Pintajuuriset

Kertokaapa, ystävälliset, kokeneet ihmiset, hyvistä mahdollisesti ns. "vähään tyytyvistä" eli kaikkialla viihtyvistä tai mistä vain menestyksekkäästi kasvaneista pintajuurisista
maanpeittokasveista ! Nimenomaan pintajuurisista.
Yksi on mulla, joka tappaa kaiken, ja josta en pääse eroon, nimeä en tiedä, lehdet on vähän kuin puolukalla, taitaa olla joskus sinisiä kukkia keväällä, on niin syväjuurinen, että tukahduttaa jokaisen uuden ja vanhankin taimen. Oikea liero, joka kiertyy kaiken maan alla olevan ympäri ja sisään (muitten kukkien juuret)
Rounduppia avuksi vai mitä ?
ja mitä uutta tilalle ?
Maa on savimaista ja hiekkaista, ei multavaa ja lehtomaista.
Miten parannan maata multaisemmaksi jos en halua kääntää kaikkia kukkapenkkejä ? Sitä en halua tehdä, koska jotkut perennat jo menestyvät hyvin, rehottavat. Auttaako heittää vaan multaa päälle ja käännellä perennojen välistä minkä voin ?
62656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Luulen, että kasvisi on pikkutalvio. Katso kuvaa alla olevasta linkistä.

Hävittämiskeinoa en tiedä. Pikkutalviolla on ikivihreät lehdet ja jostain luin, että se onkin varpukasvi. Kokeile sitä rounduppia, ehkä se auttaa. Itse siirtoistutin pikkutalvion tänä kesänä meidän pihaan varjoiseen paikkaan ruusupuskien juurelle ja hyvin se näyttää viihtyvän, kasvaa ja leviää kuorikkeen päälle.

http://www.rauhanranta.com/rami2/kukka2/show.php?id=39&pic=0&index=25

Äänestä
  • Samalta näyttää se pirulainen (anteeksi !) puutarhassani.
    Se tekee sem-moiset seitit maan alle ja vah-vat !
    ja todellakin viihtyy hyvin, liian hyvin !
    Ja leviää, vaikka minkä tekisi.
    Kun olen istuttanut perennoja, niiden juuripaakku ei pääse juuri ollenkaan kasvamaan, kun se pirulainen punoutuu juurien ympärille.
    Lähden heti huomenna hankkimaan rounduppia ja toivon, että ko. kasvi häviää ikuisiksi ajoiksi puutarhastani.
    Sen paikka ei ole perennapenkissä.
    Kiitos paljon vinkistä, en ole muistanut roundupin
    olemassaoloa !

    Äänestä

  • Kiitos tiedosta ! kirjoitti:

    Samalta näyttää se pirulainen (anteeksi !) puutarhassani.
    Se tekee sem-moiset seitit maan alle ja vah-vat !
    ja todellakin viihtyy hyvin, liian hyvin !
    Ja leviää, vaikka minkä tekisi.
    Kun olen istuttanut perennoja, niiden juuripaakku ei pääse juuri ollenkaan kasvamaan, kun se pirulainen punoutuu juurien ympärille.
    Lähden heti huomenna hankkimaan rounduppia ja toivon, että ko. kasvi häviää ikuisiksi ajoiksi puutarhastani.
    Sen paikka ei ole perennapenkissä.
    Kiitos paljon vinkistä, en ole muistanut roundupin
    olemassaoloa !

    Ei kannata laittaa rounduppia enään näin syksyllä,laita vasta keväällä.Meillä ei ainakaan ole tehonnut enään syyslaitto.

    Äänestä

Mieti vielä, haluatko tosiaan päästä eroon pikkutalviosta. Meillä savinen hiekkamaa puski ohdaketta ja peltokortetta. Niillä vasta onkin juuret syvällä! Totuus lienee se, etteivät savisessa jäykässä maassa pintajuuriset kasvit pärjää. Tai no, jos tarkasti katsoo, niin erottaahan tuolla täällä välissä pieniä sammallaattoja - ei mitään pehmeitä mättäitä vaan nimenomaan kovia, tiiviitä levyjä.

Jos haluat perusparantaa maata kunnolla, niin sitten pitäisi lisätä reilusti humusta. "Reilusti" ei tarkoita kaupan muovisäkkejä, vaan puhutaan peräkärryllisestä, ehkä useammastakin alueen koosta riippuen. Ja jotta mullan lisäämisestä olisi hyötyä, se pitäisi sekoittaa olemassa olevaan maahan esim. puutarhajyrsimellä.

Mutta miksi ryhtyä puuhaan, jos perennasi jo viihtyvät ihan hyvin? Mitä jos antaisitkin pikkutalvion luikerrella melko vapaasti puutarhassasi, mutta eristäisitkin kukkapenkkisi muusta tilasta juurimatolla? Sen voisi hyvin tehdä nyt syksyllä, kun muutenkin perennoja jaetaan. Eli: kaivaisit koko kukkapenkin ylös, poistaisit siitä kohdasta ei-toivotun pikkutalvion juurineen, levittäisit pohjalle ja reunoille sen juurimaton ja istuttaisit perennat takaisin entiseen paikkaansa. Samalla pystyisit lisäämään sitä hyvää multaa suoraan sinne perennojen juuritilaan.

Jos urakka kuulostaa isolta (enhän tiedä, miten isot perennapenkit sinulla on!) niin hoida tänä syksynä yksi ja ensi keväänä toinen... Hyvää syksyä sinulle!

Äänestä
  • jo kauan aikaa. Kaikki pitäisi kaivaa ylös ja tilata kuormallinen multaa, koska perennani eivät voi oikein hyvin.
    Osasyy on varmaan pikkutalvio, ja maa on myöskin liian "kovaa", savista ja jonkun verran hiekkaista. Ei kuohkean "multavaa".
    olen kerran nostanut osan taimista ja istuttanut uutta tilalle ja samalla lisännyt reippasti multaa, mutta eihän se koko penkin tilannetta paranna. Siinä yhteydessä totesin, ettei meinannut lapiokan mennä läpi, talvion juurta oli niin tiheänä verkostona, paakkuina, joita ei meinaa saada edes rikki, enkä niitä paakkuja tietenkään enää takaisin laittanut, niistähän se leviäminen jatkuisi lisää.
    Kukkapenkkejä on kolme, noin 2xnelisen metriä, eli aika iso työ ja jonkun verran multaa multaa vaativaa todellakin, ei kaupan pikku pusseilla tee mitään tässä tapauksessa.
    Täytyy psyykta itsensä toimiin :)
    kun vapaa-aikaa järjestyy !
    Kiitos sinulle hyvistä neuvoista !

    Äänestä

Huomasin viestisi vasta tänään, joten olet luultavasti ehtinyt saamaan jo kylliksi vihjeitä. Mutta pistän tähän nyt kuitenkin vielä omat vaihtoehtoni:

-Suikeroalpi. Levittäytyy pitkin pintaa, eikä tee paksua juurimattoa. Kaunis keltainen kukinta juhannuksesta elokuulle.

-Vuohenkello. Juuristo on paksuhko, mutta täysin kurissa pidettävissä. Maanpeittolehdet ja keskikesällä muutaman viikon ajan komeat, pystyt kukkavarret.

-Tädykkeet. Rohtotädyke kasvaa vaikka kivenkoloissa. Kukinto ei ole kovin näyttävä, mutta pienet lehdykät muodostavat tyylikkään maanpeittokasvuston. Nurmitädyke on komeampikukkainen, mutta vaatii jonkin verran multaakin; pelkkä savi ja kivi ei riitä sille.

-Ketohanhikki. Rohtotädykkeen tavoin elää missä tahansa, kunhan kasvualusta on kuiva ja köyhä. Kukkii komeasti heinä-elokuulla.

Suikeroalpia lukuun ottamatta listani koostuu siis pelkistä rikkaruohoista. Suosittelen.

Terv. Ken Tiessen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maanpeittokasvit kirjoitti:

Kertokaapa, ystävälliset, kokeneet ihmiset, hyvistä mahdollisesti ns. "vähään tyytyvistä" eli kaikkialla viihtyvistä tai mistä vain menestyksekkäästi kasvaneista pintajuurisista
maanpeittokasveista ! Nimenomaan pintajuurisista.
Yksi on mulla, joka tappaa kaiken, ja josta en pääse eroon, nimeä en tiedä, lehdet on vähän kuin puolukalla, taitaa olla joskus sinisiä kukkia keväällä, on niin syväjuurinen, että tukahduttaa jokaisen uuden ja vanhankin taimen. Oikea liero, joka kiertyy kaiken maan alla olevan ympäri ja sisään (muitten kukkien juuret)
Rounduppia avuksi vai mitä ?
ja mitä uutta tilalle ?
Maa on savimaista ja hiekkaista, ei multavaa ja lehtomaista.
Miten parannan maata multaisemmaksi jos en halua kääntää kaikkia kukkapenkkejä ? Sitä en halua tehdä, koska jotkut perennat jo menestyvät hyvin, rehottavat. Auttaako heittää vaan multaa päälle ja käännellä perennojen välistä minkä voin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu