apuva

Sain akvaarion syntymäpäivälahjaksi kesän lopulla. Ensimmäiset kalat sinne tuli noin kolme viikkoa sitten. Ongelmia ei ollut niin kauan kuin akvaariossa (akvaarion koko 70l) oli vain albiinomonnisia (9kpl). Alle kaksi viikkoa sitten laitoin sinne 8 intiaani sulkaa ja taistelukala koiraan. Nyt sinne on pikkuhiljaa tullut levää, ja akvaarion pohja on kamala! Lasiin tuli kellertävän ruskeita tummia levä läiskiä, jota on pojassakin, ja pieniä vihreitä länttejä. Pohjssa on tumman levän lisäksi vaaleaa puuromaista levää. Kaloihin levä ei mielestäni ole (ainakaan vielä) vaikuttanut mitenkään, mutta pelkään kovasti, että kalaparat sairastuvat. Ennenkä otin akvaarion, luin paljon kaikesta akvaarioon liittyvästä, mutta pohjan pesuun en ollut törmännyt. Miten se onnistuisi parhaiten, ja tuleeko se kalliiksi? Ei sen puoleen etten olisi valmis maksamaan kalojen terveydestä, mutta melkein kaikki rahat ovat huvenneet kaloihin ja niiden ruokiin yms. Lukisin lisää, paljon paljon lisää aiheesta, mutta viikko sitten todettiin silmistäni vikaa, ja en saisi (köh köh) lukea, olla tietokoneella, enkä muutakaan mikä rasittaisi silmiä. Miten levästä pääsee eroon? Ruokin kalojani hiutale-ruualla ja monnisia tableteilla. Heitän hiutaleita alle hyppysellisen 3-4 kertaa päivässä ja monisille 2-4 tablettia iltaisin. Onko se liikaa? Kokeneiden neuvot olisivat tarpeen! Kiitos, jos vastaatte!
10345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

- ruokitko liikaa, 3-4 kertaa kuulostaa liikaruokinnalta mutta kun en voi tietää määrää niin laitampa sen yhdeksi veikkaukseksi kuitenkin jos kalat ei kerkeekkään syömään kaikkia ruokia
- Minkälainen suodatin sulla on, sen heikkous yleensä kostautuu levättyneenä akvaariona
- pohjahiekan laatukin on yksi tekijä, erikois väriset pohjahiekat ovat levämagneetteja
- veden vaihtovälikin on yksi merkittävä tekijä, kuinka usein vaihdat vettä ja kuinka paljon viikossa...
- onko akvaariosi auringon paisteen kohdilla päivisin tai lämpimän patterin edessä nyt syksyn saapuessa
- valin laatu ja määräkin pitäisi selvittää...

Äänestä

En oikein ymmärtänyt mitäpä meinasit pohjan pesulla.
Vaihdathan vettä riitävän usein. Lappoletkulla voit vedenvaihdon yhteydessä puhdistaa myös pohjan, mutta että pestä, sitä en tajunnut. Oliko akvaario käytetty kun sen sait, meinaan vaan että onkohan siinä miten iäkkäät tai iäkäs loisteputki/putket?

Äänestä
  • Akvaario on uusi ja sen kaikki kimpsut ja kampsut, eikä paista aurinko siihen suoraan. Levät (toivon) saaneeni hoidettua, vettä vaihdan tietääkseni ainakin riittämän usein (5-7pvn välein) ja ph-arvon tarkistin ja akvani ph-arvo on 7. Nitraattia en ole ehtinyt vielä kokonaan testaamaan, koska tarvitsen jostain tislattua vettä..
    Eilen löysin akvaarion pinnalta kuolleen intiaanisulan, joka oli ollut siinä ilmeisesti jonkin aikaa, koska se oli haalistunut melkein valkoiseksi. Nyt olen hirmuisen huolissani muista inkkareista, koska jotkut niistä ei syö ja ne ovat olleet tavallista vaisumpia. Kun inkkarit joskus uivat, ne uivat normaalisti, eivätkä näytä sairailta. Muut kalat ovat täysin pirteitä ja syövät. Akvan lämpö on 27c. Pitäisikö huolestua?

    Äänestä

  • sannarr kirjoitti:

    Akvaario on uusi ja sen kaikki kimpsut ja kampsut, eikä paista aurinko siihen suoraan. Levät (toivon) saaneeni hoidettua, vettä vaihdan tietääkseni ainakin riittämän usein (5-7pvn välein) ja ph-arvon tarkistin ja akvani ph-arvo on 7. Nitraattia en ole ehtinyt vielä kokonaan testaamaan, koska tarvitsen jostain tislattua vettä..

    Altaassasi varmaan riittäisi lämpötilaksi tuommoinen 25 astetta. Joskushan käy niin että kala saattaa kuolla ihan ilman näkyvää syytä, huolestu vasta sitten jos joukkokuolemia rupeaa tulemaan. Inkkarit joskus taitaa vaan tykätä pitää hiljaiseloa, mutta jos ruoka ei maistu niin se ei kyllä kuulosta oikein hyvältä.

    Äänestä

  • Pandanen kirjoitti:

    Inkkarit ovat ruvenneet syömään ja uimaan, eivätkä näytä huonovointisilta. Suodatin vaan on ruvennut pitämään outoa ääntä, eikä minulla ole mitään hajua miten siivoan sen kun se on akvassa kiinni. Auttakaa avutonta vielä vähän, jooko?

    Äänestä

  • Pandanen kirjoitti:

    Altaassasi varmaan riittäisi lämpötilaksi tuommoinen 25 astetta. Joskushan käy niin että kala saattaa kuolla ihan ilman näkyvää syytä, huolestu vasta sitten jos joukkokuolemia rupeaa tulemaan. Inkkarit joskus taitaa vaan tykätä pitää hiljaiseloa, mutta jos ruoka ei maistu niin se ei kyllä kuulosta oikein hyvältä.

    Kun sulla on toi taistokin niin pitele se lämpötila vain 26-27 paikkeilla, kyllä inkkarit sen kestää.

    Äänestä

  • sannarr kirjoitti:

    Akvaario on uusi ja sen kaikki kimpsut ja kampsut, eikä paista aurinko siihen suoraan. Levät (toivon) saaneeni hoidettua, vettä vaihdan tietääkseni ainakin riittämän usein (5-7pvn välein) ja ph-arvon tarkistin ja akvani ph-arvo on 7. Nitraattia en ole ehtinyt vielä kokonaan testaamaan, koska tarvitsen jostain tislattua vettä..
    Eilen löysin akvaarion pinnalta kuolleen intiaanisulan, joka oli ollut siinä ilmeisesti jonkin aikaa, koska se oli haalistunut melkein valkoiseksi. Nyt olen hirmuisen huolissani muista inkkareista, koska jotkut niistä ei syö ja ne ovat olleet tavallista vaisumpia. Kun inkkarit joskus uivat, ne uivat normaalisti, eivätkä näytä sairailta. Muut kalat ovat täysin pirteitä ja syövät. Akvan lämpö on 27c. Pitäisikö huolestua?

    Minkä merkkinen se sun kokonaisuus on, Juwel???mikä?

    Minkä värinen hiekka/sora sulla on?

    Millos vaihdoitkaan ja kuinka usein sitä vettä?

    Saako sen suodattimen kannen irti ja sitä myöten pääsee kamoihin käsiksi... ole tarkkana miten purat sen niin muistat vielä sen kasatakin oikein!
    Oliko siihen manuaalia?

    Äänestä

  • fish KING kirjoitti:

    Lämpötila onkin nyt 26-astetta, ja kaikki näyttävät nyt tyytyväisiltä. Akvaario on Juwelin monolux 80.

    Sora on moniväristä, kellertävää, valkoista, tummaa ja jotain. :D

    Vettä olen vaihtanut 5-7 päivän välein.

    Suodattimessa ei ole kantta ollenkaan, mutta minä en oikein siitä manuaalista tiedä mitä tarkoitat..

    Mulla on vaan vähän ongelmia päästä aina akvaarioliikkeeseen kun asun korvessa, mutta mahdollisimman pian yritän mennä ostamaan uutta kampetta suodattimeen, jos se siitä rauhottuisi.

    Kyllä siinä kansi pitäisi olla paikallaan... sen alla motoriikka osasto ja sen alapuolella suodatin levystö joka pysyy kasassa muovisilla kehikolla???

    On kyllä aikas paska kyhäelmä ja koitan kaikille aina toitottaa että jättävät nuo ko. paketit kauppaan sillä ei niillä suodattimilla pidetä tasapainoa yllä perus kalastolla vaan se tulee olla todella niukka ja pienessä virtauksessa viihtyvä!!

    kannattaa käydä ko. kaupasta katsomassa kuivasta akvasta mallia!

    En mie ois pakettii muuten ostanut, mutkun en löytänyt mistään sopivan kokoisia suodattimia... Voisinpas yrittää käydä siellä kaupassa. Suodatin on hiljentynyt, ja on nyt kai normaali, mutta haluan olla täysin varma et se piru vie toimii!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sannar kirjoitti:

Sain akvaarion syntymäpäivälahjaksi kesän lopulla. Ensimmäiset kalat sinne tuli noin kolme viikkoa sitten. Ongelmia ei ollut niin kauan kuin akvaariossa (akvaarion koko 70l) oli vain albiinomonnisia (9kpl). Alle kaksi viikkoa sitten laitoin sinne 8 intiaani sulkaa ja taistelukala koiraan. Nyt sinne on pikkuhiljaa tullut levää, ja akvaarion pohja on kamala! Lasiin tuli kellertävän ruskeita tummia levä läiskiä, jota on pojassakin, ja pieniä vihreitä länttejä. Pohjssa on tumman levän lisäksi vaaleaa puuromaista levää. Kaloihin levä ei mielestäni ole (ainakaan vielä) vaikuttanut mitenkään, mutta pelkään kovasti, että kalaparat sairastuvat. Ennenkä otin akvaarion, luin paljon kaikesta akvaarioon liittyvästä, mutta pohjan pesuun en ollut törmännyt. Miten se onnistuisi parhaiten, ja tuleeko se kalliiksi? Ei sen puoleen etten olisi valmis maksamaan kalojen terveydestä, mutta melkein kaikki rahat ovat huvenneet kaloihin ja niiden ruokiin yms. Lukisin lisää, paljon paljon lisää aiheesta, mutta viikko sitten todettiin silmistäni vikaa, ja en saisi (köh köh) lukea, olla tietokoneella, enkä muutakaan mikä rasittaisi silmiä. Miten levästä pääsee eroon? Ruokin kalojani hiutale-ruualla ja monnisia tableteilla. Heitän hiutaleita alle hyppysellisen 3-4 kertaa päivässä ja monisille 2-4 tablettia iltaisin. Onko se liikaa? Kokeneiden neuvot olisivat tarpeen! Kiitos, jos vastaatte!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu