Täällä näkyy olevan useampiakin sellaisia miehiä jotka valittavat ettei seksi anna heille enää mitään. Vastaan siis yhteisesti kaikille esittäen kysymyksen:
Miksi yhdentekevien yhden yön suhteiden tarjoama seksi mitään antaisikaan? Miksi sen pitäisi antaa?
En tarkoita että seksissä ilman sitoumuksia olisi jotakin väheksyttävää. Mutta biologisesti ihminen lienee virittynyt hakeutumaan parisuhteisiin. Yhteen ainoaan kumppaniin edes muutamia vuosia panostamalla saa nauttia erittäin monipuolisen ja vivahteikkaan repertuaarin ihmiselämän iloja ja suruja. Pitäytymällä yhden yön suhteissa toistaa vain samaa kaavaa yhä uudelleen ja uudelleen, ilman että elämään tulee mitään uutta, tai vaihtelua. Menet ravintolaan, pokaat kumppanin, nait häntä, häivyt. So what. On lopulta sama kenen kanssa paineensa purkaa - kaikki he ovat yhtä ja samaa massaa. Yksilöitä joukosta ei erotu. Olisi aivan sama vaikka jäisi kotiin ja vetäisi käteen, vai mitä.
Tämä siis kaikille heille jotka kokevat itsensä tyhjäksi lukuisten irtonaintien jäljiltä. Ei niille, jotka kokevat että sitoutumaton seksi on (edelleenkin) antoisa harrastus. Ettei tarvitse siis niiden, joilla menee hyvin, vaahdota tähän vastalauseita. Ne jotka tietävät että heillä ei mene hyvin ja ovat pysähtyneet ihmettelemään miksei naimisessa enää ole mitään mieltä, HE voivat fundeerata näitä juttuja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vastausta em. viestiin: Itse hlö kohtaisesti olen aivan erimieltä. En tiedä mistä johtuu mutt omankumppanin kanssa seksi ei maita, ei millään monesti joutuu keksimään ihme tekosyitä kun ei vaan haluta. Vaikea sitä on saada toista se ymmärtämäänkään.
Sen sijaan muut kyllä kiinostaa, en ole pettänyt enkä niin voisi tehdäkkään mutta muut kyllä saa viisarin värähtämään liikaakin. Ennen ei ns virallista suhdetta oli samoja ongelmia saman kanssa ei kiinostanut kauaa, ellei sitten ollut jotain erikoisen hyvää josta nautti itsekkin täysin.