Mitä mielessä???

Miten sanoa, itseään mokaamatta, naispuoleiselle kaverille, ettei ole kiinnostunut?

Naisella on oma parisuhde. Jutuista kuunnellen ei kovinkaan auvoisa, mutta suhde kuitenkin. Hän puhuu minulle enimmäkseen suhteen huonoista puolista, ikään kuin vihjatakseen toisestakin mahdollisuudesta. On aina seurassani puhelias ja isommassa seurueessa osoittaa sanansa usein vain minulle. Voisin siis ajatella, että hän saattaa olla jollain tasolla kiinnostunut minusta.

Itselläni ei ole suhdetta, mutta erittäin toimiva ns. panosuhde. Tilivelvollisuutta ei ole, mutta kun tällainen suhde on kahdella uskollisella luonteella, niin todennäköisesti "vieraissa käynnistä" tämä antoisa suhde joutuisi kriittiseen tilaan.
Ennen kaikkea syynä haluuni torjua isommat lähentely-yritykset johtuu naisen olemassa olevasta suhteesta.

Kuinka siis voin sanoa, etten halua tapahtumien johtavan pidemmälle, kun en ole ollenkaan varma naisen halusta. Voihan hän olla ihan kaveripohjaltakin liikkeellä ja luottaa minuun paljon, kun kertoo omista asioistaan.

Vaikeita olette te naiset, kun noin hienosyisesti toimitte.

terveisin:
Erittäin epävarma ja hämmentynyt mies.
5862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä jos vihjaisisit sille, että olet varattu? Tavallaanhan oletkin, eli et edes valehtelisi? Sen puitteissa voisi antaa ymmärtää, ettei kiinnosta. Kerrot vaikka upeasta viikonlopustasi (jotain puolipyöreää) tämän vakinaisesi kanssa, eli kuinka ihanan hän on tietysti!

Ei tarttisi nyt alkuun ainakaan sitten ihan suoraan tyrmätä ja loukata? (Kun joudut kumminkin töitä hänen kanssaan tekemään.)

Äänestä
  • Ystäväsi ei välttämättä tuon kirjoituksesi perusteella ole sinuun rakastunut/ihastunut/kiinnostunut, en sano etteikö se ole mahdollista mut hyvin epätodennäköistä..

    Perustelen sillä että jos hän olisi sinuun päin niin eiköhän olisi lähtenyt nykyisestä parisuhteesta.. Tuskimpa kukaan roikkuu epätyydyttävässä suhteessa jos haluaa aivan muuta. Pelkät sanat eivät kerro koko totuutta ja mielestäni vielä noiden perusteella ei voi sanoa et on kiinnostunut.
    Useasti itsekkin purnaan omaa "suhdettani" miespuoliselle ystävälleni ja usein se onkin ainoa asia mitä hänelle puhun suhteestani. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä et olisin hänestä kiinnostunut, päinvastoin tiedän että hän on kiinnostunut asioistani ja yrittää aina parhaansa mukaan neuvoa ja antaa vinkkejä.. Tämä nyt on tietenkin minun näkemykseni ja käytäntö oman ystäväsi kanssa voi olla aivan toinen..Mutta kuitenkin minun mielipiteeni on se et odotat nyt vielä ennen kuin menet ja kerrot ettet ole kiinostunut.. Ystäväsi saattaa hyvinkin loukkaantua tuommoisesta kommentista ja varsinkin jos kyseessä ei ole se asia mitä oletat. Asia on tietenkin toinen jos ystäväsi rupee fyysisesti jo käymään liian aktiiviseksi... Tsemiä!!

    Äänestä

Voi olla ihastunut, voi pitää sinua vain ystävänä. Joka tapauksessa voit kautta rantain antaa ymmärtää olevasi varattu (sitähän periaatteessa kirjoituksesi mukaan olet, eli et edes valehtele), jos hän on ihastunut se ehkä hieman viilentää häntä ja jos taas kyse on kaveruudesta niin silloinhan sinun suhteellasi ei pitäis olla väliä hänelle.

Äänestä

Hyvinhän sä ton selitit. Mikset voi samaa kaverillesi selittää? Tyhmähän hän olisi, jossei hänellä ikinä olisi mitään muita vaihtoehtoja mielessä käynyt.

Äänestä

välttämättä aina tarkoita että on kiinnostunut siinä mielessä.Itsellä on työpaikalla eräs mies jolle on vaan niin helppo puhua kaikesta.hän jaksaa kuunnella jatkuvia valituksiani ja juttelee asioista niinkuin oikea ihminen.Joillekin ihmisille on vaan niin paljon helpompi avautua...näin se on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämmentyn mies kirjoitti:

Miten sanoa, itseään mokaamatta, naispuoleiselle kaverille, ettei ole kiinnostunut?

Naisella on oma parisuhde. Jutuista kuunnellen ei kovinkaan auvoisa, mutta suhde kuitenkin. Hän puhuu minulle enimmäkseen suhteen huonoista puolista, ikään kuin vihjatakseen toisestakin mahdollisuudesta. On aina seurassani puhelias ja isommassa seurueessa osoittaa sanansa usein vain minulle. Voisin siis ajatella, että hän saattaa olla jollain tasolla kiinnostunut minusta.

Itselläni ei ole suhdetta, mutta erittäin toimiva ns. panosuhde. Tilivelvollisuutta ei ole, mutta kun tällainen suhde on kahdella uskollisella luonteella, niin todennäköisesti "vieraissa käynnistä" tämä antoisa suhde joutuisi kriittiseen tilaan.
Ennen kaikkea syynä haluuni torjua isommat lähentely-yritykset johtuu naisen olemassa olevasta suhteesta.

Kuinka siis voin sanoa, etten halua tapahtumien johtavan pidemmälle, kun en ole ollenkaan varma naisen halusta. Voihan hän olla ihan kaveripohjaltakin liikkeellä ja luottaa minuun paljon, kun kertoo omista asioistaan.

Vaikeita olette te naiset, kun noin hienosyisesti toimitte.

terveisin:
Erittäin epävarma ja hämmentynyt mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu