Viritetyt mopot....

...huristelevat pitikin Outokummun katuja. Eikö Okun poliisi te enää moporatsioita? Joka ilta pärinäpojat huristelevat. Luulisi, ettei ainakaan ole tiedon puute.
7902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Outokummussa ei ole juurikaan aktiviteetteja,
Pojat kuitenkin tarvitsevat ohjelmaa päiväänsä,
Aina pojat ovat koneista ja moottoreista kiinnostuneita olleet,
Itse kuitenkin en koe itse mopon virittämistä ongelmana,
Sensijaan vääränlainen vaarallinen ajotapa saattaa olla ongelma,
mikäli sellaista tapahtuu,
Suurin ongelma on Outokummussa autoilijat,
esim. mummot ja papat ajelevat 20 km/h 40 km/h alueella,
Jokainen aikuinen on ollut itsekin joskin poika/tyttö,
ja yleensä kukin on jotain poikamaista puuhaa/toimintaa tehnyt,

Kertaan; mikäli ajetaan ylinopeutta, ohitetaan vaarallisesti
taikka vaarannetaan liikennettä -se on ongelma,
mopojen virittäminen ei ole ongelma

Äänestä
  • Ei kannata vähätellä vaaratilanteita mitä nuo "katuhaukat" saavat aikaan.
    Olen ollut monesti toisena osapuolena kun sellainen porhaltaa kolmion takaa tai vasemmalta täyttä häkää.
    Ilman minun suorittamaani paniikijarrutusta olisi tullut pahaa jälkeä viimeksi tänään.

    Ihmettelen suuresti että ei ole sattunut enempää vakavia onnettomuuksia.

    Äänestä

  • että pelkkä virittäminen olisi ongelma, mutta kun mopo on viritetty, sillä ajetaan aivan liian lujaa ja täten aiheutetaan noita vaaratilanteita, kuten esim. ajetaan liian holtittomasti risteyksiin...

    Äänestä

  • Miksi ei puututa? kirjoitti:

    että pelkkä virittäminen olisi ongelma, mutta kun mopo on viritetty, sillä ajetaan aivan liian lujaa ja täten aiheutetaan noita vaaratilanteita, kuten esim. ajetaan liian holtittomasti risteyksiin...

    ...esim. kun itse ajan mopolla pyörätietä, jossa mopoilu sallittu ja nopeuteni näyttää 45 km/h niin eikös vaan takaa tule poika mopolla ja ohi menee. Hänen nopeutensa on väh. 60 km/h. Eivät nuoret ajattele, että vaikka pyörätiellä mopoilu on sallittu, että siellä liikkuu muitakin ihmisiä jalkaisin koirineen, pienine lapsineen, vanhuksia jne. että voisi sen nopeuden siellä pitää hiukan hitaampana,ettei käy vahinko.

    Ja sen voisi ottaa huomioon, että jos pyörätiellä on muita liikkujia näköpiirissä, eikö sen nopeuden voisi hiljentää esim. 30 km/h ohituksen ajaksi? Ainako kaasukahva täytyy vääntää nurin, kun ajetaan?

    Äänestä

Kylillä ajelee myös iltaisin valottomia mopopoikia, usein päällään tummat vaatteet. Eihän ne sieltä näy. Vanhemmat tarkistakaa lastenne mopojen kunto. Poliisikin voisi iltaisin tarkkailla liikennettä

Äänestä

Se on sitä, kun mopopoika - useimmiten juuri mopo p o i k a - ajelee henkilöauton perässä melkein puskurissa kiinni. Hänelle ei ole kukaan vielä kertonut, että mopossa ja autoissa on erilliset jarrut. Jos auto äkkiä jarruttaakin, mopo jatkaa ja kun mopo kuski kenties vielä senkin jälkeen.
Aku Ankastako niitä mopolisenssejä nykyään saa?

Äänestä
  • mutta nykyään osassa mopoista on myös levyjarrut kuten autoissakin ja joissain mopoissa saattaa olla 300mm levy jarrut edessä joku melko paljon verrattuna mopon renkaan kokoon, tosin vanhemmissa mopoissa on yleensä rumpujarrut takana ja edessä.
    ja mopokortti kokeessa ei mainita mitään auton perässä ajamisesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi ei puututa? kirjoitti:

...huristelevat pitikin Outokummun katuja. Eikö Okun poliisi te enää moporatsioita? Joka ilta pärinäpojat huristelevat. Luulisi, ettei ainakaan ole tiedon puute.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu