Pieni taustoitus:
Olen mies, äitini synnytti minut ollessaan 18-vuotias. Olen siis vahinkolaukaus, tosin hyvin rakastettu sellainen. Isääni olen tavannut pari kertaa, mies ei kiinnosta minua eikä mies ole minusta kiinnostunut. Elimme kahdestaan äitini kanssa 12 vuotta, sitten äiti löysi oikein mukavan miehen kaikkien onneksi - itsensä, minun ja tämän miehen. Minä siis sain oikein mukavan isäpuolen. Aika pian äitini tuli raskaaksi ja synnytti minulle sisarpuolen ja parin vuoden kuluttua kaksi velipuolta. Olen siis ikävuosina 13-18 elänyt perheessä jossa on vauvoja/pikkulapsia (18-vuotiaana muutin opiskelupaikkakunnalle). Äitini oli vahvasti sitä mieltä ettei ole mitään syytä miksi minäkin en osallistuisi lastenhoitoon. Silloin se tietysti harmitti, nyt ajattelen asiaa varsin kohtuullisena vaatimuksena. Minulle on siis vauvojen/lasten syötöt, kylvetykset, pukemiset, nukuttamiset yms. tuttua toimintaa.
Vaimoni on perheen ainoa lapsi, eikä hänellä ole _minkäänlaista_ kokemusta vauvoista tai lapsista. Nyt kun meille syntyi esikoinen hän on - jos rehellisiä ollaan - aivan kädetön vauvanhoidossa. Tämähän ei ole mikään ongelma, tekemällä oppii, mutta minua alkaa ärsyttämään hänen asenteensa. Hän nimittäin kuvittelee, että pelkästään viiva jalkojen välissä tekee armoitetun vauva-asiantuntijan ja katsoo parhaaksi neuvoa minua aivan kaikessa. Minulla nyt kuitenkin on jonkin verran kokemusta vauvoista kuin hänellä.
Toistaiseksi on vältytty yhteenotoilta mutten ole yhtään varma että jatkossa maltan pitää suuni kiinni kun hän tuppautuu kylppäriin "valvomaan" kun kylvetän vauvaa. Ikään kuin minä en olisi sitä hommaa tehnyt noin parituhatta kertaa useammin kuin hän!
Olen mies, äitini synnytti minut ollessaan 18-vuotias. Olen siis vahinkolaukaus, tosin hyvin rakastettu sellainen. Isääni olen tavannut pari kertaa, mies ei kiinnosta minua eikä mies ole minusta kiinnostunut. Elimme kahdestaan äitini kanssa 12 vuotta, sitten äiti löysi oikein mukavan miehen kaikkien onneksi - itsensä, minun ja tämän miehen. Minä siis sain oikein mukavan isäpuolen. Aika pian äitini tuli raskaaksi ja synnytti minulle sisarpuolen ja parin vuoden kuluttua kaksi velipuolta. Olen siis ikävuosina 13-18 elänyt perheessä jossa on vauvoja/pikkulapsia (18-vuotiaana muutin opiskelupaikkakunnalle). Äitini oli vahvasti sitä mieltä ettei ole mitään syytä miksi minäkin en osallistuisi lastenhoitoon. Silloin se tietysti harmitti, nyt ajattelen asiaa varsin kohtuullisena vaatimuksena. Minulle on siis vauvojen/lasten syötöt, kylvetykset, pukemiset, nukuttamiset yms. tuttua toimintaa.
Vaimoni on perheen ainoa lapsi, eikä hänellä ole _minkäänlaista_ kokemusta vauvoista tai lapsista. Nyt kun meille syntyi esikoinen hän on - jos rehellisiä ollaan - aivan kädetön vauvanhoidossa. Tämähän ei ole mikään ongelma, tekemällä oppii, mutta minua alkaa ärsyttämään hänen asenteensa. Hän nimittäin kuvittelee, että pelkästään viiva jalkojen välissä tekee armoitetun vauva-asiantuntijan ja katsoo parhaaksi neuvoa minua aivan kaikessa. Minulla nyt kuitenkin on jonkin verran kokemusta vauvoista kuin hänellä.
Toistaiseksi on vältytty yhteenotoilta mutten ole yhtään varma että jatkossa maltan pitää suuni kiinni kun hän tuppautuu kylppäriin "valvomaan" kun kylvetän vauvaa. Ikään kuin minä en olisi sitä hommaa tehnyt noin parituhatta kertaa useammin kuin hän!
Vastaukset 11
Vanhimmat
On varmasti turhauttavaa.
Oma mielipiteeni on, että raskaus, synnytys ja äitiys ovat joillekin naisille ns. "pätemisen paikkoja". Jos naisesi kuuluu näihin, silloin hänen minäkuvalleen on välttämätöntä ajatella, että "vain äiti osaa" ja "äiti on lapselle tärkein".
Hänen asenteensa tulee hänestä itsestään, eivätkä siihen vaikuta tosiasiat - eli esimerkiksi sinun tosiasiallisesti paremmat kykysi ja kokemuksesi vauvanhoidossa.
En osaa antaa mitään neuvoa. Jotkut naiset "aikuistuvat" ja kasvavat tuosta pätemisestä yli. Toiset eivät, vaan jankuttavat sitä loppuelämänsä. Monissa avioeroissa tämä asenne tulee erityisen silmiinpistävästi esiin.
Voimia!
Hei
Arvelisin että sinun kannattaa pysyä rauhallisena ja tukea lapsen äitiä hänen toimissaan, sillä lailla hienovaraisesti. Jos hän tulee katsomaan lapsen kylvettämistä niin ehkä hän vain haluaa nähdä kuinka homma sujuu ja ottaa mallia toimistasi ja näin ikäänkuin varmistua että hän itsekin toimii sitten oikein. Hän ei tietenkään ikinä myöntäisi tätä mutta anna hänen rahassa seurailla tekemisiänne vauvan kanssa. Turha sinun on ottaa itseesi mitään. Olen aika varma että mielessään hän ihailee kuinka hyvin käsittelet lasta mutta samalla on vain vähän epävarma omista taidoistaan koska on kokemattomampi.
Jos hän tulee neuvomaan niin hymyile vain takaisin ja sano ystävällisellä äänellä (mielellään silmiin katsoen) että ihan hyviä neuvoja mutta olen tottunut toimimaan omalla tavallani ja ihan hyvin tämä näinkin sujuu ja että hän voi taas tehdä asioita vähän eritavalla omalla tyylillään ja että sekin on ihan ok sinun mielestä.
..jotka eivät ole noin tottuneita pienten kanssa. Jos heillä on samanlainen vaimo kuin sinulla, he eivät saa juuri kajotakaan vauvaan ja jos kajoavat tekevät aina kaiken mukaväärin. Kohta nämä äidit valittavat kun lapselle ei kelpaa kuin äiti, miksi äidin pitää aina nukuttaa, syöttää, vaihtaa vaipat.. ja äiti on ainoa joka saa itkun loppumaan. Valitusta tulee kun isä ei osaa olla lasten kanssa ja lopulta siitä kun isä ei viitsi olla enää kotona kun ei ole juuri yhteyttä lapsiin eikä pian enää vaimoonkaan.
Joillekin on tärkeää saada olla marttyyri.
Pidä pintasi ja hoida lasta. Se kyllä kannattaa nyt ja tulevaisuudessa. Ja helpompaa se on äidillekin kun ei tarvitse olla se ainoa joka osaa ja haluaa huolehtia yhteisestä lapsesta.
minä taas tiesin etukäteen varoa, ettei kävisi niin että mies olisi kohta kädetön vauvan kanssa, vaan annoin tehdä omalla tavallaan, purin hammasta jos vauva vähän itki (minulla ei itke välttämättä koko päivänä, koska olen vähän ylihuolehtivaa sorttia). Vaan kun sillä ei ole aikaa. Ja näkee niin harvoin, että vauva aika lailla vierastaa. Minkäs teet. Ja tuskin tämäkään niin harvinaista on. Sitten vauva itkee, kun mies yrittää hoitaa. Ja siinä tapauksessa miehen on helppo olla marttyyri, kun joka paikassa hoetaan että äidit vaan omii lapset ja miehillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksiakaan... No, mitäpä tästä sanoisi. Mutta että miehet sitä ja naiset tätä...
itsellä 12 ja 14 vuotta nuoremmat sisko ja veli.
meillä on vaimon kanssa kolme lasta ja nykyään
vaimokin myöntää että minä tiedän lastenkasvatuksesta enemmän kuin hän.
alkuun tuputti neuvojaan ja vielä pahempaa niistä
lastenhoito oppaista lukemiaan neuvoja.
osalla niistä lastenhoidon opusten kirjoittajista
ei selvästikkään ole omia lapsia ja sen minä kyllä sanoinkin niistä typerimmistä.
tässä lyhyt opas hoitoon. anna ruokaa, vaihda kuiviin/puhtaisiin, pese tarvittaessa, pidä sylissä ja leiki. noilla pärjää aluksi.
tunnustan esikoisemme synnyttyä olleeni juuri tuollainen vauvanomija-miehenkyttääjä-äiti, vaikka miehellä oli kokemusta edellisestä liitostaan syntyneestä lapsestaan ja on vielä hoitoalalla töissä! nyt kun lapsemme on jo isompi, näen asiat oikeissa mittasuhteissa... syytän kyllä aikalailla hormoneja ja sitä valtavaa leijonanemo-asennetta, joka joillain (kaikilla?) naisilla on vastasyntynyttään kohtaan. en voinut kertakaikkiaan olla vauvasta erossa ja halusin tehdä kaiken itse kun äitiyden kaikkivoipaisuudessani ajattelin olevani paras mahdollinen, ja myös halusin olla koko ajan vauvan lähellä. miehestä tämä oli tietysti rasittavaa, mutta hän myös jaksoi ymmärtää hormonihirviötä... ajan kanssa tämä tasottuikin ja nykyään on vaan mukavaa kun mies hoitaa lasta että saa itse puuhata välillä muuta. tsemppiä sinne!
mutta mutta.. luulen että vaikka vaimosi on kädetön lasten hoidossa.. niin eiköhän häntä ohjaa äidin vaistot ennemmin kun se viiva jalkojen välissä xD
mutta ihan totta siis onhan se turhauttavaa jos tietää lasten hoidosta ja toinen ei sitten sitä osaa arvostaa mutta voisit sanoa hänelle suoraan että kuules tätä on tehty aijemminkin:)
ja joskus toisen mielipiteet kannattaa huomioida ulkopuolinen vaimo tms.
meillä on näet näin minäkin olen uusioperheen äippä puoli ja esikoiseni saanut ja arvostan mieheni apua ja neuvoja vauvan hoidossa:) mutta en kädetön itsekkään ole 7 lapsen tätinä olen ollut jo pitkään ja hartaasti ja heitä hoitanut:)
toki meilläkin mielipiteet toisinaan eriää mutta sitten on aika päättää mitä YHDESSÄ tehdään eli vaimoke puhutteluun vaan;D tai voit kyllä sanoa myöskin tee itse jos kerta olet parempi... TOKI hänen valvominen voi olla sitäkin että haluaa oppia sinun kauttasi.. -ai noin se tehdään:)
Anteeksi. Tunnustan ainakin itse puuttuvani mieheni lasten hoitoon, liikaakin. Mistä se kenties johtuu, olen vauvan kanssa kaiket päivät, tunnistan vauvani tarpeet ja kenties reagointi pienempäänkin tulee luonnostaan nopeasti, sit se tuntuu isästä siltä, että toinen puuttuu tahallaan vauvan hoitamiseen ja muka syyllistää isän ettei hän osaa. Ei se sitä tarkoita. Ei todellakaan. Siinä kohtaa isä voi reilusti sanoa mielipiteensä ja kertoa osaavansa homman hienosti ilman äidin apua, mutta kiitos kuitenkin voi vielä liittää mukaan niin kaikille jää hyvä mieli.
Mulla on tapana tietää vastauskaikkeen ja pystyä perustelemaan tietoni vakuuttavasti. eri asia on, oonko yhtään oikeessa. Jos sä tiedät asiasta paremmin kuin lapsen äiti, joka käskee sun tehdä toista, kerro miksi teet mitäkin. Omasta kokemuksesta naista voi aluksi ärsyttää se hirveästi, mutta järkevä ihminen myöntää tosiasiat. Pikku hiljaa sun vaimo hoksaa että joissain asioissa oot tosiaan oikeassaj a saattaa kysästä että miksi se olikaan että piti tehdä näin?
lasta enemmän kuin sinä? Vaimosi viettää kuitenkin suurimman osan päivästä lapsen kanssa, niin eikö hänellä ole käsitystä missä asennossa pientä kannetaan, miten se tykkää että pestään jne..
Itse kyllä varoin tätä loukkua, että lähden neuvomaan miestäni. Sama juttu kun yhdellä edellisellä, purin välillä hammasta enkä puuttunut kaikkeen. Eihän kuitenkaan ole minun tehtävä kasvattaa aikusta miestä. Ja siitä hyvästä miehellä ja lapsillani on tosi lämpimät välit ja tykkäävät tehdä paljon juttuja ilman minua yhdessä. Ja minä saan hetken lepotauon! Suosittelen kaikille pareille. Siinä saa niin paljon sekä isä, lapset että äiti. Ja tää asennoituminen on aloitettava jo vauvaiässä. Toki voihan sitä myöhemminkin yritää paikkailla virheitä.
"Toistaiseksi on vältytty yhteenotoilta mutten ole yhtään varma että jatkossa maltan pitää suuni kiinni kun hän tuppautuu kylppäriin "valvomaan" kun kylvetän vauvaa."
SUURIMMAN VIRHEEN TEET JUURI PITÄMÄLLÄ SUUSI KIINNI!! Asianhan voisi kauniisti ottaa puheeksi, ennenkuin menetät itsekunnioituksesi kokonaan. Epäilen, että äiti tahallaan tekisi kertomaasi. Kuulunee luonnon järjestämään hoivaamisviettiin, joka syttyy kun lapsi syntyy. Voipas olla, ja melko varmasti onkin, että äitipä ei tiedostakaan käyttäytymismalliaan ja siitä kuuluu silloin keskustella. HYVIÄ VAUVANHOITOHETKIÄ SINULLE JA VAIMOLLESI!