Olen pian 18-vuotias (kunnollinen?) nuori. Olen istunut tähän asti kiltisti kotona kun muut ikäiseni ovat pitäneet hauskaa ja nauttineet elämästään. Olen vastikään alkanut hiukan koettaa käydä jossakin ja treffaillut joitakin tyttöjäkin..
Äetee vain tahtoo jatkuvasti rassata kun olen johonkin lähdössä.
Suurimmaksi osaksi kyselee, että kenen kanssa olen menossa ja mitä aion tehdä sun muuta viatonta, mutta silti niihin on hyvin vastenmielistä vastailla.
Ja kun en halua niihin vastata, niin hän pyrkii kiristämään niitä vastauksia.
Mitä varten? Miksi se ei voi antaa minun olla rauhassa? Miten se voi olla niin vaikea ymmärtää, että kun kerron olevani menossa johonkin, kerron sen minkä haluan kertoa ja loppuja hänen ei tarvitse tietää. Silti hän pyrkii jatkuvasti loukkaamaan yksityisyyttäni!
Sanonpa tähän väliin, ettei mikään rellestely ja typerä ryypiskely ole minun heiniäni ja hän tietää sen.
Sitten hän käyttää niitä tietoja, joita on onnistunut kaivamaan, aukoakseen päätään. Varmaan luulee itse laskettelevansa hauskaakin leikkiä, mutta on onnistunut pari kertaa tietämättään muistuttamaan hyvinkin kipeistä asioista joiden unohtamisen eteen olin tehnyt paljon.
Mikä siinä voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että jos en halua hänen jotakin tietävän, sillä saattaa olla jokin syy! En ole mikään lapsonen, jonka perään pitää jatkuvasti katsoa eikä hän niillä tiedoilla yksinkertaisesti tee yhtään mitään.
Enhän minäkään utele häneltä asioita joita hän ei halua kertoa minulle. Minkä hän luulee oikeuttavan hänet kiristämään minua?
Äetee vain tahtoo jatkuvasti rassata kun olen johonkin lähdössä.
Suurimmaksi osaksi kyselee, että kenen kanssa olen menossa ja mitä aion tehdä sun muuta viatonta, mutta silti niihin on hyvin vastenmielistä vastailla.
Ja kun en halua niihin vastata, niin hän pyrkii kiristämään niitä vastauksia.
Mitä varten? Miksi se ei voi antaa minun olla rauhassa? Miten se voi olla niin vaikea ymmärtää, että kun kerron olevani menossa johonkin, kerron sen minkä haluan kertoa ja loppuja hänen ei tarvitse tietää. Silti hän pyrkii jatkuvasti loukkaamaan yksityisyyttäni!
Sanonpa tähän väliin, ettei mikään rellestely ja typerä ryypiskely ole minun heiniäni ja hän tietää sen.
Sitten hän käyttää niitä tietoja, joita on onnistunut kaivamaan, aukoakseen päätään. Varmaan luulee itse laskettelevansa hauskaakin leikkiä, mutta on onnistunut pari kertaa tietämättään muistuttamaan hyvinkin kipeistä asioista joiden unohtamisen eteen olin tehnyt paljon.
Mikä siinä voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että jos en halua hänen jotakin tietävän, sillä saattaa olla jokin syy! En ole mikään lapsonen, jonka perään pitää jatkuvasti katsoa eikä hän niillä tiedoilla yksinkertaisesti tee yhtään mitään.
Enhän minäkään utele häneltä asioita joita hän ei halua kertoa minulle. Minkä hän luulee oikeuttavan hänet kiristämään minua?
Vastaukset 8
Vanhimmat
..yksi syy olla se, että äitisi on huolissaan ja pelkää puolestasi? Mulla on esikoinen kohta 17 v, asuu tyttö jo omillaan. Silti olen aina sydän kylmänä, kun tyttö ei ole kotonaan. Äitiys ei lopu siihen, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Se loppuu vasta siihen, kun minut haudataan. Oma tekniikkalajinsa on päästää irti lapsestaan, mutta huolta ja pelkoa sekään ei koskaan poista.
Teen juuri noin kuin äitisi. En haluaisi tehdä väärin enkä loukata. Taidan olla niin osaamaton. Vaikka olen yhdestä lapsesta uskaltanut päästää irti, niin vaikeaa on kuitenkin näiden nuorempien kanssa. Pitäisi vähän tietää missä nuori liikkuu, että osaisi varoittaa vaaroista, joita nuori ei itse ehkä tiedä olevankaan. Eikä muuten se äitikään nykyajan vaaroista ole kärryillä. Se ennaltavaroitusvelvollisuus on kuitenkin vanhemmilla tai muuten tulee syyllisyys. Poikani on pysynyt kotosalla nyt sitten liikaakin, mutta tyttö otti ohjat omiin käsiinsä ja lähti kertomatta reissuilleen. Nyt joudunkin jo vähän tyrkkimään sitä poikaakin ihmisten ilmoille. Sinnehän ne nuoret kuitenkin kuuluu eikä kotiin. Itselläni on epäonnistumisen olo, olen varmaan haitannut heidän kehitystään omien pelkojeni takia. Enkä taatusti ole ajoissa herännyt kunnioittamaan heidän yksityisyyttään, niinkuin olisi pitänyt. Nuoren pitää vain lähteä. Mutta mielellään kännykän kanssa, jos sellainen on. Voi aamuyöllä laittaa äiskälle viestin, "olen vielä elossa", että äiti saa unen päästä kiinni. Enempää ei tarvii kertoa. Jospa yrittäisit sanoin vakuuttaa äidillesi, että pystyt ihan varmasti pitämään itsestäsi huolen, kyllä se äiti sen ainakin vähitellen uskoo. Jokainen ulkonaoloreissu, jolta olet hengissä ja terveenä kotiin palannut, lisää äitisi luottamusta siihen, ettei hänen tarvitse olla sinusta huolissaan. Ja sano, että haluat jo yksityisyyttä. Vanhin lapsi joutuu taistelemaan itselleen itsenäistymisen, nuorin lapsi taas joutuu syylliseksi kun jättää äitinsä yksin jo tyhjään kotiin. Ainoa lapsi joutuu kokemaan nämä mölemmat. Kypsä ja tämän asian tiedostava äiti tasoittaa nuoren tietä. Mutta harva meistä kuitenkaan osaa ja tuollaisista asioista voi olla vaikea puhua puolin ja toisin. Pysy vahvana, oikeutesi on itsenäistyä ja nauttia elämästäsi. Sen jälkeen voit sitten vaikka vähän lohdutella äitiäsikin, mutta se ei ole pääasiallinen tehtäväsi.
sanoisi, että nuoret eivät kuulu kotiin! Kyllä kuuluu, ihan siinä missä lapset ja aikuisetkin. Miksei kuuluisi? Eihän kotona tietysti ihan aina tarvitse olla, muttei siitä mitään haittaakaan ole!! Mielestäni toisilla aikuisilla on melko julma tapa patistaa nuoriaan maailmalle. Kyllä he siitä lähtevät, kun aika on valmis.
Arvelen, että sellaiset äidit, jotka eivät todellakaan tiedä maailman vaaroista paljoa yrittävät saada nuoriaan lentämään pesästä ennen aikojaan tai mikä pahempaa: Antavat hyvin nuorelle lapselleen "vapauden" mennä ja tulla miten sattuu, koska luulevat lastensa pärjäävän ja tietävän mitä tekevät. Mistä nuori/lapsi sen voisi tietää, kun ei äitikään tiedä?
Minun äitini joutui lähtemään kotoa kun hän oli 16-vuotias. Silloin elettiin 60-luvun alkua. Hän joutui pärjäämään omillaan ja se oli kuulemma vaikeaa. Tiukan paikan tullen kotona oli paikka.
Minäkin muutin 16-vuotiaana pois ja sain 15-vuotiaasta lähtien tehdä mitä lystää. Äitini oli kauhuissaain aina että mitä minä teen ja missä minä olen. Minä majailin silloisen miesystävän luona viikonloput ja pyörin kylillä. Koulun hoidin hyvin. Keskiarvo peruskoulusta 9,3!!
Tein joskus virheitä, mutta niistä minä opin. En enää koskaan toistanut virheitäni. Monet muut vanhemmat luulevat ettei äitini välittänyt minusta yhtään kun päästi minut noin helposti "vapaaksi". Mutta nyt myöhemmin olen saanut tietää että se oli aivan kamalaa aikaa äidilleni kun ei hän tiennyt missä olen ja mitä teen. Nyt hän ei kadu lainkaan sitä että päästi minut menemään. Nyt, aikuisena olen itsenäinen, vaikka ikää löyty hädin tuskin 20! En tee tyhmiä virheitä (joista joutuisi yli 18-vuotiaana pahempiin ongelmiin), en ole avuton ja pärjään ihmissuhteissa. Minulla on äidin kanssa mahtavat välit nykyään!
ps. En minä mikään rikollinen ollut.Kuvainnollisesti kerroin näistä virheistäni.
Ehkä äiti vain yrittää keskustella ja olla kiinnostunut sinusta eikä tiedäkään että et sellaista halua. Yritäpä selittää hänelle asiaa ihan rauhallisesti. Toisaalta kertomalla oma-alotteisesti asioitasi saat hänet myös rauhottumaan ja ehkä utelemaan vähemmän.
ymmärtää, että ylihuolehtivainen äiti on nykymaailmassa harvinaisuus, oikea aarre! Vaikka se välillä tietysti tympii niin olen varma siitä, että sinun parastasi äitisi vain ajattelee.
Ylihuolehtivainen äiti ei todellakaan ole aarre (ehkä omasta mielstään). Jokaisen pitää saada tehdä itse omat virheet, eivätkä vanhemmat saa tukahduttaa lastaan vaikka kuinka haluisivat. Jos äiti pitää liian tiukasti kiinni nuoresta, voi olla vaarana, että heidän välit on pilalla ja lapsi irtoutuu tuskaisemmin ja jyrkemmin kuin tasapainoisen äidin lapset.
minullakin oli ja etenkin tuon "leikinlaskun" muistan hyvin.
Myös minusta oli vastenmielistä vastailla henk.kohtaisiin kysymyksiin (on edelleen) ja niinpä opin vastaamaan kysymyksillä.
Ja vastailemaan niin että juuri mitään en kertonut vaikka paljon puhuin.
Ei siinä muu auta niin kauan kun kotona joutuu asumaan.