Leirintäalue

Kaupunginhallitukselle on näköjään kaikki mahdollista. Esitykset viedään yleisestä vastustuksestakin huolimatta lävitse. Nyt on sitten lähdössä jo leirintäaluekin! Eikä näköjään haittaa edes se, että leirintäalueen maaperä on osin rakennuskelvotonta, aiheuttaen täten rakentajille merkittävän lisäkustannuksen esimerkiksi paalutuksen ansiosta.

Kaupunki laskee tienaavansa tonttikaupoilla 700000 euroa, tämä tietenkin edellyttäisi että kaikki tontit saadaan edes myytyä (ottaen huomioon maan rakennuskelvottomuus). Ilmeisesti kenellekään ei kaupunginhallituksessa ole myöskään tullut mieleen se, paljonko kaupunki MENETTÄÄ euroja turistien ja matkailuelinkeinon tuomien suorien ja välillisten tulojen (esimerkiksi verotulojen) kautta.

Näin sitä ajetaan tämä kaupunki pala palalta alas. Jos kaupunki on vielä olemassa seuraavien kunnallisvaalien aikana, olisi aihetta pistää nimet ylös, ketä ei enää pidä äänestää.
393324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Nythän asian siunasi tekninen lautakunta yksimielisesti! (Kaisa Ropponen ei ole lautakunnassa).Kaupunginhallitus ei tälläkertaa ollut syyllinen. Teknisen lautakunnan kokoonpanon löydät Varkauden kaupungin sivuilta. Tuosta verokertymästä. Kuinka paljon kuvittelisit kertyvän verotuloa asukkailta joilla on vara ostaa tontti ja rakentaa talo tuolle alueelle? Taitaa peitota leirintäalueen mennen tullen.Leirintää keskittämällä Kuntorantaan,saadaan taatusti parempi lopputulos.

Äänestä
  • Täytyy tunnustaa että en läheskään aina tajua näitä kaupunkimme päättäjien väläyksiä; ja leirintäalueen kaavoitus on yksi niistä. Sitä kansa vastustaa niin se tehdään vaikka väkisin kun taas Mula/Ruokojärvi kaavassa kanssa halusi kaavan niin sitä ei haluta hyväksyä.
    Kenen etua nämä päättäjät ajaa? ei ainakaan kansan enemmistön.
    Ettei nyt vaan olis taas jollain päättäjä porukalla oma lehmä ojassa. Ajetaan leirintäalue alas jonkun toisen hyväksi. Kaikki kiitos vaan Kuntorannalle mutta leirintäalueena se ei ole mitenkään ottavalla paikalla.
    Nyt totesivat että vierasvenelaituria ei kannata tehdä Kuntorantaan vaikka väylä sentään menee vierestä, mutta miten ihmeessä leirintäalue kannattaa kun ei se ilmaiseksi tule sekään? ja matkaa pääväylille on melkoisesti

    Äänestä

  • Paljonkohan Kuntorannan leirintäalueinfrastruktuurin rakentaminen tulee kaupungille maksamaan? Toivottavasti tonttitulot kattavat myös tämän.

    Äänestä

  • Eipä tainnut olla sulla tarkempaa tietoa, aloitehan on lähtenyt nimenomaan hallitukselta. Ja sitä paitsi, parhaimmat tontithan on jo etukäteem jaettu joten se siitä uusista verotuloista, et kai tosissaan luullut että tänne saadaan uusia veronmaksajia. Ja vielä leirinnän keskittäminen Kuntorantaan, no joo, lopputulos ei tule ainakaan paremmaksi, sen verran varmaa ja todellista tietoa on että matkailijat ajaa Varkauden ohi Taipaleen lopettamisen myötä.

    Äänestä

  • Camping Taipale kirjoitti:

    Eipä tainnut olla sulla tarkempaa tietoa, aloitehan on lähtenyt nimenomaan hallitukselta. Ja sitä paitsi, parhaimmat tontithan on jo etukäteem jaettu joten se siitä uusista verotuloista, et kai tosissaan luullut että tänne saadaan uusia veronmaksajia. Ja vielä leirinnän keskittäminen Kuntorantaan, no joo, lopputulos ei tule ainakaan paremmaksi, sen verran varmaa ja todellista tietoa on että matkailijat ajaa Varkauden ohi Taipaleen lopettamisen myötä.

    oikein tietäjäkin.Tosin taitaa nuo tietosi perustua enemmän luuloon kuin tietoon,joten se siitä.

    Äänestä

  • Camping Taipale kirjoitti:

    Eipä tainnut olla sulla tarkempaa tietoa, aloitehan on lähtenyt nimenomaan hallitukselta. Ja sitä paitsi, parhaimmat tontithan on jo etukäteem jaettu joten se siitä uusista verotuloista, et kai tosissaan luullut että tänne saadaan uusia veronmaksajia. Ja vielä leirinnän keskittäminen Kuntorantaan, no joo, lopputulos ei tule ainakaan paremmaksi, sen verran varmaa ja todellista tietoa on että matkailijat ajaa Varkauden ohi Taipaleen lopettamisen myötä.

    Olisi kiva tietää missä voi kirjautua listalle tuossa tonttijonossa. Ketjun aloittaja kyllä epäilee ettei tonteille voi rakentaa. Sinä väität että tontit on jo varattu, joten voisitko kertoa ketkä sinne rakentaa ja missä lista on?

    Äänestä

  • Jonon ohi kirjoitti:

    Siis tokihan sinne VOI rakentaa, mutta se on kallista. Vähän sama kun rakentaisit suolle, talo uppoaa jos sitä ei paaluta. Paalutus tai maansiirtotyöt ovat kalliita, kymmeniä tuhansia euroja ennen kuin pääset edes rakentamaan. Kannattaako, kun parempaakin maata on olemassa?

    Äänestä

  • -abc- kirjoitti:

    maapohjaa on rakentamiseen,mutta kaupunki alueelta paikkana mm.ilmansuunnalta yksi parhaita paikkoja,toisekseen maailmalla rakennetaan paljon,paljon huonomille maapohjille,joka ei tänä päivänä ole mikään ongelma.Kannattamisesta rakentaa ko.alueelle sitten päättää rakentajat itse,johon ryhmään et kirjoituksestasi päätellen kuulu.Ethän ole katteellinen,ethän?

    Äänestä

Olenko ymmärtänyt oikein jos

olen lukenut väkiluvun

Varkaudessa vähenevän ?

Äänestä
  • Viime vuosina 200-300 henkeä vuodessa ja jo tänä alkuvuonna 100.

    Äänestä

  • Tämä on juuri taistelua

    vähenemistä vastaan !

    Äänestä

täällä ollaan niin putkinäköisiä. Kuvitellaan että on aina yksi asia mikä pelastaa, ja nyt se on rantatontti! Niitä täytyy saada nyt joka paikkaan, ja entisestä viis. Tapanahan on ollut että uuden idean alta pitää saada vanhat investoinnit pois, niinkuin leirialue. Hyviä rantatontti paikkojahan olisi myös paskapuhdistamon kohdalla, milloinkahan ne päättää sen siirtää rantatonttien alta pois?

Äänestä

päätös tekniseltä lautakunnalta.

Äänestä
  • saas nähdä miten käy, kaatuhan se mulan ja ruokojärven kaavakin.

    Äänestä

panna nimet ylös ja katsoa, että jo viimeinkin päättäjät ymmärtävät kaavoituksen merkityksen kaupungin kehittämisessä.Viimeisen 30.n vuoden ajan kun on vain kaavoilla suojeltu rantoja ja kaavoitettu virkistyspolkuja.Kannattaisi vähän katsoa,mitä naapurit ovat tehneet esim. kuvansi,timola ja jopa aikoinaan jäppilän yritys tihusniemeen,ne ovat ymmärtäneet,että verotulot on tuloja joilla palvelut kuntalaisille tarjotaan.Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.Ei näitä palveluja sirkushuveilla rahoiteta,joskin niitäkin jonkin verran tarvitaan

Äänestä
  • Leirintä-alueen voisi jättää ennalleen tai siirtää Komminselän rannalle entiselle paikalle ja laajentaa alue sillalle asti tai kaavoittaa rinnetontteja samalle alueelle ja myydä pois.Ainoat kärsijät ovat muutamat Komminselän rantaväylän ulkoilijat jotka voivat siirtyä Savontielle.

    Äänestä

  • yleinen etu kirjoitti:

    Leirintä-alueen voisi jättää ennalleen tai siirtää Komminselän rannalle entiselle paikalle ja laajentaa alue sillalle asti tai kaavoittaa rinnetontteja samalle alueelle ja myydä pois.Ainoat kärsijät ovat muutamat Komminselän rantaväylän ulkoilijat jotka voivat siirtyä Savontielle.

    pahasti myöhä junassa tässä kaavoitus politiikassa! Ilman muuta täytyy olla vaihtoehtoja tonttia haluville mutta eikö nyt ollut enää muita rantoja?
    Nyt on pirun vaikee saada niitä uusia asukkaita pitäjään kun koko maakunnassa väkivähenee.
    Se mikä tässä eniten risoo niin olemassa olevien rakenteiden päälle täytyy aina tehdä jotain muuta. Siinä menee rahat ihan hukkaan. Rantaa olis minun mielestä esim. siitä Leirintäalueesta Taipaleen asuntoalueelle päin tai vaikka Kanavan yläpuolelta Pitkälänniemeen päin.
    Tässä taitaa jarruttaa se että kaupungin omia maita ei taida olla enää ranta-asumiseen monessakaan paikkaa ja eihän sitä nyt yksityisen maalle passaa kaavoittaa. Joku voi vielä myydä tontin ja saada rahaa, tämä kai se osaltaan vaikutti Mulan kaavan kaatumiseen. Ei ollut tarpeeks monen valtuutetun maita niillä päin että ois kannattaneet kaavaan hyväksymistä.
    Ottakaas kartta käteen katsokaa miten paljon sitä rantaa ihan oikeesti löytyy!

    Äänestä

PÄÄTÖS

Äänestä

:1.Tämä kaava ei kaatune mihinkään epäolennaisiin seikkoihin.
2. Tontit lienee jo jaettu kaikessa hiljaisuudessa; sulle, mulle, sun kaverille, mun kaverille, etc.
3. Leirintäalueyrittäjä ei kuulunut sisäpiiriin
(engl. INNER CIRCEL). Kaikki sympatia hänelle.
4.Nyt en kyllä keksi muuta kuin sen että täällä tämä kunnalinen päätöksenteko on uskomatonta räpellystä. Pitäisi jo uskoa. Toivottavasti ensi vaaleissa tämmöiset muistetaan.

Äänestä

Missä on uusi camping ?

Äänestä
  • se taitaa olla tämän jälkeen.

    Äänestä

olet holhouksen tarpeessa

Äänestä
  • Koska pidämme täätä kaupunkia pystyssä.

    Äänestä

kun leirintäalue lopetetaan. Taatusti edistää matkailua, Heinävedellä ja Leppävirralla ainakin!
Minä kun luulin että ihan oikeesti matkailuun panostettas, näin uusi johtajammekin lupaili. Tässä leirintäalueen lopettamisessa on aika vaikee nähdä missä kohti se kehittäminen on? vai eikö Taipale Camping kelpaa itänaapurin asukeille? Kylpylä täytyy vähintään olla.
Luulis että vierasvenesatama ja leirintäalue tukis toisiaan ja nyt kun on päätetty pitää vierasvenesatama Taipaleessa ollaan leirintäaluetta tuhoamassa pois.
No jääpihän sinne palveluita tarjoamaan se "iloisesti" palveleva Kanavamuseon kahvila. Ompa tiskin takana näkynyt olevan eräs lautakunnan pj. No mikäpäs siinä sitä sumppia sit keitellessä kun ei ole enää kilpailua aidan takana.

Äänestä
  • Eikö joskus ollut oikein retkeilymajakin

    Varkaudessa ?

    Nyt ole ihmetllyt ettei sellaista enään ole ?

    Äänestä

  • Onko nyt niin,että nämä leirintäalueen ns säilyttäjä asiantuntijat jotka kirjoittelevat
    vihjaillen erilaisista tontinjakolistoista ym
    asioista ovat itse edes käyneet Taipaleen leirintäalueella,saatika sitten Kanavamuseolla
    kahvilla tai muutenkaan,sillä tuskin alueen kaa-
    voituksella sentään kahvilakilpailusta on kyse.

    Äänestä

  • Kuparisepänkatu kirjoitti:

    Eikö joskus ollut oikein retkeilymajakin

    Varkaudessa ?

    Nyt ole ihmetllyt ettei sellaista enään ole ?

    Ei ollut käyttäjiä ja kaupunki sai hirveät

    laskut retkeilymajasta !

    Paikka meni muuten remonttiin ja siten

    loppui se stooory ?

    Äänestä

Miksi Varkaus tuhoaa ainoan kivan kesäpaikan, leirintäalueen, jossa voi yöpyä? Luontoa pitää vaalia, jos haluatte matkailijoita!

Miksi Varkaudessa ei ole toria rannalla kesällä, vaikka ihania rantoja on pilvin pimein? Verratkaapa Savonlinnan toria ja paikkaa!

Perustakaa rannalle tori ja tehkää se viihtyisäksi kahviloineen ja myös talvella toimivaksi tapaamispaikaksi.

Voisitte myös järjestää sunnuntaiksi kirpputorin, jonne voisi mennä myymään jokainen tavaroitaan, siis sisätiloihin. Näin ainakin Helsingissä toimii suositut kirpputorit.

Tsemppiä nyt vain, tulossa ollaan:)

Äänestä
  • Tämä sinun ihmettely muistuttaa sitä entistä matkaajaa joka Hankasalmen asemalla ihmetteli,miksi asema on kaukana kirkonkylästä. Savolainen vastaus oli,että täälläpäin asemat tehdään ratan varteen!

    Äänestä

  • Paikallaan kirjoitti:

    Tämä sinun ihmettely muistuttaa sitä entistä matkaajaa joka Hankasalmen asemalla ihmetteli,miksi asema on kaukana kirkonkylästä. Savolainen vastaus oli,että täälläpäin asemat tehdään ratan varteen!

    Täytyy muistaa että junaradat on Suomessa rakennettu jo Tsaarin aikaan ja siten odotettiin että aseman seudut olisivat tulevaisuudessa tärkeitä " logistiikka paikkoja "...

    josta kansa kävisi muualla ostoksilla ja ajaisivat vossikalla kotiin !

    Monesta R kioskista olisi sittemmin tullut lotto & postin jättö paikkoja.

    Äänestä

kova sana, ei tänä päivänä.

Äänestä

Tela päättää toteuttaa vanhan sanalaskun: "Koirat haukkuu, karavaani kulkee". Karavaanarit kulkevat nyt tosissaan Varkauden ohitse - ei Kuntorannan viistot nurmikkopintaiset ja ahtaat paikat taida oikein innostaa n 13 - 15 m pitkillä yhdistelmillä kulkevia. Lisäksi sinne mennessä on Pussilantiellä hidastetöyssyjä joihin pitkällä peräylityksellä olevien vaunujen kanssa on ikävä mennä.

Vai onkohan ajatusrakennelma se, että Impivaaran puulaaki tekee kaupungin kanssa edullisen sopimuksen, että kaupunki rakentaa caravan-alueen Kuntorantaan, koska kapungin toimenpiteiden vuoksi sinne tarvitaan enemmän kapasiteettia :-) Eikös olisi todella näppärää...

Olisi luullut, että päättäjillä olisi ollut omasta takaa käsitystä matkailuajoneuvojen ja niiden käyttäjien vaatimuksista, sillä eikös eräällä valtapuolueen kh:n jäsenellä ole telialustainen Flair, joka nähtiin mm viime keväänä erään paikallisen kansanedustajan vaalitupana?

Noh, Onneksi Leppävirran Mansikkaharju ja Juva Camping "panostavat matkailuun" ihan oikeasti.

Olen tällä palstalla tainnut aikaisemminkin suositella kaupungin päättäjille tutustumismatkaa esim Kotkan Santalahteen tai Oulun Nallikariin, joissa taitaa olla Suomen ainoat 5 tähden leirintäalueet. Tai sitten tietenkin kohtuullisena vertailukohtana voisi pitää joitain 4 tähden alueita, joissa sitten olisikin valinnan varaa enemmän.

Tosin, pihinä veronmaksajana voi toisaalta kysyä, miksi kaupungin pitäisi rakentaakaan uutta aluetta tai edes olla siinä takuumiehenä, niinkuin pelkään Kuntorannan osalta käyvän. Kaikkein halvintahan olisi pitää alue Taipaleessa ja kehittää sitä yrittäjävetoisesti.

Äänestä
  • Ainut on vaan että meidän päättäjät eivät käy missään vierailulla ottamassa asioista selvää; ja syykin on selvä: ne tietää jo kaiken!
    Ainut matkailu mikä on kiinnostanut, on Kiinan matkailu.
    Valittevasti meidän päättäjät eivät vaivaudu selvittämään mitä ne heidän fiksut päätökset aina merkitsee; hyvänä esimerkkinä Mulan kaavafarssi! sit kysellään kun nuija on kopsahtanut että mitäs tämä käytännössä tarkoittaa.
    Ja yrittäjyyden tukeminen on täysin mahdotonta meidän pitäjässä! Kateus vaivaa pahasti, kuvitellaan vissiin että joku nyt vuolee kultaa sillä leirintäaluella.
    Hatun nosto leirintäalue yrittäjälle kun on jaksanut vuodesta toiseen pitää aluetta toiminnassa. Se ei ole helppoa kun tällä päätöksen teko kulttuurilla huomista päivää ei tiedä!
    Positiivin veivaajalle on kyllä tukea annettu jo vaikka kuinka kauan, mutta mihinkään muuhun ei olla valmiita satsaamaan.

    Äänestä

  • hyvin menee kirjoitti:

    Ainut on vaan että meidän päättäjät eivät käy missään vierailulla ottamassa asioista selvää; ja syykin on selvä: ne tietää jo kaiken!
    Ainut matkailu mikä on kiinnostanut, on Kiinan matkailu.
    Valittevasti meidän päättäjät eivät vaivaudu selvittämään mitä ne heidän fiksut päätökset aina merkitsee; hyvänä esimerkkinä Mulan kaavafarssi! sit kysellään kun nuija on kopsahtanut että mitäs tämä käytännössä tarkoittaa.
    Ja yrittäjyyden tukeminen on täysin mahdotonta meidän pitäjässä! Kateus vaivaa pahasti, kuvitellaan vissiin että joku nyt vuolee kultaa sillä leirintäaluella.
    Hatun nosto leirintäalue yrittäjälle kun on jaksanut vuodesta toiseen pitää aluetta toiminnassa. Se ei ole helppoa kun tällä päätöksen teko kulttuurilla huomista päivää ei tiedä!
    Positiivin veivaajalle on kyllä tukea annettu jo vaikka kuinka kauan, mutta mihinkään muuhun ei olla valmiita satsaamaan.

    sitten kävi. Kaupungista loppuu työt ja matkailu on ajettu alas kokonaan.
    Mitäs nyt, kun paskat on housussa.

    Äänestä

  • ekiaa kirjoitti:

    sitten kävi. Kaupungista loppuu työt ja matkailu on ajettu alas kokonaan.
    Mitäs nyt, kun paskat on housussa.

    Perustetaan uusi leirintä sopiva alue !

    Kenelle kuuluu Taipaleen Hotelli kiinteistö - kun vuosi vuodelta näkyy menevän huonompaa kuntoon ?

    Äänestä

  • MrWoodpecker kirjoitti:

    Perustetaan uusi leirintä sopiva alue !

    Kenelle kuuluu Taipaleen Hotelli kiinteistö - kun vuosi vuodelta näkyy menevän huonompaa kuntoon ?

    Varkauden kaupungilla on nyt "Virallinen Leirintäalue" Kuntorannassa - mitä tuo termi sitten tarkoittaakaan, kun millään muulla Suomen paikkakunnalla en ole moiseen törmännyt. Se jotenkin kalskahtaa niin 1970-luvun neuvostoliittolaiselta, että pahaa tekee.

    Joka tapauksessa kaupunki on "puolensa valinnut" eli tuhonnut Taipaleen leirintäalueen ja "luukuttaa" täysillä Kuntorannan puolesta, vaikka Kuntorannan leirintäinfrastruktuuri ei ylistyssanoja kerääkään. Siitä on jossain toisaalla tällä palstalla ollut jutuua.

    Nyt kun kaupunki on Kuntorannan puolella ja yritysilmapiiri Varkaudessa on mitä on, niin turha kuvitellakaan, että kaupunki lähtisi missään olosuhteissa ajamaan kaavamuutosta leirintäalueen perustamiseksi mihinkään Varkauden kaupungin alueella; kaikista vähiten Taipaleeseen, kun sieltä on yksityinen leirintäalue saatu onnistuneesti häädettyä! Jos joku yksityinen saisi jollain konstilla leirintäalueen perustettua (jota suuresti epäilen), niin siinähän saattaisi käydä niin, että jokuhan voisi vaikka menestyä. Sehän olisi pahinta mahdollista myrkkyä Varkauden kaupungin päättäjille (=virkamiehet) ja luottamusmiehille, joten kaikki mahdollinen on tehtävä, että yksityisen yrityksen toimintaa kampitetaan kaikissa mahdollisissa vaiheissa.

    Äänestä

  • Fundeeraaja kirjoitti:

    Eihän yksityistä estä mikään pistämästä pystyyn leirintäaluetta. Vanhan leirintäalueen tuotot ei riittänyt edes alueen kunnossapitoon. Se on yhtä tuottoisaa toimintaa kaupungille kuin Pirtinvirrassa oleva laituri jonka kaupunki rakensi tunnetulle, kaupungin luottoelimissä pyörivälle yrittäjälle. Sekin oli yksityinen yritys jota kaupunki tuki. Ajatuksesi on että yrittäjä on kuin entinen poika, jonka isältä kysyttiin: Kuinka poika on maailmalla pärjännyt?- Hyvin on pärjännyt, kun raha ja ruoka on kottoo annettu.

    Äänestä

  • Sven Tuuva kirjoitti:

    En tuossa edellä kait kaupunkia mukaan huutanutkaan. Tiedän alaa läheltä seuranneena ja lukuisilla leirintäalueilla vaunuyhdistelmälläni käyneenä ettei leirintäalueen pitäminen ole mikään business. Se mitä korostin on kaupungin vastahakoisuus yksityistä yrittämistä kohtaan esim kaava- ja rakennuslupaäätösten teossa.

    Olet väärässä sinnä, että ettei mikään estäisi pistämästä pystyyn aluetta. Käsittääkseni kaavoitusmonopoli on edelleen kunnalla, joten mahdollisen alueen kaavoittamisessa kaupungilla on sananvaltaa. Samoin mitään kiinteää rakennelmaa ei pistetä pystyyn ilman, että kaupungilta lupaa siihen saa. Nämä vain esimerkkinä niistä mahdollisista keinoista, joilla yritysvastaisessa ilmapiirissa voi hankkeita hidastaa tai haitata.

    Tosin, varkautelaisena en itse tarvitse leirintäaluetta täällä - minun käyttööni ne löytyvät jostain muualta. Harmittaa vain, että tässä kaupungissa ei ole tasokasta ja tilavaa aluetta nykykokoisille yhdistelmille. Kannattaa nimittäin muistaa pari vuotta vanha muistaakseni SF-Caravanin teettämä tutkimus, että yksi karavaanari jättää yöpymisvuorokauden aikana majoitusmaksujen lisäksi noin 170 € paikkakunnalle.

    Syy siihen, miksi Taipaleen aluetta ei kunnostettu viimeisten vuosien aikana oli se, että alueen yllä "leijui teloituskirves" useita vuosia. Kukapa nyt siinä vaiheessa suuria investointeja olisi ollut toteuttamassa

    Äänestä

Nyt kun Kangaslampi on liitetty Varkauteen 2005 niin herää kysymys että eikä ORAVI tien varrella ole yhtään paikkaa joka sopisi leirintäalueeksi ?

Täytyy sanoa että ne ihmiset jotak jotakin ymmärtävät ajavat aina tämän kautta Savonlinnaan - siis matkailijat joilla on aikaa notkua ja ihmetellä veden määrää ( soudellen taikka uimiseen ).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

-abc- kirjoitti:

Kaupunginhallitukselle on näköjään kaikki mahdollista. Esitykset viedään yleisestä vastustuksestakin huolimatta lävitse. Nyt on sitten lähdössä jo leirintäaluekin! Eikä näköjään haittaa edes se, että leirintäalueen maaperä on osin rakennuskelvotonta, aiheuttaen täten rakentajille merkittävän lisäkustannuksen esimerkiksi paalutuksen ansiosta.

Kaupunki laskee tienaavansa tonttikaupoilla 700000 euroa, tämä tietenkin edellyttäisi että kaikki tontit saadaan edes myytyä (ottaen huomioon maan rakennuskelvottomuus). Ilmeisesti kenellekään ei kaupunginhallituksessa ole myöskään tullut mieleen se, paljonko kaupunki MENETTÄÄ euroja turistien ja matkailuelinkeinon tuomien suorien ja välillisten tulojen (esimerkiksi verotulojen) kautta.

Näin sitä ajetaan tämä kaupunki pala palalta alas. Jos kaupunki on vielä olemassa seuraavien kunnallisvaalien aikana, olisi aihetta pistää nimet ylös, ketä ei enää pidä äänestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu