Enkö olekaan

lapsuudenkaverin kolmas lapsi kastetaan lokakuun lopulla. Tuli kutsu käymään ennen/jälkeen ristiäispäivän. Nyyh.. enkö vieläkään pääse kummiksi? Vinkata tms en ole halunnut - etten olisi liian tyrkky ja vanhemmille tulisi mielikuva että "nyt se on pakko pyytää..".
81119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

usko että se siitä johtuu.

Voithan aloittaa viattomasti keskustelun siitä että ketä ovat ajatelleet kummiksi.
Ei se ole itsensä tyrkyttämistä.

Itse olen siskoni neljästä lapsesta kummi yhdelle ja ollaan oltu aina ystäviä keskenään ja kaverini kolesta pojasta oon kummi kahdelle.

Ei se tarkoita ettet olisi ystävä vaikka ei sinua sattuisi kummiksi pyytämäänkään.

Äänestä
  • ole ihan selkeä viesti siitä, että kummiksi aloittajaa ei tarvita. Mitä tuota enää viattomasti kyselemään ketä ajateltu kummeiksi. Kyllä minulla olisi ihokarvat ollut jo pystyssä, jos tuoreena äitinä joku olisi tullut tuollaisia kysymyksiä "viattomasti" kyselemään.
    Vaikeapa sitä on muiden puolesta veikata, mutta me esimerkiksi emme edes harkinneet ystävien ottamista kummeiksi. Meillä peruslähtökohta oli, että suvusta ne kummit etsitään. Ehkä johtuu siitä, että omatkin kummimme ovat kaikki suvusta. Kokisin aika vieraaksi, jos kummina olisi joku vanhempieni ystävä, minulle (kummilapsena) ventovieras ihminen.

    Äänestä

  • ennen/jälkeen ristiäispäivän kirjoitti:

    ole ihan selkeä viesti siitä, että kummiksi aloittajaa ei tarvita. Mitä tuota enää viattomasti kyselemään ketä ajateltu kummeiksi. Kyllä minulla olisi ihokarvat ollut jo pystyssä, jos tuoreena äitinä joku olisi tullut tuollaisia kysymyksiä "viattomasti" kyselemään.

    Voi luoja, miten voi olla suppeat käsitykset..

    Ensinnäkin minä en halua kenenkään kummiksi, mutta voin ihan yleisestä mielenkiinnosta kysellä lapsen saaneelta ystävältäni kummitilannetta. Voin myös mielestäni ihan hyvin kysyä, milloin kaste/nimiäiset ovat ja miten olette ne aikoneet viettää. Voin myös kysellä kuinka hyvin yösyötöt ovat sujuneet ilman mitään "viattomuuksia". Kysymykset ovat vain osoitus ystävien välisestä normaalista kiinnostuksesta toisen elämää kohtaan eikä niistä tarvitse provosoitua tai keksiä piiloviestejä.

    Taidat olla melko sukukeskeinen ihminen, mutta kaikki eivät ole ja hienoja ihmissuhteita löytyy paljon juuri ystävien kesken. Minun omat kummini ovat myös sukulaisia, joita voisi luonnehtia ventovieraiksi, mutta vanhempieni ystävät ovat ajan saatossa tulleet minulle hyvinkin tutuiksi, sillä yhteydenpito on ollut paljon tiheämpää ja monipuolisempaa.

    Äänestä

  • ennen/jälkeen ristiäispäivän kirjoitti:

    ole ihan selkeä viesti siitä, että kummiksi aloittajaa ei tarvita. Mitä tuota enää viattomasti kyselemään ketä ajateltu kummeiksi. Kyllä minulla olisi ihokarvat ollut jo pystyssä, jos tuoreena äitinä joku olisi tullut tuollaisia kysymyksiä "viattomasti" kyselemään.
    Vaikeapa sitä on muiden puolesta veikata, mutta me esimerkiksi emme edes harkinneet ystävien ottamista kummeiksi. Meillä peruslähtökohta oli, että suvusta ne kummit etsitään. Ehkä johtuu siitä, että omatkin kummimme ovat kaikki suvusta. Kokisin aika vieraaksi, jos kummina olisi joku vanhempieni ystävä, minulle (kummilapsena) ventovieras ihminen.

    "Kokisin aika vieraaksi, jos kummina olisi joku vanhempieni ystävä, minulle (kummilapsena) ventovieras ihminen. "

    Siis et oo tosissas? Miten ihmeessä se vanhempien ystävä vois olla vieraampi aikuinen kun sukulainen???

    Sukulaiset pysyy mukana läpi elämän joka tapauksessa, halusit tai et. . Meillä on kaks lasta eikä kummankaan kummit ole suvusta. Kummallakin lapsella on 4 kummia. Kummina oleminen on ainakin meistä vielä yksi lisäside lujittamaan ystävyyttä, onhan se kunnia-asia.

    Sukulaisia pyytää kummiks ne ihmiset, joilla ei kavereita yksinkertaisesti vaan ole

    Äänestä

  • Katja Maria kirjoitti:

    Eikö tämä ole sinusta suppea käsitys:
    "Sukulaisia pyytää kummiks ne ihmiset, joilla ei kavereita yksinkertaisesti vaan ole"

    Jos tätä lausetta et ymmärrä niin selitetään sulle sitten:
    Kokisin aika vieraaksi, jos kummina olisi joku vanhempieni ystävä, minulle (kummilapsena) ventovieras ihminen. " Vanhempieni ystävät ovat vanhempieni ystäviä. En ole heidän kanssaan ollut juuri tekemisissä, mitä nyt tavattu. Sen sijaan sukulaiset ovat jaksaneet kiinnostua myös meistä lapsista.

    Samoin omassa perheessäni on nyt tilanne, että minulla on mm. sinkkuystäviä, eronneita, ystäviä joiden omat lapset ovat jo isoja, eivätkä he jaksa kiinnostua jokaisesta mahataudista, ensiaskeleesta yms. jotka sukulaisia kiinnostavat.

    Esitin oman tilanteeni aloittajalle vain yhdeksi mahdolliseksi syyksi siihen, miksi häntä ei ole pyydetty kummiksi. (se kai tämän ketjun alkuperäinen tarkoitus oli?) En arvostellut niitä ihmisiä, jotka ottavat kummiksi ystäviään, en kaupitellut sukulaiskummeja ainoina oikeina vaihtoehtoina. En siis ole arvostellut kenenkään valintoja, vaan tuonut ainoastaan yhden erilaisen ajattelutavan esiin. Koetapa kestää se.

    Äänestä

  • kummeista kirjoitti:

    -Joo voi ollakin mutta valitettavan usein totta.

    "Jos tätä lausetta et ymmärrä niin selitetään sulle sitten:
    Kokisin aika vieraaksi, jos kummina olisi joku vanhempieni ystävä, minulle (kummilapsena) ventovieras ihminen. " Vanhempieni ystävät ovat vanhempieni ystäviä. En ole heidän kanssaan ollut juuri tekemisissä, mitä nyt tavattu. Sen sijaan sukulaiset ovat jaksaneet kiinnostua myös meistä lapsista. "

    -Tämä jos mikä on nimenomaan suppea käsitys: sukulaiset aikuiset huomioivat lapsetkin, mutta ei-sukulaiset eivät huomioi.. Tai sitten on vaan todella kummallisia kavereita sun vanhemmillas.

    "Samoin omassa perheessäni on nyt tilanne, että minulla on mm. sinkkuystäviä, eronneita, ystäviä joiden omat lapset ovat jo isoja, eivätkä he jaksa kiinnostua jokaisesta mahataudista, ensiaskeleesta yms. jotka sukulaisia kiinnostavat. "

    -Uskomatonta...

    "Esitin oman tilanteeni aloittajalle vain yhdeksi mahdolliseksi syyksi siihen, miksi häntä ei ole pyydetty kummiksi. (se kai tämän ketjun alkuperäinen tarkoitus oli?) En arvostellut niitä ihmisiä, jotka ottavat kummiksi ystäviään, en kaupitellut sukulaiskummeja ainoina oikeina vaihtoehtoina. En siis ole arvostellut kenenkään valintoja, vaan tuonut ainoastaan yhden erilaisen ajattelutavan esiin. Koetapa kestää se."

    Voi hitsi no yritetään..

    Äänestä

Omat kummini ovat olleet itselleni aina kysymysmerkki. Ei siis mitään sukulaisia - en käsitä heidän valintaansa (lyhyen ajan tuttuja, kiinnostuneet kummilapsestaan tasan synttärinä ja jouluna, tullessaan aina arvostelivat ja moittivat kaikkea - lähinnä kummitäti,jonka aviomies vain hiljaa peesasi - väkisin tulivat vielä kutsusta rippijuhlaani. Yhteydenpito katkesi molemminpuolisesti rippijuhlan jälkeen..en todellakaan kutsunut omiin häihini, luultavasti olisin saanut kuulla olevani liian laiha/lihava ja koulutukseni ei ollut mitään kun HEIDÄN TYTTÄRENSÄ...

Äänestä

Olet ystävä, mutta useimmille ihmisille ristiäiset ovat PERHEtilaisuus, johon kutsutaan vain ihan kaikkein läheisimmät biologiset sukulaiset. Tietysti tavoissa on eroja (olen kuullut sellaisistakin ristiäisistä, joissa on ollut yli 30 ihmistä), mutta aika usein asia on näin. Ystäväsi ei luultavasti edes tiedä, että olet loukkaantunut asiasta.

Monessa perheessä on myös "kirjoittamaton sääntö" valita kummiksi jomman kumman vanhemman sisar tai veli. On ajateltu, että biologinen side olisi etu kummiudessa, että varmasti jonkinlainen yhteys säilyy.

Älä siis loukkaannu ystäväsi menettelystä. Hän ei tarkoita sinua loukata. Ristiäiset voivat muutenkin olla nuorille vanhemmille melkoinen voimainponnistus, kun pitää tarjottavat laittaa ja vauvanhoidon & mahdollisesti valvottujen öiden lisäksi jaksaa "seurustella".

Jos menet käymään, niin huomaavaisesti teet viedessäsi jotain viemisiä, vaikkapa pullaa, kakun tms. Tai vaippapaketin. Vanhemmat eivät välttämättä jaksa alkaa kestitsemisrumbaan koko ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ystävä? kirjoitti:

lapsuudenkaverin kolmas lapsi kastetaan lokakuun lopulla. Tuli kutsu käymään ennen/jälkeen ristiäispäivän. Nyyh.. enkö vieläkään pääse kummiksi? Vinkata tms en ole halunnut - etten olisi liian tyrkky ja vanhemmille tulisi mielikuva että "nyt se on pakko pyytää..".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu