milloin se tulee takaisin?
ennen tunsin syvää rakkautta lapseeni mutta toisen lapsen synnyttyä tunteet esikoiseen ovat muuttuneen.. hän ärsyttää kaikessa... huudan hänelle kokoajan ja tuntuu että en rakasta häntä.. haluaisin kyllä.. tuntuu että kun hän yrittää syliinkin niin aina sanon hänelle että älä nyt tule... kuopus on jo 1v. haluan rakastaa molempia lapsia yhtäpaljon ja
haluan lopettaa lapselle huutamisen ja "syrjimisen" ennen kuin tästä jää lapselle jotain....
ennen tunsin syvää rakkautta lapseeni mutta toisen lapsen synnyttyä tunteet esikoiseen ovat muuttuneen.. hän ärsyttää kaikessa... huudan hänelle kokoajan ja tuntuu että en rakasta häntä.. haluaisin kyllä.. tuntuu että kun hän yrittää syliinkin niin aina sanon hänelle että älä nyt tule... kuopus on jo 1v. haluan rakastaa molempia lapsia yhtäpaljon ja
haluan lopettaa lapselle huutamisen ja "syrjimisen" ennen kuin tästä jää lapselle jotain....
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mä en valitettavasti osaa auttaa sua. Halusin kuitenkin kirjottaa tähän koska tekstis olis voinu olla mun kirjoittama. Tää on ihan kauheeta. Jotenkin tuntuu helpommalta että on joku muukin joka tuntee samalla tavalla ja toisaalta taas tuntuu kamalalta että jossain muuallakin lapsi kärsii samoin kun mun esikoinen. Mä en myöskään haluais huutaa ja olla inhottava,mutta kun tälle omalle tunteelle ei voi mitään. Painin asian kanssa joka päivä ja kokoajan. Sehän on selvää että lapsi kärsii. Kunpa tietäisin mitä voisin tehdä.
Voimia sinulle,ja etenkin esikoisellesi.
kaikista pahinta on että esikoinen on oikeasti tosi kiltti ja huolehtii pikkuveljestään eikä ole edes ollenkaan mustasukkainen. siti tuntuu että hän vain ärsyttää minua enkä pysty olemaan hänelle kiltti ja antamaan sitä hellyyttä mitä äidin kuuluisi antaa.
Meillä on tuokin asia sama. Esikoinen on todella kiltti vaikka onkin nyt uhmaiässä,mutta perusluonteeltaan erittäin kiltti. No ei voi kun toivoa parasta,että tämä kamala tunne menee pian ohitse. Munkin kuopus on 1-vuotias.
.. ja puhua asiasta jollekkin ammattilaiselle. Toivottavasti teillä edes sitten miehet joilta riittää hellyyttä esikoisellekkin. Tuntuu hurjalta tuommoinen, esikoinen varmasti vaistoaa ja kärsii tilanteesta!!
onneksi tytöstä tehtiin tarkoiruksella raskausaikana isin tyttö. etteui sitten olisi äidissä niin kiinni, kun kuitenkin vauvaa tulisi tarvitsemaan enemmän äitiä.ehkä juuri sen takia olen etääntynyt esikoisesta.. en tiedä...yritän ottaa esikoista syliin ja muutenkin olla kiva sille.. vaikka tunnen "ärsytystä"...
sinun kaltaisella ei pitäisi lapsia ollakaan. Kyllä oli ilkeästi sanottu ettet rakasta esikoistasi, miten miehesi hyväksyy moista käytöstä.. toivotttavasti lähtee lapset mukanaan muualle asumaan. Esikoisellesi jää ikuiset traumat tuollaisesta.
vähän liian jyrkästi sanottu.. olen kuitenkin hyvä äiti... ja minkä minä tunteilleni voi.. ei ketään voi pakottaa rakastamaan. mutta se ei minusta huonoa äitiä tee.. lapsi saa kuitenki paljon rakkautta isältään.. mieskin on enemmän kiintynyt esoiseen. hän sanoi että hän ei ole niin kiintynyt kuopukseen kuin esikoiseen... eli kumpikin lapsi saa kyllä rakkautta taholtaan...
"haluan rakastaa molempia lapsia yhtäpaljon "
Mielestäni riittää, että lapsiaan RAKASTAA, ei voi koskaan sanoa rakastavansa YHTÄ PALJON, koska lapset ovat erilaisia ja rakkauden määrää ei voi millään rakkausmittarilla mitata!!!! :-)
tuntea rakkautta mutta esikoinen vain saa jotenkin "ärsyttävät" tunteet pintaan.. en osaa selittää
kyllähän se niin on että se pienin vaatii sitä hoivaa ja huolenpito aenemmän ja siksi sen kanssa jokainen on enemmän ja pitelee ja hellii. Osalla taas toistuu se että pienin saa aina sen kaiken rakkauden ja isomat saa tulla toimeen vähän kuin omillaan.
Kannattaa miettiä oletko todella tavallaan hylännyt lapsen uuden rakkauden tieltä, vai onko niin että isompi ja pienempi vain vaativat erilailla kiintymystä yms? Jos edelleen olet sitä mieltä että isompaan kohdistuu kaikke amuuta kuin niitä tunteita joit apitäisi niin pakkohan on alkaa sitten yrittämään olemaan tasapuolinen ihan tietoisesti.
Niin, toisaalta kun se vauva on vaatinut sitä huomiota niin isompi lapsi voi tavallaan vieraantu aja tuntu aoudoltakin. Lapsihan kasvaa ja kehittyy ja muuttuu koko ajan ja samalla luonnett aja persoonaa tulee enmmän. Ehkä et tällä hetkellä tavallaan tunne toista lastasi lainkaan? Vierasta on vaikea rakastaa...
Olen kyllä myös sitä mieltä että jos toinen lapsi on toiselle vanhemmalle tärkeämpi kuin toinen ja toisinpäin niin silloinhan kummallakin on se oma vanhempi joka on kiintynyt juuri siihen yhteen lapseen selvemmin ja silloin kumpikin saa sen mitä pitää. En myöskään usko että kukaan oikeasti rakastaa kaikkia lapsiaan aivan samoin ja tasan yhtä paljon millään mittarilal mitattuna. Tunteissa vaikutta aniin monet asiat ja lapsenkin kehitysvaiheet. Murkun kanssa tapellessa välillä ihmettelee miten on edes haksahtanut lisää lapsia hankkimaan koskaan..
Ota aika asen esikoisen kanssa ja tehkää jotakin kivaa yhdessä mistä kumpikin nauttii ja tutustu lapseen paremmin ja opi hänen juttujaan jne kyllä se kiintymys palaa ajan kanssa takaisin!
nyt ihan parin kk sisään.
Voi kamala kun järkytyin lukiessani tekstinne. En siksi että jotenkin kritisoisin teitä, vaan pelkään jos minulle käy samoin:(
Siis esikoinen on elämässäni parasta mitä koskaan olen saanut aikaan! Vaikka paljon olen muutenkin saavuttanut elämässä (ura, hyvä liitto ym.)
Mitään en maailmassa rakasta yhtä paljon kuin pientä poikaani joka on nyt sitten 1,4v kun toinen lapsemme syntyy. Katson häntä joka päivä samalla tavalla kun syntymäpäivänään. En voi muutakun ihmetellä että meillä voi olla tuollainen ihana täydellinen pieni ihminen meidän elämässämme.
Ongelmaan palatakseni: Vaikeahan tuota on ymmärtää miten noin voi käydä! En epäile yhtään että "rakastitte" varmasti esikoistanne paljon, ihan niinkun minäkin teen juuri nyt. Se uuden vaavan tulo varmasti muuttaa paljon asioita perheessä. Olen mieheni kanssa jutellut asiasta, kun epäilin että miten näistä kahdesta ihanasta paketista selvitään:), ja mies lohdutteli että uusi vaava nukkuu niin paljon
aluksi että esikoiselle jää paljon aikaa. Sehän voi tosiaan olla että olette vähän erkaantuneet esikoisesta, ja siihen kannattaa tehdä muutos varmasti heti! Kyllä teidän kannattaisi ehdottomasti jutella asiasta vaikka neuvolassa! Saa ainakin selvyyden että mistä tuollainen voi johtua.
Minä myös innolla odottelen tuntemuksiani uuden vauvan tullessa.
Voisitteko sitten päivittää tänne mitä olette saaneet tietää tai miten teillä menee, vähän myöhemminkin:)
Koittakaa jaksaa ja elkää hävetkö puhua asiasta, asia on EXTRA tärkeä ja siihen kannattaa puuttua. Voimia ja hyviä jatkoja teille ja teidän pikkuisille:))
Minulla on 1,5-vuotias poika ja kaksikuinen tyttö eli ikäeroa lapsillamme on samanverran kuin teidänkin lapsilla tulee olemaan :).
Minuakin pelotti odotusaikana ja oikeastaan jo uuden vauvan hankkimista suunnitellessamme se, kuinka rakkautta voi riittää kahdelle lapselle, kun esikoinen on niin hirvittävän rakas. Tuntui, etten voi rakastaa ketään muuta niin paljoa, kuin häntä.
Vauvan synnyttyä muutaman ensimmäisen viikon aikana minulla oli tosi huono omatunto siitä, että olimme hankkineet vauvan, joka vei paljon huomiotani ja aikaani esikoiselta. Onneksi miehelläni oli tosi pitkä kesäloma ja hän vietti aikaa pojan kanssa minun hoitaessani tyttöämme. Poika oli mustasukkainen siskolleen parin viikon ajan, mutta nyt sisko saa veljeltään ainakin 20 pusua päivässä ja mustasukkaisuus on tipotiessään.
Minä ja mieheni rakastamme molempia lapsiamme ihan yhtä paljon kuin esikoistamme rakastimme hänen ollessaan ainoa lapsi. On ihanaa seurata, kuinka veli "hoitaa" siskoaan ja saa palkakseen aurinkoisen hymyn ja jokelluksen. Rakkaus ei olekaan hupeneva vara ;)
meillä tyttö 6v ja poika kohta 1v ja aina ovat molemmat lapset olleet yhtä rakkaita. Tekee pahaa esikoisesi puolesta.
... ottaa esikoisesi kanssa kahdenkeskeistä aikaa esim muutaman kerran viikoss tai vaikka päivittäin kun mies tulee kotiin? Varmaan kun vauva on ns poissa silmistä ja saat keskittyä esikoiseen täysin, voi oikeat tunteet taas alkaa tulla pintaan. Itse nyt toista kertaa raskaana ja syntymähetkellä esikoinen noin 1,6kk. Esikoinen nyt maailman tärkein ja toivon sydämmestäni, että pysyy sellaisena. Jakaa paikan vain uuden tulokkaan kanssa.
Mä olen tuo kuvaamasi esikoinen, olin sitä pitkään lapsuudessani. Syrjitty ja se kenelle sanottiin, ettei syliin mahdu. En tiedä kuinka vanha esikoisesi on nyt, mutta ttse olin 4-vuotias kun se alkoi, ja minulla oli 2 pikkusiskoa. En hirveästi muista kaikkea, mutta muistan yrittäneeni ja mielestäni en ollut paha, mutta tunsin itseni pahaksi.
Tätä syrjintää jatkui siihen asti kun olin 8-9 -vuotias. Raivosin saadakseni huomiota ja itsetuntoni oli todella huono.
Huono itsetunto jatkui pitkään ja lukiossa juttelin asiasta ensimmäistä kertaa äitini kanssa. Puhuimme paljon. Mm. siitä miten hän on tuntenut huonoa omaatuntoa siitä ettei minulle jäänyt tarpeeksi aikaa ollessani pieni.
...mä uskon että sä voit vielä estää sen, ihan oikeasti. En tiedä miten, mutta koita hillitä niitä tunteita kaikin mahdollisin keinoin
että kerroit tämän...
Minulla on ollut välillä vähän samanlaisia tunteita. Mielestäni äidin antama läheisyys ei kuitenkaan saisi olla yksistään äidin tunteiden pohjalta lähtevää, vaan lapsen tunteet on myös otettava huomioon. Olen siis välillä ottanut tyttöjäni syliin, vaikka on kuinka tuntunut, että ei jaksaisi. Se rakkaus lasta kohtaan onkyllä löytynyt, kun se syliin käpertynyt "iso tyttö" on sanonut: "Äiti, sinä oot kaikkein tärkein." Eli se syliin ottaminen on kannattanut siitäkin huolimatta, että 1v kuopus tulee heti viereen huutamaan mustasukkaisena, kun näkee että joku isoista siskoista on päässyt äidin syliin.
Eli suosittelen, että kun lapsi tulee pyytämään päästä syliin, ota ihmeessä. Kannattaa muistaa, että jokaisella lapsella on vain yksi äiti, vaikka sillä äidillä olisikin monta lasta.