Vauvani on jo 7kk ja aivan ihana kultainen kiltti vauva. Rakastan vauvaa ja ainoita positiivisia juttuja päivässä onkin hänen hymynsä ja touhut.
Tuntuu vaan että mikään ei tunnu enää miltään ja itkettää ihan kummasti. Välillä päikkäreiden aikana vaan itken ja välillä olen täynnä touhua ja tarmoa. Tunteet menee laidasta laitaan ja suuresta ilosta suureen suruun.
Vauvan hoidan hyvin ja ison veljen (10v) ja miehellekin jaksan hymyillä illalla. Tiedän kyllä että hän aavistaa että kaikki ei ole aivan hyvin mutta hänellä on niin paljon työtä ja stressiä joten en halua kipata omaa huonoa vointia hänen niskaansa. Mieheni on suloinen ja hyvä, isommalla pojalla menee hyvin koulussa ja vauva on aurinko sekä nukkuu hyvin, syö ja hymyilee. Minulla ei pitäisi olla mikään huonosti.
Oikeasti en tiedä onko tämä edes raskausmasennusta vai olenko vaan jäänyt 4:n seinän sisälle mätänemään ruumiillisesti ja henkisesti. Vauvan syntymän jälkeen käytiin 2 kertaa kävelemässä päivässä ja nyt jos saan edes kerran viikossa itseni kaupalle on jo hyvä saavutus.. Koko äitiysloman on kotona ollut kova remontti ja kun vauva nukkunut olen tehnyt kovasti työtä. Maalannut taloa, listoittanut, naputellut ja tehnyt vaikka mitä. Voi olla nyt kun hommat on melkein valmiit on vain takki tyhjä.
Pienellä paikkakunnalla en haluaisi mennä juttelemaan neuvolaan "masennuksesta" ja esikoisesta tiedän että homma menee jossain vaiheessa ohi. On vain rauhaton fiilis eikä mihinkään pysty tarttumaan. Laiminlönyt kotona olen siivousta ja ruuanlaittoa kun ei huvita mutta onneksi mies ja poika on autellut..
Onko tämä vaan hormoonimyrsyä ja sitä että koska en ole enää mikään nuori tyttö alkaa voimat olla loppu. Olen myös menneisyydessä käynyt vaikeita asioita läpi mm. vakavan sairauden ja ero yms joten voiko olla että ne asiat vielä kiusaa takaraivossa..
Minulla on siis kaikki hienosti miksi en vain osaa siitä nauttia??
Tuntuu vaan että mikään ei tunnu enää miltään ja itkettää ihan kummasti. Välillä päikkäreiden aikana vaan itken ja välillä olen täynnä touhua ja tarmoa. Tunteet menee laidasta laitaan ja suuresta ilosta suureen suruun.
Vauvan hoidan hyvin ja ison veljen (10v) ja miehellekin jaksan hymyillä illalla. Tiedän kyllä että hän aavistaa että kaikki ei ole aivan hyvin mutta hänellä on niin paljon työtä ja stressiä joten en halua kipata omaa huonoa vointia hänen niskaansa. Mieheni on suloinen ja hyvä, isommalla pojalla menee hyvin koulussa ja vauva on aurinko sekä nukkuu hyvin, syö ja hymyilee. Minulla ei pitäisi olla mikään huonosti.
Oikeasti en tiedä onko tämä edes raskausmasennusta vai olenko vaan jäänyt 4:n seinän sisälle mätänemään ruumiillisesti ja henkisesti. Vauvan syntymän jälkeen käytiin 2 kertaa kävelemässä päivässä ja nyt jos saan edes kerran viikossa itseni kaupalle on jo hyvä saavutus.. Koko äitiysloman on kotona ollut kova remontti ja kun vauva nukkunut olen tehnyt kovasti työtä. Maalannut taloa, listoittanut, naputellut ja tehnyt vaikka mitä. Voi olla nyt kun hommat on melkein valmiit on vain takki tyhjä.
Pienellä paikkakunnalla en haluaisi mennä juttelemaan neuvolaan "masennuksesta" ja esikoisesta tiedän että homma menee jossain vaiheessa ohi. On vain rauhaton fiilis eikä mihinkään pysty tarttumaan. Laiminlönyt kotona olen siivousta ja ruuanlaittoa kun ei huvita mutta onneksi mies ja poika on autellut..
Onko tämä vaan hormoonimyrsyä ja sitä että koska en ole enää mikään nuori tyttö alkaa voimat olla loppu. Olen myös menneisyydessä käynyt vaikeita asioita läpi mm. vakavan sairauden ja ero yms joten voiko olla että ne asiat vielä kiusaa takaraivossa..
Minulla on siis kaikki hienosti miksi en vain osaa siitä nauttia??
Vastaukset 4
Vanhimmat
tietysti myös raskausmasennusta, mutta luulen, että saatat olla vain yliväsynyt, kun olet liikaa tehnyt hommia ja jo synnytys on rankka kokemus elimistölle ja siitä toipuminen vie n. kolme vuotta ennen kuin kroppa on täysin entisellään.
Älä siis vaadi itseltäsi liikoja.
Yks mikä mulla tuli myös mieleen, on se, et oletko mahdollisesti alottanut jonkun hormooniperäisen ehkäisyn.
Mun miniä otti sellasen hormooni kierukan ja hän oli aivan mahdoton ensimmäiset kuukaudet.
Mun tytär söi kerran vääränlaisia e-pillereitä ja hänestä tuli myös aivan kamala. Se ei ollut masennusta, vaan pahantuulisuutta, mutta eri hormoonit vaikuttaa ihmisille eri tavoin ja voivat myös aikaansaada masennusta. Se olotila vain hiipii niin salaa, ettei tajuakaan, et se vois johtua niistä ehkäisyjutskista.
Sitten vielä sanon sulle, että älä turhaan säästele miestäsi. On paljon parempi, että puhut hänelle ajoissa ja toivottavasti hän myös kuuntelee ja ymmärtää, kuin, että annat tilanteen mennä liian pitkälle. Sitten miehesi varmasti ihmettelee, et miks et voinut mitään puhua.
Usein pelkkä puhuminen helpottaa ja pyydä, et miehesi antais sun nukkua ja levätä vaikka yhden vkonlopun oikein kunnolla. Nyt on tärkeetä, et saat itsesi kuntoon ja jaksat hoitaa lapset ja koko perheen. sitten voit vuorotasi antaa miehen välillä vähän levätä.
Soita vaikka jollekin ystävättärellesi ja men kylään, tai menkää yhdeääs vaikka elokuviin tai jotain, kunhan lähedet edes vähäksi aikaa ulos sieltä talosta ja annat aikaa vain itsellesi.
ja yritän ottaa neuvoistasi vaarin. On hienoa että sinunlaisia positiivisia ja elämän viisauksia jakavia ihmisiä on olemassa jotka jaksaa auttaa lähimmäistä. Hyvää syksyn jatkoa sinulle..
Anneli
Hei,
kuulostaa kyllä vahvasti siltä, että kärsit raskauden jälkeisestä masennuksesta. Varsinkaan, jos olo ei ole vielä helpottanut. Ei ole "normaalia", jos elämä tuntuu päivästä ja viikosta toiseen merkityksettömältä ja ainoat ilon hetket ovat vauvan hetkittäiset hymyt. Myös se, että jaksat käydä vain kerran viikossa pihalla kuulostaa juuri masennukselta. Masennus voi olla hormonaalista tai sitten olet vain uupunut rakennuksen ja lasten kanssa.
Kehottaisin sinua "nielemään ylpeytesi" ja kertoa neuvolassa rohkeasti tunteistasi ja olotilastasi. Vaikka asut pienellä paikkakunnalla ja vaikka neuvolatäti olisikin sinulle tuttu niin muista, että hän on ammattilainen! Ja olethan jo jakanut hänen kanssaan muitakin äityiteen liittyviä juttuja, miksi ei tätäkin? Hoitohenkilökunnalle raskauden jälkeinen masennus on hyvin tavallinen juttu ja eikä sellaista kukaan katso kieroon! Asian jakaminen terkkarin kanssa saattaa jo itsellään helpottaa oloa ja voitte yhdessä keskustella voisiko asian ottaa puheeksi lääkärin kanssa.
Mielestäni turhaan kärsit uupumuksesta. Se on hoidettavissa oleva juttu ja hoitamattomana saattaa pitkittyä. Naisen hormoonit ovat vain kummallisia ja välillä aiheuttavat harmia eikä sitä tosiaankaan tarvitse hävetä! Muista myös, että masentunut mieliala ei ole parasta mahdollista vauvan ja äidin väliselle vuorovaikutuksellekaan... ei ole hyvä, jos esim. vauvan hoito on ns. suorittamista. Tekee hyvää äidille ja lapselle, kun elämään tulee taas syvyyttä ja merkityksen tunnetta. Mielestäni fiksu ylittää itsensä ja hakee apua, kun sen aika on. :)
Jos elämässäsi ei ole vielä mielekkyyden tunnetta niin kyllä se sieltä hiljalleen palaa... Kaunista syksyn jatkoa ja voimia sinulle!
Otin tuosta ensimmäisen vastaajan neuvoista vaarin ja olen nyt liikkunut enemmän ulkona ja koittanut keksiä joka päivä jotain tekemistä mikä pakottaa ulos kotoa. Tuntuu jo paljon paremmalta eikä itketä oikeastaan ollenkaan (vain harvoin)..
Hassu juttu kun minulla on varmasti maailman helpoin vauva ei tuo hoitaminen ole suorittamista vaan nautinto. Toisaalta kun vauva nukkuu paljon ulkona päikkäreitä voi olla että minulla on vaan tylsää. Nyt on kuvaan tullut myös se ettei yöllä saa unta mutta sekin tuntuu jo helpottavan..
Hormoonit ovat kyllä osasyy tunnen itse kuinka ne vellovat ylös ja alas fiiliksiä. Myös miehen kanssa juttelin joka ensin suuttui sitten pyysi anteeksi ja on koittanut keksiä minulle kaikenlaista puuhaa ja seuraa. Aloitin myös iltaisin kerran viikossa kansalaisopiston..
Mietin tuota neuvolaa yhä..
Tuntuu jo paljon paremmalta mutta nyt tarvitsee seurata tarkemmin jos pahaolo tulee takaisin tai oikeastaan sellainen tunteeton olo..
Kiitos sinulle..
Anneli