huono äidiksi, katkera vai mikä?

muistelen jostain lukeneeni/kuulleeni, että leikatuilla äideillä saattaa olla vaikeuksia solmia suhdetta lapseensa tai että sen tunnesiteen muodostuminen voi kestää kauemmin. Siis SAATTAA ja VOI. Itse olen sitä mieltä, että tuollainen on puppupuhetta! Jos on lasta halunnut ja odottanut, niin ihan sama millä tavalla se on maailmaan tullut, kyllä se on silti ihana ja suloinen ja rakkauden arvoinen.
Kipeänä mikään ei oikein nappaa, joten ymmärrän hyvin sen puolen. Minut leikattiin kahdesti, puudutus ei kylläkään pettänyt, mutta jälkimmäisellä kerralla palauduin hitaammin ja olisin mm. tarvinnut jonkun, joka olisi kammennut minut ylös sängystä aamuisin, kun muuten oli niin hankalaa, arpeen sattui jne.
Ehkäpä olet vain väsynyt. Ja hormonit myrskyää vielä kumminkin. Ja ensimmäisen lapsen kanssa olo on sumuista aika pitkään. Minä nukahtelin istualleni, kun oma esikoiseni oli jo omilla jaloillaan, väsymys oli salakavalasti kasautunut.
Järjestäpä itsellesi vaikka parin päivän nukkumisloma ja katso asiaa uudestaan levännein silmin. Ja äläkä suutu, hyvähän se on toista neuvoa näin matkan päästä, kun en tunne tilannettasi kaikilta osin, mutta en uskoisi tältä istumalta masennukseen ainakaan.

Usein se puhkeaa juuri, kun kaikki asiat eivät ole menneet niin kuin pitäisi. Sinulla tuo asia, joka ei mennyt odotusten mukaan oli tuo synnytys, jouduit keisarileikkaukseen ja tuli komplikaatioita. Synnytyksestä paraneminen ei myöskään sujunut hyvin. Imetyksestä et kerro, mutta "keisarinnoilla" on usein siinäkin vaikeuksia.

Minulle tuli kuopuksen syntymän jälkeen valtava masennus, kun hän ei oppinut imemään rintaa, vaan hänelle piti lypsää ja häntä piti ruokkia tuttipullosta. Maito ehtyi, kun vauva oli neljän kuukauden ikäinen. Minulla oli sen jälkeen samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla. En ollut mielestäni oikea äiti (minä neljä aikaisempaa lastani ylivuotisiksi imettänyt). Tuntui siltä, että kuka hyvänsä olisi voinut hoitaa tuota vauvaa jne. Tuntui, ettei kehtaa mennä kaupaan ostamaan äidinmaidon korviketta. Tunsin itseni täysin epäonnistuneeksi "paskaksi". Tuntuuko tutulta?

Mene hyvä ihminen lääkäriin. Synnytysmasennus on hoidettavissa oleva sairaus. Siihen saa lääkehoitoa ja terapiaa. Tärkeätä on saada puhua jonkun kanssa tunnoistaan.

imetin vain kuukauden kun lapseni sai äidinmaidosta kamalia vatsakipuja!
sekin leikkauksen jälkeen varmasti pahensi asiaa kun näin lapseni vasta 6h jälkeen syntymästä ja en saanut hoitaa lasta sairaalassa paljoakaan haavani ja veriarvojen takia. niin paljon arvokasta jäi mielestäni kokematta...
tuntuu et hermot olis kokoajan kireällä ja johonkin kiire:
kun lapsi on hereillä niin olisi niiiin paljon tekemistä, sitten kun nukkuu, en tiedä mistä aloitan ja en sitten saa paljon aikaan.
nykyään hermoja kiristää kamalasti kun lapsi itkee,otan syliin ja lapsi joko iloisesti ja väsyneenä potkii suoraan kipeään leikkaushaavaan. eihän tietenkään ole lapsen vika, mutta tuntuu niin kurjalle toi potkiminen...
just pidin pitkään aikaan vapaaillan, mutta ei se ainakaan tuntunut auttavan, ainakaan noin lyhyt vapaa.
kun vaan kehtaisi pikkupaikkakunnalla mennä lääkäriin puhumaan. tulisi kyllä itelle ainakin jotenkin kamala olo ettei onnistu lasta hoitamaan. pitää mua tärähtäneenä kun olen todella itkuherkkä...