"Kyllä kusisivat nämä nykyajan bomberit ym. housuihinsa, jos joutuisivat elämään 70-luvun alun.
Silloin pistettiin IC:t ja Jawat navetanvintille ja otettiin alle uudet CB Hondat ja RD Jammut. Siinä mylläkässä kuoli ukkoa kuin pipoa. Tuli "vähän" yllätyksenä nuo tehon lisäykset tuolla sorateillä.
Eikä kypäröistä ja nopeusrajoituksista ollut tuolloin tietoakaan alanmiesten keskuudessa.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpelikkö tutuksi joka jätkälle.
Kusisivat nämä nykyajan nahkaliiviukotkin housunsa pyykkikuntoon 70-luvun alussa.
Ei ollu nahkaliivejä millä herrastella, vaan piti leikata vanhasta paskanajossa ja rankametässä käytetystä sarkatakista kerihtimillä hihat vittuun ja maalata punamullalla selkään että "Vittujen kevät!" tai "Roisto".
Ja singoista ei oltu kuultukkaan. Nyrkeillä piti pärjätä. Joskus hyvinä aikoina saattoi saada hyppysiinsä koivuhalon.
Mainekaan ei tullut kuten manulle illallinen. Lehtiotsikoihin ei päässy kirveelläkään. Miestä piti kaataa kuin heinää jos meinas että edes jotenkin noteerattaisiin! Poliisien lahtaaminen hirvikiväärillä kotipihan lumihankeen oli arkipäivää. Ja sittenkin pidettiin seinähulluna eikä koviksena.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpilä tutuksi joka jätkälle.
Kusi roiskuisi myös nykyisiltä matkamotoristeilta 60...70-lukujen taitteessa.
Kun kuormasi akan, tuvantäydellisen kersoja, motin halkoja ja anopin vanhan jaavan pukille niin korvat eivät aina siirtyilleet suupieliin.
Eikä ollut sivulaukkuja, tankki- ja muista laukkukotkotuksista puhumattakaan. Tukkiköysi toimitti mustekalojen virkaa.
Gore-texistä eivät uneksineet edes tiedemiehet siihen aikaan. Mitästä helevettiä, kun nahkakamppeetkin olivat ylellisyyttä! Jos oli oikein varoissaan saattoi ostaa päähineeksi lentäjänlakki-tyylisen nahkakötöstyksen. Visiirin virkaa toimitti pahvitötterö.
Ja lähtöä ei arvottu ihmettelemällä viikkokausia että sataako vai paistaako. Ärjänteeseen ja pakkaseen työnnyttiin vaikka kusi olisi kaarelle jäätynyt!
Stereoita ja muita lapsellisuuksia ei pyöristä löytänyt koirienkaan kanssa! Jos halusi musiikkia saattoi henki huuruten yrittää vihellellä eldankajärvenjäätä ajoviiman sekaan...
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli raaja-amputaatio tutuksi joka jätkälle.
Tuskinpa välttyisivät kusenpidätysongelmilta crossi- ja endurokuskitkaan 70-luvun alkupuolella.
Siihen aikaan kun pyörää käytettiin muuhunkin kuin joutavointiin. Sunnuntai-iltana lähdettiin viikoksi töihin tiettömien taipaleiden takana oleville tukkikämpille. Työmatka ei koostunut monikaistaisista moottoriteistä tai rantabulevardeista vaan synkistä kuusikoista, kivilouhikoista ja rimpisoista. Parhaillaan saattoi saada ajettavakseen kärrytienpätkän.
Jousituksesta ei sen ajan pyörissä voinut juuri puhua. Pyörä tuntui joko täryjyrältä tai vaihtoehtoisesti pystyyn paskannetulta lapamadolta.
Maavara pyörärievuissa oli olematon. Matalinkin kanto kääntyi pyörän alla juurikkaaseen ja öljypohjan jääminen kivelle oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Myöskään teho-painosuhde ei kehuja kestänyt; jyrkimmät ylämäet tai muuten pahat paikat piti ylittää kantamalla itse koko hemmetin hökötystä.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli selkävaivat tutuiksi joka jätkälle.
60-70 -luvun taite saisi myös nykyiset supermoto-, streetfighter- ja muut grillinkulmakurvailijat erittämään virtsaa hallitsemattomasti.
Ensinnäkään ei edes ollut grillejä minkä kulmilla kurvailla. Jostain isommasta kylästä tai kaupungista saattoi löytyä pahainen nakkikoppi. Porukka paisteli makkaraa pontikkahuuruissaan kyläkaupan pihassa grillin virkaa toimittavassa vanhan kaivonrenkaan sisällä hehkuvassa hiilloksessa.
Asfalttia millä suditella ei löytynyt edes kaikilta pääteiltä saati pienistä kyläpahasista. Ja läheskään kaikilla sen ajan pyörillä kumi ei palanut kuin nuotioon heitämällä.
Eikä pyörien tuning-hiluilla, viritysosilla tai teemamaalauksilla elvistelty. Pyöriä tunattiin kiinnittämällä irtoilevia osia rautalankalla. Viritysosa oli kun paikallinen kyläseppä takoi uuden männän rikkoutuneen tilalle. Pöpeliköissä ja kivikoissa kolhiintuneet ja ruosteen raiskaamat pyörät eivät olleet muutenkaan mieltä ylentävää katseltavaa.
Ja kun joka jannulla oli lähes samanlainen pyörä navetanvintillä tai mökkipahansa räystästipussa niin paskaisen naurunhan he olisivat päästäneet jos joku olisi innostunut leikkimään kulkuvälineellään. Pahimmassa tapauksessa mielipuoli olisi saanut sakin hivutuksen.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli itsetunnonkohotusongelmat tutuiksi joka jätkälle.
Myöskään nykyiset museopyörätyypit eivät pääsisi elämään 60-70 –luvun taitetta kusettomin housuin.
Pyörien museoimisesta ei oltu kuultukaan. Niillähän piti ajaa. Ei niitä oltu tehty homehtumaan lasikaapeissa tai pumpulissa. Niin vanhaa pyörää ei ollutkaan että olisi ollut varaa jättää kulkupeli pelkästään ihmeteltäväksi.
Jos jollain oli puolikaan tuntia ylimääräistä aikaa päivässä ei mieleen tullut pyörän hinkkaaminen tai kiillottelu vaan elintärkeä tulppien kunnon tarkastus tai ilman pumppaaminen vuotavaan takakumiin.
Kun pyörä ei lopulta pysynyt kasassa enää rautalangallakaan meni se kierrätykseen; renkaat otettiin maitokärryyn ja loppu raato heitettiin navetantauslepikkoon. Ei kenelläkään ollut aikaa tai varoja alkaa ihmettelemään värikarttoja tai tilailemaan harvinaisia osia rapakon takaa.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli käyttöaste-käsitys tutuksi joka jätkälle.
Kyllähän 70-luvun alussa joka ainoalta nykyään motoristiksi itseään nimittävältä kusi valuisi kinttuja pitkin virtanaan ja pääsisipä vielä paska housuihin palan painikkeeksi!
Silloin moottoripyörät olivat alitehoisia louskuja maastoon nähden ja hengenvaarallisen ylitehoisia ominaisuuksiinsa nähden. Ylihintaansa nähden ne olivat halpoja paskoja.
Pyörien ajo-ominaisuudet, laatu, varaosien saatavuus, huollettavuus, luotettavuus, varustelu ja viimeistely olivat perseestä.
Pyörät olivat rumia hökötyksiä, ällöttävän värisiä ja niiden valmistukseen oli käytetty outoja ja luotaantyöntäviä materiaaleja. Tekniset ratkaisut olivat järjettömiä!
Niillä ajaminen oli jokapäiväistä työtä. Se oli tuskallista, hankalaa, vastenmielistä, halveksittua ja hengenvaarallista touhua.
Kuljettajalta vaadittiin huippumekaanikon taitoja, mielikuvitusta, kovaa henkistä ja fyysistä kuntoa, eskimon kylmänkestävyyttä, tappajan luontoa ja teräksisiä hermoja. Lisäksi hänen tuli olla järjiltään ja hyvän itsetuhovietin omaava.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli elämän maku tutuksi joka jätkälle."
Silloin pistettiin IC:t ja Jawat navetanvintille ja otettiin alle uudet CB Hondat ja RD Jammut. Siinä mylläkässä kuoli ukkoa kuin pipoa. Tuli "vähän" yllätyksenä nuo tehon lisäykset tuolla sorateillä.
Eikä kypäröistä ja nopeusrajoituksista ollut tuolloin tietoakaan alanmiesten keskuudessa.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpelikkö tutuksi joka jätkälle.
Kusisivat nämä nykyajan nahkaliiviukotkin housunsa pyykkikuntoon 70-luvun alussa.
Ei ollu nahkaliivejä millä herrastella, vaan piti leikata vanhasta paskanajossa ja rankametässä käytetystä sarkatakista kerihtimillä hihat vittuun ja maalata punamullalla selkään että "Vittujen kevät!" tai "Roisto".
Ja singoista ei oltu kuultukkaan. Nyrkeillä piti pärjätä. Joskus hyvinä aikoina saattoi saada hyppysiinsä koivuhalon.
Mainekaan ei tullut kuten manulle illallinen. Lehtiotsikoihin ei päässy kirveelläkään. Miestä piti kaataa kuin heinää jos meinas että edes jotenkin noteerattaisiin! Poliisien lahtaaminen hirvikiväärillä kotipihan lumihankeen oli arkipäivää. Ja sittenkin pidettiin seinähulluna eikä koviksena.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpilä tutuksi joka jätkälle.
Kusi roiskuisi myös nykyisiltä matkamotoristeilta 60...70-lukujen taitteessa.
Kun kuormasi akan, tuvantäydellisen kersoja, motin halkoja ja anopin vanhan jaavan pukille niin korvat eivät aina siirtyilleet suupieliin.
Eikä ollut sivulaukkuja, tankki- ja muista laukkukotkotuksista puhumattakaan. Tukkiköysi toimitti mustekalojen virkaa.
Gore-texistä eivät uneksineet edes tiedemiehet siihen aikaan. Mitästä helevettiä, kun nahkakamppeetkin olivat ylellisyyttä! Jos oli oikein varoissaan saattoi ostaa päähineeksi lentäjänlakki-tyylisen nahkakötöstyksen. Visiirin virkaa toimitti pahvitötterö.
Ja lähtöä ei arvottu ihmettelemällä viikkokausia että sataako vai paistaako. Ärjänteeseen ja pakkaseen työnnyttiin vaikka kusi olisi kaarelle jäätynyt!
Stereoita ja muita lapsellisuuksia ei pyöristä löytänyt koirienkaan kanssa! Jos halusi musiikkia saattoi henki huuruten yrittää vihellellä eldankajärvenjäätä ajoviiman sekaan...
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli raaja-amputaatio tutuksi joka jätkälle.
Tuskinpa välttyisivät kusenpidätysongelmilta crossi- ja endurokuskitkaan 70-luvun alkupuolella.
Siihen aikaan kun pyörää käytettiin muuhunkin kuin joutavointiin. Sunnuntai-iltana lähdettiin viikoksi töihin tiettömien taipaleiden takana oleville tukkikämpille. Työmatka ei koostunut monikaistaisista moottoriteistä tai rantabulevardeista vaan synkistä kuusikoista, kivilouhikoista ja rimpisoista. Parhaillaan saattoi saada ajettavakseen kärrytienpätkän.
Jousituksesta ei sen ajan pyörissä voinut juuri puhua. Pyörä tuntui joko täryjyrältä tai vaihtoehtoisesti pystyyn paskannetulta lapamadolta.
Maavara pyörärievuissa oli olematon. Matalinkin kanto kääntyi pyörän alla juurikkaaseen ja öljypohjan jääminen kivelle oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Myöskään teho-painosuhde ei kehuja kestänyt; jyrkimmät ylämäet tai muuten pahat paikat piti ylittää kantamalla itse koko hemmetin hökötystä.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli selkävaivat tutuiksi joka jätkälle.
60-70 -luvun taite saisi myös nykyiset supermoto-, streetfighter- ja muut grillinkulmakurvailijat erittämään virtsaa hallitsemattomasti.
Ensinnäkään ei edes ollut grillejä minkä kulmilla kurvailla. Jostain isommasta kylästä tai kaupungista saattoi löytyä pahainen nakkikoppi. Porukka paisteli makkaraa pontikkahuuruissaan kyläkaupan pihassa grillin virkaa toimittavassa vanhan kaivonrenkaan sisällä hehkuvassa hiilloksessa.
Asfalttia millä suditella ei löytynyt edes kaikilta pääteiltä saati pienistä kyläpahasista. Ja läheskään kaikilla sen ajan pyörillä kumi ei palanut kuin nuotioon heitämällä.
Eikä pyörien tuning-hiluilla, viritysosilla tai teemamaalauksilla elvistelty. Pyöriä tunattiin kiinnittämällä irtoilevia osia rautalankalla. Viritysosa oli kun paikallinen kyläseppä takoi uuden männän rikkoutuneen tilalle. Pöpeliköissä ja kivikoissa kolhiintuneet ja ruosteen raiskaamat pyörät eivät olleet muutenkaan mieltä ylentävää katseltavaa.
Ja kun joka jannulla oli lähes samanlainen pyörä navetanvintillä tai mökkipahansa räystästipussa niin paskaisen naurunhan he olisivat päästäneet jos joku olisi innostunut leikkimään kulkuvälineellään. Pahimmassa tapauksessa mielipuoli olisi saanut sakin hivutuksen.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli itsetunnonkohotusongelmat tutuiksi joka jätkälle.
Myöskään nykyiset museopyörätyypit eivät pääsisi elämään 60-70 –luvun taitetta kusettomin housuin.
Pyörien museoimisesta ei oltu kuultukaan. Niillähän piti ajaa. Ei niitä oltu tehty homehtumaan lasikaapeissa tai pumpulissa. Niin vanhaa pyörää ei ollutkaan että olisi ollut varaa jättää kulkupeli pelkästään ihmeteltäväksi.
Jos jollain oli puolikaan tuntia ylimääräistä aikaa päivässä ei mieleen tullut pyörän hinkkaaminen tai kiillottelu vaan elintärkeä tulppien kunnon tarkastus tai ilman pumppaaminen vuotavaan takakumiin.
Kun pyörä ei lopulta pysynyt kasassa enää rautalangallakaan meni se kierrätykseen; renkaat otettiin maitokärryyn ja loppu raato heitettiin navetantauslepikkoon. Ei kenelläkään ollut aikaa tai varoja alkaa ihmettelemään värikarttoja tai tilailemaan harvinaisia osia rapakon takaa.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli käyttöaste-käsitys tutuksi joka jätkälle.
Kyllähän 70-luvun alussa joka ainoalta nykyään motoristiksi itseään nimittävältä kusi valuisi kinttuja pitkin virtanaan ja pääsisipä vielä paska housuihin palan painikkeeksi!
Silloin moottoripyörät olivat alitehoisia louskuja maastoon nähden ja hengenvaarallisen ylitehoisia ominaisuuksiinsa nähden. Ylihintaansa nähden ne olivat halpoja paskoja.
Pyörien ajo-ominaisuudet, laatu, varaosien saatavuus, huollettavuus, luotettavuus, varustelu ja viimeistely olivat perseestä.
Pyörät olivat rumia hökötyksiä, ällöttävän värisiä ja niiden valmistukseen oli käytetty outoja ja luotaantyöntäviä materiaaleja. Tekniset ratkaisut olivat järjettömiä!
Niillä ajaminen oli jokapäiväistä työtä. Se oli tuskallista, hankalaa, vastenmielistä, halveksittua ja hengenvaarallista touhua.
Kuljettajalta vaadittiin huippumekaanikon taitoja, mielikuvitusta, kovaa henkistä ja fyysistä kuntoa, eskimon kylmänkestävyyttä, tappajan luontoa ja teräksisiä hermoja. Lisäksi hänen tuli olla järjiltään ja hyvän itsetuhovietin omaava.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli elämän maku tutuksi joka jätkälle."
Vastaukset 34
Vanhimmat
oli kusenmakuinen juttu. Eipä ole sinullakaan helppoa. Hienoa että olet löytänyt näppäimistoltä tuon yhdistelmän ja . Ovatkin käyttökelpoiset nappulat tapauksissa joissa oma kirjoitustaito puuttuu täysin. Kannattaa kuitenkin vielä opetella paikka jossa niitä käyttää.
Mutta onko näissä jutuissa perää?? :-/
Hahahahahahha! Varmaan hauskin huumoripläjäys jonka olen koskaan lukenut !!! ahhahahaha! Tulee mieleen ihan pertti "spede" pasasen (rauha hänen sielulleen) parhaat sketsit ! Onkohan kirjoittaja mahdollisesti sukua pasaselle ? On niin hauskat jutut !! *törsk* *repeää yhä uudelleen* *törsk* *törsk*
ainesta
oikeasti sairas ja auvun tarpessa. Hanki sitä, ennen kuin on myöhäistä. Tämä ei ole keljuilua, vaan vilpitön neuvo.
Vai että oikein auvun tarpeessa sitä on kansalainen heti, jos sattuu pikkasen lipsumaan humoorin puolelle jutut? Tuliko mieleesi, että nyt ollaan jo hyvästikin kesän puolella ja kiristävän pipon voi riisua jo?
Vaihtaa vaikka kunnolliseen kypärään, kun ei enää tarvitse tyytyä lentäjän lakkiin ja pahvitötteröön...
Jos pakkais eväät ja istutuskuokat reppuun ja lähtis tästä 70-luvun alun Suzukilla palstalle :)
samaa paskaa jippiin foorumilla myös,lukekaa vaikka,kopioituja juttuja kyrpä kerännyt yhteen nippuun!!!!Lukekaa pätkä,näyttääkö tutulta???:Vielä 70-luvusta
Köysiä vaille hullu kirjoitti 22.5 12:46 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Kusisivat nämä nykyajan nahkaliiviukotkin housunsa pyykkikuntoon 70-luvun alussa.
Ei ollu nahkaliivejä millä herrastella, vaan piti leikata vanhasta paskanajossa ja rankametässä käytetystä sarkatakista kerihtimillä hihat vittuun ja maalata punamullalla selkään että "Vittujen kevät!" tai "Roisto".
Ja singoista ei oltu kuultukkaan. Nyrkeillä piti pärjätä. Joskus hyvinä aikoina saattoi saada hyppysiinsä koivuhalon.
Mainekaan ei tullut kuten manulle illallinen. Lehtiotsikoihin ei päässy kirveelläkään. Miestä piti kaataa kuin heinää jos meinas että edes jotenkin noteerattaisiin! Poliisien lahtaaminen hirvikiväärillä kotipihan lumihankeen oli arkipäivää. Ja sittenkin pidettiin seinähulluna eikä koviksena.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpilä tutuksi joka jätkälle.
aivan mahtava stoori!!!! kylläpäs sai taasen nauraa ittensä melkein hengiltä :)
noi edelliset kommentit on pikkasen tiukka piposta tilitystä. siis eihän tätä stooria voi ottaa tosissaa....
Ei sitä kaikkia piä tosissaan ottaa, mitä lukee! Huumoria kehiin!
Oli se vaan kovaa aikaa silloin, leipäkin tehtiin petusta ja lauantait oli työ/koulupäiviä, kommusnistit marssi vappuna ja aate oli vahva ja mikä tärkeintä oli KEKKONEN.Ei mitään jäätteenmäkiä tai halosia.
Toi oli kyllä ihan pirun hyvä, oli kopioitu tai ei!
Porukat hei, kesää kohden ja rentoutumaan! ;)
Voin tunnustaa, että sekä copy-pastaaja että lähes kaikkien juttujen kirjoittaja olen minä. Olen siis oikeasti kopioinut ainoastaan sen ekan jutun josta sain idean (osoitti loistavaa huumoria).
Olisi mielenkiintoista tietää mihin kategoriaan kuuluvat vetivät herneen nenään ja ketkä ymmärsivät leikkiä. Itse kuulun pariinkin ryhmään.
Aika jännää, että H-D -osastolla ei kukaan ole kommentoinut juttuani negatiiviseen sävyyn vaikka nahkaliivimiehiäkin parodisoitiin (itsekkin sellainen) Heitähän aina haukutaan idiooteiksi ja tosikoiksi... ;-)
Eipä siellä H-D-palstalla ole kommentoitu positiiviseenkaan sävyyn. Itse asiassa ei ole kommentoitu lainkaan.
Tämä kertomus ei ole tainnut H-D-miehiä kiinnostaa ollenkaan.
Juttu taitaa olla niin kuin nimim. KUSKIN aloittamassa tervehtimis-keskustelussa:
H-D-palstalla on joko paljon vähemmän kävijöitä tai H-D-miehet eivät näe tiettyjä juttuja kommentoimisen arvoisiksi.
Et ihan joka paikaan ehtinyt kopioida. www.motot.net jäi nimittäin. Mutta ällös huolestu, minä kopioin tuon sinnekin.
http://www.motot.net/forum/viewtopic.php?t=20112
Tuossa, saat käydä seuraamassa mitä Suomen suurimalla moottoripyöräsivustolla tykätään tuosta :D
Kiitoksia :) Kävinpä jo katsomassa.
Olipa hauska juttu. tuli hymynkare väkisin huulille kun luki.
pitkästä aikaa , jos ei tällaista kestä nauramatta lukea ,on kyllä alkanut kokonaan väärän harrastuksen pariin ... lisää huumoria ,sillä ilman sitä ei monasti näiden värkkien kanssa jaksa !!?
Hyvä juttu. Sai nauraa mahansa kipeäksi. Jos ei tommosta ymmärrä...on kypärän remmi liian tiukalla. On nämä vaan kovia aikoja prekele...tulee huumori tutuksi joka jätkälle!
Pakko on kirjoittajaa kehua! Hienoa! Tuli ihan omat jawa ja ts ajat mieleen. Perkele, oli ne aikoja :)
Kyllä näin 2000-luvun alkupuolella naurattaa niin että kuset on housuissa. On nämä vaan hupasia aikoja perkele! Tulee käkätys tutuksi joka jätkälle.
rippilahjaksi seiskapuolikkaan Kawasakin ja rysäytin heti kahtasataa mettään ja selkäranka katkes vyötarön korkeudelta ja siitä asti oon ajellu vaan pyörätuolia
Oli ne perkele kovia aikoja joo
Et ole ainut. Pari kolme viikkoa sitten
yksi kaveri ajoi tästä kymmenen kilometrin päässä
päänsä paskaksi siltarumpuun, hänelläkin vauhtia se "kaksisataa". Ei edes "nynnyn" kaltaisia
paskanjauhajia näkynyt kommentoimassa...
edes hautajaisissa.
Otan osaa :(
Eipä tästä ole kauankaan kun itsekin olin hautaamassa kaveriani. Henki lähti siltäkin moottoripyörähommissa.
Tämä homma nyt kuitenkin on semmoista että elämä saattaa päättyä milloin tahansa. Mutta kotiinkinhan on moni kuollut.
Pyydän anteeksi kaikilta niiltä joita olen loukannut ja jos voisin niin takuulla tekisin kaikki onnettomuudet tapahtumattomiksi.
Kuitenkin jos kaikkien ihmisten tunteet olisi otettava huomioon ei maailmassa laskettaisi leikkiä mistään asiasta.
...ja ikää oli 25v...siihen päättyi M.V :n elämä. Kävin katsomassa paikalla olevaa kypärää taas eilen...hiljennyin. Ajellaan varovasti.
EI jumalauta, aivan uskomatonta läppää kertakaikkiaan!
Hyvät naurut sai, kiitos!
Mutta ajat muuttuu, älä katkeroidu siitä että et osaa ajaa :D
Kirjoitus oli parasta mitä olen aikoihin lukenut, todella taidokasta verbaliikkaa ja ylenpalttisesti huumoria! Oli kirjoituksen alkuperäinen kirjoittaja kuka tahansa, kaikki kunnia hänelle!
vastata oikeisiin viesteihin... tuli näppihäiriöt tutuksi joka jätkälle..
Tämä "Nykyajan nynnyt" -kirjoitus on leikkiä. Tarkoitus ei ole tosissaan mollata ketään tai vittuilla erikseen yhdellekään motoristille.
Mikäli asiaa pehmentää, niin kuulun itse kahteenkin jutussa mainittuun kategoriaan. Ellei osaa nauraa itselleen niin eipä silloin kannata naureskella muillekaan.
Kritiikkiä on tullut myös henkilöiltä jolta on kuollut joku läheinen onnettomuudessa vastikään. Otan osaa :( Itseltäni kuoli myös kaveri mp-onnettomuudessa tänä keväänä. Jutun tarkoituksena ei ole kovistella asialla tai osoittaa piittaamattomuutta.
Mutta mikäli kaikkien ihmisten tunteet olisi otettava huomioon ei maailmassa laskettaisi leikkiä mistään asiasta koskaan.
..pystyyn paskannettu lapamato";hohoho..toi on vuosisadan paras vertaus
taidat olla melkoinen sanaseppo:) Ei voi muuta sanoo kun että olipahan hyvä juttu!
Heheheheee, loistava :D
joo lol
Tuli 60-70 luvun motorismi tutuksi joka jätkälle.