Olen seurannut joitakin aikoja tätä keskustelupalstaa. Nyt minulla on alkanut silmät aueta.
Olen huomannut, että monet ei-uskovaiset ovat ihan aidosti olleet kiinnostuneita uskonasiosta. He ovat esittäneet tällä palstalla kiperiä kysymyksiä ja epäilyjä. Aika moni heistä on ihan tosissaan toivonut asiallisia vastauksia kysymyksiinsä, mutta turhaan. Myöskin seriffi raakasti ja itsevaltiaasti poistanut omasta mielestään epäsopivia viestejä.
Tyypillisesti kysyjille on vain vastattu raamatun lauseilla ja itse kysymykseen on ollut ihan turhaa odottaa saavansa asiallista vastausta. Usein näitä kysyjiä on jopa pilkattu.
Minulta itseltäni on usko alkanut mennä, kun olen miettinyt asioita tarkemmin. Kuinka usein SRK on ollutkaan väärässä, vaikka sitä ei tunnusteta. En voi enää hyväksyä sitä, että yksilölle ei anneta lainkaan mahdollisuutta itse ajatella näitä tärkeitä asioita. Tulee ihan mieleen entinen Neuvostoliitto ja politbyro.
Olenkin vakavasti harkinnut erota liikkeestä. Se tuntuu kuitenkin vaikealta, mutta on ilmeisesti ainut todellinen vaihtoehto.
Olen huomannut, että monet ei-uskovaiset ovat ihan aidosti olleet kiinnostuneita uskonasiosta. He ovat esittäneet tällä palstalla kiperiä kysymyksiä ja epäilyjä. Aika moni heistä on ihan tosissaan toivonut asiallisia vastauksia kysymyksiinsä, mutta turhaan. Myöskin seriffi raakasti ja itsevaltiaasti poistanut omasta mielestään epäsopivia viestejä.
Tyypillisesti kysyjille on vain vastattu raamatun lauseilla ja itse kysymykseen on ollut ihan turhaa odottaa saavansa asiallista vastausta. Usein näitä kysyjiä on jopa pilkattu.
Minulta itseltäni on usko alkanut mennä, kun olen miettinyt asioita tarkemmin. Kuinka usein SRK on ollutkaan väärässä, vaikka sitä ei tunnusteta. En voi enää hyväksyä sitä, että yksilölle ei anneta lainkaan mahdollisuutta itse ajatella näitä tärkeitä asioita. Tulee ihan mieleen entinen Neuvostoliitto ja politbyro.
Olenkin vakavasti harkinnut erota liikkeestä. Se tuntuu kuitenkin vaikealta, mutta on ilmeisesti ainut todellinen vaihtoehto.
Vastaukset 104
Vanhimmat
Jos sydän on oikeasti uskomassa, niin huomaa
miten paljon täällä keskustelee ne joilla usko
ei ole sydämellä.
Pitäis muistaa jokainen ihminen on syntinen.
mutta jos alkaa syytellä ja kaivella nenneitä asioita, nousee ajatus missä on sen ihmisen
anteeksi anto.
Jeesus kysyi kuka on synnitön heittäköön ensimmäisenä kiven......
Mitä tapahtui...?
Ne joilla on halu tutustua jumalan valtakuntaan,
tulevat keskusteleen kasvotusten........
rakas sisar. Mutta jos ei ole mahdollista kasvotusten keskusteluun,
miten silloin täytyy toimia?
Juuri niin. Omalla nimellä joutuu jokainen kasvotusten rauhanyhdistyksen ystäviensä kanssa siloin kun ilmoittaa päättäneensä irrottautua.
Kyllä sen kestää, silloinkun on asiat läikäynyt ja todennut että ei voi itseään katsoa enää silmiin rehellisesti jos jää näin mätään liikkeeseen.
Ennen kaikkea on oltava itselleen rehellinen. Joka oalkaa itseään pettää on huonolla tiellä.
Ajattelepa miten "kasvotusten" ovat lähteneet puhumaan Stiven Naatus ja Antti Pentikäinen.
He ovat rohkeasti kysyneet, missä menee tämän päivän SRK:n johto. Hoitokokousten hengellisen väkivallan on johto salannut ja jättänyt selvittämttä julmuudet.
Mutta lapsena julmuudet nähnyt ei pysty unohtamaan.
Aikuisena sitä kysyy: missä olit silloin kun saarnamiehet vanhuksia kiusasivat ry:llä? Miksi et noussut vastustamaan hoitomiehiä? Miksi sinä juuri sallit vääryyden ja ihmisoikeuksien loukkaamiset?
Mitä sinä tähän vastaat?
Miksi kannatat yhä näiden asioiden salaamista?
tai se on tosiasiassa, voisiko sanoa avausta keskusteluun uskovaisten avoimmuudesta. Tämä on ihan hyvä ja varmasti tarpeellinen.
Aimo kirjoittaa / heittää kehiin mm. vanhoillislestadiolaisten keskustelukulttuurin, jonka voi nähdä joko väitteenä tai ohjeena tai myös jopa lainsanana, että siihen "ei kuulu yleisönosastokirjoittelu eikä nimimerkkien taakse piiloutuminen".
Tuon voi/si lyhyesti kumota tai sanoa ettei se pidä ainakaan tänäpäivänä paikkansa. Eikä ole pitänyt, jos tarkkoja ollaan, aiemminkkaan, koska esim. nuorten leireillä on ollut kai aika kauan anonyymi kirjelaatikoita ja yleisönoastokirjoituksia on ollut ja näkynyt aika kauan, ainakin ns. maallisista asioista.
Lähinnä näkisin asian niin, että nyky tekniikan kehittyessä yhä edelleen ja edelleen, nyt halutaan lähentää toisiamme enemmän keskinäiseen ja kasvotusten tapahtuvaan kanssakäymiseen.
Näissä on hyvä etsiä yhteistä näkemystä edellä esitetyn lisäksi mm. seuraaviin kysymyksiin
b) mikä on sopivaa kännykän ja netin käytössä: mm. pelien pelaaminen, ja muut ns. maailman viihteet
c) ns. perinteiset neuvot ja ymmärrykset kysymyksissä mm. perhesuunnittelu, tv ja Jumalan Valtakunta, mitä ne ovat tänään?
d) mitä on hengellinen yhteys tänään, onko se hämärtymässä, nuorilla ja myös ehken vanhemman ikäpolven keskuudessa?
Vastaan edelleen että kun halu antaa anteeksi väärin kohdeltunakin ei tarvitse kantaa kaunaa ketään kohtaan.
Pitäis muistaa ihmiset on erehtyväisiä..........
Tiedän hyvin miltä tuntuu jos kokee vääryyttä,
mutta ne kuuluu puhua niiden kanssa jotka näin on tehneet.......
Muistan ne ajat ja voin sanoa ihmiset on erehtyväisiä...........
Kaiken pystyy unohtaan jos halu sydämestä antaa anteeksi ja nöyryydellä keskustella.....
Kun mailma hylkää jumalan totuus muuttuu ihmisoikeus loukkaukseksi...............?
Vl-keskustelukulttuuri ainakin 50-luvulta (sinne muistikuvani yltää) saakka on ollut yksipuolista pöydän takaa puhujan julistamia on/off-mielipiteitä.
No niitähän mielipiteitä tunnetusti ei saa arvostella.. kas kun ne ovat Pyhän Hengen avaamana julistettua totuutta ja kylän suurimman tilallisen tai nykyisin akateemisen loppututkinnon suorittaneen "joomiehen" sinetöimää oikeaa Jumalan totuutta.
Vl-keskustelutilisuuksissa puhujan auktoriteetti on järkkymätön. Jos erilaisia mielipiteitä tulee esille niin ne kyllä kumotaan viimeistään puhujain- ja seurakuntavanhinten kokouksen päätöksellä.
Menehän siihen eriävine ajatuksinesi ja mielipiteinesi. Hyvin helposti alkaa supinat käymään lähimmäisen sieluntilasta ja pian ollaankin puhuttelujen ja äärimmillään hoitokokousten keskellä.
Tuossa PM/AH:n kirjoituksessa on tyypillisiä aineksiä vl-keskustelukulttuurista. Ensin heitetään kysymys esim. pelien maailmallisuudesta ja paikallisessa kokouksessa juntataan sitten viimeisen jälkeen kireä kannanotto jo senkin takia, ettei kukaan pääse hempeästä hengestä tai muusta vastaavasta moitetta antamaan.
Tietenkin "Oulun kokoukset" voivat asiaa tarkaastella muodollisesti, tuskin muuttaen päätöksiä, koska Pyhä Henki ei koskaan avaa väärin paikallispuhujaakaan.
Kummalliasinta koko vl-yhteisössä onkin yhteisen ainoan oikean mielipiteen junttaamisessa jopa äänestyskäyttäytymiseen saakka.
Loppupäätelmä on se,että vl-piireissä omalla päällä ajatteleminen ja puhuminen kokouksissa päätetyn virallisen vl-kannan vastaisesti on kuolemanvakava asia ja vähintäänkin puhuttelun paikka.
Jo usesti näissäkin keskusteluissa on todettu monien asiasta tietävän toimesta, että SRK:n päätöksin lähtivät vieraat hoitomiehet eri paikkakunnille. Kuinka on mahdollista, että SRK:n ohjeiden mukaan toimineet ovat yksin vastuussa yhteisin päätösin tehdyistä virheistä. "Muutama ylilyönti on saattanut tapahtua,koska ihmiset ovat erehtyväisiä"-liturgia ei ole mikäänlainen syy siirtää sivuun SRK:n vastuuta hoitokokouksista.
Asiaa ei voi nähdä oikeassa valossa "sisältä" päin, koska ennakkoasenne on jo valmiina erehtymättömästä seurakunnasta. Näyttäisi siltä,että "Jumalan ruoskien" ei tarvitse noudatta Suomen lakia ainakaan henkisen ja hengellisen väkivallan kohdalta.
Viimeinen lause on VÄÄRIN... niin väärin.
Puhuttelut on hunajaa iankaikkisen piinan rinnalla.
esimakua siitä.
joo pitäähän syntistä kouluttaa helvettiin....
Jokainen, joka ei pidä SRK:n kaikista siunauksellisista työmuodoista kuten esimerkiksi hoitokokouksista, saa tulla pyytämään sitä SRK:lta anteeksi! Aamen.
jos asiaa ei ole käsitelty!!!
Koeta nyt hyvä ihminen ymmärtää.
Synti annetaan anteeksi katuvalle,
mutta jos ei kadu, eikä pyydä anteeksi, kuinka annetaan anteeksi?
älä turhenna niiden kärsimyksiä jotka mielestäsi "kaivelevat vanhoja".
Oletko itse elänyt ne ajat?
Jos et ole, ole hiljaa asioista joista et itse mitään ymmärrä.
"Kuinka on mahdollista, että SRK:n ohjeiden mukaan toimineet ovat yksin vastuussa yhteisin päätösin tehdyistä virheistä. "Muutama ylilyönti on saattanut tapahtua,koska ihmiset ovat erehtyväisiä""
jos SRK on lähettänyt hoitomiehiä eri puolille Suomea, niin osa ei olisi toiminut SRK:n ohjeiden mukaan? Oliko hoitomiehissä ja heidän tyylissään oleellisia eroja? En tiedä näistä nuorena henkilönä, mutta tuli tällaisiakin kysymyksiä mieleen.
"Tietenkin "Oulun kokoukset" voivat asiaa tarkaastella muodollisesti, tuskin muuttaen päätöksiä, koska Pyhä Henki ei koskaan avaa väärin paikallispuhujaakaan."
Ilmeisesti ainakin Naatuksen katsottiin toimineen väärin, vaikka vl-puhuja onkin?
Tyylipisteitä ei jaeta hengellistä väkivaltaa harjoitettaessa. Olennaista on SRK:n yksituumaisuus tässä asiassa.
ovatko hoitajat toimineet ohjeidensa mukaan samalla tavalla eri paikoissa? Eli oliko jossakin kovia hoitajia ja jossakin muualla keskustelijoita ja mikä oli SRK:n linja, jostakin väliltä?
Kaiken pystyy unohtaan jos halu sydämestä antaa anteeksi ja nöyryydellä keskustella.....
no kerrohan neiti mikseivät nuo saarnamiehet silloin halunneet antaa kaikille anteeksi ja nöyryydellä keskustella??
sinähän kuljet kuin laput silmillä, siihen sinun kannattaisi uskoa!!!!
Ilmeisesti SRK:n on nyt sitten korjattava Pyhän Hengen töitä!
äijäpaha oikein höpötät?
hyvän kysymyksen. Toivottavasti saamme vastauksen.
osasi kysyä hyvin. Kyllä vastasi kysymys henkeen.
Minua kummastuttaa tämä vl-saarnamiehen ja suuryrityksen johtajan, Ruokakeskon toimitusjohtajan Terho Kalliokosken alkoholimyönteisyys.
En omasta puolestani pidä syntinä lasillista viiniä silloin tällöin ruoan kanssa. Se on gastronomiaa. Mutta en pidä viisaana laajentaa tai helpottaa alkoholijuomien jakelua Suomen kaltaisessa vakavien alkoholihaittojen maassa. Se olisi kohtalokas ratkaisu.
Alkoholismi, alkoholiriippuvuus on suuri kansanterveydellinen ongelma joka säteilee laajalle. Jo nykyään alkoholi aiheuttaa yli 6000 ihmisen kuoleman vuosittain. Suurin osa lasten huostaanotoista liittyy vanhempien holtittomaan alkoholinkäyttöön. Väkivaltarikoksissa on usein viina mukana. Miesten syrjäytymisen suurin tekijä on alkoholi. jne. jne. Kalliokosken lobbaus vapaamman alkoholilainsäädännön puolesta on tavattoman harkitsematonta.
Herää kysymys, mistä syystä hän ajaa tällaista asiaa.
Käyppä Kreikassa katselemassa. Siellä on joka kioskissa myytävänä mietoa ja väkevää, halvalla. Mutta missä juopot ja humaltuneet?
Kyllä jokainen ihminen vastaa omista juomisistaan joita saatavuus rajoitteet eivät rajoita vaan päinvastoin.
>>>>Käyppä Kreikassa katselemassa. Siellä on joka kioskissa myytävänä mietoa ja väkevää, halvalla. Mutta missä juopot ja humaltuneet?>>>
Puolet kansasta on jatkuvasti pienessä hiprakassa. Silti autoilla ja skoottereilla kovaa ajellaan. Tosi paljon tuleekin pieniä kolareita piittaamattomuudesta liikenteessä. Vilkkailla ahtailla kaduilla se on kaikille muillekin hengenvaarallista. Vakavat juomisen terveyshaitat maksakirroosineen uhkaavat ja rasittavat kansan taloutta.
Juominen onkin siellä jokapäiväistä pientä tissuttelua, ovat jo niin alkoholisietoisia, ettei se näy aina päällepäin.
mitään linjaa ollut hoitajien käyttäytymisen suhteen, en ole ainakaan koskaan kuullut sellaisesta. Ei sitä ymmärretty tärkeäksi asiaksi (tai siis ei arvattu, että asiasta saattaisi syntyä julkinen haloo joskus myöhemmin). Tärkeää oli vain siionin puhdistaminen epäterveistä aineksista. Tarkoitus pyhitti keinot.
Juovat samaan tapaan kuin Jeesuksen aikaan.
Kyllä minäkin otin pienet mieltäylentävät retsinat, kun kohotin ihailevan katseeni ihanalle Kassandran tyynelle lahdelle, Suomen suuntaa, jumalaisessa laskevassa ilta-auringossa. Samalla muistelin Ap. Paavalia joka oli vaeltanut useita kertoja läheisessä Tessalonikin kaupungissa, lähes katseeni "alla".
Juokaa mutta älkää juopuko siitä mistä paha meno tulee, ja viini iloittaa, kirjoittaa J. Siirakki Vanhoillistenkin raamatussa.
Ristiriita on juuri se, että toimitusjohtaja Kalliokoski vaatii alkoholimyönteistä lainsäädäntöä, kun taas seuroissa saarnatessaan hän pitää alkoholoinkäyttöä syntinä.
Mistä johtuu tällainen kaksinaismoralismi?
Tästä voit lukea johtaja Terho Kalliokosken neljän A:n ohjelman. Apteekkitavarat, asiakaspalvelu, aukioloajat ja ALKOHOLI. Nämä kun saadaan K-ruokakaupassa kuntoon niin a vot, voitot sen kun lihovat ja tuottavat satojen tuhansien eurojen bonukset Ruokakeskon toimitusjohtajalle.
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=674683
Erityisen syvät haavat hoitokokouksista jäi juuri lapsille jotka joutivat seuraamaan kun heidän vanhempiaan kidutettiin yökokouksissa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000029272472
Usko ja totuus ei ole yksiselitteisesti selkeä jotakin, vaan se avautuu toisille eri tavalla kuin toiselle.
Hän joka luopuu jostakin niin toiselle se on korvaamaton asia tai löytö.
On siis aivan turha kaupata jollekin asuntoa Helsingin keskustasta vaikka se olisi kuinka rannalla tahansa sillä hän ei tykkää kaupungista ollenkaan, ja lisäksi hänen työnsä ja ystävät ovat esim. Kolarissa.
Jos sinulla on usko menemässä niin sitä on paha yleistää muihin, ja jos haluat täsmentää niin kerro muillekin mitä sinun uskosi sisältää ja millainen se on.
Minun mielestäni uskon kieltäminen on yksi voimakkaimmista tavoista tunnustaa uskonsa. Jos oikeasti ei usko, niin mitä kieltämistä uskossa enää edes on? Itse pidän uskoa lähinnä kulttuuri-ilmiönä, johon kuuluu tietyt fraasit ja toimintamallit.
sinäpä sen sanoit.
Jos ei esim. edes monen vl:sten mielestä ole enää uskovainen niin miksi siinä pitää vielä tuo usko kieltää erikseen, jos ei edes ole tai tietää ettei ole heidänlaisensa "uskovainen".
Mitä he ovat ensinnäkin sanomaan sen että jonkun pitää sitten kieltää jotain jos ei ajattele kuin he.
Tiedän jos joku vl:nen ei käyttäydy kuin vl, niin häneltä kysellään oletko uskovainen jne. ja tavallaan patistetaan ns.kieltämään usko.
tällä ihmisellä on tuolloin eri usko kuin heillä. Mikä usko siinä pitää sitten kieltää?
se oma? vai kieltää heidän uskonsa?
mutta jos ei halua kieltää heidän eikä kenenkään muun uskoa?
eikä omaakaan.
Eräs puhuja kysyi minun uskoni tilasta viime sunnuntaina. Sanoin etten kommentoi tällaisia asioita.
Paavali kirjoittaa ensimmäisen korittolaiskirjeen 4. luvussa, että en minäkään ala itseäni tutkimaan. Tätä Paavalin neuvoa noudatan aina, kun minun uskoni tilaa ryhdytään kyselemään. Joillekin läheisille ihmisille voi kertoa tarkemmin.
vl-ajattelussa, että vl:t ja samoin uskovat uskovat oikealla tavalla ja että pelastukseen ei ole muita reittejä kuin tämä oikea usko, niin silloin vl-näkökulmasta sinun voidaan katsoa kieltäneen uskon, jos uskot joko eri tavalla tai et ollenkaan.
Ulkopuolisten ajattelussa taas vl-uskon jättävä jättää vain yhden ryhmän, ei välttämättä uskoa.
Huomasin, että korittlaiskirjeessä puhutaankin tuomitsemisesta tutkimisen sijaan vanhassa käännöksessä ja englanninkielisessä käännöksessä. Se vaikkuittaisi muutenkin yhteyteen sopivalta:
1. kor. 4 luku:
3 Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni,
4 sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.
Ja tässä sama kohta englanniksi:
3.So for me, it is a minor matter that I am judged by you or by any human court. In fact, I do not even judge myself.
4.For I am not aware of anything against myself, but I am not acquitted because of this. The one who judges me is the Lord.
Eli en näkisi, että itsensä tutkiminen on ollenkaan pahasta, vaan pahasta on itsensä tai muiden ihmisten tuomitseminen. Ainahan kuuluu itseä tutkia ja toteuttaa varoitusta, se joka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea. Eli kyllä nähdäkseni on syytäkin tutkia, että onko itse mahdollisesti oikealla polulla.
Minut tuomitsee herra. Itse en ala itseäni tuomitsemaan.
Tämä on hyvin tulkinnan varainen Raamatun kohta kuten moni muukin.
Olen kanssasi samaa mieltä itsetutkistelusta. Jos tutkistelussaan tulee siihen tulokseen, että on menossa kadotukseen on kuitenkin tämän Raamatun kohdan perusteella ilmiselvästi väärässä, koska eihän ihmisillä ole valtuutta tuomita itseään helvettiin.
haluat kieltää uskon jonkin ulkoisen syyn (esim. SRK:n tai paikallisyhdistyksen (inhimillisen)) toiminnan vuoksi?
Usko on Jumalan lahja, älä hyvä ystävä heitä kalleinta lahjaa pois.
Heitä mieluummin pois kaikki muu, mutta älä uskoa.
Meillä jokaisella on oma heikko paikkamme, jota sielunvihollinen piinaa.
Sinulla se on tämä palsta. Ja sen turhuudet ja typeryydet.
Sinulle parasta on jättää tämän palstan lukeminen ja "usko ainoastaan".
Moni asia on totta mitä kirjoitit, mutta on hyvä muistaa, että täällä voi tekeytyä kuka tahansa miksi tahansa.
Eivät siis uskov. annetut vastaukset tule valttämättä uskov. ihmisiltä.
Et siis voi tietää kuka on pilkannut ketä, ja onko vastaaja edes vl (vaikka näin väittäisikin).
Se on juuri tällaisten palstojen huono puoli.
Ei siis pidä tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä näiden juttujen perusteella, ei ainakaan uskosta, ei ainakaan Kristuksen sovintotyöstä Sinun kohdallasi, eikä evankeliumin kattavudesta.
Hyvä ystävä, älä kiellä uskjoasi.
uskoa Jumalaan. Suuresta valheiden pesäkkeestä eli vl-herätysliikkeestä sinun kannattaa erota niin pian kuin mahdollista.
Eihän veeällät pysty vastaamaan uskovaisten esittämiin kysymyksiin, koska vl-herätysliikkeen teologia lepää yksinomaan Raamatun vastaisten valheoppien varassa.
Pyhä Henki on alkanut avata sinun silmiäsi.
Mitä annat tilalle?
Peto sinä oot.
että vanhoillislestadiolaisuus ja erityisesti vl-herätysliikkeen hengelliset opit perustuvat valheeseen. Siinähän ei ole kahta sanaa.
Pedot löytyvät lähinnä vl-herätysliikkeestä. Tässä sinulle iltalukemista:
"TÖRKEIMMÄT VL-HARHAOPIT
Kirjoittanut: Melperi1 4.4.2007 klo 14.30
Vanhoillislestadiolainen herätysliike opettaa mm. seuraavia HARHAOPPEJA:
1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.
Missään kohden Raamattua ei mainita, että joskus elävä usko rajautuu yksinomaan yhden pienen herätysliikkeen sisälle. Jeesus antoi lähetyskäskyssä kehotuksen julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Tätä kehotusta noudatetaan koko ajan ja ihmisiä tulee uskoon kaikkialla maailmassa.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.
Ei mitään perustetta tällaiselle opetukselle. Kytkeytyy kohtaan 1.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.
Jumalan valtakunta maan päällä muodostuu kaikista elävässä uskossa olevista ja Kristuksen verellä pestyistä henkilöistä ympäri maailmaa. Tämän joukon päänä on Jeesus Kristus. Jeesus itse sanoi, että älkää uskoko, jos joku sanoo, että Jumalan valtakunta on vain “täällä“.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.
Tottakai Jumala pystyy pelastamaan ihmissielun. On suurta röyhkeyttä opettaa, että kaikkivaltias ja kaiken luonut Jumala ei pysty tähän. Mihin Jumala ei pysty ilman ihmisen apua?
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
5. Jumala ei pysty yksin antamaan syntejä anteeksi. Aina on oltava mukana vanhoillislestadiolainen.
Samaa röyhkeyttä tässä opissa kuin edellisessäkin. Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksessa anomaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta. Raamatun mukainen perusoppi on, että USKO JEESUKSEEN sisältää sekä syntien anteeksiannon että sielun pelastuksen.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
6. Ehkäisy on syntiä.
Missään kohden Raamattua ehkäisyä ei nimetä synniksi. Vl-saarnaajat ja vastaavat yrittävät epätoivoisesti käyttää tässä harhaopissa mm. kohtia: "Älä tapa", "Täyttäkää maa" jne. Nämä eivät mitkään liity ehkäisyyn eivätkä kiellä sitä.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
=========================
Kaikki mainitut HARHAOPIT perustuvat SRK:n ja vl-saarnaajien itsekkyyteen. nöyrtymättömyyteen Jumalan edessä, omavanhurskauteen ja hengelliseen korskaan. Heillä on halu syrjäyttää Jumala omalta paikaltaan ja sijoittaa itsensä sille paikalle. Vrt. sielun pelastus ja syntien anteeksi antaminen.
Kuinka kauan Jumala katselee tätä puuttumatta asiaan? Sitä minä en tiedä. Jumala yksin sen tietää.
PS. Vl-herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius ei opettanut "vain me" -HARHAOPPIA. Sen ovat Oulun veijarit keksineet päissään hänen kuolemansa jälkeen. Tämä tieto perustuu väitöskirjatutkimukseen."
isoksi, opit tuntemaan totuuden - toivottavasti. totuutta et löydä vl-herätysliikkeen piiristä.
"Sen ovat Oulun veijarit keksineet päissään hänen kuolemansa jälkeen."
Oliko ne kovassakin kännissä? ;)
Oulun veijarit ovat juopuneet vallasta. Vallan sekoittamina he ovat tulleet ryhtyneiksi armottomaan lammasjahtiin. Mustat lampaat on viety teuraaksi. Kyllä värin on väliä.
että ev.lut.kirkkoon kuuluva hengellinen herätysliike opettaa tuollaisia törkeyksiä?
Yksikkö = päässään. Hän keksi päässään.
Monikko = päissään. He keksivät päissään.
on ovela.
päivittäin ja vuosikausia täällä lestadiolaisuus-palstalla? Töngi vaan sitä omaa hellaripesääsi, sieltä sitä löytyy vaikka mitä.
aina pimeyden. Jumalan valo on alkanut paistaa sinun sydämeesi ja sisäiseen maailmaasi. Tämä valo paljastaa vl-herätysliikkeen pimeyden.
menettää uskoasi sen takia , että joku toinen on väärässä. Sellainen usko perustuu murenevalle kalliolle.
silmät avautuvat näkemään, millaisia Raamatun vastaisia valheoppeja SRK ja vl-puhujat opettavat?
sama vl-tyyppi joita olen kohdannut koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Täynnä vl-fraaseja, omavanhurskautta ja jopa pahuutta. Puistattaa koko ihmistyyppi ja vl-lahko mutta EI läheskään kaikki jotka siellä on mukana. Siellä on se toinekin puoli jota esim. Naatus ja A.P. edustaa. Uskovia, ajattelevia, inhimillisiä joille Jumalan kunniotus on tärkeämpi asia kuin ihmislait ja perinnesäännöt joista Jeesus TODELLA vakavasti varoitti. Ämmä on tyyppiesimerkki siitä rukoilijasta joka lyö rintaansa ja kiitää Jumalaa siitä ettei ole yhtä huono kuina kaikki muut, hänhän on yksi niistä ainoista jotka ovat aina oikeassa. Me muut uskovat joudumme turvatumaan armoon ja Jeesuksen suorittamaan pelastustyöhön.
Joskus tietenkin ihmettelen mikä pitää näitä rakastettavia vl:iä vielä liikkeessä mukana...ämmän pysymisen kyllä ymmärrän.
Mutta kun kysymys on siitä, että huomaa SRK:n olevan väärässä. Jos siis perustaa uskonsa siihen, mitä SRK opettaa ja sanoo, se on murenevalle kalliolle uskonsa perustamista...
Jääkö silloin muuta vaihtoehtoa kuin lähteä seurakunnasta, jotta oma usko säilyisi puhtaana?
Vaikka välillä joutuisitkin hoitokokouksen päähenkilöksi tai synteihisi sidotuksi, niin usko sokeasti SRK:hon. Aamen.
saisi olla tyytyväinen saadessani asua armovaltakunnassa. Iloitse sinäkin minun puolestani, Siitä , että minä , ämmä, olen tyytyväinen löytämääni. Minusta ei varmastikaan vikoja puutu , mutta älä sen anna häiritä omaa onnellisuuttasi. Olkaamme kukin aidosti sitä , mitä olemme.
jokaisen täytyy etsiä niin kauan, että löytää Jumalan valtakunnan. Vähempään ei Raamattukaan anna tyytyä.
...
ulko-oven takaa löytyy perkeleen valtakunta, jossa opetetaan perkeleen oppeja.
Älä höpötä, vaan lue tarkasti Matt 6:33. Kysymys ei ole Jumalan valtakunnan löytämisestä vaan sen jatkuvasta etsimisestä. Etsiä pitää jatkuvasti, niin kauan kuin elää. Etsiä Jumalan valtakunTAA.
vanhoillislestadiolaisen silmät Jumalan totuudelle, niin niitä silmiä ei pysty sen jälkeen SRK sulkemaan ja avaamaan omille valheilleen ja valheopeilleen.
Tämä on varma asia.
sinulle avaaja! Jatka vaan sinulle avautuneella tiellä eteenpäin. Ei ole helppoa heittää hyvästit vl-herätysliikkeelle, mutta Jumala on kanssasi, ellet hylkää Häntä.
alkaa joukkopako vl-herätysliikkeestä. Ihmiset eivät siedä valheita ja valheoppeja, joita SRK ja vl-puhujat heille syöttävät.
Arviolta kolmannes vl-miehistä luopuu uskosta aikuistuessaan. Tutkimus perustuu laajaan kuuden hengen otantaan. Virhemarginaalia en osaa sille laskea, mutta olisiko n. 20%.
huumorimiehhii tää metaskeema :D
Seurakuntaan jääneistä miehistä 3/4 on tapauskovaisia.
Mihinkäs pääset vl-sukujen "pihdeistä" kun tuli mentyä 18 vuotiaana suuren vl-suvun tyttären kanssa naimisiin.
Kukapa siellä kyselee jo sitä viimeistä miestä? No... hän on paikallispuhuja ....
Näin meidän suvussa Alajärvellä.
Tapauskovaiset jos ketkä ei koskaan sanallakaan arvostele SRK:n opetusta ja menettelyjä. Heillä on asenne EVVK.
Eikä he tunne kristinuskon perusteita, ei lue Raamattua jne. EVVK-asenteella pärjää hyvin rauhanyhdistyksessä.
Irrottautuminen ry:stä taas vaatii itsenäistä ajattelua, aitoa ja syvällistä pohdintaa ja tutustumista kristinuskoon, luterilaiseen opetukseen ja Jumalan sanaan.
Sellainen ei ole yleistä vl-ihmisten keskuudessa.
Hei pettynyt!
"Minulta itseltäni on usko alkanut mennä, kun olen miettinyt asioita tarkemmin. Kuinka usein SRK on ollutkaan väärässä, vaikka sitä ei tunnusteta. En voi enää hyväksyä sitä, että yksilölle ei anneta lainkaan mahdollisuutta itse ajatella näitä tärkeitä asioita."
Tiedätkös että on paljon muitakin vl:ä, jotka ajattelevat ihan samoin.
On vaikea kuitenkin luopua siitä tutusta turvallisesta ympäristöstä.
Se toinen puoli vaikuttaa niin pahalta kuin siitä on aina kerrotukin seuroissa.
Sinun tulee kuitenkin tehdä päätös itse omalla kohdallasi. Sitä kannttaa punnita monilta kanteilta. Maailman ihmisissäkin on hyviä sekä huonoja puolia, niinkuin vl:säkin, ihan yhtä lailla.
Se on siitä kiinni mihin sydämmessäsi uskot, mikä itsestäsi tuntuu oikealta.
Ei kukaan ihminen ole täällä tuomitsemaan muita. Siitä varoitetaan raamatussakin.
Jos vl:stä eroaa elämä voi olla aina kauheaa tai sitten ei, se riippuu sinusta itsestäsi millä asenteella lähdet sitä rakentaa. Voihan asioita käydä ammattiauttajallakin puhumassa, jos alkaa pahasti väsyä.
Voit aina myös palata takaisin uskoon jos siltä tuntuu.
Mutta muista ettei kukaan meistä voi tuomita ketään mihinkään.
ole tosiasiassa mitään ainakaan suurempaa hätää, koska osaat noin hyvin kirjoittaa, josta paistaa lopultakin kunnon huumori. Tuollaisella tyylillä haluaisin myös itse kirjoittaa, koska tämä oma puiseva asiatyyli ei näytä oikein ketään saavan mitään värinää aikaiseksi...
Tulin vain kertomaan ja tietenkin myös kysymään, oletteko kammpailleet näitä samoja omissa ajatuksissa kuin mitä itse olen. Olen myös avannut suuni ja keskustellutkin tästä läheisteni kanssa, ainakin joiltakin osin.
Sanon aluksi vähän ilkeästi, suoraan ja kärjistäen, mutta halu ja tahto on kuitenkin olla rakentava, että kaikki seura ym. menot ja toiminta ovat esitystä(=teatteria) Jumalan(=jumalan) voimasta. Niin tämä minunkin vuodatukseni.
Todellinen ja käytännön Jumalan palvelus tapahtuu kuitenkin arkielämässä, kotona, töissä tai siellä missä ikinä kukin liikkuu ja toimii. Se on: kuunteletko lähimmäistäsi ihan niinkuin oikeesti. Vai valitsetko toisen sen helpomman tien, eli menet yli siitä mistä aita on matalin; väistät, torjut tai selittelet jne.
Konkretiaa eli esimerkkejä: missä pysähdytään, no kotonapa tietenkin ja siellä jutellaan silloin kun juttua tulee, tai sitten toisella kylässä. Näinhän sitä tutustutaan oikeesti ihmisiin varmasti kaikkialla maailmassa.
Kyläily ei voi olla kuitenkaan yksipuolista.
Toisin sanoen ihminen aistii toisesta kaikella viestinnällä, vaikka toinen ei puhuisi mitään: onko hän on ystävä tai sitten ei.
Tämä on tietenkin elämän realiteetti, johon ei ole muuta mahdollisuutta kuin tyytyä siihen.
Halusin tällä tuoda sen esiin että se joka löytää ystävän, löytää aarteen.
***
EN OSAA.. tulee vain täyttä hiljaisuutta,
mut no tuskinpa tulee sitten mitään haittaakaan /riitaa :-)
Voimia ja Jumalan siunausta kaikille alkaneelle syksyn ja tulevalle talvityökaudelle, ikikevättä odottaen.
nähdään jos tai kun tavataan,
terv. nim. 'mä vaan'
...
samaa mieltä.
,.,
,,,.
= vanhoillislestadiolainen herätysliike luhistuu. Ei mahda mitään.
vanhoillislestadiolainen jättää uppoavan laivan (= vl-herätysliike). SRK on ohjannut vl-herätysliikkeen pelkkien valheoppien tielle - tielle, jossa puhdasta Jumalan sanaa halveksitaan ja sen tilalla on SRK:n keksimät Raamatun vastaiset Oulun korskaopit.
että kuulutteko SRK:n johtokuntaan tai oletteko mahdollisesti puhujaveli?
pyrkii sulkemaan ihmisten silmät Raamatun totuuksilta. Pyhä Henki pyrkii avaamaan ihmisten silmät Raamatun totuuksille.
Kova taistelu on käynnissä vl-herätysliikkeessä valheen ja totuuden kesken.
"Olen huomannut, että monet ei-uskovaiset ovat ihan aidosti olleet kiinnostuneita uskonasiosta. He ovat esittäneet tällä palstalla kiperiä kysymyksiä ja epäilyjä. Aika moni heistä on ihan tosissaan toivonut asiallisia vastauksia kysymyksiinsä, mutta turhaan."
Tällä palstalla kirjoittelevat pääsääntöisesti ihan muut kuin ns. oikeat vl-uskoiset. Jos olet aidosti kiinnostunut uskonasioista ja vl-herätysliikkeestä, etsi käsiisi paikkakuntasi Rauhanyhdistyksen seurailmoitus ja mene rohkeasti paikan päälle kuuntelemaan ja kyselemään: seuratilaisuudet ovat avoimia kaikille!
ihmisille opetetaan sellaisia oppeja, joita ei Raamatusta löydy.
Raamatusta ei löydy esim. seuraavia oppeja:
1) Vanhoillislestadiolaiset ovat koko maailman ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia. Kaikki muut uskovaiset menevät kadotukseen.
2) Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi. Vain vl-ihmiset voivat antaa synnit anteeksi.
Vanhoillislestadiolainen herätysliike opettaa virallisina oppeinaan yllä mainittuja oppeja.
Älä välitä noista palstalla rähisevistä "pohjanmaan rakkikoirista", vaan tule ja katso!
Olen osittain samaa mieltä aiemmin kommentoineiden kanssa. Ihmettelen silti, miksi VL:t eivät voi ¨huvitella¨ katsomalla televisiota, kuuntelemalla radiosta MUSIIKKIA! tai muuta sellaista, mutta esimerkiksi ulkomaanmatkat ovat sallittuja. Luulisi ulkomailla heidän altistuvan paljon enemmän näkemään mitä erilaisimpia ¨syntejä¨! Henkilökohtaisesti en myöskään pidä tavasta, jolla VL:t tervehtivät toisiaan. Eikö tervehtiessä Jumalan nimen käyttö ole turhaa? Tuntuu, että he rikkovat tahallaan 2. käskyä: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. Tähän luulisi kuuluvan Hänen nimensä turhaan lausuminenkin.
Ei voi kun ihmetellä, kuinka isojen ihmisten pitää uskoa johonkin yliluonnolliseen hölynpölyyn! Sääliksi käy tuollaisia rassukoita.
SRK on yleensä AINA väärässä! Ei sieltä teille mannaa jaeta! Sensijaan rahojanne ollaan kyllä kernaasti houkuttelemassa mitä viattomimmin ja ystävällisimmin sanankääntein sinne jonnekin, missä mammona pesii jo ennestään!
Herätkäähän nyt, isot ihmiset!
Näin. Uskonto on kulttuurinen ilmiö, se on kokonaan ihmisten keksimä. Miksi juutalaisilla, muslimeilla ja kristityillä olisi sama jumala, joka on ihan sama. No Kun On Joukko Kusipäitä, Joille on ihan kivaa, kun maailma ei muutu.
Miks ihmiselukasta on veksannut uskisolio?
SIKS KUN..
se joutu veks snadimpiin porukoihin ja sitten se pösilö alkoi funtsimaan pollassaan vähän tanakampaa fiilistä ja kekkas kuvitellun kimpan ympärilleen. Eri sakit ovat tuota kimppakaipuuta veistäneet omaan polulaansa sopivaks.
Sitten yksi Leewi tuli juoppohullujen lappalaisten sakkiin ja sano ,että stop tykkänään tuo dokaaminen.
nyt noista juoppohulluista on siinnyt toista tusinaa erilaista sakkia... voi Jeesus tule pian ja kokoo populas ettei tartte kekata koko uskonoa koknaan uusiks..
.....
Vastuun ottaminen omasta elämästä pelottaa varmasti.
Ja varaudu siihen, että eroprosessi liikkeestä ei lopu siihen, että "kiellät uskosi".
Vielä vuosien jälkeenkin tulet palaamaan asioihin. Paljon on vl:ssa hyvää. Vaan liian paljon pahaa.
Keskustelukulttuuri puuttuu täysin. Voi toki kyseenalaistaa asioita muiden uskovaisten kuullen. Mutta parannustahan sinun on tehtävä epäilyksistä.
Vl on armoton uskonto.
Tsemppiä elämääsi!
Täysin samaa mieltä. Armoa ja anteeksiantamista julistava vl-yhteisö on itse tavattoman armoton ja julma.
suureen ääneen täällä höpö-palstalla. Epäilen, että oletkin feikki ja buustaat tätä ketjua, vastailetkin itsellesi että saisit tämän viikon suosituimpiin. Huvinsa kullakin.
myös hoitokokousten jauhannasta täällä. Jos ei usko tai uskoo eri tavoin. Miksi sitten kolkuttaa samaa ovea?
saattaa huonoon valoon. Niitähän riittää. Jo Jeesuksen aikanakin.
SRK ja vl-puhujat opettavat ittensä perkeleen oppeja.
Yhtään,että olet miettinyt kirkosta eroamista,koska kirkkoa kai liikkeellä tarkoitit.Olen itse aikoinaan yli 30v sitten käynyt Järvenpäässä olleen Luther-opiston,joka oli silloin seurakuntaopisto.Nythän se joku sosiaali-alan oppilaitos,joka kuitenkin tietääkseni toimii edelleen kristillisellä pohjalla.Kurssillani oli eräs tyttö,jolla oli vaikeuksia erottaa omia tavaroitaan toisten omaisuudesta ja niinpä pikku katoamisia alkoikin tapahtua silloin tällöin kunnes ne kevään puolella muuttuivat aika paljon isommiksi.Suurin osa opiskelijoista tiesi mielessään,kuka näitä tavaroita ´ja rahoja pihistelee,mutta kun ne todisteet puuttuivat.Asiasta alkoi nousta kohu ja käännyimme opettajien puoleen saadaksemme apua jutun selvittämiseen,emme saaneet,syy oli yksinkertaisesti se,että painetaanpa asia villaisella ettei opiston maine vain pääse tuhrautumaan! Perustimme itse tutkimusporukan ja kun asia oli saatu selvitetyksi todistajia myöten,se ilmotettiin poliisille ja juttu setvittiin loppuun lakiteitse. Oma uskoni ei horjunut opisto aikana ainoastaan uskoni Suomen kirkkoon instituutiona meni,seurauksena tästä episodista erosin kirkosta,olin sitä mieltä,että ylöspäin on suora yhteys,ei siinä tarvita mitään laitoksia välillä,samaa mieltä oli myös uskova äitini,joten hän ymmärsi ratkaisuni hyvin. Hyvä "pettynyt",ei sinun tarvitse uskostasi luopua vaikket enää kirkon toimintaan luotakkaan,ylöspäin on edelleen suora yhteys,ei se ole katkennut eikä tule koskaan katkeamaankaan.Kirkon toiminnassa on niin paljon mätää sekä näkyvissä että piilossa,että tekee oikein pahaa,vaikka kuitenkin kirkko ja seurakunnat toisaalta tekevät myös paljon hyvää ja humanitääristä työtä maailmassa.Pidetään me vain uskomme yläspäin ja jätetään ne kirkon toiminnat, joita emme hyväksy, omaan arvoonsa.Emme me niille kuitenkaan mitään voi,koska meidän on luultavasti mahdotonta kiivetä sinne kirkkohallinnon hierarkian ylimmille askelmille.
teinpä mokan,en lukenut sitä ylä otsikkoa lainkaan ja siinähän oli se alaluokka eli VL, kiitos oikasusta.Virheitä sattuu itse kullekin,se myönnettäköön.Itse henk.koht. ihmettelen näitä liikkeitä, jotka myös mun mielestä vääristää koko Raamatun sanoman eli ottavat muutaman lauseen irti kokonaisuudesta ja tekevät niistä ahdasmieliset ja vääristelevät lakinsa.
Vanhoillislestadiolainen herätysliike on Suomen pahin Raamatun vääristelijä ja suoranainen Jumalan pilkkaaja.
Vl-herätysliikkeen oppeja mm:
1. "Vain me" -oppi = Vanhoillislestadiolaiset ovat koko maailman ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia. Kaikki muut uskovaiset menevät vl-opin mukaan helvettiin.
2. Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi. Vain vl-ihminen voi antaa synnit anteeksi.
Ellei kohta 2 ole Jumalan pilkkaa, niin mikä sitten on?!
¨oppeja¨ löytyy? Haluaisin vain mielenkiinnosta lukea ne/niitä. Ottakaa huomioon myös tämä: Läheskään kaikki lestadiolaiset eivät itsekkään ole perillä varsinaisista VALEOPEISTA sillä niitä kierretään, niitä opetettaessa.
yhä useamman vanhoillislestadiolaisen näkemään sen, missä valheessa vl-herätysliike SRK:n johdolla elää.
Tämä on hienoa.
kaikkien silmät näkemään, että täällä harjoitettu parjauskampanja vl-herätysliikettä kohtaan kaatuu ennenpitkää pilkkaajien omaan nilkaan: vl-herätysliike SRK:n johdolla senkuin porskuttaa ja voi hyvin!