Sanotaan että vanhentuessaan ihminen viisastuu.
Koska itse olen ollut jo parinkymenen vuoden ajan kiinnostunut ihmissuhteista, henkisestä kehittymisestä ja kaikesta mikä antaisi enemmän ymmärtämystä näissä asioissa, olen ykskaks tullut huomaamaan että omat läheiseni Suomessa eivät voi tajuta jos haluaisin keskustella omista ahaa-elämyksistäni, jotka kaikella tavoin ovat rikastuttaneet omaa käsitysmaailmaani.
Esimerkkinä voin mainita jo vanhenevien sisarusteni välisen kateuden ja pahansuopaisuuden.
Olen yrittänyt viestittää että eihän se heidän elämästään ole pois, jos joku on esim. eronnut.
Nämä eronneet ja heidän lapsensa siitä eniten kärsivät, heidän elämäänsähän se eniten koskee.
Tai jos joku on aloittanut suuren rakennusurakan,
kenenkään ei tarvitse siihen markkojaan panna likoon, ei edes työpanosta.
Tai mitä se haittaa jos jonkun koti ei ole kuin sisustuslehtien palstoilta leikattu. Eihän sellaiseen paikkaan tarvitse kenenkään jäädä asumaan, olemaan vaan hetkeksi ja sen ajan voi epäjärjestystäkin sietää.
Tai joku on kirkosta eronnut ja lapset saavat nimen "kuin koira". Sellainen lapsi kelpaa varmasti yhtä hyvin Jumalalle kuin näitten fariseustenkin lapset.
Sitäpaitsi katsotaan ettei tuollainen ihminen osaa edes lasta kasvattaa. Kuinka monta kertaa olen saanutkaan puolustaa erästä sukulaistani joka ei kuulu kirkkoon. Olen sanonut suoraan että hän on rehellisempi ja suorempi ihminen kuin yksikään näistä arvostelijoista ja kasvattaa varmasti lapsensa olemaan auttavainen, rehellinen ihminen.
Arvostelijat unohtavat usein että minäkään en kuulu kirkkoon!
Kun ei itse enää ole vuosikymmeniin asunut Suomessa niin kaikki tuollainen tuntuu pahalta. Olen yrittänyt saada heitä ymmärtämään että iloitsisivat toistensa menestymisistä ja tukisivat silloin kun jollakin on vaikeaa.
Mutta kaikki näyttää turhalta.
Kaikki näyttää toimivan niinkuin joskus 40 vuotta sitten kiljupönttökomitea-periaatteella.
Mikään ei näytä muuttuvan, ei ajatus- eikä käsitysmaailmassa.
Ei edes nuorten, jopa lukeneitten, ns. sivistyneitten joukossa. Ollaanko Suomessa tosiaan niin paljon kehityksestä jäljessä, että vielä tänäkin päivänä elätellään tapoja ja tottumuksia jotka eivät kovin positiiviselta tunnu.
Oletteko muut joutuneet kokemaan jotakin vastaavaa, päinvastaista kulttuurieroa itsenne ja omaistenne välillä?
Koska itse olen ollut jo parinkymenen vuoden ajan kiinnostunut ihmissuhteista, henkisestä kehittymisestä ja kaikesta mikä antaisi enemmän ymmärtämystä näissä asioissa, olen ykskaks tullut huomaamaan että omat läheiseni Suomessa eivät voi tajuta jos haluaisin keskustella omista ahaa-elämyksistäni, jotka kaikella tavoin ovat rikastuttaneet omaa käsitysmaailmaani.
Esimerkkinä voin mainita jo vanhenevien sisarusteni välisen kateuden ja pahansuopaisuuden.
Olen yrittänyt viestittää että eihän se heidän elämästään ole pois, jos joku on esim. eronnut.
Nämä eronneet ja heidän lapsensa siitä eniten kärsivät, heidän elämäänsähän se eniten koskee.
Tai jos joku on aloittanut suuren rakennusurakan,
kenenkään ei tarvitse siihen markkojaan panna likoon, ei edes työpanosta.
Tai mitä se haittaa jos jonkun koti ei ole kuin sisustuslehtien palstoilta leikattu. Eihän sellaiseen paikkaan tarvitse kenenkään jäädä asumaan, olemaan vaan hetkeksi ja sen ajan voi epäjärjestystäkin sietää.
Tai joku on kirkosta eronnut ja lapset saavat nimen "kuin koira". Sellainen lapsi kelpaa varmasti yhtä hyvin Jumalalle kuin näitten fariseustenkin lapset.
Sitäpaitsi katsotaan ettei tuollainen ihminen osaa edes lasta kasvattaa. Kuinka monta kertaa olen saanutkaan puolustaa erästä sukulaistani joka ei kuulu kirkkoon. Olen sanonut suoraan että hän on rehellisempi ja suorempi ihminen kuin yksikään näistä arvostelijoista ja kasvattaa varmasti lapsensa olemaan auttavainen, rehellinen ihminen.
Arvostelijat unohtavat usein että minäkään en kuulu kirkkoon!
Kun ei itse enää ole vuosikymmeniin asunut Suomessa niin kaikki tuollainen tuntuu pahalta. Olen yrittänyt saada heitä ymmärtämään että iloitsisivat toistensa menestymisistä ja tukisivat silloin kun jollakin on vaikeaa.
Mutta kaikki näyttää turhalta.
Kaikki näyttää toimivan niinkuin joskus 40 vuotta sitten kiljupönttökomitea-periaatteella.
Mikään ei näytä muuttuvan, ei ajatus- eikä käsitysmaailmassa.
Ei edes nuorten, jopa lukeneitten, ns. sivistyneitten joukossa. Ollaanko Suomessa tosiaan niin paljon kehityksestä jäljessä, että vielä tänäkin päivänä elätellään tapoja ja tottumuksia jotka eivät kovin positiiviselta tunnu.
Oletteko muut joutuneet kokemaan jotakin vastaavaa, päinvastaista kulttuurieroa itsenne ja omaistenne välillä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä, täällä suomessa on edelleen paljon ahdasmielisyyttä, kateutta ja sellaista "nurkkakuntaisuutta".
Kun on asuttu iankaiken samalla kylällä,
eikä muusta mitään ymmärretä, niin tällaisena se pysyy.
Poikkeuksiakin on.
Löytyy älykkäitä,suvaitsevaisia,valistuneita ja avaran ajatusmaailman omaavia ihmisiä.
Tosin vain pieni vähemmistö.
itse kokenut. Minua syytetään suomalaisten sukulaisten keskuudessa että maa, jossa asun ja sen asukkaat, ovat minut "pilanneet" ja saaneet
pääni kääntymään ja luopumaan vanhoista "perinteistä".
Jos juoruilu ja kateus lasketaan perinteiksi, niin luojan kiitos että olen päässyt niistä eroon!
Kyllä oma sukulaispiirini toimii niinkuin kaikki suljetut seurat, lahkot jne. Sellaisissa piireissä tullaan helposti sisäänlämpiäviksi. Joka ei seuran ehtoja ja mielipiteitä noudata, suljetaan kokonaan pois.
En ymmärrä teitä, arvoisat ulkosuomalaiset! Teille täytyy olla mielinkielin passaavia, todella erittäin hyviä suomalaisia. Jos ennet ole passaavaa tyyppiä, niin ole hyvä, "kehoittaen kohteliaasti" tuolla naapurissa on erittäin vieraanvarainen hotelli, jonne sopii pistäytyä aina silloinkuin ohi ajatte!
Ajattehan ohi, please !
Mikäli luulette että, näistä suljetuista seuroista, lahkoista tai vastaavista saatte yösijan...unohtakaa moiset, vaikka muinainen sukulaisenne olisi testamentannut omaisuudensa joillekin lahkoillemme, ette tule saamaan yösijaa heidän keskuudessaan.
Isoisäni teki erääseen Vaasalaiseen kotiin, kodittomille merimiehille eräänlaisen merimiesten kodin. Nykyään on vain laatta, että tälläpaikalla seisoi erään , NN.n perustama merimieskoti ja joka on nyttemin sosialisoitu aviottomien äitien huoltokodiksi!
Näin menetellen ovatkin sukumme olleet järjestään, ulkosuomalaisia vastaanotettaessa erittäin kielteisellä kannalla, mainittuun merimieskodin tapaukseen vedoten.
Voisiko Vaasan kaupunki selvittää ko. tapauksen kohtalon, lahjoituksemme puitteissa?
No vit...un ja vit...uilun eroissa on eräänlaisia värisävyjä, joiden tulisi arvoisan Vaasan kaupungin mainitsevan, vaikka historiikissään...mihin menikään lahjana suoritetut varat todella..kenen suvun taskuun?
Näillänäkymin, emme tee enää lahjoituksia sukumme varoita yhteenkään kaupunkiin, syynä Vaasan kaupungin väärinkäytökset lahjoituksemme suhteen "ulkosuomalaisille" merimiehillemme.
Terveisin, pojanpojan hulttiopoika!
No ei kai eroa ole kunnan virkamiehillä ja niin sanotuilla tavallisislla suomalaisilla. Samaa tyyliä kaikilla.Omahyväisiä ja itsekkäitä suurin osa koko popppoosta.
Ei ole ikävä kotisuomeen.
Kokeilkaa myös tätä kulttuuriympäristöä, Kulmalta löytyy paljon fiksuja ulkosuomalaisia:
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php