suhteessani

Kaipaan jo nyt häntä parin päivän tauon jälkeen, aina kun en ole hänen kanssa. Pari viikkoa näin, ehkä viestejä silloin tällöin, jotta tilanne rauhoittuu ja tiedämme mitä toisistamme haluamme, eikä sitten mikään estä meitä olemasta yhdessä. Mun ajatukset ja tunteet ei tule muuttumaan, pelkään että hänellä muuttuu. Rakastan häntä, hän pitää mua ihanana ihmisenä, niin hän viimeksi sanoi. Joskus kyllä sanonut rakastavansakin, miksi turhaa niitä sanoja, jos ne ei merkitse mitään? Yritän olla vaipumasta yksinäisyyteen ja ahdistuksen partaalle, uskoa jopa selviytyväni pahimmastakin päätöksestä. Aikakin kuluu niin hitaasti, kun ei työtä ole vieläkään.
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nukkuessa suurimman osan, seroa popsien. Haluaisin olla kavereiden kanssa, mutta en jaksa liikaa "pakollisia" juttuja. Virastoasiat on hoidettava, mutta ne saa pakollisina riittää. Tuntuu siltä vain...En oleta että kamuillani olisi aikaa silloin kun mulle sopii. Liikaa pyörii nyt tämä tauko ja sen jälkeinen elämä.

Äänestä

Minulla oli vastaavat ajatuksen hetken aikaa sitten,jolloin oli miesystäväni kanssa tauolla. Me päätime yrittää,nyt takkuilemme kohti parempia aikoja.

Minulla oli niin paha olo,itkin ja pyörin sängyssä. Kävin kahvilla ihmisten kanssa joista en pidä,koska en vain halunnut olla yksin.

Voimia sinulle kovin! Muistan sinut rukouksissani illalla!

Joku päivä olosi on parempi,helpompi. Kun vain jaksat siihen uskoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tauko kirjoitti:

Kaipaan jo nyt häntä parin päivän tauon jälkeen, aina kun en ole hänen kanssa. Pari viikkoa näin, ehkä viestejä silloin tällöin, jotta tilanne rauhoittuu ja tiedämme mitä toisistamme haluamme, eikä sitten mikään estä meitä olemasta yhdessä. Mun ajatukset ja tunteet ei tule muuttumaan, pelkään että hänellä muuttuu. Rakastan häntä, hän pitää mua ihanana ihmisenä, niin hän viimeksi sanoi. Joskus kyllä sanonut rakastavansakin, miksi turhaa niitä sanoja, jos ne ei merkitse mitään? Yritän olla vaipumasta yksinäisyyteen ja ahdistuksen partaalle, uskoa jopa selviytyväni pahimmastakin päätöksestä. Aikakin kuluu niin hitaasti, kun ei työtä ole vieläkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu