Elämän tarkoitus
Keskikuhan Timppa alkoi taas olla sellaisessa nousuhumalassa, että tiesi yllättävän paljon asioita. Yllättävää niissä oli se, että me muut, samalla rupisella kämpällä asuvat komennusmiehet emme olisi millään uskoneet tarinoita todeksi, ellei Timppa olisi totisella vilpittömyydellä vakuuttanut niin olevan. Jotkut saattoivat yllyttää kysymyksillä tätä jo parikymmentä vuotta Suomen tehtaita komennushommissa kiertänyttä, hiukan hampuusin oloiseksi rähjääntynyttä tarinaniskijää. Tällä kertaa toisen kokeneen reppumiehen, Teuvon mieleen nousi piru:
- Vaikka Timo paljon tiädät ja olet reissannut niin sitä et tiädä että mikä on elämän tarkoitus.
Muiden kiinnostus alkoi heräillä. Jos ja kun joitain nauratti, niin naamat olivat vakavina jotta Timppa ottaisi asian tosissaan.
- Kaaras siitä pikkasen tohon klasiin kun ei meinaa ekstiä jano hellittää. Noh, mää sanoin pikkasen. Eli reunoja myöten. Sut laitetaan synonyymikurssille seuraavaks. Vai tiätääkö täällä edes kukaan mikä synonyymi on? Niin mitäs sä taas kysyikkään?
- Eikun sitä vaan et jos oisit tiänny mikä on elämän tarkoitus mutta ei sun tarvi näin vaikeeta...
- Vaikeeta? Voi olla mutta kun tollai kysyt niin nyt annan hintansa arvoisen selityksen, ja ihan ilmatteeks - provosoitui Timppa. - Asia alkoi nimittäin selvitä mulle Jämsänkosken paperitehtaalla. Siäl oli sähkömiähenä Artiolan Japo joka oli muuten pirun kova mäkihyppääjä, kippis Japolle. Sattuipa kerran käymään niinkin et se hyppäs Kaipolan mäessä mäkiennätyksen toinen käsi murtuneena. Mut selvinpäin ei olis pystyny. Sil oli muuten hiton iso ja äkäinen terrieri. Tai puoliks ajokoirahan se oli mut kun terrieri on ekstiä fiinimpi niin se sano sitä terrieriks. Suuremmin valehtelematta voin väittää että sen fiksumpaa koiraa ei Jämsänjokilaaksossa ole ollut. Se tunnisti Köpin naisseuralaiset niin että haukkui jos oli turhaa yritystä... Köpi joutu ampumaan sen kun se kolmatta kertaa hyökkäsi kanttorin kimppuun eikä sitä saatu muuten niistä persuksista irti. Sen kanttorin tytär oli muuten tosi uljas plikka. Parkkiintuneempikin reppumies alkoi uskoa sielun olemassaoloon sen vierellä. Pääsin sitä kerran ekstiä saatolle mutta en mä teille kerro yksityiskohtia, sen verran kateellista ja saamatonta porukkaa te olette. Otetaas kunnon hömpsyt tytön kunniaks! Se meni lopulta naimisiin Rauman sellutehtaan käyttöpäällikön kanssa. Se äijä vasta oli roisi. Sillä oli tapana sanoa että porukat nauroi kun hän ilmoitti ryhtyvänsä koomisten tarinoiden kertojaksi, mutta eivätpä naura enää. Olin siä komennuksella ja käytiin sen kanssa tansseissa Mustassa Kissassa. Sen toinen jalka oli viis senttiä lyhee toista, mut lähes takuuvarmasti voin paljastaa että tanssi silti kuin enkeli. Sitte tanssikappaleiden välissä se seisoi ensin sillä lyhyemmällä jalalla ja sit pikkuhiljaa nousi sille pitemmälle ja sanoi: "näi se miäs kasva joka pualelt kon tommose naise lähel pääse. Miälellän mää toristan asian tarvittaes". Eiku otetaas käyttöpäällikölle! Ja viä sen pitemmällekin jalalle! Mustassa Kissassa muuten oli ain välillä solttuja Kuuskajaskarin varuskunnasta, siältä saaresta. Niitä juatettiin umpikänniin ja usein ne myöhästy yhteysveneestä ja sit ne sai putkaa. Yks sotilas selitti tytöille tanssiessaan että hänen vanhempansa kärsivät vakavasta lapsettomuudesta, mutta onneksi selibatia ei ole periytyvää. Se kaveri liitty myöhemmin meirän asennusporukkaan Joutseno Pulpilla. Siitä tuli hyvin arvostettu ja kunnioitettu komennusmies. Naisten parissa ekstiä. Viimeisin, lähes täysin varma tieto on neljät elatusmaksut. Siällä Pulpilla meillä oli nokkana Mahlamäen Make. Se oli sivistynyt mies. Teknikko, mutta muuten niin hiano ja herkkä että ei suostunut naiseen, ellei ollut syvästi rakastunut. Se ryyppäsi lopulta järkensä mutta eipä se sitä järkeänsä tarvinnut eikä ikinä kaivannut sen kummemmin. Muuten kyllä kovakuntoinen äijä: elää varmaan yhtä mittaa satavuotiaaks ellei kuole ennen. Pohjanmaan kautta, poijjaat! Juu ja Pulpilta me mentiin Enocellin sellutehtaalle. Vai oliko se Mäntän paperitehtaalle? Mun muistikuva on voinu muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa. Meil oli sillä reissulla timpuri joka kirjoitti muijalleen, kun oltiin neljä kuukautta oltu siellä, että matka meni oikein hyvin, lähetä vähän rahaa. Mut hei... Älkää tulko väittämään mulle etteikö she.. se olis ollu teräsluonteinen mies: se pystyi vat.. vastustamaan kaikkea muuta paitsi viettelykshiä. Mutta rasisti she ei ollu.. she vihas kaikkia tasapuolisesti eksstiä... -...
Tässä vaiheessa, kuten odotettavissa oli, Timon jo sammaltamaan alkanut puhe muuttui käsittämättömäksi ja kohta hän sammui sänkynsä laidalle mykkyrään. Teuvo väänsi hänet suurin piirtein sopivaan nukkuma-asentoon, ettei raajat puutuisi kelvottomiksi. Aamulla hän siitä taas kömpisi töihin, kuten monasti ennenkin. Pari uutta, nuorta komennusmiestä tuijotti suu ja silmät pyöreiksi ällistyneinä että mitä ihmettä siinä äsken oikein kerrottiin, kun kautta koko tarinoinnin mukana vaikutti totisuus ja vilpittömyys, kuin siinä ei olisi mitään naurettavaa tai vääristynyttä totuutta ollut. Vanhemmat konkarit, jotka olivat joutuneet pidättelemään tähän asti, höröttivät nyt naurunsa ja painuivat pehkuihin.
- Minulle kyllä valkeni ainakin Timpan elämän tarkoitus, sammalsi mukana ryypiskellyt Teuvo. Se on olla varoittavana esimerkkinä muille.
Vielä huoneeseensa sulkeutuessaan Teuvo huudahti "ekstiä" ja kohta oven sulkeuduttua kuului viimeinen naurun remahdus.
Keskikuhan Timppa alkoi taas olla sellaisessa nousuhumalassa, että tiesi yllättävän paljon asioita. Yllättävää niissä oli se, että me muut, samalla rupisella kämpällä asuvat komennusmiehet emme olisi millään uskoneet tarinoita todeksi, ellei Timppa olisi totisella vilpittömyydellä vakuuttanut niin olevan. Jotkut saattoivat yllyttää kysymyksillä tätä jo parikymmentä vuotta Suomen tehtaita komennushommissa kiertänyttä, hiukan hampuusin oloiseksi rähjääntynyttä tarinaniskijää. Tällä kertaa toisen kokeneen reppumiehen, Teuvon mieleen nousi piru:
- Vaikka Timo paljon tiädät ja olet reissannut niin sitä et tiädä että mikä on elämän tarkoitus.
Muiden kiinnostus alkoi heräillä. Jos ja kun joitain nauratti, niin naamat olivat vakavina jotta Timppa ottaisi asian tosissaan.
- Kaaras siitä pikkasen tohon klasiin kun ei meinaa ekstiä jano hellittää. Noh, mää sanoin pikkasen. Eli reunoja myöten. Sut laitetaan synonyymikurssille seuraavaks. Vai tiätääkö täällä edes kukaan mikä synonyymi on? Niin mitäs sä taas kysyikkään?
- Eikun sitä vaan et jos oisit tiänny mikä on elämän tarkoitus mutta ei sun tarvi näin vaikeeta...
- Vaikeeta? Voi olla mutta kun tollai kysyt niin nyt annan hintansa arvoisen selityksen, ja ihan ilmatteeks - provosoitui Timppa. - Asia alkoi nimittäin selvitä mulle Jämsänkosken paperitehtaalla. Siäl oli sähkömiähenä Artiolan Japo joka oli muuten pirun kova mäkihyppääjä, kippis Japolle. Sattuipa kerran käymään niinkin et se hyppäs Kaipolan mäessä mäkiennätyksen toinen käsi murtuneena. Mut selvinpäin ei olis pystyny. Sil oli muuten hiton iso ja äkäinen terrieri. Tai puoliks ajokoirahan se oli mut kun terrieri on ekstiä fiinimpi niin se sano sitä terrieriks. Suuremmin valehtelematta voin väittää että sen fiksumpaa koiraa ei Jämsänjokilaaksossa ole ollut. Se tunnisti Köpin naisseuralaiset niin että haukkui jos oli turhaa yritystä... Köpi joutu ampumaan sen kun se kolmatta kertaa hyökkäsi kanttorin kimppuun eikä sitä saatu muuten niistä persuksista irti. Sen kanttorin tytär oli muuten tosi uljas plikka. Parkkiintuneempikin reppumies alkoi uskoa sielun olemassaoloon sen vierellä. Pääsin sitä kerran ekstiä saatolle mutta en mä teille kerro yksityiskohtia, sen verran kateellista ja saamatonta porukkaa te olette. Otetaas kunnon hömpsyt tytön kunniaks! Se meni lopulta naimisiin Rauman sellutehtaan käyttöpäällikön kanssa. Se äijä vasta oli roisi. Sillä oli tapana sanoa että porukat nauroi kun hän ilmoitti ryhtyvänsä koomisten tarinoiden kertojaksi, mutta eivätpä naura enää. Olin siä komennuksella ja käytiin sen kanssa tansseissa Mustassa Kissassa. Sen toinen jalka oli viis senttiä lyhee toista, mut lähes takuuvarmasti voin paljastaa että tanssi silti kuin enkeli. Sitte tanssikappaleiden välissä se seisoi ensin sillä lyhyemmällä jalalla ja sit pikkuhiljaa nousi sille pitemmälle ja sanoi: "näi se miäs kasva joka pualelt kon tommose naise lähel pääse. Miälellän mää toristan asian tarvittaes". Eiku otetaas käyttöpäällikölle! Ja viä sen pitemmällekin jalalle! Mustassa Kissassa muuten oli ain välillä solttuja Kuuskajaskarin varuskunnasta, siältä saaresta. Niitä juatettiin umpikänniin ja usein ne myöhästy yhteysveneestä ja sit ne sai putkaa. Yks sotilas selitti tytöille tanssiessaan että hänen vanhempansa kärsivät vakavasta lapsettomuudesta, mutta onneksi selibatia ei ole periytyvää. Se kaveri liitty myöhemmin meirän asennusporukkaan Joutseno Pulpilla. Siitä tuli hyvin arvostettu ja kunnioitettu komennusmies. Naisten parissa ekstiä. Viimeisin, lähes täysin varma tieto on neljät elatusmaksut. Siällä Pulpilla meillä oli nokkana Mahlamäen Make. Se oli sivistynyt mies. Teknikko, mutta muuten niin hiano ja herkkä että ei suostunut naiseen, ellei ollut syvästi rakastunut. Se ryyppäsi lopulta järkensä mutta eipä se sitä järkeänsä tarvinnut eikä ikinä kaivannut sen kummemmin. Muuten kyllä kovakuntoinen äijä: elää varmaan yhtä mittaa satavuotiaaks ellei kuole ennen. Pohjanmaan kautta, poijjaat! Juu ja Pulpilta me mentiin Enocellin sellutehtaalle. Vai oliko se Mäntän paperitehtaalle? Mun muistikuva on voinu muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa. Meil oli sillä reissulla timpuri joka kirjoitti muijalleen, kun oltiin neljä kuukautta oltu siellä, että matka meni oikein hyvin, lähetä vähän rahaa. Mut hei... Älkää tulko väittämään mulle etteikö she.. se olis ollu teräsluonteinen mies: se pystyi vat.. vastustamaan kaikkea muuta paitsi viettelykshiä. Mutta rasisti she ei ollu.. she vihas kaikkia tasapuolisesti eksstiä... -...
Tässä vaiheessa, kuten odotettavissa oli, Timon jo sammaltamaan alkanut puhe muuttui käsittämättömäksi ja kohta hän sammui sänkynsä laidalle mykkyrään. Teuvo väänsi hänet suurin piirtein sopivaan nukkuma-asentoon, ettei raajat puutuisi kelvottomiksi. Aamulla hän siitä taas kömpisi töihin, kuten monasti ennenkin. Pari uutta, nuorta komennusmiestä tuijotti suu ja silmät pyöreiksi ällistyneinä että mitä ihmettä siinä äsken oikein kerrottiin, kun kautta koko tarinoinnin mukana vaikutti totisuus ja vilpittömyys, kuin siinä ei olisi mitään naurettavaa tai vääristynyttä totuutta ollut. Vanhemmat konkarit, jotka olivat joutuneet pidättelemään tähän asti, höröttivät nyt naurunsa ja painuivat pehkuihin.
- Minulle kyllä valkeni ainakin Timpan elämän tarkoitus, sammalsi mukana ryypiskellyt Teuvo. Se on olla varoittavana esimerkkinä muille.
Vielä huoneeseensa sulkeutuessaan Teuvo huudahti "ekstiä" ja kohta oven sulkeuduttua kuului viimeinen naurun remahdus.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tykkäsin tästä, Timppa oli jotenkin raasun hellyttävä. Mutta tarinaa se osasi iskeä, vaikka juttu luikerteli pakoon, kuin hännätön sisilisko.
Tää oli hyvä.
luonnekuvaukseksi johonkin kokonaisuuteen, mutta ei hyvä, jos koko kirja on noita tarinoita.
Lyhyesti sanoen asiaakin pitäisi löytyä.
Tämä on kyllä ehjä ja napakka kokonaisuus.
Näinhän ne tarinat kerrotaan,
... "parantaa ku sika juoksuaan" ,
sanoi Pappanikin aikoinaan.
Kyllä tykkään tällaisista tarinoista, ja kyllä nämä pätkänä sopivat johonkin suurempaankin kokonaisuuteen.
Yes!
Kiitos ja kumarrus kommentoijille!
Semmoista haluaisin tietää, että huomaako tollasessa tekstissä noita pieniä vitsinokeluuksia? Kuten:
- nyt annan hintansa arvoisen selityksen, ja ihan ilmatteeks
-hänen vanhempansa kärsivät vakavasta lapsettomuudesta
- onneksi selibatia ei ole periytyvää.
- eipä se sitä järkeänsä tarvinnut eikä ikinä kaivannut
- elää varmaan yhtä mittaa satavuotiaaks
- elää varmaan satavuotiaaks ellei kuole ennen.
- Mun muistikuva on voinu muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa.
- timpuri kirjoitti muijalleen, kun oltiin neljä kuukautta oltu siellä, että matka meni oikein hyvin, lähetä vähän rahaa.
Siis meinaan, että huomaako niitä, kun vauhdilla lukee?
lukisi, niin kevyt ja lupsakka tunnelma on. Ja kyllä tuo huumori erottuu tarkemminkin.
tuollaiset sutkautukset menevät hyymöritumakkeesen aivoissa, jos sellainen vaan on. Kaikilla ei ole.
Luin uudelleen tekstin ja ei kun parani vaan. :)
Niin, tässä tekstissäsi on se täsmälleen oikea kertojan rytmi. Kun lukiessa etenee rytmin mukaan, niin nokkeluudet ja elämänviisaudet löytyvät kyllä heti.
¤
Ajattelin laittaa vain lyhyesti, mutta jatkankin vielä:
Olen saanut kuunnella kaikenlaisia juttuja ja tarinoita ihan lapsuudesta lähtien, sillä lähipiirissä on ollut aina ihmisiä, jotka ovat osanneet ”juoruilemisen” taidon, joten juttuja on riittänyt niin omista kuin naapureistakin. Näissäkin poimimissasi sanonnoissa on osa minullekin tuttuja. Esimerkiksi voin hyvin kuulla Isoäitini tietyllä hämeenmurteen aksentilla sanovan: ”Ellää varmaan satavuatiaaks ellei ennen si aika hänestä jätä.”
Tässä voisikin ihan vaan vinkkinä kaikille lukijoille, että kun pääsette kuuntelemaan toreilla ja keittiöissä, kapakoissa, missä milloinkin, jutunkertojaa niin nauttikaa! (Kun luin Juoppohullun päiväkirjaa, niin mitenkäs sielläkin oli se mummo vai oliko toinenkin, joilla oli aikas verevät jutut...) Usein on niin, että mitä iäkkäämpi ihminen sen paremmat jutut. Kun kesällä pyörähtelin lapsuudestani tutuissa maisemissa sukulaisteni kanssa, ja siinä sitten kauniissa suvi-illassa viljapeltojen lainehtiessa ajelimme kyliltä kirkolle, niin totesimme: ”Täällä mei voitas mennä kyllään ainaki joka toiseen talloon, niin sukulaisiahan mei oltas.” Sillä eihän tästä niin kovin pitkää juoksua taaksepäin ole, kun pihapiiri oli hyvinkin pieni. Se oli sitä entisaikaa, kun lapsetkin kasvatettiin sananlaskujen avulla.
Sukututkimuskirjojakin on monilla koottu valmiina pakettina kirjahyllyssä. Ja vaikka ei ihan lähisukulainen olisikaan, niin niitä selaillessa oivaltaa, että kaikki liittyy kaikkeen. Erääseenkiin ökytaloon oli tuotu aamuvarhaisella pääsisäänkäynnin ulkorappusille korissa vastasyntynyt poika. Aikansa sitä ihmeteltiin ja selviteltiin, ja oikea osoite löytyi. Kun tarinaa myöhemmin kerrottiin, niin kyläläiset sanoivat siitä vauvasta: ”Se oli se Maailman Matti.”
Tuo: ”Ellää varmaan satavuatiaaks ellei ennen si aika hänestä jätä.” on jo itessään vitsi. tietenkin elää, jos ei kuole. Mutta ei sitäkään kaikki bonjaa; kaikilla ei ole sellaista tajua.
Omassa tekstissäni oli vielä ...elää yhtämittaa satavuotiaaks... Yhtämittaa! Kuinka sen nyt keskeyttää välillä vois?
Kehtaan kehua noita vanhoja sanontoja, kun ei ne minun keksintöjä ole. Lainailen vaa.
kuten.
-hintansa arvoisen, ja ihan ilmaiseksi (pilkku liikaa tarkoituksella?)
-lapsettomuuden
-selipaatin periytymä
...pilkku oli väärin, joo.
Mut nämä (?)
-lapsettomuuden
-selipaatin periytymä
Näähän on vaan semmoista huulenheittoa (aika "syvältä" kumpuavaa). Eihän lapsettomuus voi periytyä. Eikä selibatia oo tauti jne...
Eli en tiä mitä ihmettelit noissa.
kun kysyit huomaako niitä kirjoituksen seasta.
Pilkusta taas kysyin onko se tarkoituksella sanan "ja" jälkeen
Kirjoitus itsessään oli hauska, enkä ottaisi siitä mitään pois, enkä lisäisi (ellei tule vastaaan sellainen mikä tuntuu sopivalta lisältä).