Nyt on tullut syksyn aikana mitta täyteen tätä olemista... Olen 24-vuotias nainen ja lähes koko ikäni yrittänyt kaikkeni ystävyyssuhteiden, opiskelujen ja työn suhteen, siinä aika heikosti onnistuen, syyllistämistä on tullut niin vanhemmilta kuin muiltakin läheisiltä, lähinnä laiskuudesta ja tyhmistä asoista joita olen tehnyt. Nykyäänkin myöhästelen kroonisesti, unohtelen ja hukkaan, ja mitä enemmän yritän sitä ahdistuneempi olen. Viimetalvi meni infektiokierteessä, olin niin stressinä kokoajan että fysiikka ei vain kestänyt. Koulut ovat menneet paremmin kuin veljellä noin numeraalisesti, mutta vaikeaa se on ollut, masennuksesta ja toivottomuudesta olen kärsinyt vähän välilä, mutta en ole mennyt lääkäriin... On tuntunut että itse olen ongelmani aiheuttanut ja läheiset ovat vain sanoneet että koittaisit rauhoittua. Isälläni on oireiden perusteella ollut aivan selkeästi jonkinlainen tarkkaavaisuuden häiriö, todella paha lukihäiriö ja ongelmat koulussa jne, lisäksi vielä päihdeongelma. Serkullani on ollut ongelmia mielialojensa kanssa aina, ja aikuisiällä ammatinvalinnan kanssa. Sai paniikkihäiriödiagnoosin? Nyt veljeni pojalla on myös todettu sekamuotoinen tarkkaavaisuuhäiriö ja hän käy erityiskoulua. Itse olen ollut nuoruudessa hyvin ahdistunut, syrjäänvetäytyvä ja kiusattu, satunnainen päihteiden käyttöä ja levoton elämä tuli sitten myöhemmin. Olen noin viitisen vuotta sitten jättänyt taakseni nämä kuviot. Muunlaista itsetuhoisuutta sen sijaan välillä on ollut edelleen. Seinät kaatuu päälle.
Nykyään lähipiiristäni löytyy ystäviä enkä koe itseäni yksinäiseksi. Vuorovaikutuksessa sanon kuitenkin helposti asioita jotka loukkaavat muita, yritän harkita tarkkaan sanani ja mokailut ovat vähentyneet.
Nyt vihdoin ja viimein mitta on täynnä ja haluan selvittää mistä tämä johtuu. En halua kuolla, ihan vielä! Olen haluamassani opinahjossa (korkeakoulussa) ja motivaatiostani huolimatta en vain pärjää. Suurimmat vaikeudet ovat muistin ja keskittymiskyvyn kanssa. Enää ei voi olla kysymys päihteistä eikä siitä ettenkö haluaisi tätä, vaan jostain muusta.
Kynnys lääkärille menoon on kuitenkin todella korkea, en saa tukea keltään. Olen ajatellut mennä opiskelijaterveydenhuollon lääkärin juttusille ensin? Mitä mieltä lääkärit yleensä ovat tällaisesta ja tuleeko ikileima otsaan?
Nykyään lähipiiristäni löytyy ystäviä enkä koe itseäni yksinäiseksi. Vuorovaikutuksessa sanon kuitenkin helposti asioita jotka loukkaavat muita, yritän harkita tarkkaan sanani ja mokailut ovat vähentyneet.
Nyt vihdoin ja viimein mitta on täynnä ja haluan selvittää mistä tämä johtuu. En halua kuolla, ihan vielä! Olen haluamassani opinahjossa (korkeakoulussa) ja motivaatiostani huolimatta en vain pärjää. Suurimmat vaikeudet ovat muistin ja keskittymiskyvyn kanssa. Enää ei voi olla kysymys päihteistä eikä siitä ettenkö haluaisi tätä, vaan jostain muusta.
Kynnys lääkärille menoon on kuitenkin todella korkea, en saa tukea keltään. Olen ajatellut mennä opiskelijaterveydenhuollon lääkärin juttusille ensin? Mitä mieltä lääkärit yleensä ovat tällaisesta ja tuleeko ikileima otsaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyse on sinun elämästäsi,ja pärjäämisestäsi.
mene ihmeessä lääkäriin,niin minäkin tein ja sain tosi hyvät lääkkeet masennukseen..ja elämä hymyilee..hyvää vointia sulle