en koe äidillisyyttä vieläkään vaikkakin olen jo raskauden loppupuolella? tuleeko se äidillisyys jossain vaiheessa vai..? rakastan tulevaa vauvaa siitä ei ole kysymys ja olen organisoinut ennakkoon kaikenlaista vauvan suhteen ja ajattelen hänen parastaan mutta ei niin ei...hieman pelottaa ja on syyllinen olo
äidillisyys onko
teillä ja tuleeko?
5608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ekassa raskaudessa en oikein osannut tuntea äidillisiä tunteita silloin kun raskaudessa kaikki oli hyvin. En osannut ajatella itseäni äitinä enkä kokenut vatsassa kasvavaa lasta oikein todelliseksi. Mutta kun asiat alkoi muuttua ikävämmäksi, niin iski kauhea suojeluvaisto ja lapsi muuttui yhtäkkiä todella konkreettiseksi ja eläväksi olennoksi vatsassa. En tiedä, mutta voisin kuvitella samanlaisien tunteiden heräävän lähellä synnytystä, kun toivoo ettei lapselle kävisi kuinkaan. Että ehkä ne äidinvaistot herää sinullakin vasta siinä vaiheessa kun lapsi jo tunkee maailmaan?
Tässä raskaudessa oon ollut tosi herkillä ja saan omituisia äidillisiä tunteita kaikista näkemistäni pikkulapsista. En toki osaa vielä kanaemomaisesti laittaa kotia lasta varten kun niin alussa mennään, mutta se tietynlainen herkkyys on jo putkahtanut esiin alkumetreiltä lähtien.
Raskausaikana sitä tuntuu, ettei ole vielä äiti ollenkaan, mutta sitten kun ensi kerran saa sen tuhisevan käärön syliinsä niin mulla ainakin tuli valtava suojeluvaisto sitä pikkuista kohtaan. Se sama tunne on jatkunut koko pojan pienen elämän ajan kasvaen vain samaa tahtia hänen kanssaan.
Hyvin harva voi sanoa olevansa täysin valmis äiti, ja jos ei ennestään ole lapsia, niin rohkenen väittää, ettei tätä tunnetta voi ennakoida. Vanhemmiksi kasvetaan ja kaikki tunteet, ilot, surut ja väsymys tulee läpi käytyä jossakin vaiheessa. Ne kuuluvat osanaan äitiyteen ja vanhemmuuteen.
Omasta mielestäni äitiys ottaa paljon, mutta antaa vieläkin enemmän! Nyt toista odottaessani, tiedän olevani viisaampi ja valmiimpi, mutta en tosiaankaan voi sanoa vielä kokeneeni kaikkea äitiyden iloa. Jostain se äitiys vain pulppuaa ja sitä riittää aivan varmasti! Jostakin sitä vain osaa vastata vauvansa tarpeisiin, vaikkei tämä osaa niitä ilmaistakaan muuten kuin itkemällä. Se on sitä äitiyttä parhaimmillaan!
Lisäisin vielä Johanna O:n kertomukseen, että joillekin äideille äidillisyys syttyy tosiaan vasta kuukausien kuluttua tai vuosienkin. Se voi yllättää sut mitä ihmeelisimmissä asioissa, kuten lapsesi huutaa leikkien keskellä sotkuista huonetta, kuraa lattialla ja tiskivuori pursuaa altaissa ja sitten yhtäkkiä se tulee se lämmin tunne ja tunnet olevasi onnellinen;) Näin siis olen kuulluut äitien kertovan... Älä stressaa tai tunne syyllisyyttä, kyllä se tulee kun on aika:) Et ole ainoa, joka tuskailee saman asian kanssa. Se kertoo jo että sinusta on tulossa hyvä äiti, kun murehdit sellaisia asioita, jotkut eivät välitä lainkaan!
Mulla ei syttynyt heti synnytyksen jälkeen tuota kaikenvoittavaa äidinrakkautta, mistä koin ajoittain syyllisyyttä, mutta yritin ajatella järkevästi ja olla stressaamatta tuon asian suhteen. Alku oli tooodella rankkaa, en saanut nukutuksi, vauva itki paljon ja valvotti.Tuntui että tein kaiken vaan rutiininomaisesti ja velvollisuudentunnosta. Toki hellin ja pusuttelin vauvaa yms. Noin 4kk kuluttua pikkuhiljaa osasin todella iloita vauvasta ja koin tuota suurta rakkautta ja nautin äitiydestä- ja nautin edelleenkin. Vauva 9kk ja kakkosesta vähän haaveilen...
En ole koskaan ollut äidillistä tyyppiä, en mikään vauvakuumeilija enkä vauvojen ihastelija. Tulin raskaaksi vähän vahingossa - ainakaan ajoitusta ei ollut suunniteltu ihan näin...RAskausaikana en tuntenut mitään suurta rakkautta tai äidillisyyttä, vaikka tietty yritin elää terveellisesti ja pitää tulokkaasta huolen mahdolisimman hyvin.
Viikko sitten syntyi pieni tyttäreni, joka nyt tuolla sohvalla nukkua tuhisee, ja voin sanoa että omalla kohdallani se äidinrakkaus syttyi parin päivän sisällä; heti kun sektion jälkeiset kivut hellittivät niin, että pystyin jo keskittymään johonkin muuhun ja sain vauvan kunnolla syliini. Nyt ei mieheni lisäksi tässä maailmassa ole mitään yhtä ihanaa tai kallisarvoista kuin tuo pieni hoivastani riippuvainen nyytti...
Mutta toki tiedän, että monilla on toisenlaisia kokemuksia ja äidinrakkaus herää vasta hiljalleen kuukausien kuluessa - mutta herää kuitenkin! Kyllä se sieltä tulee, älä huoli! :)