montako lasta?

Ei niitä lapsia tehdä! Niitä saadaan, jos saadaan.

Varmasti paras keskustella asiasta miehesi kanssa, hän on oikea ihminen siihen hommaan.

Ja toivottavasti löydätte yhteisen päätöksen.

ja haaveissa olisi saada yhteensä kolme..tai miksei neljäkin. Mä oon jotenkin aina "tienny" että ainakin kolme haluan, ehkä se juontaa sieltä että meitäkin (siis minä ja kaks veljeäni) on kolme, kuin myös
mieheni vanhemmilla on kolme. Mies oli ennen tätä ekaa lasta sitä mieltä että kaks riittää mut kun tuli niin kiltti ja reipas tyttö niin hänkin myöntyi että kolme on hyvä luku. Kaksi jos on niin ne tappelee vaan keskenään ja vertaavat toisiaan mut kolmessa on jo enemmän tappelu kaveria eikä se "tuo sai taas tuommosen ja mä en saanu-vertailu" tule niin hyvin esiin... en tiiä onko se näin mut ite pienenä tykkäsin että oli sitä säpinää, eikä vain yhtä veljeä.. Tää nyt oli vaan mun mielipide ja ajatuksia ja voihan olla että munkin mieli vielä muuttuu jos seuraava tulokas onkin ihan hirveen villi;)

ensin vaan tahdottiin se yksi. Kun se oli niin mukava ja helppo niin ajateltiin että hankitaan sille kaveri ja sitten niitä olikin kaksi. Aikaa kului tovi ja vaippapyllyt katosi kotoa joten alkoi tuntua siltä, että kyllä tänne yksi mahtuisi vielä. Ja kas vain kohta niitä olikin kolme. Kului vähän enemmän aika aja tuntui sitten yhtenä syksyisenä syysyönä todella hyvältä idealta että pikkujalat taas viuhtoisi lattiaa pitkin joskus ja sitten niitä oli neljä.

Sitten iski realismi eli talo oli pieni, rahat tiukalla ja hermot ja järki välillä hukassa. Likapyykin määrä oli tajuton ja aina oli joku vietävä jonnekin kerhoon tms paikkaan eli autoon ja takas, turvakaukalo on tullut tutuksi nuoremmille tarkkaan. Silti näin on hyvä ja kaikki haittapuolet on pyritty minimoimaan.

Joskus miettii että jos olisi yksi niin se saisi kaiken. Sen luonteella vaan siitä olisi tullut sietämätön tyyppi koska se tahtoo nytkin kaiken vaikka ei voi saada ja tietää sen, mutta aina kannatta ayrittää. Seuraava olisi jäänyt varmaan sellaiseksi altavastaajaksi tuon tahdonvoimaisen ihmisen varjoon jos niitä olisi vain kaksi. Se olisi varmaan esimerkki kierrätyksen tuloksesta kun kokoeroa on sen varran että viimevuoden muoti olisi aina kiertänyt sen kohdalle näppärästi, meinaan kun se toinen tahtoooooo..

Kolmas oli poika tyttöjen jälkeen joten se tasapainotti hieman perheen voimasuhteita noin sukupuolimielessä. Sillä on vähän ongelmaa siinä sun täällä ja toisaalta se on niin hemmetin lahjakas joissain asioissa että paljon on kärsitty ja enemmän on iloittu onnistumisista kuin kahden ekan kanssa koskaan. Ilman tuota sähelöä elämä olisi aika tylsääkin varmaan.

Neljäs on monasti ajateltu että se lopulta olikin enemmän pikkusisko kuin meidän lapsi. Sillä on niin oma roolinsa muiden sisarusten elämässä niin hermojen viejänä kuin hellimisen kohteenakin. Ilman häntä me kaikki olisimme jotenkin vajaampia ja huonompia ihmisiä kaiken kaikkiaan. Vaikka totuuden nimissä meillä kaikilla menee hermot joka päivä sen kanssa monesta eri syystä. Isovanhemmatkin oikein pääsivät elementtiinsä sen kanssa vasta lopullisesti.

Joskus miettii miten viides toimisi tähän perheeseen, mutta jotenkin nyt ei puutu mitään enää. Se on siis luultavasti tässä varsinkin kun ikää alka atulla. Ehkä se ikä pistää silti miettimään että josko vielä kun vielä pystyy, kohta se vaihtoehto on suljettu ja sitten ei enää koskaan. Toisaalta nyt on niin helppoa kun kaikki on kouluss aja järkikin alkaa kasvaa päähän ihmeesti. Jokainen päivä on tavallaan eilistä helpompi joten miksi aloittaa uudelleen?

No, kävimme vauvaa katsomassa tuossa parissakin paikassa ja onhan ne ihania. En todellakaan tuntenut halua tuoda sitä kotiin tai vaihtaa sille vaippaa tms. Oli kivaa pitää sitä tuhisijaa sylissä ja se siitä. Tuoksu on vauvassa ihan omiaan ja johtaa hetkeksi harhaan monia. Kyllä se siis on varmaankin tässä...

Niin ja sen vielä lisään että olen niin hiton hyvä odottaja! Kyllä menee raskaanaolon lahja hukkaan kun ei tusinaa tee, mutta.. ja synnytyskin sujuu kuin kertotaulu apteekin hyllyltä! Ikävää olla lahjakas jossain noin rajallisessa asiassa..

meillä on kolme lasta, ja neljäskin oli kovasti suunnitelmissa, mutta luonto on vissiin päättänyt, että lapsilukumme on täynnä. Kohta kaksi vuotta yritystä enemmän tai vähemmän takana, samoin kaksi keskenmenoa, ja nyt vauvasuunnitelmat ovat hieman jäissä. Biologinen kello tikittää jo kovasti, joten voi olla, ettei enempää lapsia enää meidän perheeseen tule.

Välillä järki sanoo, että eiköhän se vauvarumba jo riitä, mutta minkäs mahdat sille, että olet niin lapsirakas :(

Jo nuorena aattelin että haluan useemman lapsen mutta eipä tässä päättämiset oo auttanu kun ei niitä yhtä enempää oo tullukaan. Toista on "tehty" nyt 1,5v. Kun saatais joskus edes ykskin yhteinen lapsi tän nykysen miehen kans...