Onko oikein tavata Ex-kumppaneita?

onko oikein... huh, huh kysymys sisältää jo niin hirvittävän latauksen, että olisi löydettävissä joku moraalikoodisto.. jossa voitaisin määritellä oikea ja väärä.

mun ymmärtääkseni exät ovat osa lesbojen elämää, siis sellaista laajentumaperheverkostoa. tapaan joitakin eksiäni säännöllisesti, autamme toisiamme ja tuemme toisiamme.. toistemme uusia suhteita ja niiden rajoja kunnioittaen..

miks sun mielestä ex-kumppaneita ei pitäis tavata?

Tapauskohtaista!

En tajua sitä että ollaan yhtä suurta perhettä, exät ja uusi ja sitä rataa, mutta voi sitä väleissä olla.

En ole kaikkien exien kanssa tekemisissä, parin kanssa ollaan kavereita ja se on ihan ok.

Jotkut on tosi tiiviisti exiensä kanssa, jopa asuvat yhdessä, sitä en tajua jos on vakituinen järjestely.

Mut hei, jokainen omalla tyylillään.

Se miksi ja miten suhde päättyi aikanaan vaikuttaa ainakin mulle. Mitään paskaa tyyppiä en halua elämääni oli exä tai ei.

se ei ole oikein, että uudet kieltävät sen.

Ihme hommaa.. nyxät kuvittelevat että voivat heti kirjoittaa maailmankirjat uusiksi ja exät pitäisi pyyhkiä historiastakin pois.

Exät ovat osa menneisyyttä, eikä sitä voi muuksi muuttaa. Jos ollaan erottu sovussa, niin missä ihmeessä se on kiveen kirjoitettu, ettei exiä saisi tavata - jopa olla kavereita?

Minun elämässäni exät ovat tiiviisti mukana. Ensimmäinen exäni on myös lapsuudenystäväni, ja olemme olleet parhaita ystäviä jo kymmenen vuotta. Olen myös tekemisissä myöhemmän exäni sekä muutaman naisen kanssa, joita olen jossain vaiheessa elämääni tapaillut. Oikeastaan elämässäni on vain yksi tapailemani nainen, jonka kanssa emme enää pidä yhteyttä - kaikki muut ovat osa elämääni. Erot on kyetty selvittämään ja he ovat jääneet ystäviksi, sillä parisuhteiden päättymiseen ei ole liittynyt erityisiä riitoja eikä kumpikaan osapuoli ole kohdellut toista huonosti.

Seurustellessa usein tutustuu toiseen erittäin hyvin, varsinkin yhdessä asuessa. Se luo mielestäni vakaan pohjan ystävyydelle. Exäni tietävät minusta kaiken ja tuntevat minut parhaiten. He ovat nähneet hyvät ja huonot hetkeni, parhaimmat ja pahimmat puoleni, ja haluavat yhä olla osa elämääni. He ovat kiinnostuneita hyvinvoinnistani ja heillä on aina paikkansa minun sydämessäni tärkeinä ystävinä.

Mielestäni siinä, että exät ovat osa elämää, ei ole mitään väärää. Ennemminkin se kertoo siitä, että vaikka parisuhde on päättynyt, asiat on osattu käsitellä rakentavasti. Jos tapaisin naisen, joka olisi riitautunut ja rikkonut kaikki välinsä exiensä kanssa, minua voisi arveluttaa, millainen ihminen hän on. Tietenkin kaikki hänen exänsä voisivat olla sietämättömiä ihmisiä, mutta se kertoisi vähintäänkin huonosta arvostelukyvystä tai mahdottomasta epäonnesta. Toki ymmärrän myös sen, että exät saattavat repiä auki vanhoja haavoja, eikä heihin haluta sen vuoksi pitää enää yhteyttä.

Minulla ei ole kuitenkaan mitään erityisiä intressejä tutustua naiseni exiin, vaikka exät ovat edelleen osa hänenkin elämäänsä ja heihin silloin tällöin törmäämmekin. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, mutta en itse koe erityisen luontevaksi istua kahvipöydässä tai illallisilla ihmisten kanssa, joiden kanssa hän on joskus jakanut elämänsä.

Suhteen loputtua jää pelkkä ihminen ja jos se sattuu olemaan mukava ihminen minä ainakin haluan olla sellaisen kanssa tekemisissä oli se sitten oma tai nykyisen exä. Jaettu exä on yhteinen ilo!

Miksi kyräillä turhan takia?

Tuskin on kysymys oikein-väärin-asetelmasta loppujen lopuksi ollenkaan. Mutta ei kai myöskään musta-valkoisesta joko hengailet yhdessä tai sitten vihaat - asetelmasta, kuten joskus tuntuu olevan.

Itselläni on sellaiset leppoisan ystävällismieliset välit eksien kanssa, vaikka emme juurikaan näe muuten kuin sattumalta jossain törmätessä. Silloin vaihdellaan kuulumisia ja saatetaan vaikka käydä kahvilla mutta ei sen kummempaa.

Minusta kysymys on ennen muuta luopumisesta ja asioiden käsittelemisestä loppuun, sivun kääntämisestä. Antaa toiselle tilan mennä ja myös itselle.

Välillä mietin kuinka paljon siinä tiivissä yhteydenpidossa on sitä, ettei loppujen lopuksi ole kyennytkään päästämään irti. Olen itse tapaillut erästä naista, joka oli hyvä ystävä eksänsä kanssa. Olivatkin. Tasan siihen asti, kunnes nainen alkoi tapailla minua. Ystävä-eksä muuttui lähes piinaavaksi vierailjaksi ja soittelijaksi - erityisesti hän otti yhteyttä aina viikonloppuisin, kun tiesi meidän tapailevan enimmäkseen silloin. Aina olisi pitänyt lähteä hänen kanssaan jonnekin, mennä kahville, lainata levyjä.. Sama kuvio oli toistunut aiemminkin, eikä naisesta oikein ollut sanomaan eksälleen, että rajoita vähän.

Parin ex:n kanssa olen siirtynyt ystävyystasolle. Muidenkin ex:n kanssa voin tavatessa keskustella ihan luontevasti. Paria ex:ää en ehkä tule enää koskaan näkemään, kun maantieteellinen välimatka on sen verran suuri, mutta jos näen, niin moikkaan ja vaihdan kuulumisia. Kenenkään kanssa en ole eronnut hirvittävän riidan kanssa, kaikkien kanssa on vain "ajauduttu erilleen".

Mutta seurustelusuhteesta ystävyyteen siirtyminen ehkä vaatin joksikin ajaksi tapaamattomuuden. Niin että kumpikin on todella päässyt erosta yli. Käyty läpi erinäiset tunnemyrskyt, sen jälkeen se voi olla mahdollista.

Minä olen ystävä yhden exäni kanssa. Parisuhde ei toiminut, mutta ystävyys sen sijaan toimii hyvin, tosin siihen meni aikaa, että löysimme ystäyyden. Ja todellakin katson, että minulla on oikeus tähän ystävyyteen. Eikä sitä kukaan ole käynytkään kyseenalaistamaan.

Parin muun exän kanssa en pidä yhteyttä, mutta ei me mitenkään vihoissa olla, että ihan hyvin voitais moikata ja jutella, jos nähtäisiin. Ne vaan asuu sen verran kaukana, ettei juuri sattumalta törmätä.

on, että ei pidä tavata. Perustelunani se, etten itse ole enää exien kanssa missään tekemisissä. Kun suhde loppuu, lakkaa toinen ihminen ikäänkuin olemasta minulle. Näin on ollut aina ja ainoana ja tärkeänä "ehtona" suhteessa odotan tätä toiseltakin osapuolelta. Vaikuttaa ehkä kovalta ja kylmältä vai? Sitä sen ei tarvitse olla, kunhan asiat ensin lopettaa kunnolla, voi myös erota onnellisesti.

Exät vain eivät saa kuulua uuteen suhteeseen, koska se loukkaa ja satuttaa uutta.. Kaverit on asia erikseen, mutta kaverit eivät silloin ole exiä. Näin meillä :)

on tuttuja. Vastantullessa moikataan, on taas niitä jotka haluaa hyötyä toisista.

Pelurit on erikseen ne exät ei ole mitään, mikään niisä ei ole sen arvoista että haluaisi tietää jotain.

Haluaisi loukata puolisoani hengailemalla exien kanssa! Minusta se on todella outoa, ja jos oikeasti olenkin jotakuta joskus rakastanut, niin en pystyisi siitä siirtymään "ystäväksi".
Enkä katselisi naista, joka arvostaisi minua niin paljon, että pyörisi exiensä kanssa.
Tämä "yksisuuriperhe"-ilmiö on yksi asia, mitä en voi tajuta, ehkäpä se on yksi syy, miksi en itseäni lesboksi kutsu, vaikka sellainen olenkin.

Itse olen väleissä exieni kanssa, yksi existäni on itseasiassa parhaista parhain luottoystäväni. Siihen meni tosin eron jälkeen aikaa 1,5 vuotta että pystyimme olemaan väleissä, mutta sen jälkeen olemme olleet erottamattomat. Kannustamme ja autamme toisiamme kaikessa ja exäni nykyinen on toinen parhaista ystävistäni. Parin muun exän kanssa ollaan kaveriväleissä, voidaan käydä kahvilla ja silleen, mut ei olla pahemmin tekemisissä. Tuorein exäni taas, joka jätti minut ollakseen erään kaverini kanssa, ei tule koskaan ansaitsemaan ystävyyttäni..