Hiukan väkisin pitkiteltyltä tuntuu muuten mukavaa luettavaa oleva Kotovuoren pariskunnan unelmapurjehdus-matkakertomus Vene-lehdessä. Onko lehdellä niin huutava pula sivuntäytteestä, että yhtä ja samaa juttua pitää kertoa kahteen kertaan samassa lehdessä? Ensin mies käy yksityiskohtaisesti läpi jutun aiheena olevaa reissunpätkää, viisi ja puoli sivua, sitten sama kertomus uudelleen vaimon kirjoittamana! Kertaus on opintojen äiti, mutta rajansa kaikella. Puolisoiden kokemukset samoista tapahtumista ja maisemista kun eivät kovin erilaisilta vaikuta, vaan toisen versio on vain edellisen kertausta. Jos kummankin puolison on saatava erikseen oma kirjallinen tuotoksensa lehden sivuille, niin miten olisi vuorottelu - tähän numeroon kirjoittaisi mies ja seuraavaan numeroon vuorostaan vaimo?
Jos taas lehdellä on todellakin näin kova pula jutuista, niin mieluummin ottaisin kertauksena vaikkapa Peran vanhempia juttuja. Niitä kun ihan kaikki lukijat, ainakaan nuoremmasta päästä, eivät ole koskaan lukeneetkaan tai ainakaan enää muista niin tarkkaan.
Muuten kyllä on aina mukavaa lukea matkapurjehdusjuttuja maailman meriltä ja miksei kotivesiltäkin, kunhan sisältö säilyy monipuolisena ja kiinnostavana!
Jos taas lehdellä on todellakin näin kova pula jutuista, niin mieluummin ottaisin kertauksena vaikkapa Peran vanhempia juttuja. Niitä kun ihan kaikki lukijat, ainakaan nuoremmasta päästä, eivät ole koskaan lukeneetkaan tai ainakaan enää muista niin tarkkaan.
Muuten kyllä on aina mukavaa lukea matkapurjehdusjuttuja maailman meriltä ja miksei kotivesiltäkin, kunhan sisältö säilyy monipuolisena ja kiinnostavana!
Vastaukset 29
Vanhimmat
Totta puhut.
Eipä ole aiemmin tällaiseen sorruttu, vaikka monenmoisia venekuntia on kirjoitellut reissuistaan. Esim. Serenadan seikkailuista Seija ja Jendrek Prusak onnistuivat kirjoittamaan kiinnostavia ja toimivia kokonaisuuksia ilman omia erillisiä versioita. Serenadan jutut jaksoi aina ahmia alusta loppuun mielenkiinnolla, mutta unelmapurjehduksen toisto-osiot jäävät kyllä lukematta.
Enää puuttuu perhepurjehduskertomussarja, jossa jokaisesta purjehduspätkästä on perätysten isän, äidin, teinipojan, 10-vuotiaan tyttären ja vielä perheen pikkutaaperonkin sanelema kertomus.
Jos kaksi 15 vuotta yhdessä elänyttä aikuista ei saakaan kovin erityyppistä juttua aikaiseksi, niin lapsen kirjoittamana sama pätkä voisikin jo vaikuttaa erilaiselta. Lapsen näkökulmasta. Siinä olisikin ideaa. Ja varmasti hauskempaa sisältöä, ja perheellisille purjehtiville aikuisillekin ajattelemisen aihetta.
Matkapurjehtijoille ja keskittyisin kiinnostavien juttujen tekoon. Itse ne toisten matkakertomuksia lue, kun ei todellakaan kiinnosta.
Ihmettelen, miksi eivät tee esim yhteistyötä enemmän muiden pohjoismaisten lehtien kanssa esim koepurjehduksista jne. Tulisi enemmän sisältöä ja kaikki tarjolla olevat veneet testattua.
Sitten voisi hieman testata erilaisia varusteita, tarkoitan siis testata, eikä kirjoittaa nykyistä liirumlaarum shittiä suoraan maahantuojien manuaaleista.
Samaan voisi liittää myös hintavertailuja - verratkaapa esim paukkulauttojen hintoja EU-alueella...
Venelehti on siinä liipasimella että perun tilauksen...
lehteen vaivattomasti ja varmaankin aika halvalla. Tämä juttu on kirjoitettu niin jahkailevaan tyyliin, että en sitä toisintoa jaksanut lukea.
Omituisinta tässä mielestäni on, että sama juttu on veneen nettisivulla
http://www.saildream50.fi/index.php?sivu=8
Tuolla on myös jatkoa Vene-lehden juttuun, sen Vene-lehti kai copy-pastaa lokakuun numeroon. Kopioisi mieluummin s/y Lindan touhuja, lyhyemmin ja hauskemmin kirjoitettua tarinaa.
Tämän kertaista juttua en ole vielä ehtinyt lukea, mutta ideana tuo eri näkökulmista kirjoittaminen on ihan hauska. Riskinä on tietenkin se, että näkökulmat ovat liian samanlaisia keskenään. Aiemmin ei näin mielestäni ole ollut, mutta tosiaan tämän kertaisesta en vielä tiedä...
Tuolla pariskunnalla on kyllä kirjoituksissaan mieletäni ihan yksi ja sama näkökulma. Eikä näkökulmia muutenkaan tuoda erityisesti esille, vaan jutut ovat kuin lokikirjamerkintöjä. Ensin oltiin siellä ja se oli ihan kiva paikka, sitten tuuli sen verran ja mentiin sinne ja sitten tonne. Missä ne eri näkökulmat nyt sitten piileskelevät? Missä ne ylipäänsä voisivat tulla esiin, kun tuolla tyylillä kirjoitetaan?
Itselläni on aivan eri käsitys lokikirjoista. Yleensä ne ovat sähkösanomatyylistä täsmätekstiä aluksen sijainneista, kurssista, nopeudesta, sääoloista jne.
"Ensin oltiin siellä ja se oli ihan kiva paikka, sitten tuuli sen verran ja mentiin sinne ja sitten tonne". Ei tollainen kuulu lokikirjaan, ei ainakaan aluksen oikeaan lokikirjaan. Eiköhän sellaiset jutut kuulu osioon "RAKAS PÄIVÄKIRJA".
http://www.veneilyntietotori.fi/vtt403lokikirja.htm
Kaikissa matkapurjehdusjutuissa on mielestäni täysin sama lokikirjanäkökulma. Lisäksi tapahtumat ja paikat sekä määränpää ovat kaikissa jutuissa samoja: Kaverit saattamassa, saavutaan Ruotsin puolelle, rannikkoa pitkin etelään, kuva Kalmarsundista, Bornholmkin tulee nähdyksi, sitten Kielin kanavaan, tultiin vuorovesialueelle Pohjanmerelle, ompa liikennettä, sitten sääikkunaa kyttäämään Bretagneen ja lopulta valtameripurjehdusta Biskajalla. Kenelläkään tarinoitsijoista ei ole mitään sanottavaa, mutta halu kertoa on suunnaton, kirjoitukset vilisevät kielioppivirheitä. Huh huh.
Mitä muuta hyvänsä, mutta ei enää ainuttakaan Peran juttua.
Mielipiteesi taitaa olla henkilökohtaisissa asoissa. Olet kenties epäonnistunut omissa yrityksisäsi ja onnistuneet harmittaa hirveästi.
Pera piti venelehteä pystyssä kymmeniä vuosia loistavilla matkoillaan ja niistä tehdyillä jutuilla ja kuvilla.
Nykyisiä matkakertomuksia voi pitää lähinnä päiväkirjamerkintöinä. Esim. Ohitimme Calaisin vilkkaan liikenteen väistämällä yhtä laivaa.
Entäpä matkakertomuksen kuvista vaikka, Poijukiinnitys vuorovedessä Ostendessä. Kuvassa näkyy vain purjevene mikä on normaalisti perästä poijussa kuten kaikissa pursiseuroissa.
Tai toinen, Uusi ruorimme. Mies pitelee ruorista kiinni jossain satamassa ja muuta ei näy.
Voi j-lauta minkälaista jounrnalismia ja seitsemän sivua vielä.
Kannattaa ajatella kukkarollaan tai selata lehdykäinen lehtihyllyssä.
Sanotaan Dunckerin Perasta mitä tahansa, niin jutuissa oli sittenkin hyvä merimiestaito taustalla. Värikkäiden tarinoiden pohjalla oli reittisuunnittelun oikea ajoitus ja käytännön tarinaa moninaisista vaikeuksista selviämisessä jne. Valokuvatkin olivat oleelliseen keskittyviä eikä mitään Ostenden poijukuvia tai mitäänsanomattomia kuvia ihmisistä veneen ratin takana. Niitähän jokainen tietysti näppäilee perhemuistoikseen. Lehtiartikkelin kuvissa pitäisi olla enemmän sisältöä. Katselkaapa uudelleen niitä Peran ottamia!
Janssin kanssa samaa mieltä, että tuoreimman Vene-lehden tarina oli valitettavan heikko. Päivä- tai lokikirjamerkinnätkin olisivat nasevampia kuin tuollainen ylimalkainen lässytys. Toivottavasti toimitus ryhdistäytyy.
Älkää nyt sentään yhdistäkö Peraa hyvään merimiestaitoon. Jos mokaa ja sitten selviää siitä, on kyse juuri niistä asioista, joihin hyvällä merimiestaidolla ei olisi koskaan joutunut. Niin, eikä sitten minullekaan enää yhtään uudelleen lämmitettyä juttua, eikä uusintaa.
Kaikki tietävät, että Pera ajautui toistuviin vaikeuksiin. Se ei tietenkään ollut merimiestaitoa. Osasyy vaikeuksiin taisi olla henkilökohtainen ongelma. Vaikeuksista selviäminen sen sijaan oli merimiestaitoa! Sen takia jutut olivat värikkäitä ja osin hyvinkin opettavaisia.
Uusintoja en minäkään halua Venelehteen. Vähän sama kuin lueskelisi vuosien takaisia iltapäivälehtiä. Se joka haluaa lueskella vanhoja juttuja, voi mennä kirjastoon, ihan rauhassa.
Eikö mielikuvitus salli mitään muuta syytä kuin kateuden? Maailmassa on onnistujia paljonkin ja varsin monet heistä ansaitsevat kunnioitukseni. Kateellinen en osaa heille olla. Miksi olisin, kun omaankaan elämääni en ole tyytymätön? Sen verran ovat kaukaisemmat vedet tulleet tutuiksi omasta kokemuksesta, että tiedän mistä matkapurjehdusjutuissa on kyse. Tiedän mitä se vaatii ja mitä se antaa. Oma lähtö ei ole toteutumaton haave, se on optio, jonka voin valita tarpeen vaatiessa.
Jos Peran jutut pitivät Vene-lehden pystyssä vuosikymmenet, on lehti ollut heikoissa kantimissa. Minulle ne jutut aivan ensimmäisistä lähtien olivat lähinnä syy olla tilaamatta. Samalla tavalla suhtaudun Matti Nykäseen, ilmiselvästi mäkihyppääjänä vailla vertaa, mutta muutoin onneton luuseri. Pitäisikö sille vankilakundillekin olla kateellinen niistä onnistumisista? Pera on verraton seuramies, kyllä hänen kanssaan illan rattoisasti juttelee, mutta yhtään artikkelia en siltikään kaipaa, en uutta enkä vanhaa.
Nyt kun toiset kirjoittavat matkoistaan, näyttävätkö pihlajanmarjat jotenkin happamilta mielestäsi? Kuka se oikeastaan on se kateellinen?
Peran kohdalla en nyt ymmärrä viittausta rikollisuuteen - tietääkseni.
Minulle kuitenkin laman alkaessa -90 hänen kirjoituksensa pitivät enemmän unelmaa yllä kuin Vene-lehden satojentuhansien markkojen purjeveneiden testitjotka olivat lukijoille vain kornia pilaa. Kun pankkilainat, takaukset ja muut pitivät suomalaisia kurimuksessaan.
Koska et ole vielä toteuttanut haavettasi niin muista että haaveen ja toteuttamisen välissä on iso ero.
Kaikki matkakirjoittajat toteuttava sitä jo.
Miten viittasin Peran kohdalla rikollisuuteen? Ja nimenomaan kirjoitin, että lähtö cruising-elämään EI ole haave, vaan optio. Ymmärräthän eron? Mielipiteiden vaihto olisi huomattavasti helpompaa, jos teksti luettaisiin niin kuin se on kirjoitettu.
Minä taas ostin nykyisen veneeni 90-luvun alussa, kun edullisesti sai. Pitkän matkan purjehdukseen taas olen tutustunut jo 70-luvulla ensimmäisen kerran. Toki ymmärrän nyt paremmin kertomasi jälkeen, miksi kumarrella omat haaveensa toteuttanutta hitsaria. Ja siitäkö lie sinulle jäänyt haave lähdöstä. Kuten itse sanoit, haaveet kannattaa toteuttaa, tee siis niin.
Suhtauduit Peraan kuin vankila kundiin ja rikolliseen Matti Nykäseen.
Tarkoittaako optiosi että oletjo matkalla etkä vaan lähdössä?
Jos luet oikein niin en puhu mistään omasta haaveestani kuten näköjään oletat.
Toiset osteli -90 luvun alussa, mutta jos muistat niin Suomella ja suomalaisilla meni vaan pirun heikosti.
Jos ostit veneesi silloin ja vielä puhut optiostasi matkaan lähdöstä unohda koko juttu. Palaa todellisuuteen herää, sillä siitä on aikaa jo lähes 20-vuotta.
Sakoittelet senoja. Suhtauduin Peraan, kuten toiseen henkilöön, joka osaltaan on eittämätön onnistuja, toisaalta onneton epäonnistuja. Siinä ei ole mitään viitettä Peran mahdolliseen tai oletettuun rikollisuuteen. Sen teit sinä.
Sanan "optio" merkitys on ilmeisesti epäselvä sinulle. Se tarkoittaa valittavissa olevaa vaihtoehtoa. Kuten aiemmin sanoin, tiedän, mitä lähteminen vaatii ja mitä se antaa, sen verran sitä on maisteltu. Lähteminen ei minulle tällä hetkellä anna niin paljon nykytilaa enempää, että olisin valinnut sen vaihtoehdon. Tilanteen tai arvostusten muuttuessa minulla on vapaus valita toisin. En siis sitä venettäkään ostanut sitä varten, että sillä pitäisi lähteä.
En halua sinulle sanoja suuhun pistää. Kirjoitit vain niin ihastelevasti lähtöhaaveensa toteuttaneista, että oli vaikea uskoa sinun olevan haaveilematta.
Yksi tuntemani ja paljonkin arvostamani lähtijä muuten selitti hyvin yksinkertaisen testin, jolla haaveilijat erottaa lähtijöistä. Se on kysymys: "Koska lähdet?" Lähtijöillä on antaa siihen päivämäärä.
"Yksi tuntemani ja paljonkin arvostamani lähtijä muuten selitti hyvin yksinkertaisen testin, jolla haaveilijat erottaa lähtijöistä. Se on kysymys: "Koska lähdet?" Lähtijöillä on antaa siihen päivämäärä."
Päinvastaisia esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon, resupekkoja joilla lähtöpäivä on lyöty lukkoon, ainoastaan vene ja rahoitus puuttuu. Päätös on silloin paljon helpompi tehdä, kun elämässä ei ole mitään ja taloudellisesti ei voi hävitä mitään. Lähtijät löytyvät niiden joukosta, joilla on vene, kokemusta, aikaa ja rahaa. Ihan turha elättää sitä unelmaa, että lähtö olisi vain päätöksestä kiinni.
Taidanpa sittenkin uskoa menetelmän toimivuuden suhteen enemmän heihin, joille kertyi todella monta vuotta ja useampi kierros. Vene toki helpottaa lähtöä, mutta aika ja varat ovat lähinnä omia päätöksiä. Se resupekan lähtöpäivä kun tavallisimmin on muodossa "heti kun" tai ainakin parin vuoden päässä.
Se on totta että ei Dunkerin kuusi kirjaa ole todella mitään purjehdusoppaita niissä on menemisen ja purjehduksen makua. Saisimmepa samanlaisia tekijöitä jotka vielä pystyisivät kirjottamaankin.
Nykyiset kirjoittajat varovaiset ja(ja kai viisaammat) auliinit ja kärkkäiset voisivat siirtyä kuivien purjehdusoppaiden tekemiseen.
Dunkkerille ei veneilyssä vielä vähäänaikaan löydy vartaista. Itse suunniteltu ja tehty Merivuokko. Sitten neljä samanlaista veneen runkoa lisää. Kuusi kirjaa, viisi tuntia ohjelmaa TV 1:ssä. 120 000 mailia perävanaa. Maapallon kierto kaikkien mantereiden kautta toistaiseksi ainoana. Saattaa olla muutakin mainittavaa mutta onhan sitä jo tossakin.
Joka näitä vähittelee on peiliin katsomisen tarpeessa.
Merimiestaidot tässä
Toivotaan, että Pekka ja Riitta Kärkkäinen alkavat taas lähetellä materiaalia uudelta reissultaan Iiriksellä.
Minäkin harkitsin tilauksen irtisanomista syyskuun numeron luettuani.
Venetestitkin on jo niin saman kaavan mukaisia (kuin vene-esitteitä johon on lisätty kommnetit hellan tangosta ja vessan pytyn suunnasta), että alkaa tympiä.
Kun nyt tälläkin hetkellä maailman merillä (lue: Euroopan rajojen ulkopuolella jopa!) seilaa useita suomalaisia matkapurjehtijoita, niin kovin mielelläni lukisin heidän kertomuksiaan tai edes yksittäisiä juttuja, varmasti kiinnostavaa kerrottavaa riittää.Ja miksipä kaikkien tarvitsisi olla edes suomalaisia. Jos joku ei-suomalainen purjehtija on purjehduksillaan kokenut jotakin kertomisen arvoista, niin lukisin mielelläni sellaisiakin juttuja.
Luulisi siis, että jutunaihetta riittäisi lehteen sen verran, ettei tarttisi yhden pariskunnan väkisin pitkitetysti käydä kahteen kertaan läpi Euroopan-seiluutaan. Ja tosi ihme, miten muut purjehtivat pariskunnat ovat tosiaan onnistuneet kirjoittamaan yhden yhtenäisen kokonaisuuden eikä omia erillisiä versioitaan. Jos pari on ollut yhdessä 15 vuotta niin ei siinä kovin erilaista juttua enää irtoa samoista asioista - vaikka suhde olisikin vasta hiljattain virallistettu. Mutta kyllä mä ehdottomasti kaipaan hyviä matkakertomuksia lehteen, ei sitä nyt pelkistä tuotemainoksista ja ainaisista testeistä jaksa maksaa. Tosielämän seikkailut ovat aina kiinnostavia!
Kun kirjoittaa lehteen, pitäisi muistaa kirjoittavansa lukijoita eikä itseään varten. Parhaimmillaan jutut ovat hyvin kirjoitettuja, kiinnostavia, hauskoja, mukaansatempaavia ja välillä piinallisenkin rehellisiä, inhimillisiä - syntyy ikäänkuin yhteys lukijan ja kirjoittajan välille. Joillakin tämä taito on, toisilla ei. Kaipa se olisi jo liikaa vaadittu, että jokainen lehteen kirjoitteleva matkapurjehtija hallitsisi tämän taidon, mutta aina on ilahduttavaa huomata, että joillakin se on. Sanottiin Dunckerin jutuista ja purjehduksista mitä tahansa, ainakin ne olivat hauskasti ja rehellisesti kirjoitettua, kiinnostavaa tekstiä ehdottoman kiinnostavista kohteista. Ja löytyy niitä toki muitakin, mutta valitettavasti nämä venelehden viimeisimmät eivät ole sitä tasoa, vaan tosiaan niin pitkitettyä jaarittelua että loppuun asti ei tosiaan jaksa lukea.
Vuosikerrat 1975-1985 saatavilla nykyvuosikerran hinnalla, jos vanhat jutut kiinnostaa.
Heikoksi on mennyt Vene-lehden taso. Keskiverto veneilijälle ei lehdessä paljoa luettavaa ole. Eliitin kilpailuja (Americas Cup, Ocean Race) jaksetaan käsitellä sivutolkulla lehdestä toiseen ja nähtävästi joka toinen maailmanympäripurjehtija saa juttusopimuksen lehteen. Veneen kunnossapitoon liittyvät artikkelit ovat melkoisia rääpäisyjä (niin kuin viime lehden juttu syyshuollosta) ja testit veneilyn arkipäivään liittyvistä varusteista puuttuvat.
Niin, tavalliselle purjehtijalle lehti tarjoaa aika vähän ja lehti lähenee mainospostin tasoa.
Mutta voiko joku suositella tilalle jotain toista kotimaista?