Olen vastikään alkanut ystävystyä erään muslimin kanssa. Koska olen melkein koko ikäni asunut paikkakunnalla, jolla ei ole ollut mahdollista edes vahingossa tavata yhtään muslimia, ovat muslimien uskonto ja tavat melko tuntemattomia minulle. Tietysti jokin pintapuolinen tieto uskontotunneilta on jäänyt mieleen, mutta se on aika vähäistä tietoa.
Joten nyt kysyisin paria tällä hetkellä mielessä olevaa asiaa.
Nyt on ramadanin aika. Vaikuttaako se siihen, mistä aiheista voidaan keskustella? Onko ramadanin aikana siis kiellettyjä tai vältettäviä puheenaiheita? Ovatko sellaisia aiheita vain seksiin liittyvät asiat? Tosin ne eivät taida olla oikein soveliaita aiheita muulloinkaan? Ovatko yleiset seksiin liittyvät aiheet epäsopivia myös naisten kesken, vai vain naisten ja miesten välillä?
Kuuluuko ramadanin aikana herätä yörukouksiin? Tehdäänkö niin muulloinkin?
Tarjosin ystävälleni kahvipöydässä iltasella pientä purtavaa. Hän joi mielummin teetä, mikä ei sinänsä ole mitenkään erityistä. Mutta pöydässä tarjolla olleisiin jogurttirusinoihin ja -ananaksiin hän ei koskenut. Ei myöskään rahkapiirakkaan. Hunajamantelit, pistaasipähkinät ja viinirypäleet hänelle kelpasivat. Ajattelin, että oliko syynä hänen oma makumieltymyksensä, vai eikö hän saanut syödä kaikkea tarjoamaani. Olen muistaakseni jostain lukenut, että jotkut muslimit välttävät joitain esim. makeisissa ja leivoksissa olevia (lisä?)aineita. Pitääkö tämä paikkaansa? En haluaisi tarjota ystävälleni koko pöydän täydeltä jotain sellaista, mitä hän ei saa syödä.
Ruoan suhteen ainoa mitä tiedän, ettei muslimi syö, on sianlihatuotteet ja verestä valmistetut tuotteet.
Käyttävätkö muslimit minkä verran maitotuotteita? Maidon käyttö taitaa kuitenkin olla lähinnä kulttuurisidonnainen asia, eikä liity mitenkään uskontoon? Ystävälleni on tosin maitotuotteista kelvannut vain juusto. Leivälle ei ole kelvannut voi eikä margariini, lasiin maito, eikä jälkiruoaksi rahkamarjaseos, ei kermavaahto omenapiirakalle, ei jogurtti eikä jäätelö. Onko syynä vain ronkelius, vai kenties laktoosi-intoleranssi =)?
Tietysti voisin kysyä häneltä itseltäänkin, mutta haluaisin tietää jotain vähän etukäteenkin. Aina ei oikein tiedä miten voisi kysyä, ettei ainakaan loukkaa toista. Uusi ystäväni vaikuttaa vieläpä aika ujolta, joten en halua nolostuttaa häntä. Siksi siis kyselen täältä ensin tyhmiä.
Jos joku jaksaa vastailla, niin se olisi hienoa!

Vastaukset 3
Vanhimmat
että ystäväsi syö tarjoamaasi ruokaa, tarjoa taateleita. Kukaan muslimi ei kieltäydy taateleista, sillä ne olivat profeetan lempiruokaa. Maidosta en tiedä, voi olla laktoosi-intoleranssia.
Enpä tuota tiennyt taateleista.
Itselläni harvoin on taateleita, mutta pistaaseja, kaikenlaisia pähkinöitä ja kuivattuja "hedelmäsnacksejä" on useinkin tarjolla (jogurtilla, valkosuklaajogurtilla tai ihan sellaisenaan).
Mahdollisesti makumieltymykset olivat syynä vieraasi 'ronkeliuteen'. On kyllä totta, että monet herkut ja makeiset sisältävät liivatetta (useasti sikaperäistä) ja emulgointiaineita (rasvahapot saattavat olla siasta), joten ehkä siksi hän vältteli tarjottaviasi. Mutta toisaalta on muslimeja, jotka eivät välitä lisäaineista. Kysymällä selviää, en usko että vieraasi pahastuu jos tiedustelet asiaa.
Muslimien edellytetään aina käyttäytyvän hyvin ja kaikenlainen pahanpuhuminen, juoruaminen jne. on aina kielletty, mutta varsinkin ramadanin aikaan siitä on pidättäydyttävä. Pelkkä huono käytös voi nollata paaston ts. Jumala ei hyväksy paastoamme. Muuten normaali keskustelu on ihan ok. Seksi puheenaiheena on sallittu tiettyyn pisteeseen (ja se piste tulee äkkiä suomalaisesta vinkkelistä ajatellen :) ), henkilökohtaiset intiimiasiat kuuluvat vain avioparin keskusteltaviksi, ei edes oman sukupuolen ystävien kanssa puhuttaviksi.
Rukouksethan tapahtuvat tiettyjen kellonaikojen mukaan, jotka Suomessa vaihtelevat aika paljon vuodenaikojen mukaan. Nyt esim. aamunsarastuksen rukousaika on noin puoli viidestä puoli kahdeksaan, riippuen missä päin Suomea asuu. Joten oli ramadan tai ei, väsynyt tai ei, on noustava rukoilemaan tuona aikana. Iltarukous on mahdollista rukoilla aina tuohon aamurukouksen alkamisajankohtaan saakka ja varsinkin nyt ramadanin viimeisten 10 päivän alkaessa on suositeltavaa rukoilla yörukouksia.
Maitotuotteet on ihan ok, voi olla kulttuurijuttuja mitä, missä ja miten niitä käytetään. Joissain kulttuureissa ei ole yleistä tämä meidän voileipäsysteemi, joten margariinivoileipä teen kanssa ei hänestä ehkä tuntunut tutulta, kuten ei myöskään rahkajutut ja jugurtti. Oletan nyt, että ystäväsi oli ulkomaalainen...suomalaiselle muslimille varmasti maistuisi tarjottavasi :)
Tässä nyt ihan lonkalta muuta vinkki, toivottavasti on avuksi.