Ruoho kutitteli paljasta selkääni ja aurinko häikäisi suljetuinkin silmin. Lämmin tuuli puhalsi vähäisten vaatteitteni läpi, kun vietimme luppoaikaa Koskipuistossa kesäpäivän kääntyessä illaksi. Kuuntelin hiljaista hyräilyä vierestäni ja venyttelin käsiäni nurmea pitkin.
- Hei, missä se Jesse viipyy? Eiks sen pitäny olla jo tulossa?
Myöntelin tylsistyneelle Jarille ja jatkoin nuokkumista kesän raukeassa lämmössä. Ilta oli vielä nuori, sillä Jesse oli palannut Oulusta. Jokin aika sitten hänen äitinsä oli saanut sairauskohtauksen ja pysäyttänyt Jessen elämän kokonaan, mutta oli viimeinkin paranemaan päin. Jessen paluujuna oli tietääkseni jo saapunut.
Itse en suoraan sanottuna välittänyt muusta kuin Jessen paluusta. Pari vuotta sitten anoppini oli vierittänyt liikaa syytä niskoilleni. Hän oli väittänyt minun vievän häneltä mahdollisuuden lapsenlapsiin ja jankuttanut Jessen ala-asteaikaisesta tyttöystävästä, joka kuulemma todisti Jessen pohjimmiltaan tervejärkiseksi heteroksi. Anoppisuhteeni oli huono, vaikka väite ei ansainnutkaan kuin naurahduksen. Jessen tyttöystävä oli ollut yhtälailla kulissia kuin omani lukioaikoina.
Poimin maasta pikkuruisen leppäkertun. Alkukesän iloja. Se käveli sormeani pitkin kämmenselälle ja jatkoi hankalan oloisesti rystysten yli. Se oli vähällä luiskahtaa maahan sormusta ylittäessään. Pian leppäkerttu kuitenkin lensi kaaressa maahan hätkähdyksestäni, sillä äänettömästi saapunut Jesse astui eteeni. Muutkaan eivät selvinneet säikähtämättä. Ja ei helvetti, mitä se oli pukenut päälleen.
Tyttöjenosastolla oli vissiin vierailtu. Lahkeettomat collegeshortsit olivat samaan aikaan aivan liian isot ja aivan liian pienet. Maassa istuessani näin esteettä sisään, ja etupuolelta shortsit valuivat jatkuvasti aivan liian alas. Jessen varustus ei kerta kaikkiaan mahtunut niihin, totesin kieli keskellä suuta.
- Kuule, tää on erittäin julkinen paikka ja arkinen iltapäivä. Joku päiväkotiryhmä saa vielä halvauksen, Jari vitsaili ojentaessaan Jesselle pyyhettä. Jesse virnisti vastaukseksi, asetti pyyhkeen nurmikolle ja asettui kyljelleen makaamaan. Hän nojasi päätään käteensä ja nosti ylemmän jalkansa koukkuun, jolloin näkymät olivat jo hälyttävät. Hän puri alahuultaan minulle vinkaten.
--------------------
Kutkuttavan vitsin päätyttyä minä ja Jesse poistuimme seurasta. Kävelimme käsi kädessä asunnolle, jossa muun muassa Kela kuvittelee meidän asuvan kämppäkavereina. Matkaa puistosta ei ollut pitkästi, onneksi, sillä pyyhe oli jäänyt Jarille, ja Jessen oli aseteltava shortsejaan vähän väliä. Hän yritti kulkea jalat yhdessä ja lyhyillä askelilla, mutta tuon tuostakin kuulimme ohikulkijoiden hihityksiä.
Pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen pyrähdimme takaisin ulos ja suuntasimme kohti leffateatteria. Juhlallisen hiljainen ja ilmastoitu elokuvateatteri tuntui mukavalta idealta ja piristävältä vaihtelulta kesäiseen lekotteluun. Matkalla katselin Jesseä sivusilmällä. Hän oli ruskettunut aavistuksen sitten viime näkemän, ja tukkakin oli kasvanut. Olisin voinut sulkea hänet syliini saman tien, puristaa paksuja hiuksia nyrkeissäni, painautua koko kehollani häneen kiinni.
Ohitimme myös viimeisimmän asuntoni, johon liittyi kieltämättä paljon muistoja. Lukemattomina iltoina olin katsellut ikkunastani sitä samaa kaupunkimaisemaa. Mieleeni palasivat kaikki ne hätkähdyttävät hetket, kun olin tullut painetuksi seinää vasten, voimalla ja tunteella. Kaikki ne kerrat, kun olimme pyyhkineet sotkut naarmuiselta lattialta ja katselleet toisiamme hymy herkässä.
Matka jatkui, ja saavuimme leffateatterille sopivasti etuajassa. Kumpikaan meistä ei normaalisti syö popcornia, mutta leffaan on tapana ostaa yhteinen purkki. Mutta voi millaista huomiota se herättääkään. Parin metrin päässä seisoskeleva jamppa mulkoili halveksuvasti seuralaistensa tukiessa taustalla. Luojan kiitos, osaan näytellä, eikä Jessekään hullumpi ole. Nopean kuiskauksen jälkeen naulitsimme katseemme tyypin vyönsoljen alle. Hymyilin suu raollaan, Jesse nojaili kaiteeseen, molemmilla katse lukittuneena. Mulkoilu loppui kovin äkkiä, vaikka itse sanonkin.
Olimme valinneet paikat takarivin syrjäisestä reunasta. Istuimme autuaassa rauhassa, hengitimme syvään ja nautimme taidolla tehdystä leffasta.
--------------------
Leffaa oli kulunut ehkä puolisen tuntia, popcornien syömisen ajan, kun tunsin lämpimän kosketuksen. Jesse kuljetti kättään reidelläni, puristeli ja raapi housujen päältä. Olin kiusallani täysin liikkumatta. Muutosta tapahtui ainoastaan housuissani, sillä elin alkoi jäykistyä.
Jesse vei kättään vähitellen ylemmäs pitkin sisäreittä koskettaen vain juuri ja juuri sormenpäillään. Salissa oli aivan pimeää, mutta julkinen paikka loi todellisen jännitysmomentin. Heti edessämme oli rivi varhaisnuoria, ja autuaan tietämätön pariskunta istui parin metrin päässä. Jesse puri kieltään. Elimeni jäykistyi väkisin toiseen lahkeeseen ja pakotti koko housut kääntymään hieman. Hykerryttävän epämukavaa.
Pian tunsin hengitykseni kiihtyneen, pulssin kasvaneen. Ajatukset eivät pysyneet kasassa veren paetessa kohti elintä. Jessen käsi vaelsi pitkin pakaroitteni väliin kiristynyttä housujen keskisaumaa, saavutti etumuksen, silitti ja hiveli pingottuneita housuja... ja popcornpurkki oli tippua kädestäni.
Käsi vetäytyi pois - Jesse kiusasi vuorostaan. Jonkin aikaa naputtelin kengänkärjillä lattiaa. Nojasin hieman eteenpäin, silitin ja painoin elintäni reittäni vasten. En malttanut keskittyä leffaan, enkä tajunnut siitä mitään, mutta sillä ei ollut väliä. Enhän olisi istunut siinä ilman Jesseä.
Vein käteni selkäpuolelta Jessen ympärille, olkapäälle. Tartuin häntä poskesta kääntäen hänen katseensa minuun ja suutelin hetkeäkään epäilemättä. Jessen itsehillintä petti pian. Hän vastasi suudelmaan täydellä teholla, härskisti kielen kanssa. Samalla hän kouraisi etumustani hitaan hellästi.
--------------------
Kotona suljin ikkunat, sillä ilta alkoi viilentyä. Leffan jälkeen oli vierähtänyt tunti jos toinenkin baarissa kavereiden kanssa. Onneksi asuimme vain minuuttien kävelymatkan päässä kaikesta. Jesse tanssahteli ohitseni punaviinilasi korkealla ja sulki vielä verhotkin. Haistoin tupakan ja alkoholin, mutta haju ei suinkaan ollut luotaantyöntävä. Se on aina tuonut mieleen vapauden, rennon aikuisuuden. Siinä on rokkenrollia.
Jesse jäi katselemaan ikkunasta ulos, ja kävelin hitaasti hänen taakseen. Hän tunsi kostean ja lämpimän hengitykseni paljaalla olkapäällään, mutta jatkoimme kiusausta, eikä kumpikaan tehnyt mitään. Siinä seisoskellessa aikaa kului minuutti jos toinenkin. Pelkkien mielikuvien voimalla erektioni nousi jälleen. Siirryin joitakin senttejä, ja elimeni hipaisi Jesseä takaapäin. Kilahdus rikkoi äärimmäisen hiljaisuuden, kun hän laski viinilasinsa pöydälle.
Jesse otti minua kädestä ja vei keskelle olohuoneen lattiaa. Kun hän laskeutui polvilleen ja avasi housujeni napit, tiesin mitä odottaa. Hän tarttui kiinni pakaroistani ja vei jännittyneen elimeni suuhunsa. Kuumaan, pehmeään, märkään suuhunsa. Silmäni sulkeutuivat väkisin, ja otin hellästi hänen päästään kiinni. Koko tuntemus sekoittui mielessäni puhtaaksi hyvänolon tunteeksi. Vein sormeni loputtomien hiusten sekaan.
Varovaisuuteni oli pian mennyttä, ja painelin itseäni Jesseä vasten puristaen hiuksia nyrkeissäni. Olin vähällä kaatua Jessen käsien varaan. Pitäisi aina muistaa istua alas, sillä Jesse todella osaa asiansa.
Jesse nousi kesken pois, ja minä kävin käsiksi. Vedin häneltä ahtaat housut nilkkoihin, ja heräillyt elin pääsi vapaaksi. Tartuin kiinni hänen jalkojensa ympäriltä sisäreisiä silitellen ja härnäsin nuoleskelemalla elintä terskan alapuolelta. Elin kasvoi vähitellen, keräsi voimaa. Siitä kasvoi vahva ja luja, kivenkova, armoton. Kiersin kuin kissa kuumaa puuroa.
Jesse hävisi toiseen huoneeseen. Muutaman tykyttävän minuutin jälkeen hän palasi. Hän oli pakottanut erektionsa laskemaan ja asetellut elimensä boksereihin jalkojensa väliin. Päälle hän oli kiskonut äärimmäisen tiukat farkut. Musta puvunliivi loi oman vaikutelmansa, etukenoon vedetty hattu jätti silmät varjoon. Jostain syystä hän kantoi mukanaan sulkaista pölyhuiskaa.
Jesse ohjasi minut polvilleni lattialle ja ojensi seinältä taulun käteeni. Ilmoitti haluavansa nähdä minun laukeavan kuvan päälle. Hän seisoi takanani hajareisin, kädet lonkilla, ja katseli tiiviisti, kun aloitin kädelläni edestakaisen liikkeen. Hitaasti, hyvin hitaasti hän kiersi eteeni ja laskeutui tasolleni. Ilme peruslukemilla hän kumartui ylleni ja tiputti muutaman sylkitipan liukasteeksi.
Jesse palasi taakseni sanaakaan sanomatta. Minuutin tai pari vetelin hiljaisuudessa, kuului ainoastaan syljen märkä ääni. Yllättäen tunsin hellän kosketuksen alaselässäni. Jesse seisoi jonkin matkan päässä ja kosketteli varovasti pölyhuiskalla. Hän nosti sillä paitani reunaa, pyöritteli huiskaa alaselässäni ja pakaroillani. Hatara kosketus jännittyneisiin lihaksiini aiheutti voimakkaita väristyksiä. Pölyhuiska sai minut laukeamaan rajusti suoraan taululle.
Jesse antoi minulle aikaa kerätä uusia voimia. Hän avasi telkkarin ja täytti viinilasinsa. Hän istui kiristävissä farkuissaan hajareisin nojatuolin käsinojalle, laskeutui istumaan kummallisen varovasti. Istui jalkojensa väliin asetellun elimensä päällä, totesin mielessäni. Makasin mahallani sohvalla ja purin hammasta, kun hän aloitti pienen lantioliikkeen, kuin ratsastaessa, eikä huomannut tiivistä katsettani. Tiesin hänen harrastaneen tuota jo lapsena.
--------------------
Hetken kuluttua hyväilin Jessen reisiä tiukoissa farkuissa, puristelin housuihin mahdutettua etumusta hellän nautinnollisesti. Pienellä kiskomisella pääsin housuista eroon, ja Jessen kuumottava erektio mahtui jälleen suoristumaan. Heitimme loputkin vaatteet pitkin huonetta, ja työnsin Jessen selkä edellä ruokapöytää vasten. Siihen vaan pöytäliinalle. Etsin kuumeisesti jotain liukasteeksi, mutta kaikki hyväksi todettu tuntui olevan lopussa. Jesse nojaili pöytään jalat yhdessä kiehnäten. Olisitpa nähnyt, kuinka hänen ilmeensä venähti, kun kaivoin jääkaapista kermavaahtopullon.
Laitoin musiikkia soimaan, kuten tapanani on, enkä säästellyt kermavaahtoa. Jesse istahti pöydänreunalle. Tartuimme toisiimme aivan kuin pitkänkin tauon jälkeen. Suutelimme kermavaahdon makuisesti, hyväilimme ja koskettelimme tiiviisti joka puolelta. Vein käsiäni pitkin niskaa, jäntevää selkää, alaselkää, kiinteitä ja jännittyneitä pakaroita... Laskin Jessen selälleen pöytäliinalle ja aloitin varovaisen sisääntyönnön.
Olin aikoinaan ensimmäinen, jonka Jesse on päästänyt sisäänsä. Jesseä sattuu herkästi. Pidin taukoja sisääntyönnöissäni ja vetäydyin välillä hieman takaisin. Sentti ulos, kaksi sisään. Menihän siinä kauan, mutta varovaisen lämmittelyn jälkeen olin työntynyt koko elimeni mitalta sisään. Aloitin edestakaiset työnnöt juuri ja juuri nimellisellä liikkeellä, vaikka olinkin vähällä laueta jo pelkästä lämpimästä paineesta elimeni ympärillä. Katsoimme toisiamme syvälle silmiin. Nuorempana en olisi uskonut, että sellaiseen olisi pokkaa kyseisessä tilanteessa.
Vähitellen työntöni saivat enemmän liikettä ja voimaa. Jesse risti jalkansa ympärilleni. Tunsin hänen työntävän minua vielä syvemmälle. Hän makasi pöydällä silmät kiinni, suu hieman auki, pöydän reunoihin tarrautuneena. Hän ei peitellyt ilmeitään.
Suuntasin työntöni hieromaan vahvemmin eturauhasta. Jesse tarttui hajasormin selkääni, vääntelehti ja hykerteli, ruttasi pöytäliinan. Tunsin pystyväni mihin tahansa. Olin täynnä kertynyttä energiaa, sain Jessen sekaisin vain pienellä latautuneella liikkeellä.
Monta kertaa pysähdyimme hetkeksi odottamaan, kun toinen oli lähellä laueta, sillä emme halunneet lopettaa vielä. Jessellä on tapana hälyttää viime tipassa. Hän jäi jokaisen pysähdyksen jälkeen hetkeksi puremaan hampaita yhteen.
Kesäilta oli yhä lämmin. Olimme niin hikisiä, että ote alkoi liukua. Tyhjensin kaikki ajatukset päästäni, jotta en olisi vielä lauennut. Tuntui niin hyvältä, että sain hädin tuskin hengitettyä. Pidättely kävi jo todella hankalaksi, ja yhdyntä oli katkonaista, joten teimme sanattoman päätöksen. Tartuin vahvasti Jesseä pakaroista ja jatkoin työntöjä entistä suuremmalla liikkeellä ja voimalla.
Jessen ote minusta tiukentui entisestään. Hän sulki silmänsä tiukasti ja tarrasi kiinni pöytäliinaan. Jaloillaan hän painoi minua tiiviisti itseään vasten. Tunsin eleet ja annoin mennä täysillä. Jessen selkä kouristui, hänen vatsansa nousi ylemmäs. Hänen lihaksensa puristivat elintäni taivaallisesti. Tunne oli jo aivan liikaa. Orgasmi keskeytti hengitykseni, oli viedä jalat alta. Se sai katseen sumenemaan, lihakset jännittymään äärimmilleen, kynnet painautumaan Jessen pakaroihin.
Lopuksi Jesse valahti pöydälle. Vetäydyin varovasti ulos ja otin tuolin alleni, sillä jalat eivät kantaneet. Jessen laukeamisesta oli syntynyt mieletön sotku. Se kertoi paljon siitä, kuinka olimme kaivanneet toisiamme.
Pitkästä aikaa
8
8881
Vastaukset
- Hetero 55
Surkeeta
- Bi 89
mahtavaa
- rikos
ihmisyyttä vastaa. Onneksi se ei periydy.
- biibii
Voi että, aivan mahtavaa tekstiä. Kaikki oli kuvailtu erittäin hyvin ja vau! Pidän tästä erittäin paljon. :)
- Käpypuu
rikos, miksi sitten pyörit tälläisillä sivustoilla? Ei me välitetä sun mielipiteistä yhtään, ne vaan naurattaa. :D
Kenties itse salaa nautit luettavastasi, mutta ulkokuoresi on turhan kova paljastaakseen sisäiset tunteesi..? ;) todella loistava tarina! aivan uskomaton kerronta ja... ja.. tää on vaan tosi hyvä
- <3
Enemmän kuin kiihottava novelli oli jotenkin herkkä ja ihana kuvaus rakastavasta parista. Kiva, kun homoparilla on kerrankin selvät sävelet toistensa suhteen eikä kyse ole mistään piilotellusta, epävarmasta kokeilusta.
Kuvailit tilanteita ja tunnelmia hyvin ja tunteella, hyvä tarina, kiitos. - - Pikkunen -
Hienoja tekstejä sinulla tällä palstalla. Olet lahjakas kirjoittaja, jatka samaan malliin! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057