Haluaisin kuulla kokemuksia tunteistanne puolison lasta/lapsia kohtaan ja heidän välisestä suhteesta, miten vaikuttaa elämäänne?
Itselläni on välillä vaikeita tunteita miehen lasta kohtaan (mustasukkaisuutta, ärsytystä ym..). Nämä tunteet tulee esille silloin kun isä on paikalla, mutta kun olen lapsen kanssa kahdestaan, meillä on todella ihanaa.
Haluisin olle enemmän mukana lapsen hoidossa, mutta tunnen että mieheni jättää minut ulkopuoliseksi heidän välillään? keskusteltu ollaan tunteistani useasti mutta muutosta ei ole ainakaan vielä tapahtunut...
Itselläni on välillä vaikeita tunteita miehen lasta kohtaan (mustasukkaisuutta, ärsytystä ym..). Nämä tunteet tulee esille silloin kun isä on paikalla, mutta kun olen lapsen kanssa kahdestaan, meillä on todella ihanaa.
Haluisin olle enemmän mukana lapsen hoidossa, mutta tunnen että mieheni jättää minut ulkopuoliseksi heidän välillään? keskusteltu ollaan tunteistani useasti mutta muutosta ei ole ainakaan vielä tapahtunut...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Miesystäväni lapsi on taas meillä viikonloppua. Huomaan olevani ärtyisä ja kiukkuinen. Musta on suoraansanottuna ihanaa kun ne lähti yhdessä jonnekkin. Mies kyllä yritti saada mua mukaan, mutta mua ei ois voinut yksinkertaisesti kiinnostaa vähempää. Minä en pidä lapsesta ja ei hänkään myös minusta. Ihan loogista, ja musta on ihan hyvä kun ne saavat viettää aikaa yhdessä. Tosn mies on surullinen kun ei tulla toimeen lapsen kanssa. Toisaalta muulloin ei sitten puhu mun kanssa lapsesta tai exästään ilman että minä jotain kysyisin.
Eli miehelläni on ikäänkuin toinen elämä johon kuuluu lapsi ja ex, ja toinen, jossa oon minä ja työ ym. Uskon, että myös tämä vaikeuttaa asioita. En oikein tiedä miten pitäisi suhtautua asioihin....
Tiedän, että käytökseni on lapsellista, mutta en voi tunteilleni mitään. Sun tapauksesta poiketen mua suorastaan kuvottaa ko. lapsi. Tosin yhdessä ei olla koskaan aikaa vietetty lapsen kanssa, vaan aina on isi ollut mukana. En oikein tiedä miten mun tulisi edes käyttäytyä tän lapsen läsnäollessa, mitä sanoa, mitä tehdä. En haluaisi olla "ilkeä äitipuoli", mutta....
Yritän aina olla mahdollisimman vähän kotona kun lapsi on meillä. Mua myös ärsyttää kun lapsi puhuu koko ajan äidistään (mikä tietenkin on ihan luonnollista), ja mun miehestä isänä...siis tää yhtälö saa mut aina apeaksi...
En tiedä kauanko tätä voi jatkua, ihan oman mielenterveyteni kannalta myös. Minä kun olin aina ajatellut aloittavani perhejutut "puhtaalta pöydältä", eli ilman mitään äpäriä...Tämä mies vaan teki niin ovelasti, että ei kertonut lapsesta alussa ollenkaan, vaan vasta sitten kun olin jo rakastunut mieheen (olimme seurustelleet useita kuukausia) sain asian itse selville. Ja tämä asia lisää vettä myllyyn entisestään...
Meneeköhän tämä ohi vai kannattaako ajoissa luovuttaa ja erota? Lapsi kun tulee aina olemaan osa miehen elämää...
Muakin joskus kuvottaa oikeesti lapsen läsnäolo meillä, mutta en sitä ääneen sano kenellekään. Ajattelen asiaa niin että jos ehkä joskus saan omia lapsia voin myös ymmärtää miestänikin.
kyllä minäkin olen aina ollut se "paha äitipuoli" vaikka kukaan ei sitä ääneen sano ja osaan kyllä käyttäytyä aikuismaisesti lapsen seurassa ja leikkiä hänen kanssaan ym. haluaisin vain osallistua enemmän, mutta kun olo on vain niin ulkopuolinen isän ja hänen poikansa välillä.
voikun joskus helpottaisi...
Lapsi vaistoo isä- tai äitipuolen inhon ja vastenmielisyyden. Itsellänikin oli joskus isäpuoli joka ei muuta halunnutkaan lapsettomana kuin omia lapsia ja muut olivat ylimääräisiä haittoja. Kaikkein paras yhtälö olisi ollut jos hänelläkin olisi jo lapset tehtynä. Sittemmin mies löysi lapsettoman naisen onneksi ja häipyi omia lapsia tekeen ja äitini löysi miehen jolla oli jo lapset tehtynä niin mies osasi suhtautua naisen lapsiin jo ihan eri tavalla.
Mielestäni uusperheet joissa kummallakin on edellisistä suhteista lapset tehtynä on kaikkein parhaimmat mahdollisuudet menestyä se kun jos toisella on ja toisella ei.
Järkyttävää kun olet tullut petetyksi sillä noin suurista elämään vaikuttavista asioista kun lapsista pitäisi kertoo heti. Ihme kun äijä sai salattua asian noinkin kauan? Ei pitäisi olettaakkaan mitään vaikkei kumppani kerrokkaan heti koko totuutta. Miehillä saattaa olla lehtolapsia ties missä tietämättäänkin ja ne voi putkahdella esiin vasta perinnönjaossa.
että joku voikin tuntea juurikin kuin minä, niin samalta ajatuksesi ja tunteesi tuntuivat- kuin omiltani. Olen seurustellut reilun vuoden miehen kans jolla 7v tyttö. Alku meni ihan ok, mutta nyt alkaa ahdistaa toden teolla. Aina kun tyttö on vkonlaoppua isällään, ex soittelee tytölle "kuulumisia" tai tyttö soittaa äitilleen ja KERTOO KAIKEN mitä ollaan tehty! Että voi risoo.Miestä ei tietystikään kyrsi,päinvastoin on mielissään kun tyttö kertoo.Mutta koskaan tyttö ei vahingossakaan kerro mitään mitä he ovat tehneet äidin ja uuden miehen kanssa. Oon yrittäny kertoa tunteistani miehelle, muttei tunnu ymmärtävän. Olen jopa kehottanut häntä etsimään itselleen yh-naisen jolla lapsia ja exä, olis varmaan helpompaa kun olisivat samalla aaltopituudella. Minun ahdistusta lisää varmaan sekin,etten ole koskaan halunnut lapsia enkä siten halua kenenkään toisenkaan lapsia. Joo,umpimielisen leiman täällä varmaan saa,mutta uskokaa tai älkää olen törmännyt samoin ajatteleviin naisiin muihinkin....En tiedä miten tämä päättyy,kun mies ei halua päästää millään irti ja minä en taas haluaisi loppuelämääni elää toisen naisen varjossa, olla aina se toinen tai kolmas.Mielelläni antaisin miehen viettää vkonloput yhdessä tyttönsä kanssa,mutta sitten mies "itkee" kun en mene heidän luokseen. Vähän pattitilanne kun ei tunneta asioista samalla tavalla. Onneksi ei sentään asuta yhdessä, eikä varmaan tulla asumaankaan, vaikka mies on ruvennut vonkaamaan minua muuttamaan asuntoon, jossa asunut exänsä kanssa 5 vuotta ja tehneet sen tytönkin siellä....tas ahdistaa...
Olen ollut isäpuolena nyt 10 vuotta ja haikea olo on, kun tytöt muuttavat nyt kaupunkiin omaan asuntoon. Taitaa olla vaikeinta minulle tämä elämänmuutos.
Tytöt kutsuivat minua isäksi jo pari päivää tapaamisen jälkeen. Biologinen isä oli kuollut...
Kyllä nämä ihan omilta lapsilta tuntuu. Sisko sanoi, että odotahan, että kun syntyy "oma lapsi" niin huomaat eron. Nyt on pari omaakin lasta, mutta en ole tähän päivään mennessä huomannut mitään eroa omassa sydämessäni.
että tuollaista miestä on, näin ainakin väitti nykyinen mieheni, joka tunnusti suoraan olevansa niin mustasukkainen pojilleni, ettei haluaisi nähdä niitä lainkaan. Kertoipa samaan hengen vetoon, että haluaa olla minun kanssani vain kaksin, ei muita.
No, koska minut laitettiin valitsemaan julmalla tavalla, lopputulos on tietenkin lapset.
Ja minä kun luulin(kokemuksesta)että toisen lapsista voi tulla rakkaita, niin kuin sinulla on onnellisesti käynyt.
Mutta kirjoituksesi luo optimismia ja valoa, ehkä jonakin päivänä jossakin on joku, jolle lapset(siis myös toisen eivät anoastaan omat)ovat myös ilonaihe.
lapsista, alkuun yritin kovastikin juttelin heille ja kyselin heidän jutuistaan, mutta kun sain vain nuorilta mökötystä, räkytystä ja pitkää naamaa en edes enää yritä.
Joskus vaan ärsyttää suunnattomasti, kun nämä miehen teini-ikäiset käyttäytyvät kuin heidän isä olisi rahakone, josta rahaa tulee kuin napista painamalla, sama se jos lainat ja muut jää maksamatta kunhan lapsukaiset saa uuden mopon, ajokortin, rahaa muotivaatteisiin... Töitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä rahan eteen, vaan luonamme ollaan kuin parhaassa hotellissa, jossa äitipuoli ja isukki ovat palvelijoita.
Siksi nykyään olenkin poissa kotoa kun lapset tulevat sinne, huseeratkoon ja hämmentäköön niin paljon kuin haluavat keskenään.
Meillä kummallakin on omaa jälkikasvua, enkä koe sitä hankalaksi kun miehen muksut tulevat. Tämä on heidän koti myöskin. Minusta se on maailman luonnollisin asia, että ovat täällä. Omaa lastani rakastan tietenkin juuri niin syvästi, kuin vain äiti lastansa voi rakastaa, enkä edes teeskentele rakastavani mieheni lapsia samalla tavalla. En ajattele itseäni äitipuolena. Olen vain turvallinen aikuinen heille.
Tulee vain väkisin mieleen..Te jotka koette lapset niin vastenmielisiksi, niin voisiko kyseessä olla vain vaikeus hyväskyä, että se mies siinä rinnalla ei olekkaan neitsyt, vaan hänellä on historia jonkun toisen naisen kanssa ja lapset siitä teitä jatkuvasti muistuttaa?
ja kun vielä tunnen miehen exän ja tiedän hänet she-deviliksi tosi pirulliseksi ja ilkeäksi, tunsin siis mieheni exän ihan muista yhteyksistä vuosia ennen kuin edes tutustuin mieheen.
Ja näen nyt lähes aikuisissa lapsissa heidän äitinsä ja samat ilkeät käytöstavat ja ylimielisyyden muita ihmisiä kohtaan.
Joten varmaan inhotus tulee sieltä, en tiedä jos lasten äiti olisi joku toinen, olisiko tunteet erilaiset
Muista silti, että vaikket voisikaan sietää lasten omaa äitiä, lapset ovat syyttömiä siihen, kuka heidän äitinsä on.
Lapsissa on myös puolet isäänsä, ehkä voisit nähdä sitä puolta enemmän? Kai sitäkin on?
mutta kunhan tutustuu lapsiin ja jos on hyvät lähtökohdat tutustumisessa yms niin ihan mukavalta miehenkin lapset tuntuvat:) mutta yhdessä pitää yhteisiä sääntöjä ja tekemistä keksiä:)
en minäkään heitä ominani ajattele mutta en inhoakkaan:) neutraalin aikuismaisenkaverillisesti:D yleensä suhtaudun:)
mutta eipä sentään kannata lasta vihata jos muuten on ok.. eli ei ole juuri sellainen hyväksikäyttäjä joka vaan kettuilee.. MUTTA! ehkä se onkin toisesta puoliskosta lähtösin sekin eikä lapsesta.. katkeria ex-iä kun löytynee pilvin pimein.. ja lapset on manipuloitavissa.. (valitettavasti).
Elikkäs minäkin lapseton nuori nainen? (23v.) olin kateellinen lapsen ja miehen suhteesta..Helpolta tuntui olla lapsen kanssa kaksin, mutta kun mies oli meiän/lapsen kanssa ärsytys oli suuri.. Johtui vissiin mustasukkaisuudesta ja siitä, kun lapsi muistutti paljon äitiään.. Ja isä paapoi lastaan jatkuvasti, vielä lapsen ollessa 7-vuotias antoi hänen nukkua samassa sängyssä meidän kanssa. Ja kyse ei voinut olla huonosta omasta tunnosta, koska lapsi oli meillä lähes joka päivä..
Nyt nää mustasukkasuudet tuntuu lapsellisilta, sillä mies on kuollut, tapaturmaisesti.. Mun suru on suuri, mutta niin on lapsenkin. Ollaan lapsen ja hänen äitinsä kanssa usein yhteydessä..
Olen puinut asiaa usein ja miettinyt kuinka typerä olin suhteemme aikana (mm.mustasukkaisuus lasta kohtaan), mutta näinhän se menee, että ihmisen oma asia on itselleen suurin ja tärkein..sekavaahan tämä on, mutta tajusin (liian myöhään), että uusperhe oli mulle kaikki kaikessa..
ärsyynnystä kylläkin. Meillä on siis kummallakin omat lapset ja minun lapsi asuu luonamme ja miehen lapsi käy meillä viikonloppusin. Pidän paljon miehen lapsesta mutta miehelläni on tapana nostaa jalustalle oma lapsensa muiden ylitse kun lapsi saapuu. Se ärsyttää minua aika tavalla koska kyseessä on myös oman lapseni tunteet. Totuushan on kuitenkin se että kumpaisellakin lapsella on sama tilanne molemmilla kaksi kotia..ottaa joskus niin päähän että minun lapseni asetetaan hänen omassa kodissaan huonommalle sijalle. Armoton kilpailu vietti on miehelläni myös järjetön, minä tosin alusta alkaen olen ottanut sen asenteen etten lähde vahingossakaan vertailemaan lapsiamme missäämn tilanteessa...nyt kun mieheni sit on alkanut huomaamaan ettei se oma olekkaan niin kiltti ja herttainen enää kun ikääkin alkaa tuleen niin hämmennys on silmiin pistävää ja hävetys hänellä myös...ikä eroo on siis lapsillamme 3 vuotta ja minulla on vanhempi...nooh ootellaan tyynenä kunnes toinenkin saavuttaa tuon kuuluisan murkkuiän ja ihmetellään sit yhdessä:))
Niin sitä vielä että minulla myös niin että silloin kun mieheni ei ole paikalla kaikki tuntuu aivan loistavalta....silloin kun hän taas on paikalla ei tunnu...johtunee varmaankin niistä ihme kommenteista joita hän syytää solkenaan suustaan.
..on ihana huomata, etten ole asian kanssa yksin!!
Oon tuntenut itteni todella huonoksi ihmiseksi ja painiskellut asian kanssa..
Mua raivostuttaa mun miehen lapsi ed.suhteesta.
VAIKKAKIN tyttö on oikein mukava ja kiltti.
Tosi ristiriitainen tunne!!
Oon kuitenkin aikuinen, enkä ilmaise tuntemuksiani lapsipuolelleni.
Kuitenkin hän tulee aina muistuttamaan mua äidistään, jota en oo koskaan sietänyt- en edes ennen nykyistä tilannettamme..
"Äiti sitä, äiti tätä, äiti sanoo, äiti tekee, äiti äiti äiti äiti..."
Joskus mietin tuntuuko miehestäni yhtä pahalta kaikki puhuminen ainoastaan äidistä...
..tuntuu kuin lapsi ei täällä ollessaan edes huomaisi isäänsä. Roikkuu vaan mukana.
Olenkin lohduttautunut sillä, että jos tuntemukseni eivät tästä parane-- niin muutaman vuoden päästä tyttö on jo niin vanha, että alkaa olla ns.omillaan.. Omat menot, kaverit ja bileet... ; ))
Jihuu!
Luulin olevani vähintäänkin mieleltäni sairas kun en voi sietää mieheni lapsia.Onnex on näköjään muitakin samassa tilanteessa olevia.
Omaa lastani rakastan yli kaiken mutta mieheni lapset..Meillä ollessaan syövät kaapit tyhjiksi,kinuavat isältään vaatteita,vaikka sovittu että mieheni ex hoitaa vaateasiat.Jatkuvaa kyselyä mistä poikani on saanut jonkun tavaran,kuka osti ja milloin,miksi he eivät saa jne.jne..Minä ja poikani olemme kuin vieraat omassa kodissamme silloin kun mieheni lapset meillä..Olen vain taloudenhoitaja..
Jos lasten oma vanhempi hoitaa oman velvollisuutensa kaikkia lapsiaan ja sinua kohtaan kuten kuuluu, teillä kaikilla voi olla hyvä olla.
Oletteko puhuneet puolisosi kanssa perheenne systeemistä, säännöistä, luvista ja rajoista, olitte sitten ydin- tai uusperheenä? Keskustelkaa kummankin rooleista. Sopikaa tehtävänjako silloin kun olette suuremmalla kokoonpanolla. Laittakaa säännöt ylös paperille ja sopikaa sääntörikkomuksista seuraamus. Voitte sopia samoin jonkun kivan palkkion siitä, kun jokin sääntö alkaa toimimaan. Sopikaa muutenkin jo vähän etukäteen, miten päivien kulku etenee, kun olette suuremmalla kokoonpanolla. Niin monet suurperheetkin tekevät, koska muutoin homma on yhtä hulinaa ja säntäilyä paikasta toiseen. Kun kaikki selkeytyy, on kaikilla helpompaa. Lapset nauttivat myös siitä, kun on olemassa selvät systeemit, vaikka kehityksensä mukaisesti heidän niitä kohtaan kuuluu myös välillä protestoida.
Totta kai lapset pyytävät ostamaan kaikkea mahdollista, niin tekee jokainen lapsi. Ei lapset ymmärrä, mitä on sovittu, mikä on elatusmaksu jne. jne. Voitte ratkaista asian niinkin, että toteatte sen jutun sitten jäävän tähän kotiin lasta aina odottamaan minkä te ostatte. Että toisen kodin juttujen ostamisesta vastaa siellä oleva vanhempi.
Voit todeta siihen, miksi poikasi saa juttuja kun isommat eivät teillä ole esim. näin: Kun te olitte tuon ikäisiä, saitte myös aivan samalla lailla näitä juttuja. Ei Mikkokaan (siis "poikasi") saa samoja asioita, kuin te kun olette äidillänne, samalla tavoin te saatte siellä joskus jotain, mitä Mikko ei saa. Samalla tavoin tekin saatte mummulta ja papalta sitä ja tätä, tai kummeilta sellaista ja tällaista, se riippuu mummuista ja papoista, ja kummeista itsestään.
Muuten olisi varmaan hyvä, että kun isommatkin teillä ovat, toteuttaisitte tasapuolisuutta hankinnoissa, eli jos joku saa jotakin, niin saa muutkin.
Keskustele miehesi kanssa ja kerro, että tunnet olevasi vieras omassa kodissasi kun miehesi lapset tulevat. Neuvotelkaa minkä asioiden pitäisi muuttua jotta niin ei olisi. Lapset tulevat isäänsä tapaamaan, siihen on heillä oikeus, mutta sen ei kuulu tapahtua niin että muu perhe kärsii myöskään.
on ihan tavallista.
Enkä itse ainakaan ole asiaan ratkaisua keksinyt.
Kai sen kanssa on vaan elettävä, jos isää oikeesti rakastaa.
"...tunnen että mieheni jättää minut ulkopuoliseksi heidän välillään.." "..kun olen lapsen kanssa kahdestaan, meillä on todella ihanaa."
Uusperhe toimii kaikkia tyydyttävästi vain, jos roolijaot ovat selvät, ja yhteiset periaatteet löytyvät. Sekä kasvatuksellisissa että parisuhteen asioissa.
Sinä olet perheen uusin jäsen, muilla on keskenään pitkä historia. On hienoa että miehesi välittää lapsestaan, mutta kurjaa, ettei osaa auttaa sinua oman paikkasi löytämisessä. Sinun on kuitenkin ymmärrettävä, että miehesi voi todella haluta (jos lapsi käy esim. joka toinen viikonloppu) käyttää jokaisen hetken lapsen kanssa ITSE, koska onhan se suuri muutos, että ennen on nähnyt omaa lastaan joka päivä, sitten näkeekin vain joka toinen viikonloppu.
Asiat varmasti tasaantuvat ajan myötä, anna tilaa isälle ja lapselle. Hienoa että nautit hetkistä lapsen kanssa kahden, se on pitkällä tähtäimellä hyvä pohja perhe-elämänne onnistumiselle. Älä missään tapauksessa siirrä negatiivisia tunteitasi, joita nousee isän käytöksestä lapsen aikana tuohon lapseen, eihän hän sille mitään voi. Jos alat tuntemaan huonoja tunteita lasta kohtaan, elämästänne tulee vain entistä vaikeampaa. Jos lapsi todellakin on vain joka toinen viikonloppu, on se oikeasti aika vähän koko kokonaisuutta ajatellen. Ehkäpä asiasta ei kannata tehdä liian suurta.
Koita löytää oma roolisi, miehestäsi tuskin vielä on paljoa apua em. syistä. Parasta mitä voit tehdä, on antaa isälle ja lapselle omaa tilaa, ja tehdä lapsen olo teillä mahdollisimman tervetulleeksi. Pikkuhiljaa varmasti alkaa myös löytymään niitä juttuja, mitä ihan yhteisestikin voitte perheenä tehdä. Eväsretkiä ja muuta mukavaa.
Jaksamista ja mukavaa syksyn jatkoa sinulle!