Aina olen pitänyt kuulostani hyvää huolta, mutta elokuussa tuli parin päivän mittainen pidempi melusessio. Aluksi tinnitti, paukkui, sattui ja vaikka mitä, mutta ne ONNEKSI menivät ohi n. kolmessa viikossa. Jäljellä on kuulovika ja lapsesta asti ollut hiljainen tinnitus, joka kuuluu lähinnä nukkumaan mennessä, joskaan ei erityisesti häiritse.
Audiometrimittaus näyttää n. 0-5 dB:n lukemia kummassakin korvassa kaikilla testatuilla taajuuksilla, paitsi toisessa korvassa on meluvamman merkkinä n. 10db:n alenema n. 5000 Hz:n kohdalla.
Eli hyvältä näyttää? Ei. Hiljaisia ääniä katoaa, joita olen kuullut. Minulla kun on ollut uskomattoman hyvä kuulo, ja tämän menetys kun harmittaakin. Esim. olen aina ollut se kaveriporukassa, joka huomauttaa toisen puhelimen soinnista tai käskee laittamaan mp3-soitinta pienemmälle kun itsekin kuulee vierestä. Ja se pahin ongelma on, että hälinässä ei kuule ihmisten puhetta. Onko muilla kokemuksia puheen huonosta kuulemisesta esim. käytävämelussa, vaikka audimetri näyttäisi normaalia?
Korvat myös tuntuvat edelleen, 1½ kuukauden jälkeen, rutisevan ikään kuin tärykalvo ei olisi kunnolla paikoillaan. Entä voiko vaikkua olla välikorvassa?
Niin ja olen 18v. Onko iällä merkitystä paranemisessa vai onko kirves jo heitettävä kaivoon. Harmittaa ihan tolkuttomasti, että tuhosin kuuloni :(
Se, miten kuuloni tuhosin, onkin erikoinen tapaus. Käytin kuulonsuojaimia (hyvät Peltorit), jotka päästivät matalat äänet liian hyvin läpi ja mielestäni jopa voimistivat niitä siinä kopassa. Voiko tällainen yksipuolinen matalien äänien (ehkä n. 50-100Hz) kuuleminen olla vahingollisempaa kuin koko taajuusskaalan kuuntelemnen, vaikkakin ehkä hieman kovempaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minäkään en kuule enää kunnolla esim. isoissa kaupoissa, joissa on tietynlaista taustameteliä. Minulla on todettu kuulonalentuma toisessa korvassa, joka tinnittää ja tukottaa. Onneksi vielä toinen korva kuulee normaalisti, eikä ainakaan vielä tinnitä.
Itse kyllä kuulen hälinässä mutta en saa kunnolla selvää joten joudun menemään lähemmäs jotta "kuulen" sanat selvästi. Kuulotestissä kuulemma kaikki normaalit
Kovassa hälyssä ei ole helppo kuulla kenenkään yksittäisen ihmisen puhetta niin, että siitä saisi selvää. Näin se vain on aina.