Milloin saa

Minulle tuli keskenmeno viime viikolla ja jouduin lääkkeelliseen tyhjennykseen. Olen vieläkin hyvin järkyttynyt ja minkäänlaista tukea ei tarjottu missään vaiheessa ja sairaalassa kohdeltiin mielestäni todella töykeästi... Mutta siis, koska henkilökunta sairaalassa oli mitä oli, ei minun tullut edes kysyttyä milloin voin yrittää raskaaksi uudestaan... Jälkitarkastusaika annettiin lähtiessä (sitäkään ei kysytty minulta, sopiiko aika minulle)muuten en juuri henkilökuntaa edes nähnyt kuin pois lähtiessä ja tullessa kun minulle laitettiin tabletit. Kuinka kauan seksiä tulisi välttää ja pitääkö pitää esim kondomia nyt alussa. Vuotoa ei enää ole.
5841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

minulla raskaus keskeytyi tasan viikko sitten rv8. Kävin vk ennen keskenmenoa yksityislääkärillä ultrassa jossa ilmeni että raskaus mitä ilmeisemmin menee kesken. Juteltiin lääkärin kanssa jatkosta jos km tulee ja hän sanoi ettei tarvitse käyttää ehk. kunhan jälkivuoto on loppunut. Mulla ei kyllä tarvittu pillereitä eikä kaavintaa, kaikki tuli itsestään pois. Oma jälkitarkastukseni on reilun viikon päästä, emme aio käyttää ehkäisyä.

Äänestä

Seksiä voi harrastaa heti kun vuoto on lakannut.
Minä kysyin oman keskenmenon jälkeen milloin saa yrittää,ja synnytys sairaalan lääkäri sanoi että
heti voi vuodon jälkeen alkaa yrittämään, kuukautisiakaan ei tarvitse odottaa.Neuvolassa taas neuvottiin odottamaan yhden normaalit kuukautiset,joka voikin olla parempi sikiön kehityksen kannalta.Terve limakalvo antaa ehkäpä
paremman kasvuympäristön.Mutta minulla ei ole vielä kuukautisia kuulunut,testin teen ensiviikolla koska seksiä kuitenkin on harrastettu :)

Äänestä

Meillä käytettiin kuukausi ehkäisyä ja sitten taas yrittämään.Piti yrittää sitten 7v ennekuin tärppäsi.Mutta nyt poika 8v ja on tullut pikku siskokin.Onnea yritykselle.

Äänestä

Keskenmenon jälkeen jälkitarkastus on yleensä 4-6vkon kuluttua. Tämä siksi, että tuossa ajassa on yleensä jo kuukautiskierto palautunut, ja vienyt mukaan kohdusta sinne mahdollisesti jääneet hyytymät. Näin lääkäri näkee reaaliaikaisen tilanteen.

Uutta raskautta kannattaa yrittää vasta tämän jälkitarkastuksen jälkeen. Sitten vasta varmasti tiedät, että onko kohtu tyhjentynyt ja valmis uuteen raskauteen. Jos sinne on sattunut jäämään keskenmenosta vielä noita hyytymiä, niin ne saattavat estää/haitata uuden alkion kiinnittymistä kohdun seinämiin, ja näin ollen maalaisjärkikin sanoo,että keskenmenon riski kasvaa huomattavasti..tiedän tuplakokemuksesta, että tuo uusien kuukautisten odottaminen ei todellakaan ole mukavaa, mutta en myöskään antaisi itselleni anteeksi sitä, että omalla kiirelläni aiheuttaisin mahdollisesti keskenmenon..

Äänestä

Mulle sanoi 3 eri gynekologia, että nykysuositusten mukaan tulisi odottaa keskenmenon jälkeen (ja erityisesti jos on ollut kaavinta) yhdet kuukautiset ennen raskaaksi yrittämistä. Helposti voi tulla raskaaksi, mutta edellisen raskauden aiheuttama hormonimyrsky ja keskenmenon (ja erityisesti kaavinnan)vuoksi heikompi kohdun limakalvo lisäävät riskiä saada uusi keskenmeno. Kun kohdun limakalvo saa yhden kierron ajan kasvaa ja luonnollisesti tyhjentyä kuukautisten yhteydessä, on raskaudelle taas turvalliset olosuhteet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrittää uudestaan? kirjoitti:

Minulle tuli keskenmeno viime viikolla ja jouduin lääkkeelliseen tyhjennykseen. Olen vieläkin hyvin järkyttynyt ja minkäänlaista tukea ei tarjottu missään vaiheessa ja sairaalassa kohdeltiin mielestäni todella töykeästi... Mutta siis, koska henkilökunta sairaalassa oli mitä oli, ei minun tullut edes kysyttyä milloin voin yrittää raskaaksi uudestaan... Jälkitarkastusaika annettiin lähtiessä (sitäkään ei kysytty minulta, sopiiko aika minulle)muuten en juuri henkilökuntaa edes nähnyt kuin pois lähtiessä ja tullessa kun minulle laitettiin tabletit. Kuinka kauan seksiä tulisi välttää ja pitääkö pitää esim kondomia nyt alussa. Vuotoa ei enää ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu