Itsetietoisista googlettajista tuli sairaaloille jatkuva riesa
Itsetietoisista, itseoppineista googlettajista, eli internetin kautta sairauksistaan tietoa hakevista, on tullut riesa sairaalan hoitohenkilökunnalle. Nämä vaativat potilaat olettavat saavansa heti tietynlaista hoitoa, ja jos niin ei käy, henkilökunta saa kuulla kunniansa.
Julkaistu To 22:30
kuka on syylistynyt, tunnusta
17
848
Vastaukset
- ja humoristisia
- Aiemmin tultiin kiitollisin mielin saamaan hoitoa. Nyt poliklinikoilla kohdataan ihmisiä, jotka uskovat voivansa vaatia mitä tahansa ja heti. Kiireisen elämän paineita ja sairauden pelkoa puretaan lähimpään työntekijään, harmittelee Keski-Suomen sairaanhoitopiirin turvallisuuspäällikkö Anna Tamminen.
Hän katsoo terveydenhuollon työpaineiden ja henkilöstön kuormittumisen yhdessä potilaiden hoidon vaativuuden lisääntymisen kanssa aiheuttavan uudenlaisia turvallisuusriskejä.
Vaaratilanteita synnyttävät myös lisääntynyt huumeiden ja erilaisten päihteiden käyttö.
Tammisen mukaan keskussairaalassa pohditaankin parhaillaan ohjeistusta, mitkä ovat potilaan velvollisuudet ja mitä hoitajien ei tarvitse sietää. Näitä käyttäytymisohjeita laaditaan yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa.
Lue lisää perjantain Keskisuomalaisesta.- käyneet ylimieliseksi
Kyllä sitä potilaita kehdataan julisesti
haukkua >EI huomata edes yksityislääkärit
mitenkä tuo oma käytös on.
Taisi käytös nousta ylimielisyyden
huipentumaan SINÄ päivänä, kun
palkka nousi huippuunsa.
Terveydenhoitoalan myös lääkäreiden moraali
on laskenut huimasti myöskin sen jälkeen kun
lääkintöhallitus lopetettiin.
Silloin ihmiset osasivat ottaa suoraan
yhteyttä lääkintöhallitukseen, kun
lääkärit kohtelivat huonosti.
Ja lääkäreille/terveydenhoidolle tuli
heti komennus!
NYT on kadoksissa minne valittaa,
ja mistä tulee tehokas ojennus lääkärikunnalle.
ASIOITA ei voi yleistää - on toki hyviäkin
lääkäreitä, mutta suurin osa on hurahtanut
päälaelleen.
JA se,että ihmiset nyt nettikautena hakevat tietoa terveydestään googlaamalla on
HYVÄ asia.
IHMISen on hyvä tietää ja tuntea oma
elimistönstä > ei pidä heittäytyä
oman terveytensä kanssa kaiken maailman
terveydenhoidon käsiin NOIN VAIN.
Minun oma lääkärini on vallan piristynyt
kun olen itse tietoinen asioista
eli osaan kysellä ja kyseenalaistaa
asioita.
Hämmästyttävintä mitä korvani kuulivat
on seuraava "aina kun me lääkärit tai
hoitajat teemme virheen, niin otamme
yhteyttä lehdistöön ja kiljumme
potilas käyttäytyi uhkaavasti -
meillä on hyvät välit lehdistöön"!
Lain mukaan lääkäreiden ja terveydenhoitajien täytyy >KUUNNELLA< potilasta, KUNNIOITTAA potilasta, KOHDELLA potilasta tasavertaisesti.
Pikku paikkakunnilta on kuulunut valitus,
"me jotka olemme vain aivan tavallisia
työläisiä meitä eivät terveyskeskuksessa
välitä hoitaa ja jos uskallamme valittaa
huonosta kohtelusta ja hoitamatta jättämisestä
tulee määräys p.sairalaan" < tuo tarina kulkee
vakavana ja myös vetää vakavaksi.
Mitä Suomessa harjoitetaankaan. - kuka määrää
"Vaaratilanteita synnyttävät myös lisääntynyt huumeiden ja erilaisten päihteiden käyttö."
- NIIN, tuo holtiton touhu, että jokaiseen vaivaan ihmisille ensimmäisenä lyödään käteen keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä >valistamatta!!!> potilaita, että niihin sinä mahdollisesti jäät KOUKKUUN > ja näihän potilaisparoille käy.
Menevät takaisin samalle lääkärille, kun oudot oireet iskevät, sinne mennään valittamaan, ja lääkäri antaa taas
uuden reseptin keskushermostoon vaikuttavia
lääkkeitä "kyllä se tuolla ohi menee" sanoo.
No, menee niin kauan aikaa kun napsit niitä,
ja nyt oletkin lopullisesti pulassa, ja
lääkärin orja. Seuraavalla kerralla kun menet lääkäriin, niin mitä lääkäri nyt tekee tai menet ehkä toiselle lääkärille tuon reseptin kanssa.
NYT saat armottomat moitteet niskaasi HYI keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä.
Mitä huumeita sinä käytät. Saarna tulee olemaan pitkä ja kurjistava! Ja neuvo saattaa olla menepä psykiatrille - tämän kerran kirjoitan,
tai sitten kirjoitetaan saarnan jälkeen uusi
resepti.
NÄIN potilaasta on tehty lääkäreiden orja ja ns. huumeiden orja >useasti >tietämättään, kun ei osannut googlata mitä alkoi napsimaan:-
ELI nyt jos lääkärit kirjoittavat noita keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä,
niin pitäisi olla LAKI, että niitä
EI saa potilailta noin vain lopettaa,
jos potilas on saatettu niiden orjiksi,
vaan täytyy huolehtia myös siitä,
että potilas EI jää heitteille.
Eli jos halutaan niin varovainen
lasku alas lääkkeiden käytöstä.
Lääkärin on otettava VASTUU
siitä mitä on määrännyt.
Olen kuullut monta tapausta, että potilas
on vakavan sydänsairauden, keuhkosairauden
etc. yhteydessä määrätty käyttämään myös
keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä.
Lääkäri on kirjoittanut useita vuosia näitä
ko. lääkkeitä eikä potilas tuon lääkemäärän
yhteydessä ole huomannut mitä napsii,
JA SITTEN YHTÄKKIÄ LÄÄKÄRI KIELTÄYTYYKIN
KIRJOITTAMASTA POTILAALLE juuri keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä >joihin myös potilaan >ELIMISTÖNSÄ ON TOTTUNUT.
Tuo minusta on jo rikollista toimintaa!
Mitä tapahtuisi astmapotilaalle jos
hänen astmalääkkeitä kieltäydyttäisiin
kirjoittamasta lisää >TUKEHTUISI POIS!
Keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet
ovat verrannollisia astmalääkkeisiin
omalla tavallaan.
Lääkäri on se > joka määrää keskushermostoonkin vaikuttavat lääkkeet > ei siis potilas >näin ollen juuri tämän lääkkeitä määränneen lääkärin > kuuluu ottaa vastuu lääkkeistä ja potilaan voinnista kaikin puolin EI SIIS JÄTTÄÄ HEITTEILLE.
Luepa seuraava uutinen ja yhdistä minun
kirjoittamani/kuulemani tuohon alla
olevaan.
mitä mietteitä Sinula herää asioista...
Miksi ihmiset ryntäävät Viroon,
ovatko he jääneet heitteille...
yhtäkkiä, herää kysymys...
"...Yksikään lääkäri ei tehnyt lääkärintarkastusta, kysynyt kysymyksiä tai kirjoittanut Viron lain vaatimaa potilaskorttia.
Viron sosiaaliministeriön tarkastusosaston johtaja Peeter Mardna sanoo Mediuutisissa, että noin sadasta yksityisyrittäjälääkäristä arviolta puolet käy reseptikauppaa. Asiakkaat ovat hänen mukaansa pääasiassa nuoria suomalaisia.
Tallinnassa on Mediuutisten mukaan myös "reseptitehtaita", jotka kirjoittavat reseptejä kuin liukuhihnalta. Kyseessä ovat isot rahat, sillä eräskin lääkäri kirjoitti neljän kuukauden aikana 7 000 reseptiä, jotka lähes kaikki Suomeen.
Yksi resepti maksoi Mediuutisten mukaan 700 kruunua. Kaikkiaan lääkärin ansio oli lähes viisi miljoonaa kruunua eli 320 000 euroa."
- Pirre*
kaikilla on mahdollisuus saada "oikeaa" tietoa sairauksista ja niiden hoidoista, mutta ehkä oikea tulkintataito puuttuu meiltä tavan talliaisilta.
Tiedon saannin helppoudesta johtuen turhaan terveydenhoito resusseja rasittavat ihmiset ovat varmasti jo riesa, en ymmärrä jos korvat pitää puhdistuttaa lääkärillä - näitäkin tapauksia on
:(Aina on ollut olemassa potilaita jotka ovat lääkäreitään viisaampia ja valistuneimpiä. Kotona on olleet paksut lääkärikirjat joita on ahkerasti luettu ja tutkittu symptoomeja ja vertailtu omiin joko todellisiin tai kuviteltuihin oireisiin. Omia diagnooseja on tehty iätkaudet. Harva niistä on osunut oikeaan lähemmissä tutkimuksissa. (Lääkärisisareni sanoo että guuglettaa kannattaa kyllä, mutta on tarkkaan katsottava lähteen luotettavuus; esim lääketehtaiden nettisivuilta löytyy paljon puolivillaista mainontaa)
T.
Paloma (guuglettaa, mutta ei usko kaikkeen lukemaansa)- Google ei anna
läheskään aina oikeaa tietoa.
On surkuhupaisia tilanteita jossa potilas vaatii sairautensa hoitoon jotain ihmerohtoa joka on saatavilla ehkä 20 vuoden kuluttua kunhan se ensin on testattu tuhansia ja taas tuhansia kertoja koe-eläimistä ihmiseen.
Uuden lääkkeen tulo markkinoille saattaa kestää hyvinkin tuon 20 vuotta, jos sitä yleensä koskaan pystytään käyttämään ihmisellä.
Varsinkin amerikkalset sivut ovat täynnä näitä utopistisia lääkehoitoja.
Suomenkielisillä sivuilla on vähän totuudenmukaisempaa tietoa, toki niissäkin on paljon huuhaata.
- kun sairastut
pidät varmaan puoles. ihmisessä herää vaistomaisesti taistelia. tiedän omasta kohdastani. kyllä se on niin että potilas tietää mihin koskee jos kuuntelee itseänsa. lääkäri yhteistyössä potilaan kanssa tekee diaknoosin ja keskustellaa lääkevaihtoehdoista. kiinnitä enemmän lääketehtaitten touhuihin huomiota. järki käteen. minä en ainakaan sairaalassa viihtyisi kuin pakollisen ajan.ei mun mummukaan karkasi eli 74vuotiaaksi.
- BellaMia
tuolla rakentamispuolella. Nevojia ja päällepäsmäreitä riittää, niitä jotka ovat olevinaan asiantuntijoita.
- BellaMia
sitä, että joka työkseen rakentaa osaa ja hallitsee asiansa kun on sisänajonsa läpi käynyt. Ei se, että imuroi tietonsa netistä, ah tuo onkivaa systeemillä ja sen pisttä factaksi ja menee ammattilaisen viereen solkottamaan: sä ja sun tietos ja osaamises on ihan pr.....stä.
Esim sairaalassa yhä yleisempää ns asiakkaiden, potilaiden keskuudessa on: jos et näin tee saat luutvitosesta tai lakimies... ja useammin joku alkaa riehua silmittömästi, sivaltaa esim pklkan henkilökunnan edustajaa tai toista potilasta terävällä nysämetalliveitsellä kylkeen tai .... - eii,
BellaMia kirjoitti:
sitä, että joka työkseen rakentaa osaa ja hallitsee asiansa kun on sisänajonsa läpi käynyt. Ei se, että imuroi tietonsa netistä, ah tuo onkivaa systeemillä ja sen pisttä factaksi ja menee ammattilaisen viereen solkottamaan: sä ja sun tietos ja osaamises on ihan pr.....stä.
Esim sairaalassa yhä yleisempää ns asiakkaiden, potilaiden keskuudessa on: jos et näin tee saat luutvitosesta tai lakimies... ja useammin joku alkaa riehua silmittömästi, sivaltaa esim pklkan henkilökunnan edustajaa tai toista potilasta terävällä nysämetalliveitsellä kylkeen tai ...."joka työkseen rakentaa osaa ja hallitsee asiansa"
ei näytä osaavan ja ilman pätevää syytä rakentavat aivan järjenvastaisia rakennelmia, vain siinä mielessä että on vaihtelua.
kun meille rakennettiin talot, niitä ei sitten tarvinnut korjata 20-30 vuoteen, muuta kuin keittiön muutama kaapinovi vaihdettiin ja sekin oli huomioitu jo rakennus vaiheessa, ovia on vieläkin varalla vintillä.
Hämeenlinnan asuntomessualuekinon hyvä esimerkki,
kun 10 vuota menee (talon iässä hyvin vähän) on useilla taloilla hyvin paljon korjattavaa,
niin heikkoja ovat ulkorakennelmat.
Toisaalta tuntuu, voiko kaikissa asua edes 1 vuotta, jos ei jotain korjaa.
Ei missään kuulu riehua,
mutta kysyä pitää ja kyseenalaistaa,
sitten kuunnella ja miettiä. - aidoista ammattilaisista
eii, kirjoitti:
"joka työkseen rakentaa osaa ja hallitsee asiansa"
ei näytä osaavan ja ilman pätevää syytä rakentavat aivan järjenvastaisia rakennelmia, vain siinä mielessä että on vaihtelua.
kun meille rakennettiin talot, niitä ei sitten tarvinnut korjata 20-30 vuoteen, muuta kuin keittiön muutama kaapinovi vaihdettiin ja sekin oli huomioitu jo rakennus vaiheessa, ovia on vieläkin varalla vintillä.
Hämeenlinnan asuntomessualuekinon hyvä esimerkki,
kun 10 vuota menee (talon iässä hyvin vähän) on useilla taloilla hyvin paljon korjattavaa,
niin heikkoja ovat ulkorakennelmat.
Toisaalta tuntuu, voiko kaikissa asua edes 1 vuotta, jos ei jotain korjaa.
Ei missään kuulu riehua,
mutta kysyä pitää ja kyseenalaistaa,
sitten kuunnella ja miettiä.ei keikareista ja niistä jotka vetävät helpoimman kautta tyhmemmiltä
- naapurile ja itselleni
"Itsetietoisista googlettajista tuli sairaaloille jatkuva riesa."
mistä tuollaisen keksit.
kyllä nykyään pitää itse vaatia, jos jotain haluaa.
jos on jonossa, pitää kysellä joka viikko, kyllä aina löytyy peruutusaika.
Vai, mitä ku 84v äitinikin joutui jonoon kaihileikkauksesta,
aika olisi olut n. 6 kk, vuonna 2000.
kun vaimoni soitti ja soitti, mentiin kaihileikkauksen alle 3 viikon kuluttua.
Juuri siksi kannattaa lapset kasvattaa ja kouluttaa hyvin, jotta osaavat sitten vaatia hyvää hoitoa omille vanhemmilleen kun heidän askel hidastuu ja apuja tarvitsevat.- vaatikaa
itse pitää uskaltaa vaatia tutkimuksia ja hoitoa, ei ne lääkäritkään kaikkea tiedä.
- itse pitää
vaatikaa kirjoitti:
itse pitää uskaltaa vaatia tutkimuksia ja hoitoa, ei ne lääkäritkään kaikkea tiedä.
vaatia, sillä ei se lääkäri aina mikään ajatusten lukija ole.
Eikä mittaa edes verenpainetta pyytämättä.
Pitää olla topakkana ja vaatia kuvauksia yms. että tulee tutkituksi.
Vaikka yleensä tuppaa oleen kunnan taloudellisesta tilanteesta kiinni nämä tutkimuksiin pääsyt.
Minä luotan lääkäreiden ammattitaitoon.
- löytyy hoito joka
sairauteen.
Lääkärinä ihmettelen suuresti ihmisiä jotka uskovat kaiken lukemansa.
Maailmalla on paljon väärää tietoa liikkeellä, jos johonkin sairauteen on yritetty parannuskeinoa joka on vasta kokeiluasteella rotilla, niin jo on joku vaatimassa sitä itselleen.
Sehän on täysin mahdotonta, ei lääkäri ole valtias joka pystyy määräämään mitä tahansa kokeilulääkettä.
Pelkästään kalliiden lääkkeiden määrääminen voi olla mahdotonta ellei kunta tai kaupunki suostu maksamaan osuuttaan.
Tuskin kenelläkään tavallisella ihmisellä on varaa maksaa satoja tuhansia euroja vuodessa hoidostaan itse.
Tämä on synkkä totuus.
Hoitokattokaan ei vastaa kaikkia lääkkeitä. - Wille-Repo
toimittajilta opittu malli tuo inttäminen ja kaiken vaatiminen ja uhkailu lailla ja väkivallalla. Työrauha kaikille niin jälkeä syntyy.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011785- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4421129- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51708
- 57681