Teemu käräjillä
tänään..
574458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Teme on sankarimme. Kyllä Teme voittaa. Olette Temelle kateellisia. Teme on esimerkki nuorille. Teme on myös älykäs. Teme pysyy jalustalla !
Lakihan on yksiselitteisesti Teemun puolella. Ihmetyttää miten juttu on päässyt käräjille asti, suomalainen kateus jyllää näköjään todella vahvana myös viranomaisten keskuudessa.
miksi aina otsikoidaan teemu,kun teemu ei edes ajanut sitä venettä? mielenkiintoista sen sijaan saada ennakkopäätös huonosti muotoillun asetuksen soveltamisesta.entäs jos todetaan,ettei pätevyys riittänyt vaan piti/pitää jatkossa olla perämiehen paperit kaikilla?ja alkaako päätöksen jälkeen vakuutusyhtiö nikotella ja kerjätä korvauksia kuskilta maksetuista korvauksistaan?mutta se olisi ainakin hyvä erottaa jo otsikkotasolla,että teemu ei ajanut venettään kivelle.
Teemu on julkkis, haverin aikaan ohjannut ei. Teemua syytetään luovuttamisesta ajo-oikeudettomalla ja jos syte menee läpi sakot kymppitonneissa ja kuljettajalla muutama satanen max.
käytännössä teemun veneen kohdalla, ja siis lain mukaan, on ajo-oikeus jokaisella 15v täyttäneellä jolla on vaadittavat taidot. Mitään papereita ei siis tarvita kun veneen pituus on 56 jalkaa, siisn n. 17 metriä. Yli 24m suuritehoisten moottoriveneiden kuljettajilla pitää olla kirjallinen todistus ja ammattipätevyys.
Teemu olisi ajo-oikeudettomalle luovuttaessaan maalaisjärjelläkin ajateltuna siinä mielessä itse kuskia pahempi kriminaali, että tuollaisen veneen omistajan tulisi tietenkin tuntea sitä koskeva lainsäädäntö, mutta satunnainen ruoriin päästetty jamppa tuskin tuntee säädöksiä.
No, asiaahan on sikäli turha pohtia, että kumpikaan ei tässä tapauksessa ole rikkonut lakia. Kummallista miten viranomaiset eivät osaa lukea selvää lakitekstiä. Onneksi juristit ovat yleensä lukutaitoisia, eli homma selvinnee oikeudessa.
En usko, että ainakaan selviää alioikeudessa, mutta kun kaikki asteet käydään niin joku päätös tulee. Päätöksestä riippuen säädöksiä sitten muutetaan tai ei.
Tässä jutussa on, että vene oli porukkaa täynnä. Ja vene joutui merihätään ja porukat myös. Tässä katsotaan siis meriturvallisuus lakia, noudatettinko sitä. Mielestäni ei. Kyllähän aluksen omistaja on jonkinlaisessa vastuussa ja se epäpätevä kippari myös. Etenki aluksen lastista.En minä ainakaan luovuttaisi venettä kaverille joka ei osaa katsella noin karikkoisilla vesillä muuta kuin gepsiä. Oli veneen koko mikä hyvänsä, siitähän tässä ei ensisijaisesti ole kyse.
...selvää tekstiä ole, mikä on jo tälläkin palstalla huomattu monesta kirjoituksesta. Selvää on ainoastaan se, että säädös ei yksiselitteisesti määrää pätevyyskirjoja tuollaisten veneiden kippareille mutta ei myöskään yksiselitteisesti niiden tarpeesta vapauta. Asia on jätetty MKL:n harkintaan ("ellei MKL muuta vaadi"). Oletusarvona tuon tekstin perusteella toki on, että muuta ei vaadita eli ko. veneeseen ei pätevyyskirjaa tarvittaisi.
Se suuri kysymys on oikeastaan: pitääkö kansalaisen ymmärtää tuo lisälause määräykseksi kysyä MKL:n kantaa vai ei? Oma arvioni on edelleen, että n. 75% todennäköisyydellä oikeus päätyy jälkimmäiseen tulkintaan eli syyte kumotaan. Mutta saas näkee nyt.
Tietysti asiaa mutkistaa se, että tässä nimenomaisessa tapauksessa syytetty on kertonut asiaa aikanaan kysytyn MKL:lta. Jos oikeus uskoo tämän, jää jäljelle enää kysymys, toimittiinko annetun vastauksen mukaisesti vai ei. Silloin voi käydä niin, että oikeus välttää ottamasta lainkaan kantaa tuohon ydinkysymykseen emmekä saakaan tästä ennakkotapausta. Tosin, uusi asetushan on jo uunissa :)
paikalla. Iltasanomien tavallista paskaa koko juttu.
Ehdit ensin...
Veneessä oli 23 ihmistä ja veneellä tehtiin reissu Viroon, se oli siis kansainvälisessä liikenteessä. Aivan varmaan on se, että tuomio tulee sekä Teemulle että kuljettajalle. Lisäksi - jos koneteho oli yli 500 kW niin kuin arvelen - asiaa muuttuu entistä vakavammaksi. Amatöörit hei, ei pidä tuijottaa pelkästään 24 metrin rajapyykkiin.
Lakia on kirjoitettu tosiaan lähinnä kauppamerenkulkua ajatellen. Se taas saattaa tuottaa yllätyksiä aluksen omistajalle, joka siis lähtökohtaisesti on lainlaatijan mielestä varustamo. Varustamohan on aika pitkälle vastuussa matkustajistaan. Voi siis olla, että oikeudessa puidaan muutakin kuin virallisia pätevyyksiä.
"Ja vene joutui merihätään ja porukat myös."
Mihin merihätään porukat joutuivat? Karille ajettiin parin sadan metrin päässä rannasta keskellä kesää. Jos nuo olivat merihädässä, niin jokainen uimari on myös merihädässä.
Karille on ajellaan usein paljon vaarallisemminkin, ja hölmömmin, mutta eipä yleensä kipparia aleta mistään syytellä. Veneen hinta ja omistajan varallisuus tässä vain tekee poikkeuksen muihin karilleajoihin. Perussyy kohuun on siis kateus.
...mitä tuo "kansainvälisessä liikenteessä" on olevinaan, ts. mitä merkitystä sillä mielestäsi on, että alus ylitti aluevesirajan? Sama kysymys henkilömäärän suhteen. Ja vastauksen perusteluiksi suora viittaus niihin laki- tai asetuspykäliin, jotka mielestäsi liittyvät asiaan.
On syytä muistaa, että puhutaan huvialuksesta eikä tiettävästi ole näytetty tai edes väitetty, että kyse olisi ollut millään tavalla kaupallisesta liikenteestä. Siten lähtökohtaisesti mitkään kauppa-aluksille laaditut varustelu-, matkustajamäärä yms. määräykset eivät sovellu asiaan. Aluksen koko huomioiden kantavuus on aivan varmasti riittänyt 23 hengelle; ainoa kysymys on, oliko kaikille kelluntaväline.
Olen jo useaan kertaan perustellut, miksi ei ole lainkaan varmaa, että mitään tuomiota tulisi. Lukemalla itse miehitysasetuksen huomaat, että siellä EI määrätä alle 24m mutta yli 500 kW aluksia automaattisesti ko. asetuksen piiriin. Ainoastaan, jos MKL nimenomaisesti juuri sen aluksen kohdalla määrää, että määräystä on sovellettava ("ellei MKL muuta vaadi").
Niin siinä rytäkässä vahingoittui jokunen matkustajakin. Laastaria tarvittiin ja paniikia ilmeni myös. Mielipide täällä tuntuu olevan se että venettä voi ajeleskella kuka vaan ilman minkäänlaista vastuuta kanssamatkustajista. Jos laki on epäselvä niin olisi paras kyllä tarkentaa sitä
Jos vene ajetaan upoksiin, on kyse aidosta merihädästä, vaikka ranta olisi lähelläkin. Uimataito, varsinkaan vaatteet päällä luonnon vesissä, ei ole mikään itsestäänselvyys. Jos veneen, jossa on parikymmentä matkustajaa, uppoaminen ei johda jälkiselvittelyihin, eivät viranomaiset ole oikein ajan tasalla.
matkustajaa. Ei pidä paikkaansa ! Ainoastaan kaupallisen liikenteen aluksissa voi lain mukaan olla matkustajia edes 1 kpl. Huviveneissä on lain mukaan vain ja ainoastaan miehistön jäseniä, sen pakollisen kuljettajan lisäksi ! Ottakaapa edes hieman selvää asioista ensin ...
Niin, että nimikettä vaihtamallako vastuu jotenkin vähenee?
Koitapa ottaa itse selvää, mikä on omistajan vastuu, oli kyse sitten matkustajista tai miehistön jäsenistä. Ihmisiä tiettävästi molemmat.
Eräs kyydissä ollut pissis oli jonkun aikaa kanssani samassa duunipaikassa. Veikkaan, että hänelle olisi käynyt köpelösti, jos olisi joutunut uimasilleen. Rakennekynnen katkeaminen oli jo lähes paniikkireaktioon johtava tapaus. Jos kaikki aluksessa olleet olivat samanlaisia, olis Ahti ottanut omansa.
mikä se omistajan vastuu on. Vuokraa auto ja aja kolari, sitten näet vastaako kolarista omistaja=vuokraamo vai ajaja...
Ainahan voit ruveta poliitikoksi ja vaatia muutosta lakiin jos nykyinen käytäntö on mielestäsi omistajia kohtaan liian lepsu, eli haluat vastuun toisten teoista sille joka jotain omistaa...
Itse teksti ilman lisäystä : Ellei muuta vaadi" on täysin hyvä ja ymmärrettävä asetukseksi tehorajoineen hyvineen. Harmi vain että sen oikoluvusta tai lisäyksestä on tullut niin vaikea kysymys.
Tuo asetus pitäisi säilyttää ennallaan, korjattuna sillä että lisäys: ellei muuta vaadi - poistettakoon.
Tätä mieltä siksi, että jos tehorajasta luovutaan, tulee tällöin asetukseen piiriin kaikki yli 24 metriset soutuveneetkin ja purjeveneet ; olkoot kuinka keveitä tahansa. Nykyisellään muoto jos sekä tehoraja että pituusraja ylittyisivät, että vasta silloin kuuluisi asetukseen piiriin on melko hyvä..
Eniten tässä jupakassa jurppii lehdistön ja uutisten jatkuva etukäteen tuomitseminen, asia esitetään uutisissa aina kuin Teemu olisi oikeasti jotakin lakia rikkonut, ja näinhän ei tuon asetustekstin mukaan ole . Nyt sitten vapauttavassakin tuomiossa syntyy tavalliselle tallaajalle mielikuva, että taas rikas julkkis pääsee kuin koira veräjästä - millä on yleistä oikeustajua murentava vaikutus.
Pitää paikkansa, että nykymuotoinen asetus mahdollistaa sen, että mainitsemasikaltaisiin aluksiin ei sitä sovellettaisi. Se ei kuitenkaan tiettävästi ole missään vaiheessa ollut tarkoitus. MKL:n tarkoitus on koko ajan ollut, että asetuksen piirissä ovat kaikki alukset, jotka ovat a) yli pituusrajan tai b) yli tehorajan tai c) molempia. logiikkasääntöjen osaamattomuudellaan he vain ovat tyrineet asetuksen siihen muotoon, että ainoastaan C-kohtaan kuuluvat ovat selvästi ilman mitään epävarmuutta asetuksen piirissä.
Muualla Euroopassa on vain tuo pituusraja ja se on myös huvivenedirektiivissä mukana. Miksi minkään yli 24-metristen alusten pitäisi olla meillä erikoisasemassa, kun eivät ole sitä muualla? Sinun mallisi aiheuttaisi sen, että vaikkapa Pommernin kokoista purjelaivaa saisi käyttää huvialuksena ilman mitään pätevyyksiä, kunhan apukonetta ei ole tai se on kyllin pienitehoinen!
Ja sitten sinun mallisi mukaan jokainen soutuvene joka ylittäisi 24 m rajan vaatisi virallisen päällystön jne. ! Eli jos nyt joku vaikka haluaisi soutaa peräkkäin istuttavaa reilut parinkymmenen soutajan extreme soutuvenettä, niin sitten pitäisi sitä varten kippariksi pestata joku lentotukialuskippari!!
C'mon luepa omatkin ajatuksesi. Ei tuohon nykyiseen asetukseen muuta kaivata kuin selkeyttä ;toki sen tehorajan voi poistaa, sitä toivon itsekin. Mutta pelkällä tehorajan poistolla sitten rajataan asetuksen piiriin kaikki kevyet "kanoottimaiset" pitkät huviveneet.
Äläkä ala jauhaa jargonia, ettei sellaisia ole - sillä vaikka teen sellaisen, jollei muuten niin kiusaksesi.
Toki tuossa asetuksessa voisi huvineen rajata myös uppouman perusteella, sillä onhan mikä tahansa massiivinen alus vaarallinen osaamattomissa käsissä , aivan kuin on hyvin nopea pikavenekin.
Mutta nämä ovat kaksi ääripäätä, toisen veneen kuljettajan pitäisi olla raskaan taakan puurtaja, kun taas toisen esim. nopean partioveneen kuljettajan, tai kokeneen kilpakuskin.
Jos tehokkaille huviveneille joskus tullaan jotakin korttia vaatimaan, niin se ei saa olla ammattitutkinto, vaan nykyisen auton ajokortin tapainen kaikkien suoritettavissa oleva - ja ainakin siirtymäkaudella näyttö- ja tai teoriakokeella suoritettavissa oleva. Ja mielellään yhtenäinen koko EU alueella!
Ja kun kumminkin sanoisit ettei mielipiteilläni ole mitään merkitystä, niin sanottiin se sitten itse. Ähäkutti!!
...tilanne on kaikkialla Euroopassa, miksi Suomen tarvitsisi olla poikkeus? Etenkään, kun "kärsivänä tapauksena" esitetään tuollaista mielikuvitusvenettä :) Ihan vakavissaan: miksi pidät tuota ongelmana, joka vaatisi EU:n laajuisesta käytännöstä poikkeavan säädöksen?
Huoltasi voisi ymmärtää, jos a) tuollaisia veneitä olisi edes muutama ja b) niiden olisi nykyisessä normistossa tarkoitettu olevan ulkopuolella. Vaan kun näin ei ole, niin en ymmärrä, miksi pitäisi laatia EU:n normeista poikkeava säädös vain sitä varten, että se jättäisi aukon vapaaksi jollekin mahdollisesti löytyvälle propellipäälle, joka välttämättä haluaa rakentaa moisen kummajaisen.
Minulle tulee mieleen kaksi esimerkkiä epätavallisen pitkistä soudettavista veneistä: kirkkoveneet ja viikinkivenereplikat. Jokut lähteet arvelevat, että jopa 40-metrisiä kirkkoveneitä olisi joskus ollut, mutta nykyään tuskin löytyy edes 15-metrisiä. Kas kun niitä käytetään lähinnä kilpailuihin ja säännöt rajaavat pituuden lyhyemmäksi. Viikinkialuksista taas tiedetään, että jopa 30-metrisiä on ollut (ja yksi sellaisen replikakin on Tanskassa rakennettu), mutta yleensä jo 20-metrinen oli huomattavan suuri.
Yksi syy sellaiselle pitkälle kapealle ja kevyelle veneelle olisi energian kustannusten nousu. Pitkä ja kapea alus kun kulkee kovempaa pienemmällä teholla kuin vastaavan pituinen mutta pullukampi alus. Eli kuluttaa vähemmän.
Toinen seikka tosin on se, että jo 24 metriä on varsin riittävä pituus jopa pitkälle kapealle HUVIVENEELLE. Pituus-leveyssuhteella 6 saa tuollaiselle "kanootille" leveyttäkin vielä mukavat 4 m .
Etsipä tietoa aiheesta VSV ( very slender vessel) ... siinä muutama syy lisää tuollaiselle alukselle.
Kyse on vain siitä, että nuo pitkät kapeat alukset voivat olla huomispäivää, jolloin pitäytyminen 24m pituusrajaan voi ylihuomenna katsoen olla jämähtäneisyyden tuotos.
...yrität selvästi kiemurrella irti alkuperäisestä väitteestä (en tiedä, oletko sama kirjoittaja, joka halusi niitä pitkiä soutuveneitä suojella ;)). Noissa VSV-kapineissa on kyse ihan muusta kuin soutupaateista.
24 m on jostain minulle tuntemattomasta syystä vakiintunut huvialuksen kokorajaksi koko EU:ssa, mahdollisesti laajemminkin. Epäilemättä se raja on jossain määrin mielivaltainen ja saattaa joskus muuttua, mutta ei ole mitään syytä, miksi Suomi poikkeaisi siitä omapäisesti (ylipäätään lähtisin siitä, että pitää olla ihan helkutin vahvat perustelut, jos missään asiassa poiketaan EU-normistosta).
Jonkinlaisena järkeenkäypänä nyrkkisääntönä huviveneen olemusta mietittäessä voisi mielestäni pitää sitä, että sellaista useimmiten käyttää yksi ihminen tai yksi perhe kerrallaan. Toisin sanoen, ei oikeastaan tarvitse ottaa ollenkaan lukuun sellaisia paatteja, joiden liikutteluun tarvitaan jokin parikymmenhenkinen miehistö :) Tottakai tästäkin seuraa jossain määrin mielivaltaista rajanvetoa, mutta mihinkäs siitä missään norminlaadinnassa pääset.
ehdoton, sillä poikkeuksia direktiivissä on. Miksi suomen laissa ei pitäisi olla vastaavia poikkeuksia ? Siis kilpaveneet ja kanootit ovat jo nyt huvivenedirektiivin ulkopuolella, eikätavallisille kanoiteelle vaadita pätevyyksiä. Perus yksikkö kilpasoudussa ( engl: rowing skull ) on 8-9m pitkä ja sen leveys jää alle 0.35m. Kyllä ne pisimmät monen soutajan veneet on jo nyt yli 24m pitkiä ! Olympialuokat vaan päättyy jo perämiehelliseen kahdeksikkoon joka jää alle. Mutta se ei suinkaan ole isoin. Ns. lohikäärme melonnassa on ollut vastaavia, oli aikanaan suomessakin firmojen tapahtumapäivissä mukana sellaisia ennen 90-luvun lamaa.
No niin, kerrohan sitten se lakipykälä kun niin kovasti niihin vetoat muuttumattomina kiveenhakattuina perustotuuksina, niin että mihin ihmeeseen perustat väitteen, että huviveneen tulee olla yksin käsiteltävissä?
Jos 23m huvivenettä pystyy yksin käsittelemään, niin miksi ei sitten 25 metristä? Eihän täällä nyt kukaan ole selvin päin esittänyt että jotakin Queen Mary:ä pitäisi saada rekisteröityä huviveneeksi.
Eli alkuperäinen ajatukseni oli siitä, että nykyinen asetusteksti on varsin osuva, kunhan siitä jätetään pois se lisäys ; tai sitten lakiin lisättävä ohje siitä että jokaisen joka rekisteröi venettä jossa jompi kumpi nykyisistä ehdoista ylittyy, niin olisi velvollinen hakemaan alustaan koskevan todistuksen ; tuo todistus nyt kaiketi voisi olla vain paperille kirjattu toteamus ettei kyseisen huviveneen ajo yksityisessä vapaa-ajan käytössä edellytä mitään pätevyyksiä, mahdollista tulevaa huvivenekorttia lukuunottamatta.
Myöntänet hyvä JR itsekin ettei 25 m huvivene jossa esim 100 kW kone ole yhtään sen vaarallisempi kuin 17 m metrinen vene jossa 1000 kW ?
EI ainakaan ole sitä automaattisesti, siis myönnä pois että tuo 17 m vene sitten joskus tehorajan poistuttua voi olla karmeampi tappaja kuin joku ylipitkä jokialus. Mitenkä esim. Hollannissa kanaaleilla olevat asuntolaivat ; ovat kyllä melkoisen pitkiä , tehoja niissä ei juuri ole , pitääkö niissäkin sitten olla laivan kipparin paperit, ja konemestarit jne. ?!?
Miksi ei siis laissa sallittaisi huviveneilyyn soveltuvat alukset jotka eivät aiheuta suurta vaaraa, tai ainakaan sen suurempaa kuin sallitun rajoissakaan oleva.
...tarkemmin: en väittänyt sitä mihinkään lakipykälään perustuvaksi. Toki se käsitys saattoi jäädä, kun samassa tekstissä puhuin myös pykälistä, mutta se ei ollut tarkoitukseni. Pyrkimys oli lähinnä esittää "arkikielistä" perustelua sille, miksi yli 24 metrin huvialuksiin ei ole tarpeellista pykälissä varautua. Johonkin raja on kuitenkin vedettävä ja väistämättä se on aina mielivaltainen. Mutta mielivaltaisetkin numeeriset rajat ovat aina parempaa lainsäädäntöä kuin tulkinnanvaraiset "huvikäyttöön tarkoitettu" tms. ilmaisut. 23 on aina vähemmän kuin 24 eikä siinä ole väittelynvaraa.
Niin, lisää perustelua sille "nyrkkisäännölleni": ylivoimainen valtaosa huviveneistä kautta maailman on perheiden (yksi- tai useampijäsenisten) tai pienen kimppojen veneitä. He eivät todennäköisesti kärsi siitä, että huviveneen raja on 24 m. Jos ko. raja estää monikymmenpäisten (se aiemmin mainitsemani 30-metrinen viikinkialus oli n. sadalle hengelle) porukoiden harrastuksen vaikkapa soutelemassa helkutinmoista kirkkovenettä pitkin vesiä, niin se ei ole niin laaja haitta, että sen takia kannattaisi mutkistaa pykälistöä yhtään.
pituusrajoista.
"ylivoimainen valtaosa huviveneistä kautta maailman on perheiden (yksi- tai useampijäsenisten) tai pienen kimppojen veneitä. He eivät todennäköisesti kärsi siitä, että huviveneen raja on 24 m".
Mitä kansainvälisiä sopimuksia on olemassa? Myöskään perheomistuksista en olisi noin varma. Aikaisemmin esim. itäblokin maissa huviveneet omisti valtio tai valtion alaisuuteen kuuluva purjehdusseura. Onko tilanne muuttunut? Myös charter-yhtiöt omistavat ison määrän huvialuksia eri puolilla maailmaa.
Huviveneen kuljettajan pätevyyksistäkään ei liene "kautta maailman" mitään yhtenäisiä määräyksiä. En ainakaan ole kuullut. Rekisteröintimääräykset yms byrokratia on maakohtaista. Colreg on kansainvälinen. Onko mikään muu huvialuksia koskeva pykälistö?
jos nykyisen asetuksen tulkintaa selvennettäisiin.
Silloin jäisi edelleen tilaa huvialuksille jotka ylittäisivät jomman kumman rajan. Tämä ei herra JR:lle tunnu millään käyvän? Miksi ei?
Jo aiemmin toin energian hinnan nousun eräänä tekijänä joka saattaa muokata venekantaa tulevaisuudessa voimakkaammin kuin mikään tähän astisista. VSV-viittauksenikin liittyi tähän, jos yhtään luit niitä juttuja, niin saatoit lukea mm. polttoainetalouden ja sitä kautta toimintasäteen kasvaneen perinteiseen plaanaavaan veneen runkoon nähden.
Tuleeko sitten myös kaikilta purjeveneiltä joiden pituus ylittää tuon 24 m rajan vaatia automaattisesti viralliset kipparin kirjat?
Tai jos tulevaisuudessa esim. aurinkovoimaa hyödyntävästä hybriditekniikasta tulee yleinen ( = aurinko polttomoottori ( esim. diesel, otto tai vaikka stirling moottori) ;; Jos ajotehoa vaaditaan esim. 5 kW, niin tarvitaan sen saavuttamiseksi nykyisellä aurinkokennotekniikalla ( kiteinen piikenno) n. 100 neliömetrin ala kennoille, mikä tarkoittaisi esim. 4 m levyisellä rungolla 25 m pituutta, ilman vapaata kansitilaa.
Tuosta tehosta riittäisi ajamaan runkonopeudella n. 6 tonnin alusta kohtuullisella tehoreservillä. Mikä tarkoittaa hyvin kevyttä alusta 25 m pituiseksi.
Toki tekemällä aluksesta kolmirunkoisen voisi kennojen pintana hyödyntää runkojen yhdysrakennetta. Vastaavalla konfiguraatiolla mutta perinteisellä koneistolla kulkeva alus oli esim. miljonääriseikkailijan maailman ympäri ajanut moottorivene. Marginaalista ? On toki, vielä tänä päivänä ; mutta hyvä lainsäädäntö ottaa huomioon myös huomisen tarpeet eikä laahaa perässä kehitystä jarruttavana tekijänä.
nyt vieläkin poikkeuksellisen epätarkka ilmaisussani. En tarkoittanut omistusta, vaan käyttöä. Tokihan veneellä voi olla vaikka sata omistajaa, mutta kerrallaan sitä käyttää muutama ihminen. Ts. tyypillinen huvialus on kooltaan juuri sellaiseen käyttöön soveltuva, ei 50-100 ihmistä kerralla kyytiin ottava. On toki olemassa 24 m rajan ylittäviä sinänsä huvikäytössä olevia aluksia, mutta useimmissa EU-maissa niiden kippareilta vaaditaan pätevyyksiä nytkin.
Sitä en tiedä, onko mitään EU:ta laajempaa huviveneen määritelmää olemassa. EU:n laajuinen kuitenkin on (huvivenedirektiivi) ja se on Suomen kohdalla relevantti seikka.
...lainsäädännön tulee olla mahdollisimman "etukäteen selvää" ilman tulkintakysymyksiä. Siis selkeä numeerinen raja ja sillä hyvä.
Kyse ei siis ole niinkään siitä, että olisi jotenkin erityisen paha ja vastustettava juttu, jos jokin yli 24 m pienitehoinen paatti kelpuutetaan huvialukseksi, vaan siitä, että moiselle (pienellekään) pykälien mutkistamiselle ja hämärtämiselle ei ole mitään tarvetta. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Mitä yli 24 m purjealuksiin tulee, vastaus on luonnollisesti kyllä. Miksi ei olisi? Kyllä nykyisenkin asetuksen tarkoitus on tämä ja se on myös käytäntö monessa EU-maassa.
Tieliikennelaki ja merilaki ovat hiukan toisistaan poikkeavat. Kysy vaikka siltä palstan lakigurulta. Toki voit kokeilla, miten olettamuksesi toimivat merellä, mutta minun venettäni et siihen lainaa. Minä uskon ennakkotapauksen viestiin ihan ilman omia kokeiluja.
Se merilaki on kansainvälinen, eikä edes useamman suomalaisen poliitikon muuteltavissa.
Pelkkä otsaluu riittää ymmärrykseen että,veneen päällikkö määrää ja vastaa kaikesta mitä kulussa olevassa aluksessa tapahtuu,siihen ei edes omistaja voi vaikuttaa.Logiikkasi mukaan autokauppiaskin olisi velvollinen tarkistamaan osaako asiakas ajaa ennen kuin luovuttaa auton.
Rautalankamalli ei näköjään riitä, täytyy vääntää rautakangesta. En tosin ole varma, onko sekään otsaluuta kovempaa. Autoilla ja autokaupoilla nyt vain ei ole minkäänlaista yhtymäkohtaa siihen merilakiin. Merilaki on todellakin laadittu olettaen, että alukset ovat kaupallisessa liikenteessä ja ihmiset aluksissa joko palkattua miehistöä tai maksavia matkustajia. Huviveneet ovat lainsäätäjän mielestä niin pieni sivujuonne, ettei niihin ole tuhlattu ruutia. Siispä aluksen omistaja on vastuussa aluksella olevista. Aluksen päälliköllä on oma vastuunsa, mutta häneltä ei korvauksia peritä matkustajien hengestä tai omaisuudesta. Sama tilanne on lentoliikenteessä, vai oletko kuullut, että siellä käytäisiin neuvotteluja korvauksista kipparin kanssa? Kyllä siinä on osapuolena lentoyhtiö.
Asiasta on olemassa se ennakkopäätöskin, jossa haluttiin selvittää vastuut tapauksessa, jossa kipparin kaveri loukkasi jalkansa hinausköyden katkettua. Tapauksen esitteli oikeuden istuva tuomari varoituksena omistajan yllättävän tuntuisesta vastuusta. Jos et usko, kehotan esittämään tarkoitukseesi sopivat lakipykälät, kuten se yksi onneton täällä vaatisi.
Lentäjä on töissä lentoyhtiössä,laivan kapteeni varustamossa.Jos vuokraat tai lainaat veneen ei vuokraaja tai lainaaja ole sinulla töissä eikä talkoissa.Mietippä:Vuokraat veneen Taalintehtaan vuokraamosta,ajat kiville kaverisi kaatuu ja käsi murtuu.Vika ja korvausvelvollisuus on vuokraajalla,niinkö?
Aloita miettimisesi siitä, mitä vuokralle otto tarkoittaa.
-vuokra sekä lainaveneellä, tiedoksi miettiälle!Vai väännänkö ratakiskosta,että ymmärrät?
...että itse uskon enemmän sitä istuvaa oikeuden tuomaria kuin tällä palstalla esitettyjä uskomuksia.
ajankohtaisia kysymyksiä on kiva pohtia porukalla! Keskustelu jatkuunee vilkkaana vielä, kun oikeuden tuomaristo on päätöksensä tehnyt.
Oletko itse sitä mieltä, että veneen lainaaminen toiselle voisikin olla rangaistava teko?
Lainaamisen rangaistavuushan ei tässä sivujuonteessa ollut puheena. Sen sijaan omistaja saattaa olla korvausvastuussa siitä katkenneesta rakennekynnestä. Oleellinen pointti onkin, että parikymmentä henkeä on ollut hengenvaarassa, joten tapauksen selvittäminen perusteellisesti tuntuu perustellulta syyttäjän näkökulmasta.
Väitätkö pokkana että,kyydissäolleet olivat jossain vaiheessa HENGENVAARASSA!
saa yli 24m alusta kuljettaa ilman kaupallisen liikenteen papereita. Et vieläkään ole perustellut miksi suomessa pitäisi tuijottaa jotain 24m rajaa ehdottomana totuutena, kun EU-direktiivitkään ei niin tee. Yli 24m kilpaveneitä (=huviveneitä) ei tosiaankaan koske ce-merkinnät, kuten ei niitä lyhyempiäkään. Miksi siis suomessa pitäisi poiketa EU-määräyksistä, ja ottaa ehdoton 24m raja käyttöön ?
Jos vene ajetaan kiveen niin, että se uppoaa, on varmasti kyse hengenvaarasta. Jos ranta sattuu olemaan sillä etäisyydellä, että suurin osa ihmisistä pystyisi sinne uimaan ja olosuhteet sattumalta otolliset, se on vain sitä sattumaa. Aivan pokkana väitän, että oikeuslaitos suhtautuu asiaan siten, että matkustajat ovat olleet hengenvaarassa. Ja useampi kuin yksi heistä on sitä todellisuudessa ollutkin.
ja syyttäjän toiminnalla ei ole loogista yhteyttä.
Onnettomuustutkinta keskus on selvittämistä varten, syyttäjää tarvitaan vain, mikäli rikos olisi tapahtunut. Siis ihan eri asiasta kyse.
Kyseisessä tapahtumassa tosin ei selvittämistä ole, kiville ajosta ongelma alkoi ja se on tiedossa ilman selvityksiäkin.
Kivien sijainti lähellä rantaa ei suinkaan ole sattumaa, sen nyt näkee merikartasta kuka tahansa, ettei avomerellä ole kiviä !
Onnettomuustutkinnalla olisi ollut kovin köyhä saanti tapauksesta. Vene ajoi viitan väärältä puolelta kiveen, sai vuodon ja upposi. Jos ihmisiä olisi kuollut, olisi tutkinta painottunut pelastustöiden selvittämiseen, ei karilleajoon johtaneisiin syihin. Mahdollisesti olisi mietitty, olisiko uppoaminen vältettävissä joillain rakenneratkaisuilla. Nyt huomio kiinnittyykin siihen, oliko vene liian vaativa kuljettajan kyvyille ja sen selvittäminen nyt sattuu jäämään enemmän oikeuslaitoksen tehtäväksi. Ja se, että mahdollinen suuronnettomuus herättää viranomaisissakin enemmän huomiota kuin satunnainen kivelle ajo, on vain yleinen inhimillinen piirre. Sama tapahtuma ilman sitä matkustajamäärää olisi päässyt vain Teemun takia seuraavan päivän lööppeihin ja unohdettu sitten.
Jos luulet, ettei kiviä ole uimaetäisyyttä kauempana rannasta, epäilen vahvasti, ettet ikinä ole sen kauemmas rannasta poistunut ja ehkäpä hyvä niin. Sitä paitsi, jos uimasilleen olisivat joutuneet, olisi tuoltakin kiveltä jo hyvin voinut uhreja tulla, jopa todennäköisesti.
Ei kiinnosta yhtään.
Paras systeemi olisikin kun aina kivellä kävijöitä sakotettais oikeen kunnolla.
Sehän on osoitus että merimiestaidot puuttuvat.
Sakkoja vaan, eikä penniäkään vakuutuksesta.
Sama juttu muistakin vahingoista. Jos vaikka nilkka nyrjähtää niin sakkoa vaan, sehän on osoitus jalankulkutaidon puutteesta.
- ja polisi sattuu paikalle saat melko varmasti sakot liikenteen vaarantamisesta.Elikkä sama homma vaan joka karilleajosta ja ilmoitusvelvollisuus poliisille jos näkee kaverin kivillä.
on sieltä metsästä tähänasti haettu nimenomaan autolla, siis pankoilla varustetulla täysperävaunullisella kuorma-autolla. En ole kenenkään kuullut koskaan saaneen tuosta syystä sakkoja liikenteen vaarantamisesta, enkä ymmärrä miksi edes pitäisi saada,. Onko tarkoitus lopettaa paperi- ja muun puunjalostus-teollisuuden puunsaanti kokonaan ?
"Ja se, että mahdollinen suuronnettomuus herättää viranomaisissakin enemmän huomiota kuin satunnainen kivelle ajo, on vain yleinen inhimillinen piirre."
Jos veneen syväys on alle metrin, ja se osuu pohjaan ja uppoaa matalikkoon. On 5m korkean veneen yläohjaamon kansi vielä useita metrejä vedenpinnan yläpuolella. Eli mistään suuronnettomuudesta tai sellaisen vaaratilanteesta ei tässä suinkaan todellisuudessa ollut kyse. Uimasilleen joutuneen voi aina auttaa takaisin veneeseen, ja jos ranta ei olisi ollut ihan vieressä, niin näinhän siinä olisi käynytkin. Selvästikin veneen kuljettaja toimi karilleajon jälkeen juuri niinkuin pitikin hyvää merimiestaitoa osoittaen.
tästä Sally Albatrossin karilleajo ja uppoaminen matalikon päälle porkkalanselällä&sen eteläpuolella.
Ei ohreja lankaan, kuten tällaisessa tilanteessa juuri yleensä käy. Lisätietoa onnettomuustutkinnasta tai sen nettisivuilta.
Voi jumalauta mitä pölvästejä maa päällään kantaa. Kuorossa huutamassa, että eihän veneen uppoaminen ollenkaan vaarallista ole. Venehän on niin korkeakin, että osa pysyy kuitenkin pinnalla. Ilmeisesti ainoastaan taloudelliset syyt ovat sitten esteenä enemmille karille ajoille. Menkääpä kertomaan iloiset uutiset vaikkapa taannoisen Viikinki-veneen uhrien omaisille.