lapsen käytöksestä autismin? Jos voi, niin miten?
Meillä tyttö pelästyy kovasti isompia ääniä alkaen voimakkaasti itkeä. Pitää myös käsiä aina levitettynä esim. sylissä istuessa. Morottaa vielä. Välillä saattaa tuijottaa pitkään minuakin ennen kuin alkaa hymyilemään. Aamulla kun käyn hakemassa rinnalle imemään ei rauhoitu huudolta ennen kuin saa tissiin suuhun. Ei myöskään tykkää olla yhtään sylissä ns. paijattavana siinä asennossa missä pieniä vauvoja yleensä pidetään, haluaa olla vaan pystyasennossa. Koliikin aikana kyllä pidettään juuri ko. asennossa ja tuli mieleen, että eipä sekään asento monesti auttanut. Liekö sitten toista vaan kiusannut, jos ei ole tykännyt siinä olla.
Ovatko selitettävissä ikään kuuluvaan kehitykseen (n. 5 kk) vai pitäisikö huolestua? Neuvolassa ei olla sanottu mitään, että kehityksessä poikkeavaa. Sanovatkohan yleensä heti jos huomaavat vai panttaavatko tietoa esim. puoleen ikävuoteen, kun itse saavat varmistuksen. Pelottaa niin kovasti...Vauvan sydänäänissä oli laskua synnytyksen aikana, mutta mihinkään ei ole merkitty, että olisi ollut varsinaista hapenpuutetta.
Meillä tyttö pelästyy kovasti isompia ääniä alkaen voimakkaasti itkeä. Pitää myös käsiä aina levitettynä esim. sylissä istuessa. Morottaa vielä. Välillä saattaa tuijottaa pitkään minuakin ennen kuin alkaa hymyilemään. Aamulla kun käyn hakemassa rinnalle imemään ei rauhoitu huudolta ennen kuin saa tissiin suuhun. Ei myöskään tykkää olla yhtään sylissä ns. paijattavana siinä asennossa missä pieniä vauvoja yleensä pidetään, haluaa olla vaan pystyasennossa. Koliikin aikana kyllä pidettään juuri ko. asennossa ja tuli mieleen, että eipä sekään asento monesti auttanut. Liekö sitten toista vaan kiusannut, jos ei ole tykännyt siinä olla.
Ovatko selitettävissä ikään kuuluvaan kehitykseen (n. 5 kk) vai pitäisikö huolestua? Neuvolassa ei olla sanottu mitään, että kehityksessä poikkeavaa. Sanovatkohan yleensä heti jos huomaavat vai panttaavatko tietoa esim. puoleen ikävuoteen, kun itse saavat varmistuksen. Pelottaa niin kovasti...Vauvan sydänäänissä oli laskua synnytyksen aikana, mutta mihinkään ei ole merkitty, että olisi ollut varsinaista hapenpuutetta.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tyttö myös vihaa yli kaiken vaatteiden pukemista, kun laitetaan pään yli ja haalareissa ei viihdy yhtään. Yhden vaatekerroksen saa pukea, mutta jos pitäisi lähteä ulos, niin hirveät raivarit, kun pitäisi pukea enemmän.
Tyttö ei myöskään vielä käänny selältä mahalle eikä toisin päin, ainoastaan kyljelle.
Ei myöskään hirveästi jokeltele itsekseen tai muutenkaan.
Noita paha verrata, mutta tuntuu, että miten kaikkien muiden lapset jo kääntyy, juttelevat kovasti muille ja itsekseen.
Toisaalta tuntuu jotenkin hullulta kysellä tällaista, kun tyttö nytkin tuolla lelukaaren alla kiljahtelee iloisesti enkä haluaisi ajatella hänestä pahasti. En vaan jotenkin saa ajatusta pois. Kävin jo odotusaikana psykologin juttusilla kun pelkäsin, että kaikki ei olisi/menisi hyvin vauvan terveyden kohdalta. Sainkin nuo ikävät ajatukset pois mielestäni ja synnytyksessäkään en pelännyt, ainoastaan kun ponnistusvaihe venyi, sanoin, että jos kohta ei tule valmista, niin sitten on saatava apua (imukuppi, sektio tms.). Syntymän jälkeen vauva oli keltainen ja melko unelias. 3 ensimmäistä kk meni koliikin kourissa. Pulauttelua on ollut lähes alusta lähtien.
Apgar-pisteet tytöllä olivat 8/8.
tempperamenttinen vauva, aika monet inhoavat vaatettamista ja etenkin niitä pään yli vedettäviä juttuja...Sekin on vaihe vain, lievittyy kyllä ajan kuluessa.
Joillakin saattaa joku vaihe noissa liikkumisissa ja kääntymisissä jäädä vallan välistä ja siirtyä aikanaan suoraan seuraavaan etappiin sitten kun on siihen valmis. Luultavasti kääntyy ympäri kun vähiten sitä odotat, ihan yhtäkkiä kunhan hoksaa idean.
Ota lapsi joka päivä hetkeksi syliin jalkojen päälle tai eteen vaikka lattialle, ja tee sellaisia pieniä jumppa juttuja lapselle, venyttele käsiä ja jalkoja ja höpötele samalla tai lauleskele jotakin, lue paljon jo nyt loruja ja satuja, ei sillä merkitystä vaikkei lapsi ymmärrä sanoja, erilaiset äänen painot ja hokemat sun muut ovat yleensä tavattoman hauskoja vauvoista.Kaikki sellainen kehittää lasta ja teidän vuorovaikutusta, omat pelkosikin saattavat hälvetä kun huomaat mitä kaikkea uutta vauva oppii siinä samalla koko ajan.
Ja yksi tärkeä asia;älä vertaa omaa lasta muiden vauvoihin, siitä saat vain stressiä, kun jokainen tenava on yksilönsä ja kehittyy ihan omaan tahtiinsa, tuossa iässä oppimisen eriaikaisuus ei vielä ole merkki välttämättä yhtään mistään vakavasta, jokainen vain kehittyy omaan tahtiinsa, ei sille minkään voi.
Tuosta tempperamentista sanottiin jo vieriosastolla, että taisitte saada aika voimakastahtoisen tyttelin.
Niin verrata ei saisi,mutta pakosta rupeaa vähän mietityttämään, kun kaikkien tuttujen muksut ovat jo tässä iässä kääntyilleet ja äidit taivastelevat, että eikö se jo käänny.
Paljon ollaan jalkojen ja käsien kanssa pelleilty, loruteltu ja lauleskeltu, just äskenkin. Olen yrittänyt "harjoittaa" motoriikkaa myös pitämällä paljon sylissä eri asennoissa ja keinuttamalla, pikkusen hyppyyttämällä jne.
Verrata ei tosiaan saisi, mutta olen miettinyt kun käydään yhdessä sellaisessa äiti-vauva-ryhmässä (ikään kuin muskari),jossa muut vauvat on jo 6-7 kk , että miksi meidän tyttö siellä levittelee käsiään, pää kääntyilee katsomaan yhtä sun toista koko ajan puolelta toiselle ja kiljahtelee. Olen aatellut, että on vaan innostunut, mutta sitten taas ihmetellyt, että miksi ne muut muksut vaan istuu kiltisti sylissä ja katselee äitiään hymyillen. Meidän tyttö kun keskittyy katselemaan muita vauvoja enemmän kuin minua. Toki nauraa minullekin ja mielestäni kyllä nauttii tuosta kerhossa käymisestä.
Sitten on nämä kaikki nettisivustot, että kun yhdellä oireella googletat, niin tulee ties mitä. Niin kuin tuli tuosta pään taaksepäin vedosta (mm. CP-vamma), mikä sitten johtuikin koliikin aiheuttamista vatsavaivoista kun veti itseään kaarelle pää mukana seuraten ja nukkui refluksia helpottaen nukkumista päätä taaksetaivuttamalla. Arvaapas paljonko silloin pelästyin! Plus kaikki ne sivustot, joissa kerrotaan milloin mitäkin pitäisi tapahtua ja sivustoista riippuen heittoa voi olla jonkin tietyn taidon oppimisessa 2 kuukauttakin.
Kiitos sinulle, että kerroit asiat realistisesti ja sait minut nyt unohtamaan kaikkien tuollaisten asioiden miettimisen. Nyt taidan vaan nauttia ihana vauvastani. Enkä kait tuolla murehtimiselle mitään voita, vaikka jotain sitten olisikin...
että rauhoituit, ja arvaapas mitä? minä itse olen autismin kirjoon kuuluva ja jo lapsena jos jonkinmoista diagnoosia saanut aikuinen, lapsenikin on asperger, ja hyvin pärjätään, eli erilaisuus ei aina tarkoita ylitsepääsemättömiä vaikeuksia tai itkua ja hammasten kiristystä, jos ei ole hengen hätää niin kyllä sitä aina pärjää! :)
Ja anna muiden taivastella, minun tyttöni ei esim kävellyt vielä yksi vuotiaana ja muut olivat ihmeissään kun toinen ei edes yritä, kunhan istuskelee möllöttää tyytyväisenä - mutta oppi sitten vastaavasti lukemaan reilusti alle koulu ikäisenä ihan noin vain.
Pitää aina keskittyä niihin hyviin puoliin enemmän kuin huonoihin, lapsestasi tulee mieleen, että on itsenäinen ja voimakastahtoinen persoona ja siitä on monessa asiassa paljon hyötyä elämän varrella.
noin pienestä sanoa, äkkisiltään vaikuttaa melkos normaalilta vauvalta. Vasta puolenvuoden ja yhden ikävuoden jälkeen voi alkaa enemmän huomaamaan jos jotakin isompia viivästyksiä kehityksessä tai muuta poikkeavaa. Autismi diagnoosi vissiin on aika harvinainen alle kolmevuotiaalle, ellei kyse ole sitten niin syvästä autismista, ettei lapsella ole mitään kontaktia yhtään mihinkään ulkopuoliseen maailmaan.
Älä mieti suotta asiaa vielä liikoja noiden kuvausten perusteella, ne menevät kyllä vielä normaali kehityksen piikkiin, minun mielestäni.
Niin ja kyllä, kyllä neuvolassa sanotaan jos ovat jostakin huolissaan ja koittavat selvittää mitä on vialla, ei tiedon panttaamisesta olisi mitään hyötyä kellekään.
Jotkut lapset ovat herkempiä vaikkapa äänille kuin toiset ja yleensä kaikilla on vauvana kausi jolloin säpsyilevät vähän enemmän ja ovat varautuneempia ja ujostelevat yms.
Tuon ikäinen lapsi alkaa hoksata jo pystyssä keikkumisen riemut joten pystyyn änkeäminen sylissä sekin on ihan normaalia, pikemminkin merkki nopeasta kehityksestä kuin huolen aihe, huolestuttavampaa olisi jos lapsi aina vaan tahtoisi olla pelkästään paijattavana pikkuvauva-asennossa.
Sydänäänten hetkellinen lasku synnytyksen yhteydessä on tavallista sekin, vaikkapa lapsiveden puhkaisun yhteydessä, jos hapenpuutetta olisi epäilty, olisi lapsi tutkittu neurologisten vammojen varalta heti syntymän jälkeen.
Eli: älä ole huolissasi, älä pelkää, isompi riski on sille, että kaikki on ihan ok ja hyvin kuin että joku olisi pielessä!
Siksi noista äänistä ajattelin juuri, että voiko olla jotain ääniyliherkkyyttä, kun joka kerta neuvolassa sitä kysyvät, että kuuleeko ja mitä kuulee ja kun mainitsen, että välillä säikkyy kovia ääniä, eivät sano siihen mitään takaisin; ei että ei huolta tai sitä, että ihan ok.
Tuosta myös ajattelin, että eivät varmaan kiinnosta enää tuo sylissä olo (Varsinkin kun koliikin aikana niin paljon oli sylissä). Ehkäpä tyttönen on kuin äitinsä ja lähtee vähän myöhemmin liikeelle.
Eli ainakin kannattaa asiantuntijoita kuulla. Autismia on myös monen tasoista. Lahjakkaan lapsen tunnistaminen voi jäädä kouluikään.
Vaikka meillä oli vastaavia huomioita lapsen kosketusherkkyydestä ja sylissäviihtymättömyydestä jo pienenä, emme ymmärtäneet asiaa vielä koulun ala-asteella, vaikka lapsi aina viihtyi yksin. Kotona kun lapsi viihtyi kuitenkin sisarustensa kanssa.
Ongelma tuli vasta siirryttäessä uuteen kouluun 9 vuotiaana. Lapsi oli paljon omissa ajatuksissaan. Epäiltiin jopa epilepsiaa. Epilepsiatutkimuksisata lähetettiin lasten psykiatrian osastolle, jossa lapsi diagnosoitiin hulluksi ja idiootiksi.
Tämä oli shokki. Kuinka lapsi joka osasi laittaa kengätkin oikeisiin jalkoihin jo 3 vuotiaana voi olla idiootti! Osasi lukea ja kirjoittaa ja laskea ennen kouluikää. Sanottiin, että lapsi voi mekaanisesti oppia, vaikka on idiootti!
Järkytäävää ja täysin käsittämätöntä! Tuomittiin laitoshoitoon koko iäkseen! Aloimme epäillä aspergeia. Diagnoosin tehnyt psykiatri sanoi, että psykodynaaminen diagnoosi on yhtä vahva kuin syöpädiagnoosi. Eli turha etsiä syytä aivoista, kun syy on mielessä. Näillä sanoin estettiin lapsen jatkotutkimukset!
Lapsi laitostettiin määräämättömäksi ajaksi ilman toivon kipinää! Kotiinkaan ei lasta laskettu kuin vain muutamaksi tunniksi viikon loppuisin. Äitiä syytettiin lapsen hulluudesta ja piti eristää isästä, joka leimattiin hulluksi, kun ei uskonut diagnoosiin!
Piti salaa viedä lapsi neurologin tutkimuksiin. Lopulta selvisi, että lapsella oli todellakin HFA korkeatasoinen autismi. Kaikki muuttui uuden diagnosin myötä. Lapsi on nyt kotona ja käy normaalia koulua, mutta kidutusta psykiatrian osastolla kerkesi kertymään yli kaksi vuotta!
Olemme nyt kokemusta rikkampana - kokemusta jota emme kellekkään soisi 2000-luivun Suomessa. Traumaa on turha aiheuttaa veronmaksajien rahoilla, kun sen olisi voinut asiantuntemuksella estää. Ikävä kyllä lasten psykiatria elää paikoin edelleen pimeintä keskiaikaa!
no minut diagnosisoitiin 70 luvulla "umpimieliseksi" kun olin valikoivasti puhumaton, mutta nuo hullut ja idiootit sun muut ovat jo vähän paksua. Jos jossakin päin tuommoista tosiaan muka 2000 luvun suomessa tapahtuu, olet kai tehnyt asiasta kantelun ja julkisen?
Hullu sanan ei pitäisi kuulua minkään sortin ammatti-ihmisen sanavarastoon edes, kaikkein vähiten lasten kanssa työskentelevien.
Itse olen saanut saman diagnoosin lapselleni. Lieneekö sama lääkärikin. Hän tosin käytti "sivistyneempää" kieltä, sillä katsoi, että olen sivistynyttä sakkia, mutta samaa hän tarkoitti kuin edellinenkin.
hullu = psykoottinen
idiootti = vähämielinen
Todellakin tänä päivänä lääkärit eivät avoimesti sano mitä tarkoittavat, mutta jos lääkärin diagnoosi on psykoosi se tarkoittaa hullu. Jos diagnoosi on vähämielinen se tarkoittaa idiootti.
Myöhemmin sain kuitenkin lapselle asperger diagnoosin. Eli väärät diagnoosit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
otettiin huostaan.
ja lehtiin! Jos et ole jo tehnyt tapausta julkiseksi, tee se pian. Voin vain kuvitella, miltä minusta olisi tuntunut, jos minut olisi luokiteltu hulluksi ja suljettu laitokseen assiuteni vuoksi sen sijaan, että sain elää omalaatuisena itsenäni ja menestyä elämässäni.
Noiden lääkärien nimet tulee julkaista! Olet kai jo valittanut virkavirheestä? Vaatinut korvausta lapsellesi ja perheelle?
Autistisen lapsen vanhemmilla on kaksi vaihtoehtoa:
laitostaminen tai kotihoito
Laitostamisella selviää vähemmällä, samalla oppii vähemmän itsestään ja lapsestaan.
Kotihoidossa joutuu panemaan itsensä peliin samoin kuin tavallisen lapsenkin kasvatuksessa. Vanhemmalle autistisen lapsen kasvatus on todellinen haaste. Siinä helposti voimat kuluvat, jos tukea ei saa.
Monet väärinkäsitykset on arkea. Aina joutuu läpikäymään terveydenhuollon syynin, joka kohdistuu koko perheeseen. Mitä pienepänä lapsi saa oikean diagnoosin sitä helpompaa se on koko perheelle ja asiat alkaa sujumaan.
Vanhemman lapsen kohdalla diagnosointi on monien vanhempien kokemuksesta helvetillinen prosessi, varsinkin jos joutuu vanhakantaisen psykodynaamisen koulutuksen saaneiden psykiatrian työntekijöiden syynaamaksi. Siinä syyllistetään koko perhe.
Se on traumaattinen kokemus, kuten joku sanoi, sitä ei pahimmalle vihamiehelleenkään soisi. Siispä pienenkin lapsen vanhemman kannattaa selvittää lapsen tilanne, jos epäilystä on ja luottaa vaistoonsa.
Jälkeenpäin ajatellen on kokemusta viisaampi ja prosessissa on oppinut itsestäänkin asioita, joita ei ole aiemmin ymmärtänyt. Arvo Ylppö aikoinaan totesi huolestuneelle isälleni, että terve lapsi tämä on. Jostain syystä isäni oli kuitenkin huolissaan.
Isäni kuitenkin suuttui ammatinvalintapsykologille, joka olisi halunnut lähettää minut murrosikäisenä mielisairaalaan tutkittavaksi. "Lapseni ei ole hullu, olette itse hullu!". Näin hän pelasti minut mielisairaalakierteeltä, joka olisi saattanut koitua kohtalokseni.
Selvittäessäni nyt lapseni koulunkäyntiongelmia olen hiuomannut, että ne ovat pitkälle samoja, kuin itselläni aikoinaan. Auttaessani lastani olen oppinut ymmärtämään paremmin itseäni. Se on ollut rikkaus ja auttanut kestämään tässä monen väärinkäsityksen prosessissa.
"no minut diagnosisoitiin 70 luvulla "umpimieliseksi" kun olin valikoivasti puhumaton, mutta nuo hullut ja idiootit sun muut ovat jo vähän paksua".
Niin mitä tarkoitit?
että osataan muutkin varoa psykiatrista osastoa...
että jos näkee että lääkäri tai psykologi on epäpätevä niin sitä voi aina vaihtaa. Eli esim. yksityiselle.
sen voi jotenkin ymmärtää, että 70 luvulla lasten psykiatria on ollut vielä aikalailla lastenkengissä eikä neurologisista poikkeavuuksista ollut tietoakaan - ei ainakaan millään nimellä, saatika että niihin olisi ollut mitään hoitoa, vuosikymmenenä jolloin mm homous oli vielä lääketieteellisesti sairaus, voi kuvitellakin, että joku vanha lääkäri-jäärä voi diagnosisoida vaikeasti traumatisoituneen ja autistisen lapsen sanalla umpimielinen, tai möläyttää suustaan sanoja idiootti tai hullu, mutta vaikea uskoa, että 2000 luvulla saisi olla edes virassa henkilö, joka käyttää potilaasta sanoja hullu ja idiootti.
Mutta sehän jo selvisikin, että näin ei ollut vaan että potilas oli lääkärin mukaan mm psykoottinen, alk. peräisestä kirjoituksesta kun sai sen kuvan, ( ainakin minä sain) että olisi käytetty sanoja hullu ja idiootti.
mutta kuten sanottu hienojen sanojen takana paistaa ikävä kyllä 2000-luvun raaka asenne, mikä ei sääliä tai empatiaa tunne. Jokaisen pitää vaan pärjätä omillaan. Heikot lakoon rahan tieltä.
edellistä tarinaa fiktiivisenä. Kantapään kautta oman lapseni kohtalo on toditanut monet vertaiskokemukset aidoiksi.
Lisäksi olen ollut mukana vertaisryhmissä, joissa vanhemmat ovat aluksi uskoneet kuten minäkin psykiatrien diagnoosit omasta syyllisyydestäni lapsen oireiluun. Vuoden aikana kuitenkin kaikki muuttui ja lopulta kaikki vanhemmat huomasivat, että lapsen oireilla oli biologinen pohja.
Vaikka lapsemme oli sijoitettuna eri yksiköihin ja eri osastoille pääkaupunkiseudulla kokemukset olivat yhteneväiset. Olimme tosin tavanneet samoja kiduttajija, joten enää ei voi sanoa, että kokemuksemme olivat oman mielikuvituksemme tuotetta, kuten saatoimme kokea yrittäessämme kertoa niistä ystävällille, joilla samaa kokemusta ei ollut.
Kyllä psykiatria on aivan oma julma maailmansa. Kummalliselta tuntuu, että näiltä ihmisiltä puuttuu normaalit kommunikaatiotaidot - vaikka psykiatrien pitäisi olla viestinnän ammattilaisia ja ymmärtää, mitä traumaa perheen syyllistäminen aiheuttaa.
Uskon, että psykiatrian osastoilla useimmat työntekijät ovat aitoja hyviä ihmisiä. Mätämunia saattaa olla vain yksi, mutta hän saattaa olla asemassa, joka pilaa koko työyhteisön ja kehumansa "parinkymmenen vuoden kokemus" merkitsee, ettei ole oppinut mitään uutta lasten psykiatriasta. Tänä päivänä autismin hoitoon ei todellakaan kuulu pakkotoimet, joita nämä ihmiset pitävät edelleen parhaana hoitona autisteille.
Kun 9-vuotias lapseni kertoi, että osastolla häntä kidutetaan, kysyin mistä tiedät, että se on kidutusta. Hän kertoi katsoneensa lehdestä kidutuskuvia Irakista. Kun isot hoitajat makaavat lapsen päällä kiinnipitotilanteessa, voi vaan kuvitella, että näkymä on kuin Irakin kuvissa! Eristyshuonekin on kuin vankityrmä.
Ongelmana näille "kokeneille" työntekijöille on, että eivät halua kuunnella vanhempia, joita pitävät syyllisenä lastensa tilanteeseen, eivätkä näin näe todellisuutta oikein.
kyllä minullakin on aika karuja nykypäivän kokemuksia nuorisopsykiatriselta puolelta, joita en olisi todellakaan uskonut todeksi etukäteen, etenkään kun itse aikuispuolella olen saanut ja saan hyvää hoitoa itse, niin toki kuvittelin lasten ja nuorten saavan vieläkin parempaa, ovathan he tärkein asia mitä elämässä voi olla ja tulevaisuus johon kannattaa satsata. Mutta toisin oli.
Minä luen ja tajuan kyllä aina ihan konkreettisesti asioita...eli en ymmärrä lainkaan rivienvälistä lukemista tai kaksimielisiä juttuja yms. Tämä tuohon toiseen viestiin tuossa yläpuolella...
....nuoren molemmilla vanhemmilla on diagnosisoitu neurologinen poikkeavuus ja lasta kohdeltu päivänselvänä aspergerina mm koulussa jossa paljonkin nykyään tietoa asiasta.
Nuorisopsykiatrisella sanottiin puolestaan, että huonon kasvatuksen tulos ja mm 2 viikkoa eristystä, jolloin ei saanut poistua huoneestaan. Mitään neurologisia testejä ja tutkimuksia ei tehdä, koska ei kuulemma ole tässä kaupungissa resursseja eikä yhtäkään neuropsykologia kuin aikuispuolella kaksi ja lasten puolella yksi. Joten jos tahdotte jatkoselvityksiä, menkää toisen kaupungin yksiyiselle ja maksakaa itse, jos ette jaksa lapsenne kanssa, pyytäkää lastensuojelusta laitospaikkaa.
Hohhohooo....
pitäisi pistää saunantaakse pinoon, tuli haulikolle töitä
Kun ihmettelin, miksi lasta suoranaisesti kiusataan mm. kovaäänisellä musiikilla, jota ei lapsen pyynnöstä hiljennetä ja syöttämällä lapselle ruokalajeja, joista ei pidä vaikka kotona on saanut valita syötävänsä ilman ongelmia. Sanottiin että vetäytyvää lasta ei voida hoitaa, jos häntä ei saada reagoimaan!
Kun yritin keskustella ihan asiallisesti osaston hoitokäytännöistä osastonhoitajan kanssa, hän mulkaisi minua vihaisesti ja kertoi menevänsä jonkin toisen lapsen asiasta lakitupaan ja valmistautuneensa myös perheemme tapauksessa puolustautumaan lakituvassa. Ja kaikki tämä, siksi, että halusimme keskustella hoitokäytännöistä. Me emme häntä juristilla emmekä millään muullakaan uhanneet.
Sanoin, että lasta ei lakitupa auta, vaan hoitokäytäntöihin pitää tulla muutos. Tähän hän vastasi, luuletko voivasi muuttaa hoitokäytäntöjämme? Siinä et tule onnistumaan, vaikka raastupaan menisimme!
Tämän jälkeen vierailut osastolla rajoitettiin. Kun ihmettelimme rajoituksia osastolla, joka mainostaa netissä vapaita vierailuaikoja, todettiin, että myös kirurgian osastolla voidaan intensiivihoidossa olevien lasten omaisten vierailuja rajoittaa. Oikeuttaako lääketiede siis ihmisoikeusrikkomukset!
Eli mitä muutosta tällä tasolla voi odottaa ihmiseltä, joka vastaa koko osaston hoitokäytännöistä. Hyvät uudet hoitajat saivat kenkää, kun eivät hänen pillinsä mukaan suostuneet toimimaan. Hän pyörittää jopa sairaalalääkäreitä ja on tottunut selviytymään mitä ilmeisimmistä väärinkäytöksistä. Lääkärit vaihtuu mutta käytännöt ei muutu osastolla, jolla lapsi on välillä viikkokausia eristyksessä ja toistuvat kiinnipidot on käytäntö.
En usko, että tähän auttaa kosto, vaan lailliset toimet. Vanhempien pitäisi yhdessä puuttua epäkohtiin. Ikävä kyllä vanhemmat eivät ole yksimielisiä. Jotkut haluasivat olla kärpäsenä katossa vartioimassa lapsiaan.
Jotkut ovat väsyneet taistoon ja helpottuneita, kun voivat haastavasti käyttäytyvät lapsensa yhteiskunnan huomaan ja pääsevät käymään psykoterapioissa, joista sitten voi huolistaan puhua siinä missä katollisissa maissa rippi-isälle.
Tuon ikäinen, 5kk ikäinen lapsi pitäisikin olla aika autistinen. Ei sen ikäisestä voi sanoa, onko autismia, vai ei.
Jos lapsi ei vielä kahden vuoden ikäisenäkään puhu, ei välttämättä ole kyse autismista.
Myöskään komplikaatiot eivät välttämättä tee autismia. Jos lapsella on ongelmia, hapenpuutetta jne. voi kasvaa terveeksi ja täysin ongelmaton voi olla autisti.
Mitkään kuvaamasi oireet eivät viittaa epätavalliseen.
kokemuksesta puhun. Oma lapsen kohdalla oli samantapaisia "oireita" kuin aloittajalla, mutta silloin As oli mm alkutekijöissä. Noin 3-4 v tuli puheenkehityksessä viive, takapakki, selvä nasaali, lapsi piiloutui ym...kaikki muu kehitys meni käyrien mukaan, eikä neuvolassa ollut huomauttamista. Kovia ääniä pelkäsi hysteerisesti pienestä pitäen. Haju/kosketusherkkyys oli myös voimakas...
Joka tapauksessa asiat etenivät niin,että 5-9v tarhasta vietsiä , ettei pysy muiden mukana fyysisesti, ei erota oikeaa vasemmasta, kun pitää vaihtaa suuntaa... mutta on selvästi lahjakas, vaatii cain tyrkkäyksen tehtäviin jne. Vein psykologin tutkimuksiin joista ei mitään erikoista: Hyvin, normaalisti kehittynyt jne.. Ala-asteella näin lehtikirjoituksen Aspergerista ja Mariuksesta. Bingo! Soitin sen jälkeen lastani tutkineelle psykologille ( joka totesi tarha-aikaan, että ok. mitä nyt joissain kaipaa ehkä tukea)ja kerroin Assista. Oli aika mykkänä, eikä osannut sanoa mitään.
Hankin lähetteen Yo-sairaalatutkimuksiin ja puolen vuoden jälkeen As-dg. Noista aikaa n 8-9 v ja kutinsa on dg pitänyt. Dg:n jälkeen on tiennyt mistä on kyse ja miten on hyvä mennä eteenpäin. Tutkimuksissa (tarkat laajat)todettiin, että osin lapsi on ikätasoa lahjakkaampi, osin taas tosi heikko. Epätasainen.
Toimintaterapia alkoi ym lapselle on ollut tärkeää löytää se oma identiteetti ja omat vahvuudet.Alkoi löytämään assiuden hyviä puolia. Dg - ainakaan Assissa ei liene mahdollista ennen 5-7 vuotta. Sanotaan, että paras ikä As dg:lle on 6-9v. Silloin löytyvät ne erot ja vaikeudet, jotka kaipaavat tukea. Osa pärjää suht normaalilla ohjauksella ja kasvatuksella, osa tarvitsee muutakin avuksi elämäntiellä.
Miksi hankit lapselle diagnoosin, jos ongelmat olivat noin mitättömiä? Kyllähän tieto assista on hyvä asia, mutta siinä vaiheessa, kun tietää, kuinka asiat ovat, pitäisi antaa valta yksilöllisyydelle.
Terapia ainakin minun mielestäni ja kuulemani perusteella antaa lähinnä niitä vahvuuksia, mitä terapeutti luulee olevan oikeita. Mielestäni oikeat vahvuudet löytyvät sillä, kun assi oppii kuuntelemaan itseään.
Terapiassa tämä kyky tapetaan ja lapsen identiteetti peitetään ja koitetaan piilottaa myös lapselta.
Ja jos lapsi ylipäänsä laitetaan terapiaan, niin tällöinhän on jo katsottu niitä heikkoksia, joihin vetoammalla assin itsenäisyyden kieltäminen oikeutetaan.
Toinen, minkä olen havainnut on, että vanhemmat käyttävät terapiaa kurinpidollisena ohjelmana. Myös, jos tulee erimielisyyksiä lapsen kanssa, niin tälle voidaan hankkia lääkekuuri. Tällöin kuitenkin unohdetaan se, että mikä on autismin näkyvyyden syy: juuri se, että lasta pelätään ymmärtää.
Anteeksi, että keskityin nyt tähän asiaan, sillä kirjoituksesi on kyllä todella hyvä ja hyödyllinen.
sen verran, että asperger voi tuoda mukanaan tapahtumia ihmisen ( lapsen) elämässä joita on ihan hyvä terapioida, ei siis terapiaa mihinkään aspergeriin vaan ihan muihin juttuihin, joiden syntymiseen voi olla epäsuorasti asperger "syyllinen".
Esimerkki; omituinen oma käytös aiheuttaa väärinkäsityksiä ja hermojen menetystä lapsen lähipiirissä niin paljon ( kun ja jos ei tiedetä koko aspergerista vielä mitään) että se ajaa kohtelemaan lasta väärin, vaikkapa rankaisemaan toistuvasti asioista joita lapsi ei ymmärrä tai edesauttaa sitä että usein sangen sinisilmäistä aspea on helppo käyttää hyväksi tavalla tai toisella ja näistä tapahtumista jää vaikkapa trauma, seuraa myöhemmin masennus yms.
Joten ei se terapia aina niin hyödytöntä ja huuhaata ole.
Mitä aiemmin lapsi saa asianmukaista tukea, sitä parempi ennuste lapsen selviämisestä tulevaisuudessa. Kaikkea ei tarvitse kantapään kautta kokea - sitä on inhimillinen sivistys.
Väärä diagnoosi merkitsi lapsellemme 2v. viivästystä kehityksessä, kun ei saanut ajoissa tukea mitä kehittyvä lapsi olisi tarvinnut. Lapselta kiellettiin kaikki harrastukset. Koulunkäynti keskeytettiin ja makuutettiin osastolla ja vanhemmat pantiin psykoterapiaan. Kun saatiin lapsi kotiin kehitysviivästymä oli tosiasia, kun ei ollut lasten psykiatrian osastolla saanut autistisen lapsen tarvitsemaa kuntoutusta.
olleet yksin noin yksinkertaisia, mutta en jaksa niistä enää alkaa kertomaan.Olen joskus kertonut enemmän.Osasin nähdä, että vikaa/poikkeavuuksia on, mutta en tiennyt nimeä. Ongelmat alkoivat haittaamaan arkea vasta koulun alettua ja eka luokan kanssa sai todella tehdä töitä. Kuitenkin lapsi on lahjakas - esim kielinero, taiteellisesti erittäin lahjakas jne.. Lapsi oli toisella luokalla kun luin jutun.
Meidät kyllä infottiin erittäin hyvin kun dg tuli siitä, että jos tulee tarvetta joskus psykoterapiaan, niin se "myrkkyä" herkälle Assille. Satuimme saumaan, jossa assista oli jo tietoa oman paikkakunnan sairaalassa ( luulen, että yksi perehtyneimpiä suomessa) ja sitä oli juuri k.o lääkäreillä. He olivat asiantuntevia , samoin lasten neurologian osasto, jossa ensi kerran havaitsin, että omahoitaja tiesi "puolesta sanasta" mitä tarkoitan milläkin...Monipuolinen toimintaterapia on paras assille, ei ongelmien ja niiden syntyjen syvien penkominen psykoterapian keinoin, joka syyllistää assia ja huonontaa olotilaa.
Vastaan nyt kaikkiin kolmeen viestiin samaan aikaan. Mielestäni on aivan selvää, että asperger tuo mukanaan erilaisia ikäviä kokemuksia, mutta tila on akuutti. Oikeastaan tällä ajatusmallilla assi tarvitsee jatkuvaa terapiaa läpi elämän selvitäkseen.
Mielestäni se ei ole tavoite, vaan tavoite on löytää itse se ajattelu, miten elämästä tulee mielekästä. Terapia ei voi kuitenkaan ennaltaehkäistä ikäviä tapahtumia, vaan se voi ainoastaan auttaa käsittelemään jo tapahtuneita. Pahimmassa tapauksessa se johtaa hyväksyntään siitä, että tapahtuneilla ei niinkään ollutkaan väliä ja niitä voi kohdata tulevaisuudessakin.
Siis paremminkin tässä terapiassa on juuri kyse siitä kantapäänkautta oppimisesta, tai oppimisesta ei oikeastaan voida edes puhua.
Sitäpaitsi, kuten voidaan huomata, väärä diagnoosi teki lapselle pahaa. Mutta entä oikea diagnoosi? Voiko oikeaa diagnoosia olla? Kyse on diagnoosista sinällään.
Diagnoosi, kuten voitiin väärästä sellaisesta huomata, projisoi oman merkityksensä lapseen. Se, että jollakin on ylipäänsä tarvetta diagnoosiin kertoo mielestäni hyväksymättömyyden oikeuttamisesta.
Lasta pitää ymmärtää sellaisena, kuin hän on, eikä lyödä diagnoosia otsaan oman mielen helpottamiseksi. Oli diagnoosi "oikea", tai "väärä", siinä on aina kyse lähinnä jostain mielenrauhasta. Ymmärtäminen tulee tapahtua, oli diagnoosia, tai ei. Jos sitä ei tapahdu, psykoterapia on hyvä ratkaisu.
Lisäksi totean, että psykoterpiassa ei sinällään ole mitään vikaa. Kyse on vain siitä, ettei terapeutti osannut sitä käyttää.
Vaikuttaisi vahvasti siltä, että psykiatrisella puolella, kuten myös joidenkin terapeuttien keskuudessa on aivot narikassa pysyvästi ja heidän keskuudessaan vallitsee syvä provosoituminen erilaisista tulkinnoista, minkä johdosta siellä kuljetaan värilliset lasit silmillä.
Esim. jos as-lapsi on kiinnostunut omasta seksuaalisuudestaan(viittaan erääseen täällä olleeseen linkkiin), ei se tarkoita, että tämä on häiriintynyt ja tätä täytyisi pitää eristyksisssä ja tyyliin leikata sukuelimet pois, vaan jos asia häiritsee terapeuttia, niin terapeutilla on todennäköisesti luonnevika.
Psykopterapian ei pitäisi kylläkään syyllistää assia, mutta jos näin on, terapeutti tulee hetimmiten päästää vankilaan.
Yleensä nämä assin ongelmat miltei täysin johtuvat siitä, ettei häntä ymmärretä. Ongelmat ovat kommunikaatiossa, minkä vuoksi hänen kanssaan tekemisissä olevat ei autistiset ihmiset projisoivat oman persoonansa psykoottisen osan assiin ja täten assilla olevat ongelmat provosoivat katsojaan itseään. Eli assin suurimmat ongelmat ovat siinä, ettei ympäristössä olevat ihmiset kykene hyväksymään itseään ja tämän vuoksi pelkäävät assin käytöstä.
Assin erikoisuus siis johtuu siitä, että hänet erikoisena näkevä käyttää defenssiä oikeuttaakseen haluttomuutensa ymmärtää assia.
Suurimmat ongelmat assilla tulevat siitä, että hänen täysin normaali toimintansa tulkitaan ymmärtämättömyyden vuoksi epänormaaliksi.
tässä vaiheessa mitään autismia. 5 kk on vielä hyvin pieni, että kunhan on iänmukaista kehitystä muuten niin ei siinä mitään. Voihan sitä jotain tulla, mutta kyllä neuvolassa olisi jo laitettu seurantaan jos epäiltäisiin jotain. Ja tuossa iässä sitä käydäänkin aika useasti. Siinä 1 v paikkeilla näkee paremmin, autismi kait ilmenee vielä paljon vanhempanakin.
Liisa Laukkarisen haastattelun (on kirjoittanut aiheesta kirjan), jossa hän mainitsee poikansa (asperger) jo vauvana "katsoneen silmiin hyvin keskittyneesti, syvämietteisen näköisenä".
Ja kuinka ollakaan, mieleeni muistui oman poikani (nyt 18v) katse, kun hän istui autossa turvaistuimessa muutaman viikon ikäisenä.. se pitkä katse, jonka hän kohdisti minuun.. se oli kuin aikuisella, vakava ja keskittynyt. Jäi mieleen.