Pahin virhe

No eihän maailmassa koskaan ole liikaa rakkautta...:)

Kuten itse sanoit, eipähän tarvitse miettiä, että "kun en sanonut mitään", jne...

Itellä heräs äskettäin vanhat tunteet tyttöön, johon oon ollu varmaan aina rakastunu, mut se on sen koko ajan seukannu mun best manin kanssa. Taukoja on niillä ollu ja sillon on taas ollu tunteet pinnassa, mutten oo ikinä tehny mitään ku se on kiinni siinä poikaystävässään, joka nyt siis sattuu oleen mun best man. Aina mä ne sit hautaan, kun tiän, et saumaa ei oo.

Sillä olis varmaan tunteitakin mua kohtaan, mut asiat nyt vaan on miten on. Eihän ne onnellisia suhteessa oo kumpikaan ja varmaan eroo taas pian. Surullisia nää on ja vaan pahentaa masennusta, joka on jo valmiiks niin äärirajoilla, et...

Jaksamisia kaikille.

Eihän rakastuminen ole virhe vaan merkki että koet tunteita .Jokainen ihastumme voisko tätä sanoa sellaiseksi ,jospa tämä ei ollut vielä se suuri onnesi ,rakkaus antaa myös odottaa itseään .

Enhän voi tietää mitä olet kokenut mutta yritän lohduttaa että aina näistä tunnepettymyksistä selvitään .Mistä pitäisit kiinni kysyit johon vastaan TOIVOSTA.

Usko on luja luottamus siihen mikä ei näy ja ojentautuminen sitä kohden .
Ajatteleppas kuinka paljon Taivaan Isä sinua rakastaa ,hän odottaa että kiinittäisit katseensa hänen lupauksiinsa ja siihen ettet ole sattumalta tässä maailmassa vaan sinulla on tehtävä ja sinua rakastetaan .

Tsemppiä sinulle tunteikas siili :)

Siinä vaiheessa halusi vain etsiä revolverin ja ampua itseään päähän.

Hienoa että olet ylpeä itsestäsi ja uskalsit yrittää, olen pahoillani ettei natsannut.

Tiedän tunteen, viimeinen oljenkorsikin mennyt. Sitä ajattelee ettei kelvannut sitten sillekkään, kelle voisikaan ?
Rakkauden tunteminen on kipua, satuttaa vain itseään ja katuu.
Tätä kipua kun on tarpeeksi kauan jatkunut sitä ei enää uskalla toivoakkaan, koska kuitenkin vain pettyy taas.

Olen samaa mieltä että se on pahin virhe, mutta minkäs sitä tunteilleen mahtaa ? Hyvät jatkot sinne ^^

Rakastuin ensimmäistä kertaa eläissäni. Koin vihdoinkin päivän paistavan risukasaan ja olin onnellinen ja hymyilin. Olin odottanut sen tapahtuvan jo 10 vuotta. En ollut koskaan seurustellut kennenkään kanssa.

Mutta ei, tätä onnea ei oltukaan tarkoitettu minulle. Hän ei ollutkaan kiinnostunut minusta, vaan yhtäkkiä yllättäen esittelikin minulle toisen, rakkautensa kohteen, eikä siinä silmieni edessä malttanut pitää käsiään kurissa, vaan puristeli tätä paidan alta ja taisi nuolaista niskaakin.

Silloin tuntui, että kuolen. Ja osa minusta kai kuolikin.

Siitä on nyt jo kai yli neljä vuotta, en edes muista tarkalleen. Yritän välttää enää ajattelemasta koko asiaa.

En ole enää pitkään aikaan kuvitellut koskaan seurustelevani kenenkään kanssa. Ystäviä ei ole enää juurikaan jäljellä, sillä en jaksa seurata heidän perhe-elämäänsä heidän avioiduttuaan tai muuten pariuduttuaan.

Elämälläni ei ole mitään merkitystä. Olen arvoton, ruma ja tyhmä. Minulla ei ole mitään puhuttavaa kenenkään kanssa. Iltaisin toivon, etten aamulla heräisikään, mutta elämä vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Vaikka ajattelen itsetuhoa joka päivä, en tee asialle mitään, sillä pelkään epäonnistuvani siinäkin.

Mutta töissä käyn joka päivä. Siellä olen ahkera ja iloinen ja teen työni hyvin. Jos menettäisin työni, en enää selviäisi.