, sillä vaivanne kyllä palkitaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
"Toivotan voimia kaikille "veljille ja sisarille", jotka olette hiljattain vl-liikkeestä lähteneet. Älkää väsykö tiellä, sillä vaivanne kyllä palkitaan."
Kiitos!
t. toinen Oulusta, äskettäin "lähtenyt"
..vl-nuoria, jotka tuntuvat vilpittömästi uskovan kuitenkin. Usein uskoon kuitenkin on sidoksissa jonkinlaista alakuloisuutta vilpittömyydestä huolimatta. Monesti tuntuu, että heillä on se ilo kadoksissa ja silloin väistämättä tulee miettineeksi, mikä heidän uskossaan mättää?
Osasit hyvin kuvailla tuota nuorten ilta - propagandaa. Tunsin usein ihan myötähäpeää alustajan puolesta, kun niin ylisti vl-nuoria. Kun se totuu on kuitenkin siinä, että vl-usko ei tee ihmisestä yhtään sen kummempaa kuin joku muu usko tai elämäntapa.
Irrottautuminen on hirvittävän vaikeaa usein sen takia, että siinä saattaa samalla mennä koko ihmissuhdeverkosto. Sen takia tiedän joidenkin pysyvän laumassa.
Kas kun huomasitkin tuon "uskon kietäminen" käsitteen.. Sekin on huvittavaa, että "kieltäjälle" yhtäkkiä korostetaan sitä, miten hän edelleen on "yhtä rakas". Ihan totta, minun mielestä tässä on ristiriitaa - miksi ei olisi? Miksi sitä pitää yhtäkkiä alleviivata? Yritetäänkö siinä luoda pohjaa hienovaraiselle takaisin käännytykselle? Ja tuosta rakkauden vakuuttamisesta huolimatta eronnut tulee huomaamaan monin tavoin sen, että ei ole enää "oikealla tavalla uskovainen".
Onnellinen olen siitä, että uskalsin eroon liikkeestä "hinnasta" huolimatta (suku meni jollain tasolla). Pienestä lapsesta asti olen pyrkinyt kohti vapautta ja aina on ollut vaikea puhua uskottomista tai epäuskoisista. Aiheutin joskus pahennusta puhumalla vain vl:sta ja ei-vl:sta. :)
Hyvät jatkot sullekin!
heh, se mikä huvitti ja on jäänyt huvittamaan miten vl:set kuvittelevat, että ihmiset pitävät heitä kuitenkin loppujen lopuksi niinä "oikein uskovaisina" maanpäällä.
On ollut huvittava huomata kun keskustelen vl:ten kanssa ja kun puhumme heistä, käytän aina nimitystä lestadiolainen, niin heillä aina jokin pyörähtää siellä mielessä, saattavat joskus jopa hiljentyä sen vuoksi, varsinkin jos eivät minua pahemmin tunne. =)=)
Ja tähän juttuun varmaan moni vl:nen kimpaantuu: tuo on valetta!
Törmään noissa piireissa usein outoon käsitykseen rakkaudesta, juuri sen ehdollisuuteen. Jo pieni lapsi tajuaa (tai ainakin tunneherkemmät lapset), milloin hänen käyttäytymisensä on mieleen vanhemmille.
No, vanhoillislestadiolaisessa perheessä ihan pienille, juuri kävelemään oppineille ja ensimmäisiä sanoja tapaileville aletaan OPETTAA hyvän omantunnon merkitystä. SILLOIN asiat menevät hyvin, Jumala siunaa (toisin sanoen vanhemmat HYVÄKSYVÄT). Tuo hyvä omatunto on sitten tietenkin vanhoillislestadiolaisten SYNTIkäsitykseen pohjautuva. Sääntölistoihin, joita ei mistään löydy ja joista "oikealla tavalla uskovaiset" sanovat, ettei mitään listoja ole, vaan hyvä omatunto ohjaa..
Mutta kun se on juuri niin sanoisinko pirun ovelaa: rakkaus ja hyväksyntä on maksimaalista, kun opetetun mukainen hyvä omatunto on sisäistetty. "Väärästä (eli usein omasta valinnasta) omatunnosta" tulevaa toimintaa seuraa "rakkaudellinen puhuttelu" joka yleensä on vain hienovaraista vallan käyttöä, sillä siinä joku ihminen (ryhmä) ottaa oikeuden määritellä hyvän ja pahan rajan. Yleensä vielä pahaksi nähdään niin käsittämättömiä asioita, kuin aineelliset valinnat (yhtenä pienenä esimerkkinä meikkaaminen). Meikkaava nainen on jopa "maalipönttö" ja "ruma kuin petolinnun..." enpä sanokaan... nuo kaikki vl-piirissä erittäin monesti kuultua.
Sitten kun vl-vanhempi kykenee sanomaan toisin valitsevalle lapselleen "onnea matkaan... se on sinun valintasi, ole onnellinen", katson että kyseessä on ehdoton rakkaus. En usko, että heidän keskuudestaan löytyy tuollaista toimintaa, joka saattaa tavallisessa normaalissa elämässä olla itsestään selvyys.
Yhdyn pitkälti ajatuksiisi. Samanlaisia ajatuksia on itsellänikin ollut. Olen itse ollut kohta kaksi vuotta erossa liikkeestä, tosin sitä aiemmin elin jo "kahta elämää", se oli raskain vaihe. Kun kunnolla ja virallisesti lähti liikkeestä, niin minullakin on päällimmäisenä ollut se helpotuksen tunne, että tämä elämähän voikin olla ihanaa! Helpotusta lisää myös se, kun ei tarvitse enää orjuuttaa itseään toisten mieliksi olemalla. Eikä tarvitse syyllistää itseään tai tuntea huonommuutta, kun ei hengelliset aina niin älyttömästi kiinnosta tai kun ei halua sitoa itseään yhteisöön (ei ole keittiövuoroja eikä muita!).
Suurin helpotus ja hämmästys on ollut se, että usko kantaa yhä! Siksi kai onkin ollut vähän vaivautunutta suhtautua vl-ystävien kommentteihin, kun he sanovat olevansa surullisia, kun olen "kieltänyt uskoni"...! Olen avannut silmäni ja sydämeni ja kohdannut omantuntoni ja uskoni rehellisesti, mutta en koskaan ole kieltänyt uskoani.
Aloitan aloituksen lopusta: Älkää väsykö tiellä? Millä tiellä? Silläkö, jonka suunta on jostain poispäin? Muuta suuntaahan et ole määritellyt.
Näen kirjoituksessasi kaikki luopumuksen ainekset. Vaikka koko muu Jumalan valtakunta menisi epäuskoon, ei se oikeuta ketään kieltämään uskoaan. Olkoon nuorissa ja vanhemmissakin vaikka kuinka paljon tapakristittyjä, niin heidän vuokseen ei kannata kieltää omaa uskoaan.
Asia ei mene niin, kuten ajattelet suhteessasi uskoon ja vanhoillislestadiolaisuuteen. Sinulla on tosin vapaa tahto, mutta ei vapaata pääsyä taivaaseen, ellet usko oikein ja syntejäsi anteeksi Jumalan valtakunnassa. Ne puolestaan saa myötälahjana jokainen, joka on kuuliainen Jumalan kutsulle. Ja Jumalan ääni kuuluu hänen valtakunnastaan, siitä samasta joukosta, joka on "nuorten tekouskon" ja kaikenlaisen muun "vl-teatterin" kaltaisilla vioilla peitetty.
Kirjoituksesi on kiitettävän sovinnollista, elämänläheistä ja melko optimistista uskon tarkastelua, mutta ei enää uskon silmillä. Viihdyttävä ja uskon tappava aikamme lieneekin tehnyt kohdallasi tehtävänsä. Toiveeni on, ettei se saa eksyttää ketään, joka vielä sydämessään etsii Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan, sillä niiden löytämiseksi pitää löytää hänen valtakuntansa, se sama joka sinullekin on ollut tarjolla.
Uskon vilpittömästi, että Jumalan sana ja syntejä anteeksiantava evankeliumi kaikuvat yhä siinä joukossa, jonka epäuskoinen maailma on nimennyt vanhoillislestadiolaisuudeksi. Muissakin joukoissa ainakin yritetään samaa, mutta se tökkää aina johonkin, pelkkä ihmistyö kun on. Monet vl-kulkijana tunnetut ovat tosin poikenneet pois jumalanlapsioikeudesta, mutta se ei vähennä minun syntisyyttäni eikä evankeliumin tarvettani. Siksi ei ole vieläkään varaa kieltää uskoa eikä lähteä pois Jumalan valtakunnasta, joka löytyy vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Farisealainen keskustelee siitä, missä Jumalan valtakunta on, mutta ei etsi sitä mitenkään. Jumalan lapsi on siinä valtakunnassa ja keskustelee siitä, miten jaksaa kilvoitella perille taivaaseen.
Luulenpa, että aloittaja ei ole kieltänyt uskoaan, on ajattelematonta sinun taholtasi niin sanoa. Jumalan valtakunnassa voi olla sisällä vaikka kuuluu vanhoillislestadiolaisuuteen, mutta Jumalan valtakunnan sisällä voi olla myös vaikka EI kuulu vanhoillislestadiolaisuuteen. "Oikea usko" ei ole tapoja eikä normeja eikä mihinkään ulkonaiseen yhteisöön kuulumista.
Suuntani ei ole poispäin mistään, vaan suunta on kohti parempaa elämää. Suuntani on pois ahdistavasta harhaoppisesta tapakristillisyydestä.
Uskon myös, että suuntaan kohti taivasta. Vakaumukseni vain on vanhoillislestadiolaisesta opetuksesta eriävä.
Muiden "eronneiden" suuntaa enkä uskontilaa en tiedä. Kun puhuin "tiestä", en tarkoittanut sillä mitään hengellistä/raamatullista. Tarkoitin "tiellä" sitä vertauskuvallista polkua joka vie pois vanhoillislestadiolaisuudesta.
Jumala antoi meille kaikille elämän, ja Jumala haluaa, että nautimme elämästä. Kukin nauttii siitä tavallaan.
En kehota ketään syntielämään. En kehota ketään häipymään vl-liikkeestä, ellei ihmisen oma sydän sano niin. Tiedän kuitenkin, että liikkeen sisällä on paljon ihmisiä, jotka eivät koe vakaumustanne omakseen, mutta eivät voi/uskalla erota. Rohkaisun sanat oli siis kohdistettu heille.
Kirjoitin myös, ettei teidän tarvitse kieltää uskoanne, vaikka lähdettekin. Ja tarkoitin juuri sitä. Taivaaseen pääseminen ei edellytä mihinkään tekaistuun lahkoon kuulumista. Ja minusta on julkeaa Jumalanpilkkaa nimetä sellainen maallinen yhdistys kuin SRK Jumalan valtakunnaksi, ja kaikki rauhanyhdistyksen tiskivuorotkin Jumalan valtakunnan työksi.
""Siksi ei ole vieläkään varaa kieltää uskoa eikä lähteä pois Jumalan valtakunnasta, joka löytyy vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä."" Itse kirjoitit näin. Se on sinun vakaumuksesi. Kunnioitan sitä, mutta älä tuomitse minua, äläkä muitakaan liikkeestä lähteneitä epäuskoisiksi tai uskonsa kieltäneiksi. Tuomitseminen ei ole sinun tehtäväsi.
"eräskin eronnut ja karannut
Vanhoillislestadiolaisuus on vain ja pelkästään tapakulttuuria tänäpäivänä. Varsinkaan nuoremmille sukupolville eivät ns. uskonasiat ole se juttu, minkä takia "roikkuvat" mukana lahkossa. Kukaan ei enää muista, eikä välttämättä edes tiedä, kuinka aikanaan vl-liikkeessä mentiin metsään näissä opillisissa kysymyksissä.
Nuoret perheet elävät mukana "vl-teatterissa", koska eivät muutakaan voi, eivätkä oikein muusta tiedä. Kynnys erota liikkeestä on valtava, varsinkin jos uskoo sitä ry:llä syötettävää propagandaa "maailman" ihmisistä ja elintavoista. Kun lapsesta asti uskotellaan muunlaisen elämän olevan pahaa ja kauheaa, ja kaikki eri tavalla uskovat ovat pahoja, on tuosta ajattelutavasta vaikea päästä aikuisiällä eroon.
Yhteisön puristusote on myös melkoinen. Kun melkein kaikki sukulaiset ja ystävät kuuluvat lahkoon, on siitä vaikea lähteä. Harva edes haluaa lähteä, vaikkei näihin harhaoppeihin uskoisikaan. Yhteisössä tuntuu turvalliselta elää. Muutos yhtäkkiä normaalielämään siirtyessä olisi liian raju. "Erosin" itse n. 5 vuotta sitten, joten tiedän että se on vaikeaa. Parin vuoden päästä alkoi kuitenkin helpottaa, ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Kun lopullisen "henkisen vapautumisen" vl-lahkosta kokee, tuntuu kuin pudottaisi tiililetkan olkapäiltään. Täytyy sanoa, että tuo joidenkin aivopesuksikin nimittämä vl-kasvatus on ihmisessä tiukassa, mutta kyllä se pikkuhiljaa sieltä päästä karisee, kun vain jaksaa olla vahva ja hymyillä elämälle. Toivotan voimia kaikille "veljille ja sisarille", jotka olette hiljattain vl-liikkeestä lähteneet. Älkää väsykö tiellä, sillä vaivanne kyllä palkitaan."
aktiivinen osallistumaan keskusteluihin.
Kunnioitan sitä.
Aihe on tärkeä ja siitä pitää puhua. Hän on meidän eronneiden ja karanneiden puolestapuhuja.
Pakko käyttää tässä yhteydessä kulunutta vl-klisettä: "Tuntui kuin puhujaveli olisi puhunut juuri minulle henkilökohtaisesti." Puhujaveljellä tarkoitan tässä tämän ketjun aloittajaa.
Kiitos mainioista puheenvuoroistasi, -eräskin eronnut ja karannut-
Yhdyn aloittajaan myös toivotuksessa eronneille: Älkää väsykö tiellä, sillä vaivanne kyllä palkitaan.
t: Itsekin eronnut ja karannut.
Jumalan valtakunta on yksi ja jakamaton. Siihen kuuluvat ne kaikki, jotka vaeltavat kohti taivasta synnin poispanijoina ja maailman hyökkäyksiä torjuvina. Siksi he ovat yhdessä valtakunnassa ja pitävät yhden mielen sekä yhden rakkauden. Jumalan valtakunnan ulkopuolella ei ole mitään pelastusta, ei mitään syntien anteeksiantoa eikä mitään todellista ja kestävää armoa.
Olet mennyt suureen ja rajattomaan järkiuskoon, elämäntyylien ja uskojen seinättömään valintamyymälään, jossa näet jos minkälaisia tarjouksia elämän ja jumalankaipuun täytteeksi. Tätä suosittelet oikean ja autaaksitekevän evankeliumin sijaan muillekin, jotka kipuilevat itsensä ja syntisyytensä kanssa. Suosituksiasi noudattaa se, joka ei enää halua kilvoitella, vaan laskea leveää ja liukasta tietä alaspäin.
Et voita minua etkä ketään, joka haluaa pysyä Jumalan armolapsena, edes ystävällisellä tavallasi keskustella järkiuskoosi. Arvostan ja kunnioitan lähestymistapaasi, mutta en missään nimessä halua uskoa tavallasi eli oman turmeltuneen järjen suositusten mukaan. Ihmettelen lisäksi "lähetystyötäsi", jota teet avauksellasi.
Jotta et pitäisi minua aivan umpiossa kasvaneena, niin kerron, että tunnen monenlaisia tapoja uskoa. Se mahdollisuus olisi siis minullakin, mutta siitä on onneksi Jumalan tähän asti varjellut. Rukoukseni on, että hän varjelisi myös pyhän seurakuntansa loppuun saakka ja minut siinä kaiken elämäni.
Aina kun Jumalan lapsi kertoo katumattomalle jumalattomalle hänen todellisen tilansa tai katumattomalle omavanhurskaalle hänen uskonsa tyhjyyden, on vastauksena moite tuomitsemisesta. Evankeliumia ei kukaan, jolla on kuulevat korvat, ymmärrä väärin. Se joko parantaa tai pahentaa, koska se sattuu suoraan. Jumalan sana erottaa hyvän ja pahan, leikkaa syvälle ja jättää jälkensä mentyään pois, vaikka kuulija olisi kuinka hyville käytöstavoille tahansa oppinut omavanhurskas.
Ymmärsit taaskin vähän väärin sanomani. Voi olla, että se johtuu minun huonosta ulosannistani. Pahoittelen, jos näin on.
Tarkoitukseni ei todellakaan ole käännyttää ketään yhtään mihinkään. Tiedän vain omasta kokemuksestani sen kipuilun, mitä kokee ihminen joka on omasta mielestään, ja tuntee sydämessään olevansa väärässä uskossa. Koetin siis kirjoittaa rohkaisun sanoja heille. Ilmeisesti en siinä kuitenkaan onnistunut, koska tarkoitusperiäni epäillään muiksi.
Kyllä kai sinä Jani S itsekin olet kanssani samaa mieltä siinä, että usko on omakohtainen asia, ja jokaisen ihmisen on tehtävä itse valintansa. Jumala toki johdattaa meitä, ja herättää tunnon.
En ole liittynyt mihinkään "järkiuskoon", enkä valintataloihin tms. jotka mainitsit. Olen ihan oikeasti uskomassa. Minulla on ns. "elävä usko". Vakaumukseni eroaa vanhoillislestadiolaisten vakaumuksesta, siksi lähdin vl-liikkeestä.
Jokaisen täytyy käyttää ainoa elämänsä maanpäällä niinkuin itse tahtoo, koska Jumala tahtoo niin. Jumala ei tahdo, että olemme onnettomia. Olemme Jumalan lapsia.
Näistä asioista ei meidän kannata väitellä, koska sinulla on oma vankka uskosi, minulla taas omani. Seisomme kumpikin järkkymättömästi oman vakaumuksemme takana. Tällainen väittely ei siis johda mihinkään. Kuten sanoin kirjoitukseni oli tarkoitettu niille kipuilijoille, ei sinulle joka et kipuile.
Ihmettelen sitä, että ihmettelet "lähetystyötäni". Eikös se ollut Jeesuksen kehotus, että lähetystyötä pitäisi tehdä.
Itse ihmettelen sinun ja muiden vanhoillislestadiolaisten umpiossa elämistä. Ei tietoakaan lähetystyöstä. Päivämiehessä kyllä on juttuja SRK:n ulkomailla tehtävästä lähetystyöstä, mutta täällä kotosuomessa en ole koskaan kuullutkaan vanhoillislestadiolaisten tekemästä "lähetystyöstä".
Seuratilaisuudet ovat teoriassa avoimia tilaisuuksia kaikille, mutta käytännössä on toisin. Ette te kehota oikeasti "epäuskoisia" ihmisiä tulemaan seuroihin. Eikä sinne moni haluakaan. Sisäänpäinkääntynyttä, salaperäistä ja ylpeää on siellä meininki. Muistan itse tapauksen, että kotisiionimme seuroihin tuli "ulkopuolinen" kuuntelija. Hän sai osakseen sellaiset tuijotukset, ettei tullut toista kertaa.
Oma ehdotukseni on, että sen iankaikkisen panettelun ja parjaamisen sijaan rakastaisitte myös niitä epäuskoisiksi haukkumianne liikkeeseen kuulumattomia ihmisiä niin kuin itseänne.
Selvennän nyt sinullekin tämän, vaikka kerroitkin ettet ole ihan umpiossa kasvanut: Kaikki vl-liikkeeseen kuulumattomat ihmiset eivät ole juoppoja, narkkareita, huorintekijöitä, varkaita, murhaajia, valehtelijoita, himojensa orjia ja ateisteja. Seassa on ihan kunnon ihmisiäkin. =)
Olennaista on muistaa, että Jumala on luonut meidät kaikki omaksi kuvakseen.
...kirjoittajan uskon kohteesta, joka on hänen mukaansa valtakunta. Aika kauas on edetty alkuperäisestä julistuksesta.
Minä uskon Valtakunnan Kuninkaan , Jeeuksen sovitustyöhön, pelastukseen hänen nimessään ja sovitukseen Hänen veressään. Hän on välimies. Se usko riittää, eikä sitä voi kukaan ottaa minulta pois.
Jos joku yrittää väittää uskoani riittämättömäksi, hän asettaa jonkin muun asian Jeesuksen sovitustyötä suuremmaksi ja on Herran edessä vastuussa siitä.
Jani, tästä on kysymys. Jos tunnustaa uskonsa Jeesuksen sovitustyöhön, ei siihen ole vara asetella ehtoja. Evankeliumia ei saa ehdollistaa eikä sitä seurakuntaoppikyhäelmillä kieltää.
"Jumalan valtakunta on yksi ja jakamaton. Siihen kuuluvat ne kaikki, jotka vaeltavat kohti taivasta synnin poispanijoina ja maailman hyökkäyksiä torjuvina. Siksi he ovat yhdessä valtakunnassa ja pitävät yhden mielen sekä yhden rakkauden. Jumalan valtakunnan ulkopuolella ei ole mitään pelastusta, ei mitään syntien anteeksiantoa eikä mitään todellista ja kestävää armoa."
Tämä on aivan Raamatun mukainen opetus.
Jumalan valtakunta vaan on hengellinen. Siihen kuuluvat kaikki pienet lapset kaikkialla maailmassa. Uskon, että näitä lapsenmielisiä on hyvin paljon myös vl-seurakunnassa.
Yksi varma merkki farisealaisuudesta on kuitenkin se, että henkilö sanoo toista Jeesuksen sovintotyöhön luottavaa uskovaista epäuskoiseksi. Näille on tullut hengellinen sokeus niin kuin Tobiaalle Raamatussa. Lestadius sanoo kertoessaan hänestä, että omavanhurskaus on omistanut itselleen Jumalan armon ja ihmisestä on tullut yksi hirveä kristitty, joka paiskaa toiset kattilaan ja istuu itse kannen päälle.
Mutta vielä Jumalan valtakunnasta: Se ei ole sidottu aikaan paikkaan eikä tiettyihin ihmisiin, vaan on soskovien sydämillä siellä missä Jumalan Sana elävänä ja puhtaana saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan. (Ks. nimimerkki "Luther"in kirjoitus.)
Kysymys kuuluukin nyt. Saarnataanko vl-liikeessä Jumalan Sana elävänä ja puhtaana? Vai onko siihen liitetty ihmisoppeja?
"Ihmettelen lisäksi "lähetystyötäsi", jota teet avauksellasi."
Miksi ihmettelet Jani S, noin? Mitä ITSE teet, ellet juuri omanlaistasi (sokeaako?) lähetystyötä?
Todella hieno aloitus ja minua ainakin suuresti rohkaiseva. Johtaa minua oikealle tielle, totisesti.
"Kysymys kuuluukin nyt. Saarnataanko vl-liikeessä Jumalan Sana elävänä ja puhtaana? Vai onko siihen liitetty ihmisoppeja? "
Hyvät ihmiset :) KAIKKI opit ovat ihmisoppeja. Tietääkseni esim. Lestadius oli vain ihminen ja se Mariakin, joka häntä "johdatti". Ei meistä kuulkaa ole jumaliksi tai enkeleiksi saarnaamaan oikeaa oppia.
Kyse on määrittelystä. Kenellä on valta määritellä. Onko se liikkeellä, joka tulkitsee raamattua ja "Jumalan sanaa" vain ihmisen ymmärryksen kautta.
VASTAUS: Vanhoillislestadiolaisuus on ihmisoppi siinä missä esim. helluntalaisuus tai ateismikin.
Muistelepa Laestadiuksen puheita myös niistä, jotka toki luottivat Jeesuksen sovitustyöhön, mutta ymmärsivät sen väärin. He jatkoivat syntielämäänsä ja kävivät mieluusti kuulemassa todistuksia Jumalan armosta syntistä kohtaan. Nämä olivat ihmisiä, joita ankarinkaan synnin nuhde ei voinut herättää pois maailmanrakkaudesta. Laestadius kutsui heitä armon varastajiksi.
Ei ole lainkaan farisealaista olla pitämättä syntejään katumatonta ihmistä epäuskoisena, vaikka tämä kuinka vakuuttelisi luottavansa Jumalan armoon. Jos ymmärrät tämän oikein, huomaat kyllä, kuka siinä on farisealainen.
Jumalan armolapsi jakaa evankeliumia suurella ilolla ja ilman mitään rajaa kaikille, jotka haluavat tehdä Jumalan vanhurskaan mielen mukaisen parannuksen. Muulla mielellä taivaaseen pyrkivää hän ei uskalla siunata, ettei pahoittaisi taivaallisen isänsä tahtoa. Ei hän halua istua kannen päällä eikä katsella kadotettujen vaivaa helvetissä, vaan haluaisi mahdollisimman monta sielua kanssaan taivaaseen.
Lutherin opetus Jumalan valtakunnasta on aivan oikea. Sen valtakunnan minä löydän vl-liikkeestä, jossa ainakin minulle Jumalan sana yhä elävänä ja puhtaana saarnataan sekä sakramenttien käyttöä oikein opetetaan. Se valtakunta tosin koostuu ihmisistä, sen elävistä jäsenistä, jotka kantavat vanhurskautta, rauhaa ja iloa sydämissään. Monet ajan vaivat ja vitsaukset ovat sitäkin laumaa ehtineet koetella, koska sielunvihollinen ei ole koskaan jouten. Yksittäisillä kristityillä on voinut olla vääriä käsityksiä uskomisen asioista, myös minulla. Emme ole virheettömiä. Silti Jumalan Pyhä Henki kirkastaa seurakunnalleen koko sanansa niin laajasti, kuin se kulloinkin on tarpeen, aina sen mukaan, mitä esteitä korpivaelluksella on edessä.
Ihmisopeista puhuvat ne, jotka eivät enää kestä Jumalan sanan mukaista saarnaa. Heille kelpaa jotenkuten raamattu, vaikka se on täytenään ihmisten puheita ja kirjoituksia. Ihmisopeista puhuvilla ei ole kuitenkaan elävää Jumalan sanaa, sitä sanaa, joka kuuluu Jumalan seurakunnasta Pyhän Hengen vaikutuksesta saarnattuna tähän päiväämme ja tämän päivän eksytyksiä vastaan taistelevien uskovaisten evääksi. He tunnustavat raamatun jopa Pyhä Hengen vaikutuksesta kirjoitetuksi, mutta eivät tunne Pyhää Henkeä. Heille raamatun sana on turvallisen vanhanaikaista, sidoksissa kirjoittamisaikaansa ja siksi alennettavissa lähinnä suositusten tasolle puhuttaessa asioista, jotka täyttävät nykyajan ihmisten mielen kirkossakin; mitä syntiä kestää tehdä ja kuinka paljon.
Omavanhurskaus ja salasyntisyys ovat meidänkin päivinämme järkyttävän yleistä. Armon varastajia on aivan kauhean paljon, mutta Jumalan armolapsia, vapaita kristittyjä vähän. Maailma ei verhoudu lopun aikana vanhurskauden vaippaan, vaan synti saastuttaa ja turmelee sen lopullisesti. Lähes kaikkien mielen täyttää vain ajallisen onnen ja rikkauden tavoittelu ja hyvin harva on enää kiinnostunut kuolemattoman sielunsa kohtalosta. Omaa syntisyyttä ja turmelusta ei tunnusteta ja siitä muistuttamisesta loukkaannutaan tai sitä kutsutaan jopa henkiseksi väkivallaksi. Näin mitään sietämättömäksi ja heikoksi on tullut aikamme ihminen, tuo synnin lapsi, josta raamattu kertoo. Ei tarvitse lukea muuta kuin tätä palstaa huomatakseen, miten asiat todella ovat.
Kaikesta huolimatta on Jumalan valtakunnassa vielä tilaa. Kutsua sinne kuulutetaan ja valittuja etsitään. Vieläkin saa syntinen, maailman raskauttama ja vaivojen tuttu, uskoa syntinsä siellä armosta anteeksi ja käydä sinne. Jumalan valtakunta on silloin lähellä, kun yksikin sen asukas puhuttelee syntistä ja tarjoaa evankeliumia. Se tarjous kannattaa ottaa vaarin ja tehdä parannus, kun armonpäivä on käsillä.
Ken yöllä kirjoittaa, saa virheitä aikaan. Pyysin ylläpitoa vaihtamaan otsikon ja nimimerkin paikkaa.
Annat kokonaan väärän todistuksen toisista uskovista tässä:
"Muistelepa Laestadiuksen puheita myös niistä, jotka toki luottivat Jeesuksen sovitustyöhön, mutta ymmärsivät sen väärin. He jatkoivat syntielämäänsä ja kävivät mieluusti kuulemassa todistuksia Jumalan armosta syntistä kohtaan. Nämä olivat ihmisiä, joita ankarinkaan synnin nuhde ei voinut herättää pois maailmanrakkaudesta. Laestadius kutsui heitä armon varastajiksi.
Ei ole lainkaan farisealaista olla pitämättä syntejään katumatonta ihmistä epäuskoisena, vaikka tämä kuinka vakuuttelisi luottavansa Jumalan armoon. Jos ymmärrät tämän oikein, huomaat kyllä, kuka siinä on farisealainen.
Jumalan armolapsi jakaa evankeliumia suurella ilolla ja ilman mitään rajaa kaikille, jotka haluavat tehdä Jumalan vanhurskaan mielen mukaisen parannuksen. Muulla mielellä taivaaseen pyrkivää hän ei uskalla siunata, ettei pahoittaisi taivaallisen isänsä tahtoa. Ei hän halua istua kannen päällä eikä katsella kadotettujen vaivaa helvetissä, vaan haluaisi mahdollisimman monta sielua kanssaan taivaaseen."
Esimerkiksi esikoislestadiolaisuudessa kuuluu puhdas ja kirkas Jumalan Sana. Kaikki uudestisyntyneet ihmiset inhoavat syntiä ja kilvoittelevat sitä panna pois. Eivät he ole synninrakastajia. Omavanhurskaus on piirre, jota on kaikissa ihmisissä ja se tunnistetaan paljon paremmin kyllä muualla, kuin vanhoillislestadiolaisuudessa. Siitä tulee oikein löyhkä... Se haisee tuomitsemisena, omahyväisyytenä ja toisten yläpuolelle asettumisena ja hurskasteluna.
Lestadius sanoo, että lähimmäisen sovittaminen on tullut kristitylle aivan omantunnon asiaksi. Itse olen kokenut, että omassa hengellisessä kodissani todella näin on. On todellä välitöntä läheist ja ihanaa, kun ihmiset sopivat keskenään kaikki rakkaudenrikkeet, joita on välille saattanut tulla, Se tuo yhteisöön rakkauden ja lämmön. Ihmeellisintä on, että rikkaat ja köyhät kokevat myös keskenään läheisyyttä ja rakkautta, Varallisuuserotkaan eivät vaikuta lähimmäissuhteissa, enemmän persoonallisuuserot.
Onko näin myös vanhoillislestadiolaisuudessa?
Vanhoilliset punnitsevat hyttysiä ja nielevät kameleja. Naiset leikkaavat ja kähertävät hiuksiaan maailman mallin mukaan ja kyttäävät sitten toisiaan, onko nyt sitten vaan värjätty. Samoin koruja on kuin joulukuusessa, mutta synti on vain korvakorut.
Kokonaan on unohdettu, että Jumalan Sana opettaa siistiin yksinkertaiseen ja vaatimattomaan käytökseen myös pukeutumisessa. Kauneuden tulisi olla sanoissa käytöksessä ja toisten palvelemisesa.
Uskovien pitäisi olla Kristuksen kirjeenä niin ulkoisessa olemuksessaan, valinnoissaan, ajan ja rahan käytössä ja puheissa ja keskusteluissa.
Otin tämän vain esimerkiksi siitä, miten touhu näyttää ulkokultaiselta meistä ulkopuolisista.
Tuntuu, että missään kirjoituksiisa eikä puheissa ei tuomita ahneutta. Raamattu sanoo että se on kaiken pahuuden alku ja juuri. Se tekee ihmisistä kylmiä ja itsekkäitä. Tämäkin meitä ulkopuolisia ihmetyttää.
Toivon sydämestäni, että Jumala saisi kirkastaa näitä asioita.
Muistutan vielä siitä Jumalan valtakunnan olemuksesta: Jumalan valtakunta on hengellinen. Se ei ole sidottu aikaan, paikkaan eikä tiettyihin ihmisiin, vaan on siellä missä Jumalan Sana elävänä saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan.
Aivan samalla tavalla vanhoilliset rukoilevat, "...tulkoon Sinun valtakuntasi...", "..."sillä Sinun on valtakunta, vima ja kunnia. Amen"
Rukoilkaamme siis tätää Jumalan valtakunnan tulemista.
Myös Luther on kehottanut etsimään Jumalan valtakuntaa. Sen tuntomerkkejä ovat elävä Jumalan Sana, jossa kuuluu Hyvän Paimenen ääni armona ja totuutena. Siis kaksiteräinen Jumalan Sana). Seurakunnan tuntomerkki on, että tuo asia koetaan ja kristittyjen välillä vallitsee rakkaus.
Osaat pitää vl-liturgisen saarnan vaikka unissasi, mutta kun pitäisi selittää sanojen ja tekojen välinen ristiriita, sormi menee suuhun.
"Jumalan armolapsi jakaa evankeliumia suurella ilolla ja ilman mitään rajaa kaikille, jotka haluavat tehdä Jumalan vanhurskaan mielen mukaisen parannuksen."
Kysyttiinkö hoitokokouksessa: "Haluatko tehdä Jumalan vanhurskaan mielen mukaisen parannuksen?"
Eipä kysytty. Ikänsä vl-uskossa olleilla vanhuksilla teetätettiin joukko- ja pakkoparannusta vanhasta uskostaan.
"Ei hän (taivaallinen isä) halua istua kannen päällä eikä katsella kadotettujen vaivaa helvetissä, vaan haluaisi mahdollisimman monta sielua kanssaan taivaaseen."
Miksi vl-opetus perustelee vain-me-oppiaan etuoikeutetulla "piskuisella laumalla" (vl-liike=piskuinen jumalan valtakunta)?
On kirjoituksessasi sentään ihan oikeaakin opetusta, ainakin parissa kohdassa:
"Ihmisopeista puhuvat ne, jotka eivät enää kestä Jumalan sanan mukaista saarnaa."
Kuten olet huomannutkin, vl-liikkeelle ei riitä Jumalan sanan mukainen saarna, koskaa Raamatun päälle on jouduttu liimaamaan vl-lisälehti, jolla Jumalan sana on vaihdettu ihmisoppiseksi SRK:n sanaksi. Tähän havaintoosi voin yhtyä.
"Ihmisopeista puhuvilla ei ole kuitenkaan elävää Jumalan sanaa, sitä sanaa, joka kuuluu Jumalan seurakunnasta Pyhän Hengen vaikutuksesta saarnattuna tähän päiväämme ja tämän päivän eksytyksiä vastaan taistelevien uskovaisten evääksi."
Tässäkin kohdassa kirjoitat aivan oikein kun viittaat Raamatun päälle liimattuun vl-lisälehteen, jossa Jumalan sana on vaihettu ihmisoppiseksi SRK:n sanaksi. Tästä myös olen samaa mieltä.
Osaat pitää vl-liturgisen saarnan vaikka unissasi, mutta kun pitäisi selittää sanojen ja tekojen välinen ristiriita, sormi menee suuhun.
"Jumalan armolapsi jakaa evankeliumia suurella ilolla ja ilman mitään rajaa kaikille, jotka haluavat tehdä Jumalan vanhurskaan mielen mukaisen parannuksen."
Kysyttiinkö hoitokokouksessa: "Haluatko tehdä Jumalan vanhurskaan mielen mukaisen parannuksen?"
Eipä kysytty. Ikänsä vl-uskossa olleilla vanhuksilla teetätettiin joukko- ja pakkoparannusta vanhasta uskostaan.
"Ei hän (taivaallinen isä) halua istua kannen päällä eikä katsella kadotettujen vaivaa helvetissä, vaan haluaisi mahdollisimman monta sielua kanssaan taivaaseen."
Miksi vl-opetus perustelee vain-me-oppiaan etuoikeutetulla "piskuisella laumalla" (vl-liike=piskuinen jumalan valtakunta)?
On kirjoituksessasi sentään ihan oikeaakin opetusta, ainakin parissa kohdassa:
"Ihmisopeista puhuvat ne, jotka eivät enää kestä Jumalan sanan mukaista saarnaa."
Kuten olet huomannutkin, vl-liikkeelle ei riitä Jumalan sanan mukainen saarna, koskaa Raamatun päälle on jouduttu liimaamaan vl-lisälehti, jolla Jumalan sana on vaihdettu ihmisoppiseksi SRK:n sanaksi. Tähän havaintoosi voin yhtyä.
"Ihmisopeista puhuvilla ei ole kuitenkaan elävää Jumalan sanaa, sitä sanaa, joka kuuluu Jumalan seurakunnasta Pyhän Hengen vaikutuksesta saarnattuna tähän päiväämme ja tämän päivän eksytyksiä vastaan taistelevien uskovaisten evääksi."
Tässäkin kohdassa kirjoitat aivan oikein kun viittaat Raamatun päälle liimattuun vl-lisälehteen, jossa Jumalan sana on vaihettu ihmisoppiseksi SRK:n sanaksi. Tästä myös olen samaa mieltä.
tänä päivänä valtaosa vl-nuorista on laiskoja, kasvattamattomia vetelyksiä. Tupakoidaan ja syljeskellään lattialle (!) kaikessa rauhassa vaikka palkkaa nostetaan.
Joukossa on ollut monta positiivistakin yllätystä, mutta nykyään entistä harvemmassa he ovat..
Onko vl-kodeissa otettu ankaraakin ankaramman kasvattamisen tilalle jonkinlainen vapaa kasvatus?
Kiitos avoimesta ja ajatuksia herättävästä avauksestasi. Kerroit siinä rehellisesti oman tarinasi sekä monia piirteitä "kristillisyydestämme", jotka minäkin "sisällä olevana" allekirjoitan. On varmasti paljon aidosti uskovia nuoriakin, mutta tapakristillisyys valtaa alaa yhä enenevässä määrin. Siis siltä vaikuttaa, kenenkään sydämeenhän on mahdoton nähdä eikä se tehtävä kuulukaan kuin Jumalalle. Tapakristillisyyden lisääntyminen ei toisaalta ole ihme, ottaen huomioon SRK:n nykyisen linjan. Puuhastellaan lillukanvarsien ympärillä näkemättä kokonaisuutta. Perinnäissääntöjen noudattamista korostetaan yhä tiukemmin. Tietyistä ulkonaisista piirteistä vedetään rajaa Jumalan valtakunnassa sisälle olevien ja pois poikenneiden välillä.
Ensiarvoisen tärkeää on ymmärtää se, että usko on Jumalan työ. Sitä ei voi kauhalla toiselle ojentaa vaikka mieli tekisi. Puhumattakaan siitä, että jos raamatulla päähän pätkimällä yritetään saarnata parannusta, saataisiin hedelmällistä jälkeä aikaan. Ihmisen arvo ei ole kiinni siitä, kuuluuko hän vanhoillislestadiolaisiin vai ei. Jos rakkaus on niin ehdollista, ei se paljon arvoista ole.
Vaikka itse kritisoinkin epäkohtia, joita ympärilläni näen (niitä on, koska elämä ilman epäkohtia ei ole todellista elämää, vaikka PM ja muut tahot välillä toista yrittävät väittääkin), en näe mitään ristiriitaa siinä, että en voisi olla uskoa tunnustumassa. Miksi asioista ei voida puhua avoimesti ja niin kuin ne ovat? Aina hyssytellään ja hymistellään moniakin asioita, joista oikeasti pitäisi keskustella. Minä ainakin arvostan paljon enemmän ihmistä, joka myöntää virheensä, kuin sitä joka kynsin ja hampain pitää kiinni väitteestään, että aina on toimittu moitteettomasti ja parasta tarkoittaen. Se, että tarkoitetaan parasta, ei tarkoita sitä, että metsään ei silti voitaisi mennä ja syvälle.
Kirjoituksesti sisältö on tervehenkinen ja ajatuksiltaan edustaa alkuperäistä lestadiolaista asennetta. Ulkonaisiin asioihinkin voi puuttua esim. juoppouteen, mutta fokus on sydämen uskossa.