Ehdin tuntea

vain noin viikon ajan. Tai enhän koskaan todella tuntenut sinua, viikko on liian lyhyt aika oppia tuntemaan toista. Mutta jotakin sellaista sinussa oli, että tuo viikko on koko elämäni tärkein ja kallisarvoisin muisto. Toivottavasti se ei jää siksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä. Pahinta kaikessa on, että tuon viikon jälkeen mikään ei oikein tunnu miltään. Miten voisi jos suurin osa aikuiselämästäsi on ollut yhtä rämpimistä ja sitten saa kokea jotain täysin erilaista. Oikeastaan saa tuntea jotain enemmän, suurta intohimoa elämää kohtaan ja sitten kun se on poissa, niin miten kummassa voi enää palata siihen entiseen elämään?

Ihan kuin potisi hienojen juhlien jäljiltä krapulaa, noin kaksivuotista sellaista. Paluu maanpinnalle. Ehkä tämä tästä tasoittuu. Ehkä unohdan jossakin vaiheessa, kuinka ihanaa minulla oli ja pystyn taas nauttimaan entisistä kuvioista. Ehkä.
61648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

päivä ja päivässäkin voi rakastua loppuelämäkseen!! Huonomminkin olisi voinut käydä, joten älä sure! Sais edes tuon viikon!!!!!

Äänestä

minulla, sain kokea jotain ainut laatuista viikon ja sitten se jo loppukin... voi kuinka oli mahtavaa tuntea perhosia mahassa... edellis kerrasta oli kulunut iäisyys. aina tuo mies tulee olemaan muistoissani, hyvissä sellaisissa vaikka hän se yhteydenkin lopetti...

Äänestä

aikaa reilun viikon erään naisen kanssa.
Se aika meni kuin unessa. En oikeastaan muista siitä mitään muuta kuin onnentunteen. N sai minut nauramaan hyvillä jutuillaan. Ja tunsin myös rakkauden hurmaa. Niin ja kyllä halusin häntä joka solullani ja haluan yhä.. Haluan koskettaa.
Mielestäni en Sinua saa ikinä. Onko tarkoituskaan..
Emme tavanneet ja päällimmäisenä jäi tunne että olet pelkkä harha ja mielikuvitukseni aiheuttama päiväuni.. Ei tuollaista ihmistä voi oikeasti olla olemassa!
Kaipaan niitä hetkiä:(

Äänestä
  • sain viettää viikon "melkein" satuolennon kanssa!Sen kyllä muistaa.Järki hävisi ja tunteet vyöryivät. Sellaiset ihmiset on timantteja. Montaa ei kohdalle tule!

    Äänestä

  • Ehkä minä joskus voin sanoa I´ve Finally Found Someone. Tietysti toivon, että saan sanoa Sinulle HK, joka yksinään liidät kotkan lailla vitostiellä. Olet ajatuksissani päivittäin. Ehkä tämä joskus helpottaa.

    Äänestä

takaisin entisiin kuvioihin. Ihminen muuttuu koko ajan, jos nykyinen olotilasi tekee pahaa, niin se on vain merkki siitä että sun täytyy muuttua. Ei tarvitse tehdä kuitenkaan radikaalia muutosta, sillä rakastamme kai itseämme, mutta pikkuhiljaa johonkin suuntaan on hyvä muuttua. Siksi kai on niin vaikeaa päästää ihastuksesta irti, kun se vaatisi että omat mielikuvat ja asenne elämään muuttuisi edes hieman. Vaikka ihastus ei olisikaan tuonut/toisi iloa elämään vaan surua vaan, niin on vaikeaa päästää irti mielikuvistaan, sillä se muuttaisi myös omaa ajatusmaailmaa.

Siksi kai tuntee vihaa ainakin toisinaan ihastustaan kohtaan, mikäli suhde ei onnistunut optimaalisella tavalla. Tuntuu kuin joku olisi vienyt palan itseä, kun todellisuus ei ollutkaan sellainen mitä on useita vuosia kuvitellut. Eli ne mielikuvat jotka ovat olleet jo ennen ihastuksen tapaamista, ovat romahtaneet kun ihastuksensa kautta on totuus tullut julki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinut oikeastaan kirjoitti:

vain noin viikon ajan. Tai enhän koskaan todella tuntenut sinua, viikko on liian lyhyt aika oppia tuntemaan toista. Mutta jotakin sellaista sinussa oli, että tuo viikko on koko elämäni tärkein ja kallisarvoisin muisto. Toivottavasti se ei jää siksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä. Pahinta kaikessa on, että tuon viikon jälkeen mikään ei oikein tunnu miltään. Miten voisi jos suurin osa aikuiselämästäsi on ollut yhtä rämpimistä ja sitten saa kokea jotain täysin erilaista. Oikeastaan saa tuntea jotain enemmän, suurta intohimoa elämää kohtaan ja sitten kun se on poissa, niin miten kummassa voi enää palata siihen entiseen elämään?

Ihan kuin potisi hienojen juhlien jäljiltä krapulaa, noin kaksivuotista sellaista. Paluu maanpinnalle. Ehkä tämä tästä tasoittuu. Ehkä unohdan jossakin vaiheessa, kuinka ihanaa minulla oli ja pystyn taas nauttimaan entisistä kuvioista. Ehkä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu