En tiedä miten tästä kirjoittaisin,mutta ongelmani on puolisoni liiallinen alkoholin käyttö tai siis hän on alkoholisti,mitä sitä kiertelemään...
Itse olen taas sellainen,että joskus satunnaisesti saatan pari lonkoroa juoda,mutta se on todella harvoin 2-4 kertaa vuodessa enkä aina sitäkään eli mulle se ei ole ongelma olla ilman.Mutta mieheni kyllä tarvitseen ja se mua tässä huolestuttaa,kun se ryyppääminen ei todellakaan ole pelkästään viikonloppuihin sijoittuvaa vaan tissuttelee myös viikolla iltaisin ja on puolihumalassa töissäkin...
Aikaisemmin hänellä on ollut Antabus lääkitys ja vierotushoidossakin on ollut,mutta aina on vaan retkattanut uudelleen...Tää on mulle hirveen raskasta lähinnä henkisesti,joskus myös fyysisesti...en tiedä miten kauan jaksan taistella ja käydä töissä,kun viikonloppuisin ei saa levätä kunnolla,kun tää meuhkaa illasta aamuun asti...En uskalla pahemmin sanoa mitään,kun hän suuttuu hirmusti ja oikeesti mä pelkään sitä vähän.
Siis onhan hänessä ne hyvät ja ihanat puoletkin.Suurin ongelma on ehkä kuitenkin se,että rakastan häntä aivan liikaa ja ainoo häiritsevä vika hänessä on just toi ryyppääminen.Muuten kyllä menis loistavasti,mutta viina on pilannut jo monta juttua ja iltaa,yötä,aamua ja päivää...
Eikä mulla ole ketää joka mua ymmärtäisi,kaikki jolle edes yrittää puhua sanoo ensimmäisenä,että jätä se...kukaan ei ajattele sitä että on niitä hyviäkin hetkiä ja ennenkaikkea rakkautta mikä vihlaisee rintaa pahasti.Päivä kerrallaan olen yrittänyt jaksaa tehdä työni ja hoitaa asiat niin,että on edes katto päänpäällä,mutta mitä tapahtuu sitten kun en enään jaksakkaan?Vaan murenen palapalalta kasaan,enkä enään pysty kokoamaan itseäni.
Jos täällä nyt on joku sattuu olemaan samassa tilanteessa,vaikka ei tätä toivo edes pahimmalle vihamiehelleen.Niin olisi mukava kuulla mistä saatte voimaa työn tekemiseen ja elämiseen?
Itse olen taas sellainen,että joskus satunnaisesti saatan pari lonkoroa juoda,mutta se on todella harvoin 2-4 kertaa vuodessa enkä aina sitäkään eli mulle se ei ole ongelma olla ilman.Mutta mieheni kyllä tarvitseen ja se mua tässä huolestuttaa,kun se ryyppääminen ei todellakaan ole pelkästään viikonloppuihin sijoittuvaa vaan tissuttelee myös viikolla iltaisin ja on puolihumalassa töissäkin...
Aikaisemmin hänellä on ollut Antabus lääkitys ja vierotushoidossakin on ollut,mutta aina on vaan retkattanut uudelleen...Tää on mulle hirveen raskasta lähinnä henkisesti,joskus myös fyysisesti...en tiedä miten kauan jaksan taistella ja käydä töissä,kun viikonloppuisin ei saa levätä kunnolla,kun tää meuhkaa illasta aamuun asti...En uskalla pahemmin sanoa mitään,kun hän suuttuu hirmusti ja oikeesti mä pelkään sitä vähän.
Siis onhan hänessä ne hyvät ja ihanat puoletkin.Suurin ongelma on ehkä kuitenkin se,että rakastan häntä aivan liikaa ja ainoo häiritsevä vika hänessä on just toi ryyppääminen.Muuten kyllä menis loistavasti,mutta viina on pilannut jo monta juttua ja iltaa,yötä,aamua ja päivää...
Eikä mulla ole ketää joka mua ymmärtäisi,kaikki jolle edes yrittää puhua sanoo ensimmäisenä,että jätä se...kukaan ei ajattele sitä että on niitä hyviäkin hetkiä ja ennenkaikkea rakkautta mikä vihlaisee rintaa pahasti.Päivä kerrallaan olen yrittänyt jaksaa tehdä työni ja hoitaa asiat niin,että on edes katto päänpäällä,mutta mitä tapahtuu sitten kun en enään jaksakkaan?Vaan murenen palapalalta kasaan,enkä enään pysty kokoamaan itseäni.
Jos täällä nyt on joku sattuu olemaan samassa tilanteessa,vaikka ei tätä toivo edes pahimmalle vihamiehelleen.Niin olisi mukava kuulla mistä saatte voimaa työn tekemiseen ja elämiseen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Käsi sydämelle; rakastaako miehesi sinua?
Vastaus; ei rakasta vaan käyttää hyväkseen niin kuin alkoholistit kaikkia ketä pystyvät. Sinä olet yksi niistä, jotka mahdollistavat hänen juomisensa. Ei tarvitse lopettaa, kun huolto pelaa ja rahaa riittää ja vastuun kaikesta kantaa joku muu.
Lue näitä viestiketjuja joissa melkoisen tyhjentävästi on kerrottu alkoholismin kuviot. Jokaisesta löydät miehesi sillä käyttäytyminen on kaikilla lähes prikulleen samanlaista.
Mikään rakkaus ei riitä nostamaan alkoholistia pinnalle eli raitistumaan ennen kuin hän on juonut mittansa täyteen. Jotkut heistä ehtivät kuolla ennen sitä, jotkut raitistuvat. Mutta vain sitten, kun ovat sillä rajalla että itse lujasti päättävät; ei enää (siihen asti kaikki yritykset ja lupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa).
Ainoa neuvo, minkä voin antaa on se, että sinun ei ole pakko hukkua alkoholistin mukana. Jos et halua erota hänestä, mene edes Al-Anon ryhmään jossa saat itsellesi voimia jaksaa sekä myös lisätietoa siitä, miten voit toimia toisin, että et olisi yksi niistä jotka mahdollistavat miehesi juomiskierteen pahenemisen. Joka tapauksessa vilpittömästi - jaksamista sinulle!
En väitä etteikö ed.teksti oisi niin tosi...tiedän nämä kuviot,nytkin sain nukkua jopa 3tuntia...mies oli juonu salaa taas,väitti ettei muka mitään ottanut,mutta haju ja käytös paljasti.
On mukamas yrittänyt lopettaa juomista,mutta nyt sitten yrittää juoda salaa...kuolis vaan juomiinsa!Näihin ajatuksiin minä väsyneenä olen päätynyt!
AA:n auttavasta puhelimesta 09 750 200 saat tietoja missä Al-Anon ryhmät kokoontuvat. Itse olen saanut sieltä avun ja tänä päivänä minulla on voimia käydä töissä ja hoitaa omat asiat jne. Avomieskin siinä sivussa on raitistunut AA:ssa kun opin irrottautumaan hänen juomaongelmasta. Tsemppiä sinulle.
Ei taida tuo rakastamisen olla noin mustavalkoista eikä hyväksikäyttökään, kyllä alkoholistillakin tunteet on. Kuitenkin alkoholistin tunteita ja muitakin toimintoja ohjaa viina. Se on numero 1 elämässä, muut tulee perässä.
Eikä alkoholisti tee tätä piruuttain vaan tosiasia on, ettei alkoholisti pysty hallitsemaan eikä lopettamaan juomistaan: sitä täytyy saada lisää, sitä täytyy olla tarjolla, riippuvuus on niin hirveä. Parempaa "satusetää" kuin alkoholisti on vaikea löytää kun viinasta on kyse.
Mielellään sitä noin ajattelee alkoholista kuin kirjoittaja kuvaa, koska alkoholistin kelkassa oloon väsyy. Ne kuviot vaikka kuinka hyvin jo tuntee, silti ne suututtaa yhä uudelleen ja uudelleen.
"Opin" jossain vaiheessa elämääni ryyppäämään yhä enemmän ja enemmän. Lopulta ryyppäämisestä tuli tärkein osa elämääni. Aamulla ensimmäiseksi krapularyyppy, tissuttelua päivän mittaan ja illalla usein muistin vienyt perskänni. Ajoin autolla humalassa mutta onnettomuuksitta. Tein humalapäissäni ratkaisuja, jotka taloudellisesti olivat merkittäviä menetyksiä.
Olen eläkkeellä ja tällainen elämä oli näinollen mahdollista. Yksinäisenä en aiheuttanut kuvaamianne murheita.
Jossain vaiheessa sain päähäni myydä asuntoni ja lähteä etelään talveksi. Viinan halpuus oli viedä minut kokonaan tuhoon. Joku selvä hetki ja kanssaihmisten tarkkailu pelasti tilanteen. En halunnut joutua samanlaiseksi, viinan tuhoamaksi pultsariksi. En ostanut viinaa, en tilannut sitä missään muodossa. Kokeilin minkälaista on elää selvin päin. Ei hullumpaa, itseasiassa parempaa. Poissa aamuiset krapulat, on mukavampaa tanssia ja seurustella selvin päin kuin "pelti kiinni". Jos minulla olisi ollut ymmärtävä tukija, olisin todennäköisesti jatkanut juomista koska pelkoa perikatoon joutumisesta ei olisi ollut. Turvattomuus elämässä teki minut raittiiksi.
Te ymmärtävät aviovaimot, voitte tehdä omia johtopäätöksiänne kuvauksestani. Ei alkoholistiksi sortuneen tarvitse murehtia kuin viinansa hankinnasta, lopusta huolehtivat vaimot tai yhteiskunta.
Totta puhut, Ruuneperi, juoppoa ei pidä tukea juomisessa hoitamalla sen asioita ja antamalla rahaa.
Mutta valitettavasti silti kaikki tarinat eivät noudata samaa kaavaa eivätkä pääty näin onnellisesti. Siinäpä saa olla melkoinen nuorallatanssija, että osaa vetää rajan, mikä on juomisen tukemista. Toisinaanhan epävarmuus vie aivan päinvastaiseen lopputulokseen.
Mieheni ei lopettanut viinan juontia vaikka oksenti verta(useaan kertaan vuoden sisällä,hoitivat.Rupes juomaan hoitivat,jne..),viimeisen kerran kun vein sairaalaan oli tajuton,hemoglobiini 67.Huhtikuussa sairaalaan, joulukuussa kuollut.15 vuotta joi putkeen.Hae ajoissa apua,minä en hakenut,tässä tulos.Minulla oli samanlaiset tunteet.
Miehesi tarvitsee sinun apuasi, mutta ei niin, että sinä ymmärrät,uskot ja kestät kaiken.
Mieheni on alkoholisti. Kesti kauan ennenkuin tajusin, etten minä häntä voi muuttaa, joten keskityinkin itseeni ja lapsiini. Al-Anon ryhmissä sain paljon tietoa ja omanarvon tunteenikin palautui vähitellen. En antanut enään mieheni alkoholiongelmien hallita elämääni.
Vastaan tuli kuitenkin päivä, jolloin mieheni pisti pullon korkin kiinni ja kiinni se on pysynyt nyt noin viisi vuotta. Voimia sinulle