yksinäinen

Uskomattoman yksinäinen olo minulla. Järjetön ikävä rakasta, joka on kaukana. En tiedä miten kauan menee, kun taas näämme. Voi mennä viikko tai kuukausi tai mitä tahansa. Koskaan ei voi olla edes varma, näkeekö toista enää ikinä. Tämä on minulle uutta, mutta jos joku teistä kokenut kaukosuhdetta ja sen tuottamaa kovaa ikävää..kertokaa miten te pärjäätte ikävänne kanssa? Mitä teette lievittääksenne sitä? Miten toimitte kun vihdoin näätte taas rakkaanne?
1341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Päivät ovat helpompia ikävän, koska silloin on kaikenlaista puuhaa.
Otin juuri uuden kisunkin, joten touhua riittää. Iltaisin se suurin ikävä iskee.
Silloin käyn täällä suomi24:n palstoilla kirjoittelemassa.
Ystävien kanssa voi myös keskustella aiheesta. Liikunta, kirjallisuus ja hyvät elokuvat (varoitan romanttisista, ne saavat kyyneleet valumaan) lievittävät.
Kaikkein pahinta on se, jos menettää toivonsa, niinkuin tuossa sanoit, että
ei voi olla varma näkeekö toista enää ikinä. Jos tunteesi häntä kohtaan ovat voimakkaat niin toivon, ettet sinä koe sitä tuskaa,
jonka se toivottomuus saa aikaan.

Jälleentapaamista en uskalla ajatellakaan, luulen että pyörtyisin tai alkaisin vetistelemään,
niin että sen kummempi suunnittelu on tarpeetonta.
Jos nyt ei jotenkin satu tapaamaan niin, että on istuma-asennossa jo valmiiksi,
on paras tarttua tiukasti kaulasta kiinni, että pysyy jotenkuten pystyssä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuulianna123 kirjoitti:

Uskomattoman yksinäinen olo minulla. Järjetön ikävä rakasta, joka on kaukana. En tiedä miten kauan menee, kun taas näämme. Voi mennä viikko tai kuukausi tai mitä tahansa. Koskaan ei voi olla edes varma, näkeekö toista enää ikinä. Tämä on minulle uutta, mutta jos joku teistä kokenut kaukosuhdetta ja sen tuottamaa kovaa ikävää..kertokaa miten te pärjäätte ikävänne kanssa? Mitä teette lievittääksenne sitä? Miten toimitte kun vihdoin näätte taas rakkaanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu