Käenpiika pihapöntössä

mari

Pihassamme kahdessa puussa on linnunpönttö. Toiseen sinitiainen oli jo tehnyt pesän, kun käenpiika ilmestyi maisemiin.Se nosti pöntöstä pois tintin pesäntekoainekset ja munat. Kuitenkaan se ei asettunut tähän pesään, vaan siihen toiseen, mikä kylläkin oli uusi ja tyhjä.
Pesänsuulla se pitää kovaa meteliä kaiketi yrittää houkutella itselleen kumppania.
Eipä ole aikaisemmin moista tapahtunut, vaikka olen asunut ko. paikassa 25 vuotta.

16

3169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nilla

      Meillä aikanaan käenpiika muutti tiaispönttöön ja teki oman pesänsä jo kuoriutuneiden tintin poikasten päälle. Kai se tappoi ne ensin, mutta syksyllä ne poikaset tosiaan löytyi päällimmäinen (käenpiian) pesän alta muumioituneina.
      Huono vuokralainen muuten... hakkaa pöntön puhdetöinään hajalle sen lisäksi, että käyttäytyy öykkärimäisesti toisia kohtaan.

      • Maitotyttö

        Käenpiika asettuu kyllä tiaisen pesään ja hajoittaa sen. Pöntöt kannattaa laittaa riittävän kauas toisistaan,linnuillakin on reviirinsä. Pöntön suuaukko kannattaa vahvistaa pellinpalalla niin ei tikka eikä orava pääsisi sinne. Minulla kerran tikka meni pöntön sivusta ,teki uuden reijän,myös orava syö munia ja pienet poikaset. Käenpiika on mielenkiintoinen ,mut hiukan röyhkeä pihalintu.

      • juho

        maitotyttö jo vastaskin mutta sanon että käenpiika ei hennolla nokkallaan pysty hajottamaan pönttöä vaan käpytikka sen tekee..Vaikka käenpiikakin kuuluu tikkalintuihin..No käenpiika on harvalukuinen ja hauska lintu...että sitä kannattaa suosia vaikka se vähän öykkäri onkin

      • Nilla
        Maitotyttö kirjoitti:

        Käenpiika asettuu kyllä tiaisen pesään ja hajoittaa sen. Pöntöt kannattaa laittaa riittävän kauas toisistaan,linnuillakin on reviirinsä. Pöntön suuaukko kannattaa vahvistaa pellinpalalla niin ei tikka eikä orava pääsisi sinne. Minulla kerran tikka meni pöntön sivusta ,teki uuden reijän,myös orava syö munia ja pienet poikaset. Käenpiika on mielenkiintoinen ,mut hiukan röyhkeä pihalintu.

        on tikkalintu ja pystyy hyvin hajoittamaan koivupöllistä koverretun muutaman vuoden ikäisen linnunpöntön. Meinaan, nähty on työssään!
        Sen saman tekee pienemmässä mittakaavassa talitiainenkin hakatessaan kulkuaukkoa suuremmaksi. Käenpiika vaan teki pöntön sivuun varatien ja hakkasi pöntön muutenkin lähes seulaksi.

      • juho
        Nilla kirjoitti:

        se ei pysty nokallaan kun kaivamaan muurahaisenmunia keosta.. sen nokka kun ei ole tarkoitettu hakkaamiseen eikä se sitä osaa...katto vähä tarkemmin

      • Syyhykärmes
        juho kirjoitti:

        se ei pysty nokallaan kun kaivamaan muurahaisenmunia keosta.. sen nokka kun ei ole tarkoitettu hakkaamiseen eikä se sitä osaa...katto vähä tarkemmin

        Kyllä Nilla on oikeassa.
        Käenpiika nokkii hajalle pöntön.

      • juho
        Syyhykärmes kirjoitti:

        Kyllä Nilla on oikeassa.
        Käenpiika nokkii hajalle pöntön.

        lintukirjat saa sit kirjottaa uusiks

      • Syyhykärmes
        juho kirjoitti:

        lintukirjat saa sit kirjottaa uusiks

        Usko pois...totta se on!

        Tee lintukirjoista kottaraispönttö,niin on niistäkin jotain hyötyä.
        Ei niiden laatija välttämättä kaikkea aina tiedä.
        Useammassa lintukirjassa on aika paljon harhaan johtavaa tietoa.

      • juho
        Syyhykärmes kirjoitti:

        Usko pois...totta se on!

        Tee lintukirjoista kottaraispönttö,niin on niistäkin jotain hyötyä.
        Ei niiden laatija välttämättä kaikkea aina tiedä.
        Useammassa lintukirjassa on aika paljon harhaan johtavaa tietoa.

        olen 30 vuotta harrastanu lintuja ja mulla on satoja harrastavia kavereita enkä koskaan ole kenenkään kuullut maininneen et käenpiika tuhoaa pönttöjä...jos näin on niin tää on aivan uusi tieto ja käenpiika on oppinut uuden käyttäytymismallin ja saanut vielä tarpeeksi lujan nokankin hakkaamiseen

      • Nilla
        juho kirjoitti:

        se ei pysty nokallaan kun kaivamaan muurahaisenmunia keosta.. sen nokka kun ei ole tarkoitettu hakkaamiseen eikä se sitä osaa...katto vähä tarkemmin

        Meillä asustellut käenpiika todellakin nakutteli puhdetöinään sivuoven pönttöön. Se nähtiin siinä työssään.

        Ilmeisesti se ei ollut lukenut kirjatietoa siitä, miten pönttöjä pitää kohdella tai miten sen tulisi kirjojen mukaan käyttäytyä.

        Kysyin useilta lintuharrastjaystäviltäni (yhdellä on satoja pönttöjä, myös käenpiikoja pöntöissä) ja kaikki sanoivat ehdottomasti että käenpiian nokalla ei pönttöjä hakata rikki. Ja tähän uskon minäkin, ennen kuin joku esittää valokuvasarjan aiheesta tai näen itse.

      • toropaiska

        Luin tämän vanhan viestisi. Joka tapauksessa päivitä tietosi nyt. Meidän käenpiika pesii jo toista vuotta koivupöllistä tehtyyn pönttöön, puutarhamme laidass. Tänä vuonna rouva päätti tehdä laajennusta ja nokki sisäpuolelle lisää tilaa. Rouvalla on kaksi poikasta. Ihmettelen tietoja, että känepiialla olisi 10-12 poikasta, sillä meidän yksilöllämme oli viime vuonna yksi ja tänä vuonna kaksi poikasta. Saimme juuri tänää aivan upeita kuvia äiti-poika suhteesta.

    • Reksa

      Niinpä kukkui viikko sitten käki pihassani. Oli silläkin pahat mielessä kun se on erikoistunut munimaan leppälinnun pesään. Ajoin sen pois ja en tiedä ehtikö se jo ennen sitä tehdä temppunsa. Leppälintu on viime vuosina harvinaistunut ainakin täällä länsirannikolla, joten annoin itselleni luvan häätää käen pois - kauniista kukunnasta huolimatta.

      • Maitotyttö

        Kuuleppas ei naaraskäki kuku,se oli uros. Sitten kun lentää haukannäköinen lintu ja kuuluu mahoton hätä piipitys pikkulinnuilta siellä on naaras käki munimassa.

      • Reksa
        Maitotyttö kirjoitti:

        Kuuleppas ei naaraskäki kuku,se oli uros. Sitten kun lentää haukannäköinen lintu ja kuuluu mahoton hätä piipitys pikkulinnuilta siellä on naaras käki munimassa.

        Kiitos Maitotytölle virheellisten käsitysteni oikomisesta. Jos se oli ukkokäki, niin silloin voi olettaa, että leppälinnun pesä varjeltui käeltä kun se vasta huuteli naarasta paikalle. Tässä pihapiirissä pesii lisäksi kirjosieppo, västäräkki, haarapääsky, peippoja, harmaasieppo, tali sinitiainen ja tietysti räkättejä. Nämä ovat näin kesäaikaan melkein kuin perheenjäseniä kun niiden touhuja tulee seurattua.

    • Selema

      tuli eräänä keväänä räksäpariskunta pesää rakentamaan. Parissa päivässä oli pesä valmis pelargonioitten seassa kukkalaatikossa. Naaras aloitti välittömästi munimishommat, muna päivässä, yhteensä 7 munaa.
      Sain idean yhdistää videokameran tietokoneeseen ja niin pystyin suorana lähetyksenä seuraamaan mitä pesässä tapahtui. Räksäohjelma päälle heti aamulla kun heräsin.

      Kun poikaset sitten kuoriutuivat oli vanhemmilla kova työ lentää aamusta iltaan ruokaa hakemaan.
      Pelkäsin että parveke on siivottoman näköinen kun vuokralaiset häipyvät mutta ei tippaakaan mennyt pesän reunan yli.
      Ruokinnan jälkeen käänsivät poikaset pyrstön reunaa kohti ja pyrstön alta tuli kupla (aivan kuin purkkaa puhaltaessa), jonka vanhemmat veivät "roskikseen" :-)

      Kyllä naaras oli kuin mikä tahansa suurperheen äiti nuokkuessaan illalla pesän reunalla, höyhenet epäjärjestyksessä, väsyneenä.
      Koiras häipyi yöksi jonnekin mutta tuli aamulla aikaisin aamiaismatonippu nokassaan.

      Tasan kuukauden sain niitten elämää seurata ja aina kun näen tai kuulen räksän säksätyksen tulee hyvä olo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4235
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      15
      2704
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2387
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      14
      2277
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2183
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe