Pyöräilin äskettäin ruokaostoksilla marketissa. Sitä tulee mietiskeltyä aina kaikenlaista. Ruokaostoksilla oli paljon perheita ja pariskuntia. Mietin tässä sitä että kun en kyennyt tavoittamaan rakkautta tässä elämässä. Olen aina kokenut oloni jotenkin rakkaudettomaksi. Olen seurustellut elämässäni ehkä parin kuukauden ajan, mutta en ole koskaan tuntenut itseäni rakastetuksi. Olen ollut aina yksin ja kuin ulkopuolinen kaikkialla. Varhaisesta nuoruudesta saakka haaveilin aina parisuhteesta, jossa kokisin jonkun naisen kanssa rakkauden. Täytän pian 29-vuotta, eli olen mielestäni ohittanut sen iän, jolloin ihmiset löytävät elämänkumppanin, tulevan aviopuolison.
Aloin kokea voimakasta ahdistusta etenkin viimeisen vuoden aikana. Avuksi lopulta uskalsin ottaa mielialalääkkeitä. En tiedä kaikkia syitä masennukseeni, mutta kyllähän nuo lääkkeet lievittävät oireita. Jotenkin ne tosiaan turruttavat tunteita ja ei oikeastaan ahdista sekään että että seuraavat 50 vuotta elän yksin, ilman rakkautta. Välillä jos ahdistaa, riittää kun nappaa lisäksi 15 mg:n tabletin rauhoittavaa. Käyttämäni "aamulääke" tuo juuri sitä kaivattua etäisyyttä omiin tunteisiini. Marketissa usein pelottaa katsella ihmisiä, sitä jotenkin haluaa kulkea omissa ajatuksissaan. Koen että nämä lääkkeet lisäävät sitä poissaolevuutta. Kenties kävelen monen tuttavan ohitse noteraamaatta mitenkään, en tiedä näyttääkö sitä sitten sellaiselta joka on turrutettu kapseleilla? Ja sitäkin mietin että jos sattuisi joskus olemaan sellaisessa kunnossa että voisi jättää nämä nappulat pois, palautuukohan tunteminen sellaiseksi lähes normaaliksi? Eli tuleeko takaisin oma herkkyys vai muuttako nämä masennuslääkkeet pysyvästi avoijamme sellaisiksi että asiat eivät enää tunnu niin voimakkaina?
Aloin kokea voimakasta ahdistusta etenkin viimeisen vuoden aikana. Avuksi lopulta uskalsin ottaa mielialalääkkeitä. En tiedä kaikkia syitä masennukseeni, mutta kyllähän nuo lääkkeet lievittävät oireita. Jotenkin ne tosiaan turruttavat tunteita ja ei oikeastaan ahdista sekään että että seuraavat 50 vuotta elän yksin, ilman rakkautta. Välillä jos ahdistaa, riittää kun nappaa lisäksi 15 mg:n tabletin rauhoittavaa. Käyttämäni "aamulääke" tuo juuri sitä kaivattua etäisyyttä omiin tunteisiini. Marketissa usein pelottaa katsella ihmisiä, sitä jotenkin haluaa kulkea omissa ajatuksissaan. Koen että nämä lääkkeet lisäävät sitä poissaolevuutta. Kenties kävelen monen tuttavan ohitse noteraamaatta mitenkään, en tiedä näyttääkö sitä sitten sellaiselta joka on turrutettu kapseleilla? Ja sitäkin mietin että jos sattuisi joskus olemaan sellaisessa kunnossa että voisi jättää nämä nappulat pois, palautuukohan tunteminen sellaiseksi lähes normaaliksi? Eli tuleeko takaisin oma herkkyys vai muuttako nämä masennuslääkkeet pysyvästi avoijamme sellaisiksi että asiat eivät enää tunnu niin voimakkaina?
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Täytän pian 29-vuotta, eli olen mielestäni ohittanut sen iän, jolloin ihmiset löytävät elämänkumppanin, tulevan aviopuolison."
Menet vaikka tanssikurssille, vertaistukiryhmään, seurakunnan tilaisuuteen, kyllä sinulle vielä pari löytyy. Minun setäni löysi rakkautensa ollessaan 60- vuotias. Sinä olet vasta 29, joten elämäsi on vasta edessä. Jotkut löytävät rakkautensa parikymppisinä, jotkut nelikymppisinä. Älä vaan ole liian kranttu parin etsimisessä, anna esim. lihavillekin naisille mahdollisuus. Tsemppiä!
Tuo varasti otsikkoni, piti nimittäin sanomani, että HÖPÖ HÖPÖ. Itse olen 40-vuotias ja tiedän, että edessä on vielä (tässäkin vaiheessa usko vaan poju) vuosiKYMMENIÄ aikaa solmia merkityksellisiä ihmissuhteita. Vaikka montakin.
No, olin minä aktiivinen, seurustelin ja varsikin seksiä harrastin nuorena, ehkä 25-vuotiaaksi. Siitä se sitten hiipui, ajattelen niin että otin aikaa löytääkseni itseni. Nyt ihmiset jo kiinnostavat, haluaisin rakastua, mutta taidan olla sen verran pahasti rikki, etten pitäisi sitä kovin viisaana (enkä todennäköisenäkään) juuri nyt. Mutta olen jo yli 10 vuotta ajatellut, että sittenpä vasta on ihanaa kun vaikka 60-vuotiaana rakastun ja tulen rakastutuksi ;-)
Itse asiassa ikäarvioni on vähän laskenut, nyt tähtään jo noin 50 vuoden ikään ja silloinhan olen vielä kohtalaisen nuori ja vetreä :-P
Otin pienen varaslähdön tänä keväänä ja se tuntui mukavalta, vaikkei voi johtaa mihinkään.
Mutta siis että olisit ohittanut jonkun iän voi hyvänen aika voi mitä höpöhöpöä.
noistakin pariskunnista keitä kaupassa näit oli onnellisia? Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Ole onnellinen siitä että sinulla on vielä vapaus tulla ja mennä niin kuin itse haluat, olet niin nuori vielä, että ehdit löytää elämäsi rakkauden, siihen ei tarvita kuin yksi ihminen ja yksi päivä kun kaikki voi muuttua. Itse elin monta vuotta todella vaikeassa suhteessa, olin kuin vankilassa ja ahdistus oli jokapäiväistä. Nyt osaan nauttia yksin olostakin mikä on todellakin parempi vaihtoehto kuin huono parisuhde. Silti toivon minäkin vielä löytäväni sen oikean, jonka kanssa voisin olla onnellinen ja kenen kanssa tuntisin itseni rakastetuksi.
Mutta yritä jättää jossain vaiheessa pillerit pois, tai ainakin vähentää niiden käyttöä, harrasta paljon ulkoilua ja liikuntaa niin mielialakin kohenee :)
Kyllähän se on totta että monella yhteiselo on yhtä helkkaria. En todellakaan haluasi elää suhteessa jossa ahdistaisi yhdessäolo. Olen mies ja haluasin löytää naisen joka ei ole liian pinnallinen, eli osaa ja haluaa puhua syvällisisiä eli 'henkeviä'. Ai niin, onkai tässä yksinolossa jotain hyviäkin puolia, kuten sanoitkin. Saa mennä ja tulla miten lystää. Jos lähtis käymään kaupungilla parilla lonkerolla. Ei sitä näin vain lähdettäis jos olisi rakas elämässäni. Kyllä haluasinkin luopua kapseleista, koska ei mulla enää niin syviä ahdistuksia ole ollut, mutta ei ole vielä ajankohtaista. Ehkä ens vuoden puolella, jos hyvin menee. Ja olen pyrkinyt käymään lähes joka ilta noin 1,5 tunnin kävelyllä :). Toivottavasti kiutenkin kohtaan vielä jonkun ihana naisen joka hyväksyy minut ja voimme rakastua palavasti..
pilvessä huomataksenne hyvännäköisiä naisia :D
Kannattaa kuule pian jättää ne mielialalääkkeet pois... Ne tosiaan neutraloivat ihmisen tunteita, aivan liikaakin. Et ole ihmiselle ominaisessa olotilassa. Joskus mietin sitäkin, että pysyyköhän mielialalääkkeitä syövä ihminen oikeasti rakastumaan? Jos silloin ei kykene niin voimakkaaseen ja syvään tunteeseen? Jo senkin vuoksi kannattaa jättää pillerit pois, viimeistään siinä vaiheessa kun olet tavannut mielenkiintoisen naisen. Lääkitystä ei kannata lopettaa kertaheitolla vaan vähitellen, ettei tule niin inhottavaa oloa että se nainenkin lähtee kävelemään käytöksesi takia :). Niin ja mielialalääkkeet vaikuttava seksuaaliseen halukkuuteen ja kykyyn...
valitusta. Luullaan että toisilla menee paremmin. Ajatusmaailma on sellainen ihmeellinen, todellisuudesta vieraantunut, siitä johtuen luullaan paljon kaikenlaista, mutta ei tiedetä eikä koeta. Mitä teet työksesi? Rasitatko itseäsi pakosta päivittäin? Tottakai tulee tuollainen mitään sanomaton olo, kun ei tarvitse tehdä mitään "ylimääräistä" päivän mittaan eli toisten tahdon mukaan. Perhettä kai kaipaat siksi, että saisit tuneen siitä että sinun tulisi tehdä toisten takia jotain. "Isi menee kaupaan ostamaan lapsille vesseliä. Vaikka isi olisi krapulassa ja paskat housussa niin isin elämän tarkoitus ja velvollisuus on ostaa nappulalle vesseliä. Isi itse voi kyllä nähdä pari päivää nälkää. Ei sillä niin väliä."
Jos et käy edes töissä, jolloin edes aamuisin olisi ahdistava olo siitä että joutuu menemään ja toimimaan toisten pillin mukaan, ei ole ihme ettei tule niitä helpotuksen tunteitakaan. Sulla ei ole vaikutusvaltaa, edes alaisena. Elät pelkästään oman napasi takia.
..hevoseton mies. En ole nyt töissä, opiskelen. Kyllähän sielläkin on joitakin velvollisuuksia ja tehtäviä.
"Elät pelkästään oman napasi takia."
On totta että elän vain oman napani takia, kuinkas muuten. Onneksi se on sallittua meillä ilman parisuhdetta elävillä.
täysi oikeus ja mahdollisuus kokea rakkautta! Ei ole ollenkaan liian myöhäistä, höpö höpö.
Nyt kumppania etsimään, ihan tosissaan etsimään. Älä jää sivustakatsojaksi, vaan laita ilmoituksia kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Kyllä sinä kumppanin saat, älä pelkää.
Ihmistä ei ole tarkoitettu yksineläjäksi. Vaikka kukaan ei suunnittele elämäänsä yksinäisenä elettäväksi, on silti paljon yksinäisiä ihmisiä. Turha luulla, että kaikki olisivat "jo onnellisesti varattuja". On paljon parisuhteesta jälleen kerran eroavia, sekä myös ihmisiä jotka alkavat seurustella vasta myöhäisellä iällä. Älä usko näihin amerikkalaisiin massasarjoihin, joissa ihmiset löytävät Sen oikean heti nuorina. Käytännössä asiat eivät mene tuolla tavalla.. On äärimmäisen vaikeaa löytää heti ensiyrittämällä sopivaa ja koko loppuiän kestävää kumppania. Niinpä monet ovat sinkkuina kolmi-, neli- ja vielä viisikymppisinäkin! Edelleen etsimässä sitä toivottua kestävää rakkautta elämäänsä.
Ja mitäpä lapsiperheistä? Lapsiperheitä on aina näkyvissä kaikkialla, vaikka entistä useampi saa pysyvän kumppanin vasta myöhemmällä iällä. Niin se vain on. Tuollaiset lapsiperhenäyt hämäävät.
Sinulla ei ole syytä hätääntyä. Et ole ollenkaan niin harvinainen tapaus.
Nyt loppuu tämä itsesäälissä rypeminen! PERKELE! (pahoittelen sopimatonta kielenkäyttöä) Komea nuori mies pitää itseään rumana. Tänään etenkin jäi eräs neitokainen mieleen kun pyöräilin kaupungilla. Otin tähän katsekontaktin jo kaukaa ja kohdalla hymyili niin kauniisti että olin pudota pyöränsatulasta.. Eli itseni rumana pitäminen loppuu nyt! Vielä jää jäljelle kuviteltua ujoutta.. Pitäisköhän sekin mielikuvaharjoittelun avulla kuvitella pois..
avoimuuttasi ja hyväntuulisuuttasi. Elämä on vain tainnut hiukan lannistaa sinua, mutta kun osaa ottaa vaan siitä hetkestä kiinni kun on ilo korkeimmillaan ja pysyä siinä niin sitten on asiat hyvin. Taidat olla aika haaveilija ja taiteilija sielu. Voisit hyvinkin mennä johonkin tanssikurssiin, ihan vaan treenin vuoksi mistä sitten onkisit vaimoehdokkaita. Ala vaikka kirjoittamaan kirjaa jostain sinua sydäntä lähellä olevasta aiheesta.
GOD BLESS.
PEACE.
Kiitos palautteesta. Olen tietoisesti lähtenyt tunnustamaan 'avoimesti' unelmiani. Haaveilijasielua on toki aina minussa ollut, kykyä kokea asioita syvällisesti. Ne kyvyt pitäisi saada valjastettua eduiksi, eikä näin että ne käyvät vain taakaksi (yksinäisyys/masennus)
Hyvää päivää Sinullekin! Rauhaa ja Siunausta!