Itse olen saanut itseni normaalipainoiseksi syömällä suht terveellisesti ja liikkumalla paljon. Olen huomannut, että monet lihavat selittävät omaa lihavuuttaan "kun on niin hidas aineenvaihdunta" tai "kun on jo ikääkin näin paljon". Tosiasiassa olen huomannut, että kaikki A)jotka ovat minua lihavampia myös syövät enemmän tai liikkuvat vähemmän ja vastaavasti B) kaikki, ketkä ovat minusta laihempia syövät vähemmän ja liikkuvat enemmän kuin minä. Monesti hoikempia vähätellään tyyliin "kun sinun on niin helppo kun et liho", vaikka TIEDÄN, että useimmille se on täysi työ pitää itsensä normimitoissa. Tiedän ainoastaan yhden, joka lihoi lääkkeiden takia 10 kg eli kyllä se on itsestä kiinni ennen kaikkea!
ärsyttävää
normaalipainoinen
191367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen samaa mieltä .. en nyt lähde huutelemaan lihavien puolusteluista, mutta tarkoitan sitä, että kun itse on hoikka, ihmiset sanovat että minun on helppo koska voin syödä mitä vain eikä se näy. Todellisuudessa on todellakin kiinnitettävä huomiota JA PALJON siihen mitä syön, muuten olisin itsekin samassa kunnossa kuin monet muut suvun naiset.
Kaipa he lohduttavat itseään sillä, kun kokevat, etteivät itse olevinaan voi tehdä painolleen mitään..? Sitä sitten ajattelee että joko on lihava kun on taipumusta siihen, tai hoikka kun on niin hyvät geenit tai niin nuori vielä. Kyllä varmaan suurimmalla osalla ihmisistä on taipumusta lihavuuteen, se on vain omista elintavoista kiinni, onko lihava vai ei. Toki itsekin kadehdin niitä ihmisiä jotka oikeasti voivat syödä mitä vain lihoamatta, mutta heitä on niin pieni osa väestöstä.
Niinhän se on tutkimuksissa todettu, että geenit vaikuttavat vain 30% siihen onko ihminen lihava vai ei. Loput 70% on kiinni elintavoista, joten ihminen voi todellakin vaikuttaa painoonsa oli geenit sitten minkälaiset tahansa. Pois luettuna tietenkin ihan geenivirheestä kärsivät ihmiset, joilla on painoon vaikuttava sairaus.
Kyllä nämä tekosyyt on kuultu moneen otteeseen. Itse olen työllä itseni laihduttanut normipainoon ja työllä pidän itseni siinä. On aivan ihanan kannustavaa kuulla pullukoilta työtovereilta kateellisia kommentteja "onhan sinulla varaa syödä" tai "helppoahan se toisilla on mutta kun minulla on ..." . Pieni piru tässä vaiheessa mainitsee että kolme vuotta sitten tiputin 20 kiloa painostani raa'alla elämäntapamuutoksella ja vieläkin pitää tarkkailla syömisiä ja liikkumista ihan joka päivä ettei vaivalla tehty tulos nollaannu pelkän laiskuuden takia.
Kai se helpottaa läskin elämää kun voi kuvitella että normaalipainoinen on sitä ihan vaan vahingossa ja itselle on "jaettu huonot kortit".
Niskasta kiinni, jos minä onnistun niin kyllä muutkin pystyvät!
Vaikka olenkin lihava, en voi sanoa muuta kuin että totta puhut. Kaikki on itsestä kiinni, suurimmalla osalla lihavista. Itseä vain on niin helppo pettää, että enhän minä syö kuin niin ja niin vähän ja silti lihon. Ja kun sitä tarpeeksi itselleen jankuttaa, alkaa lopulta uskoa asiaan, vaikka takaraivossa tietää, ettei näin ole.
On olemassa ihmisiä, jotka voivat syödä melkein mitä ja miten vain lihomatta, näitä ns. läpipaskoja. Niitä on kuitenkin niin vähän, että suurimman osan hoikankin on pysyttävä kohtuudessa, muuten lihoo. On myös niitä, joilla on hidas aineenvaihdunta ja siihen ei auta muu kuin syödä vähemmän. Nämä ovat karuja tosiasioita ja ne on vain hyväksyttävä.
Itse olen päätynyt parisen vuotta sitten tähän elämäntaparemonttiin. sopii minulle ainakin parhaiten, kun on kokemusta niin monista "kuureista", että aina lopulta paino vain nousi. Olen hiljalleen tänä aikana saanut painoa alas lähes 20 kiloa. Vielä on pudotettavaa ihan tarpeeksi, mutta se putoaa elämäntaparemontilla kuin varkain. Täytyy vain ensin sisäistää, että tämä on tarkoitettu loppuelämäksi, ei vain joksikin aikaa.
Lisään tähän vielä sen, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, eikä se ole haitannut painon pudotusta mitenkään. Silloin kun tauti on lääkkein hoidossa, ei siitä ole mitään haittaa, niin kuin täällä usein väitetään.
Parasta vain lopettaa se itsensä pettäminen. Se on varmin keino olla laihtumatta ja varmin keino lihoa lisää.
Asenteesi on täysin kohdallaan, sinulla on runsaasti tervettä järkeä, ja olet jo todella pitkällä prosessissa kohti terveempää elämää! Sinulle toivotan sydämeni kyllyydestä onnea ja jaksamista. Saavutat varmasti kaikki haluamasi tavoitteet ja vielä vähän enemmänkin!
Mikä on mainitsemasi "hidas aineenvaihdunta"? Onko se sitä että kun löhöää sohvalla niin sitten aineenvaihdunta toimii hitaasti?
Onhan se ihan selvä juttu jos pelkästään makailee ja liikkuu vain sen verran kuin mitä on äärimmäinen pakko niin aineenvaihduntaa voi sanoa hitaammaksi verrattuna liikkuvan ihmisen aineenvaihduntaan.
Minä väitän että sellaista kuin "hidas aineenvaihdunta" ei ole, se on pelkästään lihavien itsensä luoma myytti jonka taakse voi mennä piiloon ja sanoa "en voi asialle mitään".
Eiköhän ärsyttäminen jo riittänyt siihen että joku teistä ottaa kantaa asiaan ja kertoo minulle mikä on "hidas aineeenvaihdunta". Miten j amiltä kohdin se eroaa normaalista? Onko jollain ja kenellä "nopea aineenvaihdunta".
Onko "hidas aineeenvaihdunta" pelkästään sohvalla makoilevian lihavien ominaisuus ja "nopea aineenvaihdunta" liikkuvien ihmisten ominaisuus?
Oikeastaan totuus tosta aineenvaihdunnasta on se, että mitä kevyempi (luultavasti hoikempi) ihminen on, sitä vähemmän hän kuluttaa. Jokainen painokilo lisää peruskulutusta, eikä missään ole voitu osoittaa, että jonkun hoikemman peruskulutus olisi suurempi kuin lihavamman. Toki kahden samanpituisen ja painoisen ihmisen peruskulutuksessa voi olla suurikin ero, jos toisen massa on lihasta ja toisen rasvaa, sillä lihaskilo on aktiivisempaa ja kuluttaa enemmän kuin rasva.
Mitä enemmän esim. laihduttajan paino putoaa, sitä vähäenergisemmin hänen jo syötävä, jos haluaa säilyttää painonsa. Jos jollakin on hidas aineenvaihdunta, niin nälkiintyneillä, mm. anorektikoilla. Keskitysleirin vangitkin elivät ällistyttävän pitkään minimaalisella ravinnolla, sillä elimistö meni totaaliselle säästöliekille, hidasti aineenvaihdunnan, jotta saisi pidettyä itsensä elossa.
Eli, mitä hoikempi ihminen on, sitä vähemmän hän kuluttaa levossa, jolloin on myös pakko katsoa tarkasti mitä syö, jos haluaa säilyttää painonsa. Jos lisää energiansaantia, paino nousee tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen ollaan taas tasapainossa. Jos taas lisätään energiansaantia, paino nousee edelleenkin vain tiettyyn rajaan asti jne. Joten jos todella lihava ihminen lihoo ennestään, niin hänen on täytynyt syödä todella paljon, jotta painon on edes mahdollista nousta (tarkoitan todella lihavia) Harvalla se paino nimittäin nousee esim. 200 kilon yli. Ei lähes kukaan pysty syömään sellaisia määriä, että siitä vielä lihoisi, 150 kiloakin on jo hirveästi.
Kiitos toivotuksista G.Eeni! Ei minullekaan se "terve järki" tullut yhdessä yössä. Kyllä siinä tarvittiin monia "kuureja", mitä ihmeellisimpiä painonpudotuskonsteja, joilla paino putosi nopeasti. Niillä konsteilla ei vain oppinut mitään. Kun kuuri loppui, kilot palasivat takaisin ja muutaman vielä lisää.
Kohtuuden oppettelu on varmaan yhtä vaikeaa kuin tupakanpolton lopettaminen, mutta ei mahdotonta. Sanottakoon se kaikille, jotka epäilevät, että ei minulle mitkään elämäntapamuutokset auta. Ihan varmasti auttaa. Omasta kokemuksesta voin sen vakuuttaa. Lihavuus on pitkälti pään sisällä, mutta kun saa ne omat ajatukset muuttumaan, saa paljon hyvää aikaiseksi. Siis jos todella haluaa pudottaa painoaan.
Eihän ne kilot ole päivässä tulleet, eivät myöskään lähde päivässä. Se on pitkäjänteistä hommaa, mutta lopulta palkitsevaa.
En koe, että olisin jäänyt mitään sellaista ruokaa ilman mitä ennenkin olen syönyt, mutta sellaiset päivät ovatkin sitten spesiaaleja. Elämäntaparemontissa ei tarvitse kieltäytyä mistään. Pääasia, että muistaa kohtuudeen. Syö elääkseen, ei elä syödäkseen.
Niinhän se on että ihminen lihoo siihen asti kunnes saavutetaan tasapaino kulutuksen ja energiansaannin kesken.
Mutta "hidas aineenvaihdunta" ei tuosta oikein selvinnyt. Tokihan on niin että ihminen kuolee nälkään vasta kun elimistön kaikki energiavarat ovat loppuneet. Jos joku "säästöliekki" on olemassa niin mihkähänlainen se mahtaa olla. Mikä elimistön toiminnassa ja eneergia-aineenvaihdunnassa muuttuu silloin?
Keskitysleiriläiset ovat tietysti hyvä esimerkki sitkeydestä, mutta heidän elimistössään tapahtuvat muutokset eivät liene kuitenkaan samoja kuin nälkäkuurilla olevan ylipainoisen. Niin ettei sekäänesimerkki asiaa valaissut.
Tietääkseni ihmisen peruskulutukseen vaikuttaa
-lihasten määrä
-akttivitilassa olevien lihassolujen määrä (solu, jota käytetään säännöllisesti)
-ihmisen koko yleensä elikkä huollettavien solujen laatu ja määrä
-liikunnan määrä
-ravinnon sulattamiseen tarvittava energia
Nuo ovat nyt äkkiä tuohon pläjäytetty, osittain ne nuo menevät ristiinkin ja jotain puuttu jne. mutta jutun idea on kuitenkin se että jos menee "säästöliekille" niin on pakko olla niin että jotkut solut menevät "nukkumaan" niin että niiden huollon tarve vähenee. Lihassoluista tiedän, että solut joita ei käytetä, ne "kuivuvat" ja niiden huollon tarve on n. 10-15% pienempi kuin solun jota käytetään usein.
Lihaksessahan ei kaikki lihassolut ota osaa työskentelyyn vaan ainoastaan se määrä millä haluttu lihastyö tulee tehtyä. Mitä isompi rasitus sitä enemmän lihassoluja tarvitaan ja esim. puntten nostelu on hyvä esimerkki siitä miten kaikki lihassolut pakotetaan töihin. Ensin alkaa "nukkuvien" lihassolujen herättely ja sitten ne pysyvät hereillä jos harrastus jatkuu. Ja jos se loppuu rasitusta vaille jääneet lihassolut pikkuhiljaa kuivuvat, menevät "nukkumaan". Ja näin niiden huollon tarve vähenee sen 10-15%.
Mutta jos lihava (tai kuka vaan) ei ole koskaan liikkunut kuin sen verran kuin on pakko elikkä hänellä on lihastyöhön aktiivisesti osallistuvia lihassoluja ainoastaan se minimimäärä joka on pakko olla liikkumisen mahdollistamiseksi. Jos siitäkin määrästä vielä vähentyisi aktiivisten solujen määrää ei ihminen pääsisi liikkumaan ollenkaan. Niin että ei tuo "säästöliekille" meno oikein istu tuohonkaan teoriaan.
Kun ihminen aloittaa "laihdutuskuurin", vähentää radikaalisti syömisensä minimiin, elimistö alkaa mennä säästöliekille, laihtuminen pysähtyy. Elimistö on hyvä oppimaan, että nyt täytyy tulla toimeen vähemmällä, siis hidastetaan aineenvaihduntaa.
Jos laihduttaja lisää painonpudotusohjelmaansa liikunnan, silloin elimistö ei mene vähemmälläkään syömisellä säästöliekille, koska liikunta pitää aineenvaihdunnan entisellä tasolla ja laihtuminen jatkuu.
Mitkään kuurit eivät kuitenkaan ole "avain" pysyvään painonpudotukseen, koska kuurit alkavat ja loppuvat. Aineenvaihdunta sahaa ylös alas ja voi joskus aiheuttaa pysyviä epätasapainoisuuksia. Siis tämä jojo-ilmiö.
Siksi elämäntaparemontti on pitkällä tähtäimellä parempi vaihtoehto, koska mitään radikaaleja muutoksia ei tehdä eikä aineenvaihdunnalle anneta mahdollisuuksia sekoilla.
Aineenvaihduntaa voi nopeuttaa jonkin verran liikunnalla ja hidastaa liikkumattomuudella. Aineenvaihdunnan tärkein säätelijä on kilpirauhanen. Esim. kirja "Ihmisen anatomia ja fysiologia" vastaa hyvin esittämiisi kysymyksiin.
Pitääpä hankkia se kirja. Olen itseopiskellut paljon ihmisen energia-aineenvaihdunnasta lähinnä liikuntaharrastukeni innoittamana ja siitä kiinnostus on rönsyillyt hieman liikunnan ulkopuolellekin. Tämä "säästöliekki" kuulostaa hieman mystiseltä vaikka tapahtuma lieneekin tosi, en vaan ymmärrä että mista voi säästää silloin jos kulutus on jo muutenkin minimillään.
Tuon kirjan sitten hankinkin heti ensi tilassa. Katsotaan mitä siellä sanotaan.
"en vaan ymmärrä että mista voi säästää silloin jos kulutus on jo muutenkin minimillään." Hyvä kysymys! Ei voikaan säästää, sillä mitä vähemmällä silloin yrittää tulla toimeen, sitä hitaammaksi käy aineenvaihdunta. Siinä vaiheessa ei häviä läski, vaan lihakset ja sehän ei ole tarkoitus.
Siinä syy miksi "kuurit" eivät juuri koskaan tuo pysyviä tuloksia, vaan ihminen lihoo entisiin mittoihinsa takaisin muutama kilo lisää. Kun tätä jojottelua harrastaa tarpeeksi kauan, laihtuminen on aina vain vaikeampaa. Myös iän karttuessa aineenvaihdunta hidastuu ja se on ihan normaalia. Eli jos haluaa pudottaa kilojaan, on hyvä tehdä se suht ajoissa, sillä vanhempana se on vain vaikeampaa.
Tärkeintä on kuitenkin hidas laihtuminen, kutsutaan sitä sitten elämäntaparemontiksi tai miksi kukakin haluaa. Kun laihtuminen on tarpeeksi "hidasta", siinä myös oppii uudet elämäntavat, joiden on tarkoitus kestää loppuiän. Aluksi vaikeaa, mutta aika nopeasti jo helpottaa. Eikä sitä yksi herkuttelupäivä kaada mihinkään.
Tämä menee nyt kyllä asian vierestä, mutta menköön. Olen normaalipainoinen ja teen pirusti töitä sen eteen. Juoksen 3x vkossa 10 km.n lenkkejä, käyn salilla joka toinen pvä, napatanssissa ja spinningissä kerran viikossa ja usein tulee vielä jumpattua kotioloissakin telkkaria katsoessa ns. coreharjoituksia.
Ja nyt (lieneeköhän joku ikäkriisi) on alkanut jurppimaan. Jumakauta, tässä kuollaan kuitenkin. 40 vuoden päästä saatan viimeistään olla kuolluta ja viimeiset 20 vuotta siitäkin maata vihanneksena jossakin vanhainkodin vuodeosatolla. Olen miettinyt, että mitä mahdan tuolloin ajatella menneestä elämästä? Juostuja kilometrejä, vatsalihasten tiukkuutta, olematonta rasvaprosenttia? Aika on pienet kuviot ollut elämässä jos tuo on ainoa, jota voin ajatella? Koenko elämäni menneen hukkaan? Olin hoikka, mutta mitä hiton väliä sillä oli loppupeleissä?
Haluaisin muistella aikoja ystävien kanssa, joista osa ainakin on vietetty yhdessä syöden juoden ja nauttien, teatteri- ja ooperailtoja ja käyntejä ooperan kellarissa syömässä, ulkomaanmatkoja paikallisesta kulttuurista ja myös ruokakultturista nautiskellen.
Siis ihan oikeasti, minulle ja yhteiskunnalle olisi parempi jos kuolisin ne 20 vuotta aikaisemmin vaikkapa sitten elintasosairauksiin ainakin olisin nauttinut elämässä. Älkää nyt käsittäkö väärin, nautin liikkumisesta ja ns. runnershigh on orgasmin jälkeen yksi mahtavimmista tunteista, mutta täytyyhän elämässä olla jotakin muutakin kuin jatkuvaa urheilemista ja elämäntarkkailua?! En todellakaan viitsi viettää loppueläämäni miettien, että "ahaa tuo on laihempi kuin minä ja kappas vain hän syökin vähemmän kuin minä. Nyt täytyy syödä vielä vähemmän"
Ja yksi juttu vielä, on ihan turha väittää, että lihavuutta vihataan siitä syystä että siitä on yhteiskunnalle kustannuksia. Kukaan ihminen ei ole niin epäitsekäs, että tosissaan kantaisi huolta yhteiskunnan varoista. Silloinhan nämä samat ihmiset vihaisivat kaikkea joka tuo kustannuseriä yhteiskunnalle:roskaajia, ilmansaastuttajia, alkoholisteja, avioittomia lapsia, yksinhuoltajia, tupakoijia, pakolaisia, ulkomaanapua...totuus on, että he vihaavat lihavia jostakin ihan muusta, paljon itsekkäämmästä, syystä.
Tiedä sitten riittääkö palkkä lihavuus herättämään kenessäkään vihan tunteita. Epäilen. Uskoakseni jotkut asiat tulkitaan vihaksi vaikka ne eivät ainakaan alunperin ole sitä olleet.
Minua esim. jurppii "ulkoinen kauneus/sisäinen kauneus"-asettelu. Kun jokainen tietää että ulkoinen kauneus on palvottu ominaisuus, niin miksi tällainen elämän tosiasia pitää väkisin selitellä joksikin muuksi kuin mitä se on. Voi tietysti filosofoida maailman tappiin asti mikä ihmisessä on tärkeä ominaisuus ja mikä ei, mutta ulkoinen kauneus on silti palvottu ja haluttu ominaisuus ihan riippumatta siitä onko se loppupeleissä tarkeää vai ei. Moni lihavakin heittäisi ison osan "sisäisestä kauneudesta" romukoppaan jos voisi saada sorjan, norjan vartalon.
Paitsi että luonne ja ulkonäkö eivät korreloi keskenään mitenkään, mutta voi olla että kauniilta ihmiseltä siedetään paskamaisuutta enemmän. En tiedä.
Tästä on tällä palstalla joskus syntynyt keskusteluja ja ne lähes poikkeuksetta saavat vähintäänkin toista tuhatta lukijaa ja yli sata kommenttia. Ja keskustelussa tunteet näyttävät käyvän kuumana, mutta siltikään en usko että siellä juurikaan oikeaa vihaa esiintyy, vaikka tekstit vihamielisyyttä välillä pursuavatkin.
Vastenmielisyyden tunteminen onkin sitten toinen juttu.
Ja sitten on vielä tuo lihavuuden yhteiskunnallinen ulottuvuus. Se on nyt tietysti pitkälti pelkkää syyllistämistä, mutta on siinä hieman asiaakin. Jos ajatellaan, että lihava katsoo telkkaria viikottain vähintään sen mitä keskimmärin eli n. 15 tuntia viikossa, niin niistä vaikkapa viiden tunnin uhraaminen liikunnalle korjaisi valtavan osan lihavuusongelmista. En tiedä, olisiko sillä ylipainoon suurta vaikutusta mutta aivan varmaa olisi että terveysvaikutukset olisivat merkittävät. Lihavalle itselleen ja yhteiskunnalle. Tästä perspektiivistä katsoen lihavien omasta terveydestään vastuullisuuden status ei todellakaan ole kovin korkea. Varsinkin kun lihavuuden syyksi selitellään milloin geenejä ja milloin masennusta yms. Roskaajien, narkkareiden, alkkisten yms. status ei sekään ole korkea, miksi siis lihavien kanssa pitäisi olla toisin?
Kaikenlaisia kulueriä tietysti on mutta vasta niiden suuruus muuttaa asian ongelmaksi.
Kahta viimeistä vastausta en ymmärrä ollenkaan! Kun kerrankin keskustellaan ystävällisesti ja asiallisesti, niin onko pakko vääntää jotain vanhoja juttja tyyliin lihavuus = sisäinen kauneus, hoikkuus = sisäinen rappeus ym.
Älkää nyt yrittäkö saada aikaan tappelua, kun lihavat ja norm.painoiset keskustelevat hyvässä yhteisymmärryksessä.
Sitäpaitsi elämäntaparemonttilaisen ei tarvitse kieltäytyä ooppera- tai teatteri-illasta ystävien kesken enempää kuin olla menemättä jälkeenpäin yhdessä syömään. Eikä ulkomaanmatkoista. Väärä käsitys, että kilojaan pudottava ei voimennä ihmistenilmoille niin kuin kirjoituksesta saa kuvan, jos sitä tarkoitit. Minä ainakin voin ja aion mennä edelleenkin. toivottavasti myös muut ylikilojen kanssa kamppailijat.
Ihmisiä me kaikki olemme ja nautimme elämästä silloin tällöin, että jaksamme sitten myös arjen.
jokainen ymmärtää ettei ihmisen luonne ole ulkonäöstä kiinni.
Tosin on tapauksia joissa ulkonäön dramaattinen muutos on muuttanut luonnetta.
Kaunistuminen voi tehdä ylimieliseksi,ja vastaavasti kauneuden menetys voi nöyrryttää.
Mutta tämä saattaa olla seurausta siitä,että henkilö ei ole vielä tottunut uuteen elämään,ei ole tavallaan oppinut elämään hyvännäköisen/"ruman" arkea.
Haluttavuus voi olla kuin huume,vaati suurta mielenlujuutta olla uskomatta ihmisten ylistyksiin.
Kun tarpeeksi moni toitottaa olet komein/kaunein ja mahtavin,sitä saattaa alkaa uskoa itsekin.
Siitä syntyy "sisäisesti ruma" ihminen.
Jos haluaa estää rumat/kauniit erottelua,täytyy lopettaa hyvännäköisten jalustalle asettaminen.
Johnny Depp posteri roskiin,ja tilalle Nelson Mandela. ;)
Rumat/kauniit-erottelu ei ole tahdosta kiinni.
Kun näkee kohteen joka meinaa pullauttaa silmät päästä niin yritä siinä sitten väittää että siinä olisi jotain opittuja ominaisuuksia. Mielihyvä, joka seuraa kauniin ihmisen näkemisestä on selkäytimessä ja se on siellä ennenkuin olet edes syntynyt.
Olen tosin tavannut muutaman ihmisen jonka ulkonäkö ei ole ollut alkuunkaan hurmaava mutta silti tuntui kui olisi säänut sähköiskun. Asiaan todella vaikuttaa joitakin sellaisia tekijöitä joita ei voi sanoin kuvata, elikkä se on "sitä jotain".
Sä et muuten oikeasti ole ihminen, joka urheilee päivät pääksytysten. Sori, et sä minua viilaa linssiin. Nimittäin ihminen, joka käyttää runsaasti aikaa urheiluun ja kehostaan huolehtimiseen ei koe sitä aikaa hukatuksi. Lisäksi liikunnan tuoma energia antaa lisäpotkua osallistua muuhunkin kivaan, esimerkiksi juuri teatteri-iltoihin ja gourmet-nautintoihin.
Lihavuutta vihataan? Kuka vihaa?
Ja jos todellakin urheilet runsaasti, miksi ihmessä sitten et voi osallistua ystäviesi seuraan, käydä näyttelyissä tai tilata mielenkiintoisia matkoja? Aina kun minä matkustan, aloitan minä aamuni esimerkiksi lenkkeilemällä rannalla tai sitten kaupungissa jos on kyseessä kaupunkimatka. Erinomainen tapa saada tuntumaa lähiympäristöön ja kulttuuriin jo heti ensimmäisinä aamun hetkinä.
Herkuttelusta ei tarvitse luopua, ja ihan hyvin voi joskus vetää kännitkin jos siltä tuntuu. Itselleni kännin tuoma nautinto on vain niin kovin vähäinen että säästän sen harvinaisiin tyttöjen iltoihin.
Pelkkä painon tarkkailu ei ole homman juju vaan tasapainon, onnen ja hyvänolontunteen tavoittelu on se, mihin kannattaa pyrkiä.
Johnny Depp posteri roskiin,ja tilalle Nelson Mandela. ;)
Olisinko ainoa, jos pitäisin Johnny Deppin julistetta seinällä hänen näyttelijän lahjojensa vuoksi enkä hänen ulkonäkönsä? Ei se että ihminen on hyvän näköinen, vähennä hänen lahjakkuuttaan / älykkyyttään / hyvää luonnettaan .. Ja ulkonäkö ei todellakaan vaikuta siihen millainen ihminen sieltä sisältä löytyy. Kyllä on niitä pulleroitakin jotka on niin hiton inhottavia ihmisiä. Ei ne kaikki ole leppoisia kuten usein yleistetään.
En minä ainakaan pitäisi seinällä jonkun kuvaa vain koska hän on hyvän näköinen. "Hei, en tiedä edes tämän tyypin nimeä, mutta se näyttää niin hyvältä, että ripustanpa sen kuvan seinälle"
:)
viestini ei ollut mikään "feikkaus" vaan ihan totisinta totta, tosin se oli kyllä kenties jonkunasteisen väsymyksen värjäämä.
Treenaan, ja olen aina treenannut, vähintään 6 tuntia viikossa, mutta nyt kun ikää ja lapsia on tullut lisää yhdistettynä 10 tunnin työpäiviin, väitöskirjan raapustamiseen ja lasten harrastuksiin, ei aika enää riitä kaikkeen. Varsinkaan kun miestä ei työmatkoiltaan näy kuvioissa kovinkaan usein.
Herään klo 5 aamulla, jotta ehdin käydä juoksemassa tai salilla (omassa talossa) ennen lasten herättelemisiä, päiväkotiin viemisiä ja töihinlähtöä. Illalla olen kotona klo 17, siihen kodinhoito, lasten harrastuksiin kuljettelut, iltapalat, iltapesut ja klo onkin jo 21. Sitten muutama tunti väitöskirjaa, nukkumaan ja kaikki alkaa taas alusta. Viikkoina, jolloin mies on kotona käyn muutamana kertana viikossa "ohjatussa" jumpassa.
Tiedän, etten varmaan jaksaisi tätä rumbaa ollenkaan mikäli en olisi hyvässä kunnossa. Joskus vai väsymyksen hetkellä miettii, onko se sittenkään kaiken arvoista. Mitä jos nipsaisin osan siitä urheilemisesta ja vaihtaisin sen aikaan ystävien seurassa, vaikkapa sen viinillasillisen ja juustojen kera. Tosin voisin kyllä nipsaista sen ajan väittärinkin teosta, mitä hyötyä siitäkään on loppupeleissä.
Niin, muuten viimeksi kun olimme ulkomailla (kesällä) kaikki lapset sairastuivat perättäisinä päivinä mahatautiin, joten siinä oli ne aamulenkkeilyt....taidan vain olla niiiin väsynyt :(