Alkuraskauden vuoto

No niin iskihän se paniikki nyt sitten muhunkin. Tai no, en tunne olevani paniikissa, koska tiedän että mitä tahansa voi tapahtua eikä pieni vuoto vielä merkitse mitään suuntaan eikä toiseen. Mutta mietityttää että mistä kaikesta voi alkuraskaudessa pienenpieni punertava väri valkovuodossa johtua?

Nyt ei ole menkkojen aika, se oli jo viime viikolla ja silloin tuli muutamana päivänä valkovuodon seassa punertavaa. Sitten se loppui ja viikon verran on ollut hyvä. Nyt tänään taas tuli vessassa käynnin yhteydessä selkeästi vaaleanpunaista vuotoa, kun jouduin vähän vessassa ponnistelemaan tämän ummetuksen takia.

Se voi enteillä sitä pahinta, mutta mistä muusta tuo voisi johtua? Onko muilla ollut vaaleanpunaista vuotoa tai veriviiruja valkovuodossa?
1615077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mulla oli tässä raskaudessa noin kuukauden ajan pientä vuotoa. Aluksi sitä tuli vain joskus vessassa käydessä ja pyyhittäessä.Syyksi selvisi istukka, se on alhaalla kohdunsuun päällä. Kyllä oli stresssaavaa aikaa ennen kun syy selvisi..ehdin monen monta kertaa pelästyä mutta kaikki on onneksi mennyt hyvin tähän asti ja vuodot loppuneet. Toivottavasti sinullakin on kaikki hyvin.

Äänestä

Mulla tuli rv 7 pientä vuotoa mutta se oli enemmänki rusehtavaa. Ja se tuli silloin kun menkkojen ei olisi pitänyt edes olla. Säikähdin ja minun piti odottaa seuraavaan ultraan jossa näkyi että kaikki oli hyvin. Käskettiin vaan seuraamaan tilannetta. Jos veren seassa on verihyytymiä tai vuoto lisääntyy niin kannattaa ottaa yhteys äippäpolille.

Äänestä

mulla tuli vuotoa. Ensin rusehtavaa parina päivänä, ei välttämättä peräkkäisinä ja sitte yhtenä ihan kirkasta. Säikähdin sitä kyllä todella. Samantien varasin ajan alkuraskauden ultraan vaikka tarkotus oli mennä hiukan myöhemmin, että näkys jo sykkeet (oltiin väestöliiton "asiakkaita"). Ultrassa näkyi ruskuaispussi ja kohdunsisäinen raskaus, ei sykkeitä mikä oli tiedossa, kun lääkäri näin valotti asiaa. Kaikki on mennyt ok ja viikolla 38 mennään :)

Toivotaan parasta!!! xxx

Äänestä

hyvin, älä vielä huoli. mulla esikoisesta myös rv8 kohdalla rusehtavn punertavaa vuotoa. paljon sulla on viikkoja? oletkö käynyt lähiaikoina esim ultrassa? monesti ultran jälkeisinä päivinä tulee punertavaa vuotoa..

Äänestä
  • ..että on hyvin. Viikkoja on vasta jotain 5 ja nyt on alkanut särkeä selkää ja alavatsaa niinkun menkkojen aikaan, sellaista jatkuvaa ärsyttävää kipua, joten ei tämä mun mielestä normaalilta tunnu. Vuotoa ei tuu kuin jos käyn vessassa oikein kovasti pinnistelemässä, äsken tuli ruskehtavaa limaa.

    Äänestä

  • Bumble-B kirjoitti:

    ..että on hyvin. Viikkoja on vasta jotain 5 ja nyt on alkanut särkeä selkää ja alavatsaa niinkun menkkojen aikaan, sellaista jatkuvaa ärsyttävää kipua, joten ei tämä mun mielestä normaalilta tunnu. Vuotoa ei tuu kuin jos käyn vessassa oikein kovasti pinnistelemässä, äsken tuli ruskehtavaa limaa.

    Eikös tuo selkäsärky ole aika yleinen alkuraskauden oire. Myös itselläni alkoi koko raskaus sillä, se tuli jo ennen kuin tein testin. Juuri sellaista menkkamaista pakotusta.

    Oikein paljon tsemppiä, toivotaan parasta.

    Äänestä

  • Bumble-B kirjoitti:

    ..että on hyvin. Viikkoja on vasta jotain 5 ja nyt on alkanut särkeä selkää ja alavatsaa niinkun menkkojen aikaan, sellaista jatkuvaa ärsyttävää kipua, joten ei tämä mun mielestä normaalilta tunnu. Vuotoa ei tuu kuin jos käyn vessassa oikein kovasti pinnistelemässä, äsken tuli ruskehtavaa limaa.

    Mulla oli niukkaa, vähäistä ruskeaa/vaalenpunaista vuotoa viikolla 6-7, soitin hädissään neuvolaan ja sieltä sanottiin että kaikki on ok ei mitään paniikkia. No viikolla 11 alkoi vuotamaan enemmän ja ei muutaku sairaalaan ja tuulimunahan se oli, ja ajattelin jo silloin ku niukkaa vuotoa tuli että kaikki ei ole kunnossa, rinnat oli aluks tosi kipeet ja arat mutta viikolla 6 kipu ja turvotus loppu, siitä kans ajattelin ettei kaikki ole ihan ok :(

    Äänestä

Itselläni nyt kolmas raskaus menossa, joista kahdessa ollut vuotoa. Ensimmäisellä kerralla asiat olikin huonosti; kohdunulkoinen raskaus.

Toisessa raskaudessa vuotoa ei esiintynyt, mutta nyt kolmannella kerralla alkuraskaudessa alkoi lievä vuoto muuttuen todella runsaaksi, ja vuosikin viikkoja, mutta syyksi paljastui kaksoisraskaus joista toinen meni kesken. Nyt menossa kuitenkin rv 19 ja kaikki ainakin tähän mennessä hyvin.

Kyllähän se vuoto aina huolta aiheuttaa, ei voi koskaan tietää onko normaalia vai ei. Syinä tosiaankin voi olla keskenmeno, mutta silloinhan se vuoto yleensä on runsasta. Muita on istukka kohdunsuulla niin kuin joku jo sanoikin, lisäksi voi olla jonkinlainen verihyytymä kohdussa joka sitten vuotaa, myös tulehdukset voivat aiheuttaa vuotoa.

Äänestä
  • Oliko sulla kohdunulkoisen aikana vuotoa ihan raskauden alussa vai tyyliin jostain rv8-9? Ja oliko vuoto silloin runsasta, kirkasta, ruskeaa, limaista, millaista?

    Äänestä

  • Bumble-B kirjoitti:

    Oliko sulla kohdunulkoisen aikana vuotoa ihan raskauden alussa vai tyyliin jostain rv8-9? Ja oliko vuoto silloin runsasta, kirkasta, ruskeaa, limaista, millaista?

    Vuoto kohdunulkoisessa raskaudessa alkoi jo heti alussa n. rv 5, oli melko niukkaa aluksi, mutta lopussa runsaampaa ja koko ajan todella tummaa. Jatkui siihen asti kunnes leikattiin joskus rv 9. Mutta onhan kohdunulkoisessa raskaudessa sitten aika kovat vatsakivut (yleensä toispuoleista), ainakin minulla oli.

    Äänestä

..huomenna polille ja kysyä mielipidettä. Eihän ne asioille mitään voi, mutta jos edes jollain verikokeella vois tarkistaa missä lukemissa raskaushormonit menee ja ehkä sit pääsis ultraankin vaikka ens viikolla..

Äänestä
  • Säikähdin tänään todella kun vessakäynnin yhteydessä paperiin jäi ruskeaa vuotoa. (7rv) Soitin heti neuvolaan ja sanoivat ettei heti ole syytä pelätä pahinta vaan kohtu voi puhdistaa itseään. Ja jos huomenna vielä vuotoa niin kannattaa ottaa yhteyttä päivystykseen. Nyt tilanne on rauhottunut, mutta itsellä on sellainen olo että itseä kuulostelee koko ajan ja tietenkin pelkään sitä pahinta. Harmittaa kun eka neuvolakin on vasta kolmen viikon päästä... ottaiskohan ne tässä tapauksessa aikaisemmin sydänäänten kuunteluun?

    Äänestä

  • ina kirjoitti:

    Säikähdin tänään todella kun vessakäynnin yhteydessä paperiin jäi ruskeaa vuotoa. (7rv) Soitin heti neuvolaan ja sanoivat ettei heti ole syytä pelätä pahinta vaan kohtu voi puhdistaa itseään. Ja jos huomenna vielä vuotoa niin kannattaa ottaa yhteyttä päivystykseen. Nyt tilanne on rauhottunut, mutta itsellä on sellainen olo että itseä kuulostelee koko ajan ja tietenkin pelkään sitä pahinta. Harmittaa kun eka neuvolakin on vasta kolmen viikon päästä... ottaiskohan ne tässä tapauksessa aikaisemmin sydänäänten kuunteluun?

    Niitä ei saa kuuluviin ennenkuin joskus rv10 jälkeen, ultralla ne sen sijaan näkee jo tuossa rv7 paikkeilla.

    Äänestä

Minäkin aloin yllättäen vuotaa kirkasta verta, joka sitten muuttui ruskeaksi. Kun samalla alkoi vielä tehdä tavallista kipeämpää, säikähdin todella, että jotain on vialla. Onnekseni pääsin muutamassa tunnissa lääkärille, joka teki minulle ultraäänitutkimuksen alateitse ja kuvissa näkyi pikkuinen alkio, jolla kaikki vaikutti olevan hyvin - sydänkin löi.

Kysyin vuodon syytä ja lääkäri vain totesi sitä esiintyvän joillakin ilman mitään näkyvää syytä. Sinun vuotosikaan ei siis välttämättä ole mitään vakavaa. Oman mielenrauhasi kannalta olisi tietenkin hyvä, että pääsisit tutkimuksiin.

Äänestä

itsekin kovin säikähdin parin päivän vuotoa, joka välillä oli punertavaa välillä rusehtavaa. kävin ultrassa ja kaikki kuitenkin oli oikein hyvin. lääkäri sanoi että kohdun etuseinämästä voi poistua jotain verta ja se on ok. ei hätää siis. sitten vasta voi hätääntyä jos vuoto todella runsasta.

Äänestä

minulla tuli reilu vuosi sitten keskenmeno juuri samanlaisilla oireilla kuin sinulla. Samat viikot ja samalla tavalla tuli taukoa vuodossa välissä.
Näin se keskenmeno alkoi. Lopullisesti tapahtui viikolla 9 .

Mutta kaikkihan VOI OLLA hyvinkin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bumble-B kirjoitti:

No niin iskihän se paniikki nyt sitten muhunkin. Tai no, en tunne olevani paniikissa, koska tiedän että mitä tahansa voi tapahtua eikä pieni vuoto vielä merkitse mitään suuntaan eikä toiseen. Mutta mietityttää että mistä kaikesta voi alkuraskaudessa pienenpieni punertava väri valkovuodossa johtua?

Nyt ei ole menkkojen aika, se oli jo viime viikolla ja silloin tuli muutamana päivänä valkovuodon seassa punertavaa. Sitten se loppui ja viikon verran on ollut hyvä. Nyt tänään taas tuli vessassa käynnin yhteydessä selkeästi vaaleanpunaista vuotoa, kun jouduin vähän vessassa ponnistelemaan tämän ummetuksen takia.

Se voi enteillä sitä pahinta, mutta mistä muusta tuo voisi johtua? Onko muilla ollut vaaleanpunaista vuotoa tai veriviiruja valkovuodossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu